Ystävällisten ihmisten Jyväskylä

Sotahuuto on kiertomatkalla, ja Keski-Suomen läpi on vaikea ajaa pysähtymättä Jyväskylässä. Päätän käydä tervehtimässä kapteeni Anneli Aavikia, joka on luotsannut Jyväskylän osastoa kesästä 2022 lähtien. Anneli on virolainen upseeri, jolle Suomi oli jo entuudestaan hiukan tuttu – hän oli upseerikoulun aikana harjoittelussa Helsingin osastossa. Nyt Jyväskylä on hänen ensimmäinen määräyksensä upseerina Suomessa. – Ihmiset ovat ottaneet minut lämmöllä ja kärsivällisyydellä vastaan, kapteeni Anneli Aavik kertoo.

Meitä Sotahuudon toimituksessa kiinnostaa, miten nämä Annelin pari vuotta ”vieraassa maassa” ovat menneet ja mitä kuuluu Jyväskylän osastolle. Jyväskylä on opiskelijakaupunki, mikä on heijastunut Pelastusarmeijan osastoonkin tietynlaisena nuorekkuutena.

Anneli ja sotilasavustaja Raija Timonen ovat kahvinkeittopuuhissa. – Ilman kahvia päivä ei lähde käyntiin, sen verran olen suomalaistunut, Anneli heittää hymyillen.

Annelilla on jo melkein kymmenen vuotta upseeriuraa takana, vaikka ikää nuorella naisella on vasta 35 vuotta. Kadettiaikana Anneli sai ensikosketuksen elämään Suomessa Helsingin osaston avustajana.

– Yksi asia, mikä on jäänyt pysyvästi mieleen, on se miten kaupunki hiljeni kansallisten juhlapyhien aikaan. Muistan, kun ensimmäisenä itsenäisyyspäivänä menin kaupungille enkä ollut tietoinen tästä. Ihmettelin, onko tullut maailmanloppu. Ihmiset olivat kadonneet, ja kaikki oli kiinni. Laitoin viestiä tuolloisille osastonjohtajille Hannu ja Gerry Lindholmille, kyselin mitä on tapahtunut. He sanoivat, että on itsenäisyyspäivä... He olivat unohtaneet mainita, että ruokaostokset olisi kannattanut tehdä edellisenä päivänä. Opin siitä pitämään juhlapyhiä silmällä.

Valmistuttuaan Anneli palveli Tarton osaston johtajana. Tartossa hän oli neljä vuotta ja Tallinnan Koplin osaston johtajana myös neljä vuotta.

– Sitten minut lähetettiin Jyväskylään. Pohdin, mitä olen oikein tehnyt, Anneli vitsailee. – Tämä on ollut oikein mieleinen määräys.

Stereotypioita rikkova Jyväskylä

Olen utelias kuulemaan, miten nämä pari vuotta ovat uudessa ympäristössä menneet. Anneli kertoo, että hänet on otettu oikein lämpimästi ja ymmärtävästi vastaan.

– Kielen kanssa on ollut hiukan haasteita, mutta ihmiset ovat hyvin vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Se stereotypia, että suomalaiset ovat hiljaisia ja pidättyväisiä, ei päde kyllä Jyväskylään! He ovat hyvinkin puheliaita ja hymyileväisiä. He ovat opettaneet minulle kaikenlaisia outoja suomalaisia sanoja ja sanontoja. Kaksi uutta suosikkieläintäni suomeksi ovat betoniporsas ja lohikäärme. Oma lehmä ojassa, ketunhäntä kainalossa… Anneli luettelee oppimaansa. – Ja nakittaa on hyvin käytännöllinen sana! hän nauraa sydämellisesti.

– Monet eivät halua kuulla jumalanpalveluksessa käännöstä, ymmärrän sen oikein hyvin. Luen saarnani suomeksi. Suomen kielen sanat ovat vain niin pitkiä, että välillä kesken lauseen unohdan mitä olin sanomassa, Anneli naurahtaa. – Ihmiset ovat olleet kanssani hyvin kärsivällisiä.

Viitenä päivänä viikossa osastossa tapahtuu. Maanantaisin toimii päiväpiiri, joka on suunnattu kaikille, joilla on mahdollisuus tulla paikalle päivisin. Keskiviikkoisin on keskiviikkokahvila, jonne on avoimet ovet.

– Ihmiset voivat tulla kahville ja seurustelemaan. Paikalla on myös sotilaitamme, joiden kanssa voi jutella.

Torstaisin on käsityökahvila. – Ihmiset tekevät omia käsitöitään, tai teemme yhteisiä projekteja, kuten joulu- ja pääsiäiskoristeita. Sen kautta saimme esimerkiksi kerättyä osuutemme kumppanuuskeräykseen. Viime syksynä aloitimme myös torstaiset rukousillat, Anneli kertoo.

Perjantaisin osastolla on lautapeli-ilta Pelastusarmeijan opiskelija-asuntolan asukkaille. Seuraavassa artikkelissa voit lukea lisää tästä asuntolatoiminnasta ja tutustua pariin nuoreen mielenkiintoiseen mieheen, jotka viihtyvät loistavasti asuntolassa.

– Opiskelija-asuntolan pojat ovat kiinnostuneita myös instrumenteista, joten he tulevat myös välillä soittamaan niitä yhdessä.

Sunnuntaisin osastolla on jumalanpalvelus. Perinteisen viikko-ohjelman lisäksi on ollut myös erityisiä projekteja ja juhlia.

– Naistyön 100-vuotisjuhlaa varten meillä oli koossa pieni tamburiiniryhmä. Suomalaisten juhlapyhien aikaan, kuten jouluna ja pääsiäisenä, järjestämme kansainvälisille opiskelijoillemme aterian. Heillä ei ole useinkaan mahdollisuutta viettää näitä juhlia perheittensä kanssa.

Viime syyskuussa osastolla vietettiin myös 120-vuotisjuhlia.

– Ne menivät erinomaisesti. Yritän aina olla realisti ja ajattelin, että olisi hienoa, jos 30 ihmistä tulisi paikalle. Heitä tuli kaikkiaan 44! Osaa en edes tuntenut, sillä he olivat sotilaita, jotka asuvat kaukana, mutta olivat nyt nähneet vaivan tulla paikalle juhlimaan. Eräs mies oli tullut toisesta osastosta asti. Osastomme jäsen Oskari ja hänen avustajansa soittivat pianoa ja selloa. Jyväskyläläinen pianonopettaja Tiina Mattila lauloi. Raija ja Irmeli tekivät herkullisen kakun. Ne olivat oikein ihastuttavat, rennot juhlat. Kaikki tämä lämmitti kovasti sydäntäni, Anneli toteaa hymyillen.

Painajaisia ja toiveita

Toinen puoli osastojemme työtä on sosiaalinen työ. Sen näkyvin sesonki on joulu. Anneli paljastaa, että ensimmäinen joulupatakausi oli shokki… Toinen menikin jo sitten kokemuksella jouhevammin:

– Joulupata-aika Suomessa on painajainen! Minulla on posttraumaattisia stressioireita, Anneli naurahtaa ja jatkaa: – Meillä on patoja Virossa, muttei mitään verrattuna siihen, mitä se on täällä. Mikään ei valmistellut minua tähän. Se oli uuvuttavaa… mutta hyvällä tavalla.

Toiminta alkoi päivittäin kahdeksalta aamulla. Osastolla toimi joulukahvila ja lahjahuone, josta ihmiset saivat kahvia, naposteltavaa ja valita lahjahuoneesta lahjan.

– Lahjat olemme saaneet lahjoituksina. Saimme esimerkiksi lahjakortteja H&M:lle, mikä oli mainio lahja teini-ikäiselle tarvitsijalle. Tämä kahvila ja lahjahuone -konsepti on ollut täällä käytössä vuosia, ja se on toiminut hyvin. Melkein kaikki lahjat jaetaan joulupata-aikana, mutta jos jotain jää, niin olemme jakaneet niitä sitten tarvitseville myöhemmin, Anneli selventää.

– Tuona ensimmäisenä Jyväskylän patavuonna opimme paljon virheistä, joita emme enää toistaneet viime jouluna. Esimerkiksi emme enää laskeneet itse rahoja, koska päivämme venyivät tuolloin iltakymmeneen asti.

Sosiaalityö toimii Jyväskylässä pääasiallisesti kolmen suuren jakelun kautta, joista joulu on yksi. Apu jaetaan suurelta osin lahjakortteina.

– Lisäksi jos meillä on muuta tavaraa esimerkiksi lahjahuoneen jäljiltä, niin jaamme niitä tarvitseville. Meillä on kiertojärjestelmä: eli jos olet saanut jouluavustuksen, et voi hakea seuraavaa avustusta helmikuussa, sillä haluamme tuolloin priorisoida heidät, jotka jäivät jouluna ilman. Näin yritämme varmistaa, että kaikki tarvitsevat saisivat jotakin. Avuntarvitsijoita on enemmän kuin mihin resurssimme riittävät. Talouden hidastuminen ja nousevat hinnat tekevät monelle elämän vaikeaksi, Anneli toteaa vakavoituen.

Tiedustelen, onko Ukrainan kriisi näkynyt Jyväskylän osastossa. – Osastolla käy jonkin verran ukrainalaisia. Osa tarvitsee taloudellista apua, mutta useimmiten he ovat yhteyksissä meihin neuvonnallisissa asioissa, toivovat tietoa, miten toimia eri tilanteissa. Kaksi ukrainalaista rouvaa on ottanut tavaksi käydä kokouksissa joka sunnuntai. Kysyin kerran, haluaisivatko he, että aiempi osastonjohtaja Sofia Sidorova kääntäisi heille puheet venäjäksi. He ovat kieltäytyneet ja sanoneet, että haluavat vain kuunnella suomea. Täällä on heistä hyvä, rauhallinen tunnelma. Eläkeupseerimme Hilkka Peltonen puhuu myös hiukan venäjää, niin on suloisia hetkiä, jolloin he keskustelevat keskenään, Anneli sanoo hymyillen.

Anneli paljastaa, että tulevaisuutta ajatellen suurin rukoustoive on virkistyvä lapsi- ja nuorisotyö:

– Toivomme ja rukoilemme suuresti lapsi- ja nuorisotyön puolesta. En ole hyvä lasten kanssa, joten toivomme, että löytyisi joku, joka pystyisi ottamaan tästä koppia. Olisi ihanaa saada enemmän nuoria aikuisia ja lapsiperheitä yhteyteemme, joten meidän pitää taata, että meillä on heille tarjolla sopivaa ohjelmaa.

Sopivan kokoinen kaupunki

Lopuksi haluan kuulla, mitä Anneli on mieltä kaupungista itsestään. Itse olen aina viihtynyt tässä kaupungissa, ja tänään lähestyessäni kaupunkia ensi kertaa pohjoisesta nelostieltä avautuvat maisemat olivat suorastaan henkeäsalpaavat. Anneli myöntää, että luonnon kauneus on tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

– Luonto on täällä kaunista, erityisesti talvella. Ilma on kuivaa, joten kovatkaan pakkaset eivät tunnu liian pahalta.

On ihastuttavaa, miten järvet ja metsät ympäröivät kaupunkia. Olen kotoisin tasaisesta maasta, joten nämä mäet ovat minulle vaikuttavia. Kun siskoni oli lapsineen täällä viime kesänä, vein heidät Harjumäelle. He ihastelivat ”Oi, katsokaa näitä vuoria!”, Anneli kertoo hymyillen.

– Tunnen myös aikuistuvani. Aiemmin koin, etten voisi asua Tallinnaa ja Helsinkiä pienemmässä kaupungissa. Nyt pidän Jyväskylästä, täällä ei ole liikaa ihmisiä. Ihmisiä on tarpeeksi, jotta tämä tuntuu eläväiseltä kaupungilta, muttei liikaa niin, että kävisivät hermoilleni, Anneli naurahtaa. –Toki opiskelijakaupungissa perjantait ja lauantait voivat olla kaupungilla äänekkäitä, mutta ihmiset käyttäytyvät kuitenkin hyvin. Haluan kehua myös suomalaista asiakaspalvelukulttuuria. On ihanaa, miten myyjät tervehtivät ja ovat ystävällisiä.

Suomi on muutoinkin hämmästyttänyt Annelia:

– Usein virolaisilla on mielikuva, ettei Suomessa ole Helsingin ulkopuolella nähtävää. Vain metsää ja hirviä. Pääsin käymään Itä-Suomessa ja olin aivan ihmeissäni, että onko tämä edelleen Suomea. Siellä oli niin kaunista. Savonlinnassa Olavinlinna ja sinne johtava silta ovat yksi kauniimpia asioita, joita olen nähnyt. Minun piti jo googlettaa, että onko siellä osastoa, jonne voisin saada seuraavan määräyksen.

Anneli lähettää lämpöiset terveiset kaikille suomalaisille lukijoille: – Tulkaa käymään Jyväskylässä!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen ja Jyväskylän osaston kuva-albumi

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä