Toivon talosta toivoa toivottomille

Toivon talo on ollut pelastusrengas monelle päihderiippuvuuksiin hukkuvalle. Heille, jotka monet ovat nähneet toivottomina, menetettyinä tapauksina. Kaikki eivät kuntoutuksessaan onnistu, mutta vuosittain muutama mies löytää polun raittiuteen – ja yksikin pelastettu sielu on kaiken tehdyn työn arvoista. Toivon talon nykyisen johtajan Jüri Põldin oma tarina on yksi todistus tämän ohjelman voimasta.

Toivon talo sijaitsee noin viisi kilometriä koilliseen Tallinnan keskustasta, Koplin kaupunginosassa. Ympäristöstä aistii, että ei olla enää arvokiinteistöjen ja turistireittien äärellä. Koplin kaikilla asukkailla ei ole helppoa, ja Toivon talon tarjoama soppakeittiö on monelle tärkeä apu.

Aurinkoisena aamupäivänä Toivon talon pihalta löytyy laaja pino halkoja, sillä kuntoutusohjelmaan kuuluu työtoimintaa halkotarhassa ja soppakeittiössä. Halkojen myynnistä saatavilla varoilla tuetaan soppakeittiön toimintaa. Miehet ovat puiden kimpussa tosissaan, parilta on jo lähtenyt paitakin päältä.

Toivon talon johtaja, pelastussotilas Jüri Põld kulkee soppakeittiön kautta yläkerran toimistotiloihin. Kokoushuoneen laidalla on komea palkintokaappi, jossa on lukuisia pokaaleja ja mitaleja.

Vertaistuen voima

Toivon talo, viroksi Lootusemaja, on ollut sosiaalikeskuksena vuodesta 2002 ja päihdekuntoutuskeskuksena vuodesta 2010. Keskimäärin kuntoutusohjelmaan osallistuu viisitoista miestä kerrallaan, ja ohjelma kestää 9–12 kuukautta. Ohjelman jälkeen on kolmen kuukauden mittainen sopeutumisjakso, jolloin miehet etsivät itselleen työtä ja asuinpaikkaa ja järjestävät elämäänsä kuntoon. Yleensä sopeutumisjaksolla on samaan aikaan noin kolme henkilöä.

Kuntoutusohjelmaan tulevista miehistä kaikki eivät valitettavasti suorita ohjelmaa loppuun, vaan päihteiden ja vanhan elämän houkutukset ovat liian suuret.

– Eri kuntoutuskeskuksissa on nähty, että vuosittain vain muutama suorittaa onnistuneesti kuntoutuksen ja siirtyy täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Viime vuonna Toivon talon kuntoutusohjelmaan osallistui 60 miestä. Yhdeksän miestä suoritti ohjelman kokonaisuudessaan, ja heistä neljä elää tällä hetkellä täysin raitista elämää. Kaksi heistä asuu täällä ja kaksi muuta normaalissa kaupungin vuokra-asunnossa. Jokaisesta onnistuneesta raitistumisesta pitää iloita, Jüri Põld sanoo.

Jürin lisäksi Toivon talossa työskentelee tällä hetkellä kolme palkattua henkilöä, jotka asuvat keskuksessa ja ovat tavoitettavissa toimistoaikojen ulkopuolella. Heidän tehtävänään on pitää paikkaa silmällä ja olla vastuussa, jos jotain tapahtuu. Vähimmillään palkattuja henkilöitä on ollut yksi. Lisäksi talossa on kaksi vapaaehtoista, jotka ovat itse suorittaneet ohjelman ja toivoneet voivansa jäädä Toivon taloon.

Kuntoutujat tulevat ohjelman piiriin eri reittejä:

– Parasta mainosta ohjelmalle ovat miehet, jotka ovat suorittaneet kuntoutuksen ja saaneet elämästään kiinni, Jüri toteaa hymyillen. – He ovat erinomainen rohkaisu muille.

Toinen toimiva keino on ollut nuorempien kuntoutujien vanhemmat, joilla on keskinäisiä tukiverkostoja. Virossa on yhteensä yli kaksikymmentä kuntoutuskeskusta, ja Toivon talolla on yhteistyötä näiden toimijoiden kanssa, kuten myös muiden riippuvuuksien parissa toimivien organisaatioiden, poliisin, ambulanssipalvelujen ja Tallinnan kaupungin sosiaaliviranomaisten kanssa.

– Kaikki tuntevat meidät, Jüri nyökkää.

Kuntoutusohjelma on monipuolinen. Päivät alkavat aamuisin rukouksella, jonka jälkeen seuraa opiskelua: raamattutunteja ja kristillinen versio 12 askeleen ohjelmasta.

– Joinain päivinä kokoonnumme yhteen keskustelemaan päivänpolttavista aiheista, kuten ärsyttävistä yhteiskunnallisista ja poliittisista päätöksistä, ex-vaimoista, tai mitä ikinä heillä onkaan mielessään. Miehet ovat sanoneet, että ohjelman parasta antia ovat olleet hetket, jolloin he ovat voineet olla yhdessä tekemättä mitään ja jutella toistensa kanssa.

Keskuksessa vierailee psykologi kolme kertaa viikossa. Kahdesti kuussa asiantuntija tulee kertomaan päihteidenkäytön vaikutuksista, ja kerran kuussa keskuksella käy liikkuva klinikka, jossa voi testauttaa itsensä HIV:n ja hepatiitin varalta.

– Osallistumme myös Koplin osaston jumalanpalvelukseen ja raamattutunneille. Harrastamme urheilua. Ja mikä tärkeintä, kaikki täällä työskentelevät psykologia lukuun ottamatta ovat itse käyneet ohjelman läpi. Vertaistukea on siis runsaasti tarjolla. Tarjoamme kahdenkeskisiä keskusteluja. Toivotamme myös tervetulleeksi ulkopuolisia henkilöitä, joilla on menestystarinoita riippuvuuksien parista.

Ei pidä unohtaa työtoimintaa halkotarhalla ja soppakeittiössä. Jüri näkee ne ohjelman yhtenä menestyksekkäänä ainesosana:

– Työtoiminnan ansiosta miehemme ovat osa paikallista yhteisöä. Työskentelemällä soppakeittiössä ja halkotarhassa he auttavat paikallisia, joilla on vaikeaa. Ihmiset ovat kiitollisia saamastaan avusta, ja kun miehet näkevät tämän, se tuntuu heistä hyvältä. Se on hyvin voimaannuttavaa.

Soppakeittiöstä apua monelle

Toivon talolla toimii soppakeittiö neljästi viikossa, maanantaista torstaihin. Osallistujamäärät vaihtelevat, mutta keskimäärin soppakeittiöllä vierailee 90–100 henkilöä päivittäin. Asiakkaat ovat hyvin moninainen joukko: asunnottomia, työttömiä, köyhiä eläkeläisiä ja Ukrainan ja Venäjän pakolaisia.

– Työskentelemme yhdessä Viron ruokapankin kanssa. Ennen jaoimme ruokakasseja, mutta nykyään se tapahtuu ruokapankin omissa tiloissa. Välillä miehemme menevät auttamaan sinne. Täällä jaamme lisäksi leipää ja vihanneksia. Jaamme myös käytettyjä vaatteita, ja muutamissa tapauksissa ostamme tarvitseville lääkkeitä. Parille pakolaisperheelle olemme koonneet avustuskasseja ruokakaupasta. Kahdesti viikossa jalkaudumme kaupungille jakamaan keittoa. Esimerkiksi iäkkäille ja liikuntavammaisille, jotka eivät ole päässeet soppakeittiölle, viemme ruoan kotiin. Työskentelemme myös yhden kehitysvammaisten päiväkerhon kanssa. Tuomme heille keittoa ja leipää, Jüri listaa Toivon talon avustustoimintaa.

Urheilun voima

Seinällä komeilee se palkintokaappi. Jüri kertoo, että urheilu on tärkeä osaa toimintaa. Miehet käyvät yhdessä salilla ja pelaavat jalkapalloa. Vuodesta 2012 Toivon talo on ottanut osaa myös erilaisiin jalkapalloturnauksiin.

– Tuolloin meidät kutsuttiin ensi kertaa Narvaan kristilliseen jalkapalloturnaukseen. Turnaus käytiin vain kuuden joukkueen kesken, ja jäimme viimeiseksi, Jüri muistelee. – Hävisimme kaikki ottelut, pienin marginaali oli 9–0 ja suurin 15–0. Mutta jatkoimme harjoittelua ja pelaamista, ja myöhempinä vuosina nousimme sijoituksissa. Aloimme myös itse järjestää turnauksia, yhden kesällä ja toisen talvella. Saimme lahjoituksena pelitarvikkeita ja asuja muutamilta ammattilaisjoukkueilta. Viimeisen viiden vuoden ajan olemme yhdessä Lootuse Fund järjestön kanssa järjestäneet kuntoutuskeskusten väliset turnaukset. Ne pelataan modernilla jalkapalloareenalla Tallinnan keskustassa.

Jüri osoittaa kaappia: – Nämä ovat palkintoja, joita miehemme ovat voittaneet.

– Olemme jopa voittaneet edellä mainitun turnauksen kahdesti. Vuonna 2017 pelasimme myös jalkapallo-ottelun rannalla. Sen turnauksen voitto tuli meille kalliiksi, sillä yksi miehistä mursi varpaansa, Jüri naurahtaa hyväntahtoisesti.

– Olen niin ylpeä miehistämme! Jotkut heistä kolkuttelivat kuoleman portteja tänne tullessaan, ja kun saa nähdä miten he tervehtyvät, se on todella upeaa.

Elävä todistus

Jüri on elävä todistus tämän kuntoutusohjelman toimivuudesta. Nykyisin hän on Koplin osaston pelastussotilas, Toivon talon johtaja, ja lisäksi osittain vastuussa Lasnamäen Toivo-keskuksen toiminnasta. Uudesta Toivon keskuksesta olet voinut lukea numerossamme 02/2023, lehti löytyy myös arkistostamme osoitteessa pelastusarmeija.fi/sotahuuto.

Jüri eli Jõhvin kauniissa kaupungissa Itä-Virossa normaalia lapsuutta, kunnes hänen isänsä retkahti juomaan. Isä menetti työnsä ja perheidylli hajosi.

– Meillä ei ollut aina ruokaa eikä kunnollisia vaatteita. Tilanne äityi niin pahaksi, että minun oli lainattava isosiskoltani farkkuja, jos minulla oli jotain menoja, Jüri muistelee. Hän oli polttanut aiemmin ruohoa, mutta turruttaakseen pelon tunteet hän alkoi käyttää amfetamiinia. – Rauhoittuakseni ja saadakseni unta aloitin myös heroiinin käytön. Varastelin ja päädyin vankilaan. Yhä uudelleen. Joka kerran ajattelin, että kyllä tämä tästä, vapauduttuani parannan tapani, menen töihin ja aloitan tyhjältä pöydältä. Aina kuitenkin palasin huumeiden pariin. Kun sain pidempiä tuomioita, aloin käyttää huumeita myös vankilassa ollessani.

Elettiin vuotta 2011. Jüri oli saanut kosketuksen Jumalaan Pelastusarmeijan Jõhvin osaston kautta. Hänelle ehdotettiin Toivon taloa, ja hän päätti kokeilla kuntoutusohjelmaa.

– Ensimmäiset viisi päivää inhosin sitä! En ymmärtänyt enkä pitänyt mistään, ja ihmettelin mitä nämä hölmöt ihmiset tekevät täällä.

Jüri oli käyttänyt huumeita jo viisitoista vuotta, joista viimeiset viisi hän oli juonut metadonia oraaliliuoksena. Metadoni on synteettinen, opioidinen kipulääke, jota käytetään opioidiriippuvaisten korvaus- ja vieroitushoidossa.

– Kun minut kutsuttiin tänne, minulle kerrottiin, että muilla miehillä on samanlainen elämäntarina kuin minulla. Tunsin itseni hyvin kipeäksi ja koin tärkeäksi tämän yhteneväisyyden. Tänne tultuani huomasin, että muut kärsivät alkoholiriippuvuudesta, ja heidän tilanteensa oli aivan erilainen. Heidän kokemuksensa eivät olleet minun kokemuksiani. Tunsin, että olin tullut vankilaan omasta tahdostani.

Kiusaus lähteä kasvoi liian suureksi. Jüri palasi Jõhviin, mutta jatkoi osastolla vierailuja.

– Noiden kolmen kuukauden aikana vähensin metadonin käyttöä huomattavasti. Päätin palata ohjelmaan. Siitä alkoi polkuni rehellisenä miehenä. Suhtauduin kuntoutumiseen intohimolla ja pidin valtavasti esimerkiksi soppakeittiössä työskentelemisestä. Näin millaisia ihmisiä soppakeittiölle saapui ja ymmärsin, että muutama viikko sitten olin ollut yksi heistä. Se oli minulle todistus siitä, että olen oikeassa paikassa ja matkalla oikeaan suuntaan.

Toukokuussa 2013 Jürista tuli Koplin osaston pelastussotilas. Vuotta myöhemmin hänet palkattiin työntekijäksi Toivon talolle, jossa hän toimi jo vapaaehtoisena. Hän tapasi osastolla miellyttävän naisen, ja vuonna 2015 he menivät naimisiin. Nyt Jürilla on kaksi tytärtä ja 17-vuotias poikapuoli. Elämä hymyilee.

Viime vuoden kesäkuusta saakka Jüri on toiminut Toivon talon johtajana. Se on ollut uudenlainen haaste.

– On hiukan noloa myöntää, etten venäjänkielisenä tuntenut viroa. Minulla oli aluksi vaikeuksia kommunikoida sosiaalityöntekijöiden kanssa. Vuosi sitten aloitin viron kielen kurssin, ja asiat ovat edenneet hyvin. Olen löytänyt aikaa myös Lasnamäen Toivon keskuksen pyörittämiseen, Jüri toteaa tyytyväisenä.

Työn haastavin osuus on viran hallinnollinen puoli. Palkitsevin puoli saa hymyn Jürin huulille:

– Parhaita hetkiä ovat keskustelut kuntoutusohjelmassa mukana olevien miesten kanssa. Tiedän, mitä he käyvät läpi elämässään. Suurin palkinto on se, kun he löytävät elämänsä uudelleen.

Toivoa täynnä

Tutustukaamme vielä pariin mieheen, joiden elämään Toivon talo on vaikuttanut. Slava on tällä hetkellä kuntoutusohjelmassa. Hän aloitti ohjelman kolme kuukautta sitten.

– Äitini menehtyi, ja sen jälkeen aloitin runsaan alkoholinkäytön. Työskentelin alkoholiliikkeessä, joten sitä oli aina saatavilla, Slava huokaisee. – Yritin turruttaa surua alkoholilla. Siitä alamäkeni alkoi. Lintsasin työvuoroista, ja lopulta menetin työni kokonaan. Jatkoin juomista, sillä kaikki tuttavani joivat.

Slava seisoi kadulla pullo kädessään, kun eräs mies lähestyi häntä.

– Aloitimme keskustelun ja hän mainitsi, että täällä toimii tällainen kuntoutuskeskus. Jos haluaisin, voisimme mennä sinne huomenna yhdessä, mies kertoi. Ensin ajattelin, että olipa hupsu ehdotus, mutta illalla jäin pohtimaan asiaa. Aamulla päätin tavata hänet ja tulla tänne. Kuluneen kolmen kuukauden aikana on ollut erilaisia kausia. Aluksi en oikein tiennyt, mihin olen itseni laittanut, ja pohdin usein lähtemistä. Viimeisen parin kuukauden aikana on tuntunut erilaiselta, kun olen oppinut tuntemaan ihmisiä ja ystävystynyt muiden kanssa. Polkumme ovat kaikki ainutlaatuisia, mutta olemme silti yhtä perhettä, Slava sanoo hymyillen ja päättää: – Minulla ei ole suuria unelmia, vaan pieniä tavoitteita, jotka haluan saavuttaa. Otan elämän nyt askel kerrallaan.

Slavasta välittyy uuden elämän tuoma herkkä toiveikkuus. Samaa voisi sanoa Xanderista, joka esittelee Toivon talon soppakeittiötä ja halkotarhaa. Hän on suorittanut kuntoutuksen onnistuneesti ja elää nyt raittiina. Hän on Toivon talossa palkattuna työntekijänä.

– Minulla oli aiemmin isoja ongelmia päihteiden kanssa. Väsyin elämäntilanteeseeni ja halusin siihen muutosta, mutta se ei ollut todellakaan helppoa. Olin kuntoutuksessa viisi kertaa, keskeytin ja palasin. Ymmärsin kuitenkin, etten pääse irti päihteistä omin avuin. Viidennellä kerralla sain suoritettua kuntoutuksen loppuun. Elämä tuntuu hyvältä, olen raitis ja voin auttaa toisia, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa. Ymmärrän heitä ja enkä pelkää heitä. Nyt työntekijänä voin tarjota arvokasta vertaistukea. Tulevaisuudessa haluan kouluttautua ja oppia lisää uusia metodeja, sitä miten voisimme auttaa entistä paremmin.

On aika sanoa hyvästit tälle toivoa loistavalle majakalle – oikealle Toivon talolle. Jüri lähettää vielä viimeiset terveiset:

– Olen kiitollinen Jumalalle Pelastusarmeijan kaltaisesta toimijasta. Armeija työskentelee paikoissa, minne muut eivät välttämättä uskalla mennä. Kaikki työntekijämme eivät olisi elossa ilman tätä toimintaa. Jumalan armosta sotilaat ja upseerit ovat koskettaneet ihmisten sydämiä tarjoten muutosta. Tänään yritämme tehdä samoin: tarjota toivoa siellä, missä ihmiset ovat luopuneet toivosta. Jumalan siunausta!

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä