Tietoisuuden lisääminen on paras työkalu ihmiskaupan vähentämisessä

Poliisin ihmiskaupparikostutkintaryhmä on aloittanut toimintansa vuoden 2021 alussa. Ryhmä tutkii seksi- ja työperäistä ihmiskauppaa, parittamista ja niitä vastaavia rikosnimikkeitä. Ryhmän tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen vastaa tutkintaryhmään, sen toimintaan ja ihmiskauppaan yleisesti liittyviin kysymyksiin.

Poliisin ihmiskaupparikostutkintaryhmä aloitti toimintansa helmikuussa 2021 17 rikostutkijan, kahden tutkinnanjohtajan ja heidän sihteeriensä voimin. 2022 keväällä tapahtui organisaatiomuutos, jossa paikallista työperäistä ihmiskauppaa tutkiva ryhmä yhdistyi valtakunnalliseen ryhmään. Yhdistymisen myötä ryhmän tutkijamäärä kasvoi kuudella.

Ihmiskaupparikostutkintaryhmä on valtakunnallinen, ja se tutkii laajasti ihmiskaupparikollisuutta, ei pelkästään rikoslain mukaisia ihmiskaupparikoksia, vaan myös sitä lähellä olevia rikoksia, kuten paritusta ja törkeää paritusta ja kiskontaa, törkeää kiskontaa, kiskonnantapaista työsyrjintää ja vastaavia rikosnimikkeitä.

– Meidän toimenkuvamme sisältää laajamittaista, poliisilaitosten rajat ylittävää ihmiskaupparikollisuuden tutkintaa, aloittaa ryhmän tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen ja jatkaa: – Suomessa on tällä hetkellä 11 poliisilaitosta. Tutkimukset, jotka tapahtuvat useamman laitoksen alueella, ovat olleet hyvin haasteellisia – kuka ottaa vastuun ja miten tutkinta jaetaan laitosten kesken. Meidän toiminta-alueemme on koko Suomi.

Rikokset kuitenkin keskittyvät pääkaupunkiseudulle.

– Työperäisessä ihmiskaupassa rikos-epäilyt sijoittuvat 75 % pääkaupunkiseudun alueelle. Missä eniten ihmisiä ja toimijoita – siellä myös eniten rikollisuutta.

Rikosylikomisario Hannu Kortelaisen rooli tutkintaryhmässä on toimia vastuuvetäjänä ja tutkinnanjohtajana.

– Vastaan tutkintalinjoista ja eri pakkokeinoista. Paljolti esimiestehtäviä ja henkilöstöhallinnollista työtä, mutta yksittäisissä tutkimuksissa pohdin, miten sen kanssa edetään ja millaisia pakkokeinoja on käytettävissä, kuten televalvontaa tai -kuuntelua. Samoin tutkinnanjohtaja tekee vankivaatimukset ja käy jutut käräjillä läpi.

Tutkintaryhmä tekee laajaa yhteistyötä eri viranomaistahojen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

– Viranomaistahot, kuten eri poliisilaitokset, keskusrikospoliisi, rajavartiolaitos, tulli ja maahanmuuttovirasto ovat kaikki läheisiä yhteistyökumppaneitamme. Lisäksi työskentelemme yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden, kuten Rikosuhripäivystyksen, Pro-tukipisteen ja Monika-Naiset liiton kanssa. Työperäisen ihmiskaupan tutkimisessa aluehallintovirasto on tärkeä yhteistyökumppani.

Kansainvälistä yhteistyötä on myös ulkomaisten poliisivoimien ja organisaatioiden kanssa.

– Euroopan laajuisesti Europol ja Eurojust ovat tärkeitä kumppaneita. Yleisellä tasolla Viron ja Pohjoismaiden kanssa jaamme yhteistä tilannekuvaa. EU:ssa konkreettisten juttujen suhteen meillä voi tarvittaessa olla yhteisiä tutkintaryhmiä.

Tilannekuva Suomessa

Poliisin tietoon ihmiskaupparikoksia tulee vuosittain sadasta kahteensataan, ja tutkimusten määrä on jatkuvassa kasvussa. Luku on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän tunnistettujen ihmiskaupan uhrien määrä, joka vuonna 2021 oli kaikkiaan 880 henkilöä. Heistä 300 on viime vuonna järjestelmän piiriin tulleita uusia asiakkaita. Vuonna 2021 Rikosuhripäivystyksen ihmiskaupan uhrien erityistukipalvelun asiakkuuteen tuli 220 uutta ihmiskaupan ja sen kaltaisen hyväksikäytön uhria. Tiedustelen rikossylikomisario Hannu Kortelaiselta, mistä tämä uhrien lukumäärän ero johtuu:

– Tämä on monisäikeinen kysymys, josta on ollut keskustelua eduskuntaa myöten. Tilannekuva vaihtelee sen mukaan, millaista tilastoa katsotaan ja miten sitä tulkitaan. Esimerkiksi uhrien auttamiseen keskittyvällä Ihmiskaupan auttamisjärjestelmällä on oma näkemyksensä, kuten myös Rikosuhripäivystyksellä, jonka toiminta perustuu ihmisten löytämiseen ja auttamiseen. Heillä ei ole tutkinnallista aspektia, jossa taho pitäisi saattaa oikeudelliseen vastuuseen, jonka lainalaisuuksia me puolestamme seuraamme. Tästä syystä tukiorganisaatioiden tunnistamia ihmiskaupan uhreja on huomattavasti enemmän.

Rikosylikomisario jakaa tämänhetkisen tilannekuvan Suomessa:

– Ihmiskauppa on vaikea termi, sillä se luo erilaisia mielikuvia eri ihmisille. Törkeää ihmiskauppaa, jossa ihmisiä esimerkiksi huumattaisiin ja salakuljetettaisiin vasten tahtoaan maahan ja pakotettaisiin pakkotyöhön tai seksiorjaksi ei onneksi ole ainakaan toistaiseksi havaittu. Suomalaisessa ihmiskaupassa puhutaan useimmiten erilaisesta taloudellisesta hyväksikäytöstä. Seksiperäisessä ihmiskaupassa lähtökohtaisesti ihmiset tietävät, mitä he tulevat tekemään. Yllätyksiä nousee esiin siinä, mistä kaikesta he joutuvat maksamaan, kuten majoituksista, matkustuskuluista ja seksi-ilmoitusten jättämisestä. Meidän aikanamme ei ole ollut tapausta, jossa henkilö ei olisi ollut tietoinen lähdöstään seksityöhön. Maailmalla toki tällaistakin tapahtuu. Ulkomailta tulleesta työperäisessä ihmiskaupassa henkilöt ovat olleet tietoisia tulevasta työstään esimerkiksi kokkina, siivoojana tai rakennusmiehenä. Yllätyksenä on sitten tullut, kuinka paljon enemmän työtä on joutunut tekemään, miten pitkiä päivät ovat olleet, tai korvaus on ollut huomattavasti luvattua pienempi.

Seksi- ja työperäinen ihmiskauppa ovat tutkintaryhmän tapauksissa jakautuneet tasaisesti. Rinnalla on myös muita ihmiskaupan muotoja, kuten rikollisuuteen pakottamista ja pakkoavioliittoja. Ylikomisario kertoo, että nämä tapaukset ovat kuitenkin marginaalisia.

– Rikokseen pakottaminen on hyvin tulkinnanvaraista. Esimerkiksi päihdekäytön rahoittaminen rikoksilla on valitettavasti arkipäivää, mutta harvoin löytyy kytköstä, jotta sen voisi tulkita ihmiskaupparikokseksi. Sellaisia tapauksia on tosin ollut, jossa ulkomailta tullutta ihmistä on kiristetty tekemään anastuksia, ja sitten nämä varastetut tavarat on lähetetty ulkomaille. Pakko-avioliitot ovat täysin oma haasteensa, sillä meillä ei ole siitä varsinaista lainsäädäntöä rikoslaissa. Pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton erottelu on kulttuurisesti monitulkintainen tilanne. Länsimaisesta näkökulmastamme perinteinen avioliitto on se, jossa kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa ja solmivat liiton. Tilastojen mukaan kuitenkin puolet maailman kaikista avioliitoista on järjestettyjä liittoja. Meillä on yksilöllinen, individualistinen näkökulma, jossa kaikki lähtee yksilönvapaudesta, kun taas kollektiivisemmissa kulttuureissa kaikki lähtee suvusta ja sen maineesta.

– Sukupuolten tasa-arvokäsityskin voi olla hyvin erilainen. Se minkä me tulkitsemme pakkoavioliitoksi, asianomainen saattaa kokea heidän kulttuurissaan perinteiseksi järjestetyksi liitoksi. Siksi pakkoavioliitot ovat äärimmäisen vaikeasti tutkittava ihmiskaupan muoto. Monesti nämä tapaukset tulevat poliisin tietoon vasta kun on muuta oireilua, kuten lähisuhdeväkivaltaa.

Suomi on ihmiskaupassa nimenomaan kohdemaana, ja uhrin rekrytointi tapahtuu useimmiten jo henkilön lähtömaassa.

– Työperäisessä ihmiskaupassa henkilörekrytointi useimmiten tapahtuu ulkomailla, joko rekrytoidaan sieltä Suomesta käsin tai jokin taho järjestelee asiaa lähtömaassa. Seksiperäisessä ihmiskaupassa on monesti niin, että parittaja ei tule koskaan Suomeen, vaan se hoidetaan sähköisesti. Rikollinen osuus tapahtuu jo lähtömaassa. Seksipuolella lähtömaina ovat usein matalamman elintason itäeurooppalaiset maat, kuten Romania, Tšekki, Unkari ja Ukraina. Myös Thaimaa, sillä tietyissä thaihierontapaikoissa tapahtuu seksinmyyntiä hieronnan varjolla.

Ihmiskaupparikosten tutkimisen erityispiirteet

Ylikomisario Hannu Kortelainen kertoo, että vaikenemisen kulttuuri on ihmiskaupparikosten tutkimisen haastavin osuus.

– Olen työskennellyt poliisina 30 ja rikostutkinnassa 25 vuotta ja tutkinut monenlaisia rikosmuotoja. Tässä tehtävässä on yllättänyt, että ihmiskaupparikoksissa uhrit eivät lähtökohtaisesti halua puhua tapahtuneesta. Monesti kaikki osapuolet hakevat taloudellista hyötyä, niin hyväksikäyttäjät kuin hyväksikäytetyt. Uhrit tulevat matalamman elintason maista, ja he haluavat nostaa elintasoaan. Syyt voivat olla hyvin henkilökohtaisia ja koskettavia, kuten läheisen sairaalakulut tai varattoman isovanhemman tukeminen. Tästä syystä rikoksen uhrilla ei ole samanlaista intressiä kertoa tapahtuneesta kuin perinteisessä rikollisuudessa. Tutkintatilanteessa joudumme kuulustelemaan ja puhuttelemaan asianomistajia samalla tavalla kuin epäiltyjä. Kerromme, että tiedämme heidän joutuneen rikoksen ja hyväksikäytön uhriksi. Silloin asianomainen saattaa avautua tilanteesta. Uhrilla voi olla myös väkivallan uhkaa, sillä asiasta kertonut uhri tai hänen läheisensä lähtömaassa voisivat joutua kostotoimien kohteiksi.

Myös tietoisuus siitä, että tienaaminen loppuu, jos asiasta kertoo, motivoi olemaan puhumatta.

– Uhri ei halua palata lähtöruutuun. Ei ole mitenkään tavatonta, että seksityöläinen tienaa täällä 20 000 euroa kuukaudessa. Suhteutettuna lähtömaan elintasoon puhutaan aivan valtavista summista. Esimerkiksi kahden kuukauden seksityö saattaa mahdollistaa talon oston kotimaassa. Se on suuri houkutin, ja kynnys kertoa on suuri.

– Samaa pätee myös työperäiseen ihmiskauppaan. Vaikka uhri olisi hyväksikäytetty, hänen tienestinsä ovat huomattavasti suuremmat kuin kotimaassa, mikä nostaa kynnystä avautua asiasta. Tulonmenetysten lisäksi henkilö voi kertoessaan kohdata vihaa ja pilkkaa suvulta ja yhteisön muilta jäseniltä. Tästä esimerkkinä Närpiön kasvihuonetyöntekijöiden tapaus. Kasvihuoneilla työskentelee Vietnamista tulleita henkilöitä, ja toimintaan on noussut ikävä ilmiö, jossa uusilta maahan tulleilta on alettu pyytää kynnysrahaa. Tutkimuksen myötä on tullut ilmi, että kynnysrahan maksaminen on yleistä aasialaisissa kulttuureissa. Koetaan normaalina, että jos haluaa työskennellä ulkomailla, siitä maksetaan järjestäjälle korvaus. Myös monet niistä, jotka ovat aiemmin joutuneet itse maksamaan kynnysrahaa Suomeen pääsemiseksi, ovat nyt järjestävässä asemassa ja perivät kynnysrahaa uusilta tulijoilta.

– Sama ihminen voi siis olla sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Monesti järjestävässä asemassa olevia ei nähdä hyväksikäyttäjinä, vaan eräänlaisina hyväntekijöinä. Se on selkeästi väärin, mutta tutkinnallisesti siihen on hyvin haastavaa puuttua.

Kun tutkinnassa kohdataan ihmiskaupan uhreja, heidät ohjataan Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän piiriin, mikäli he siihen suostuvat.

– Auttavien tahojen palvelut ovat vapaaehtoisia, ja valtaosa asiakkaistamme ei näitä palveluita koe tarvitsevansa.

Auttavien tahojen kautta heille voidaan järjestää majoitusta, ruokaa ja perustarpeita. Rikosuhripäivystys, Pro-tukipiste, Monika-Naiset liitto ja muut kolmannen sektorin toimijat tarjoavat myös tukea, majoitusta, henkistä apua ja esimerkiksi seksuaalineuvontaa.

Tiedon lisääminen on paras työkalu

Pohdittaessa ihmiskaupparikosten rangaistuksia rikosylikomisario Hannu Kortelainen näkee ongelmien olevan enemmän lakien soveltamisessa kuin lainsäädännössä.

– Suomessa on ankarat rangaistukset näistä rikoksista, rangaistusasteikkoa kyllä riittää. Haasteena on, että ihmiskaupparikosten tunnusmerkistö on tulkinnanvaraisempi kuin esimerkiksi perinteisissä väkivalta- ja omaisuusrikoksissa. Jos turvaton tila luodaan psyykkisin keinoin, miten sen todentaa? Uhri saisi lopettaa työt ja lähteä, mutta hän kokee, ettei se ole vaihtoehto. Uhrilla voi olla esimerkiksi passi hallussaan ja käytännössä mahdollisuus liikkua vapaasti. Mikään ei estä häntä poistumasta, mutta hän ei puhu paikallista kieltä tai yleisesti maailmalla puhuttuja kieliä, tai on muutoin kyvytön toimimaan poistuakseen alisteisesta tilanteesta. Psyykkisistä syistä johtuvan riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan osoittaminen ja toteen näyttäminen on hyvin haastavaa. Poliisi ja tuomioistuimet saavatkin kritiikkiä siitä, ettei ihmiskaupparikosten tunnusmerkistöä tunnisteta. Konkreettisempien ja objektiivisesti havaittavien seikkojen kautta tunnusmerkistö on helpompi tunnistaa, mutta psyykkisesti alisteisen aseman todentaminen on vaikea tehtävä.

Tiedustelen rikosylikomisariolta, mitkä olisivat parhaat työkalut ihmiskaupan estämisessä ja vähentämisessä.

– Tietoisuuden lisääminen, erityisesti työpuolen jutuissa. Kun ihmiset saapuvat Suomeen töihin, he olisivat tietoisia siitä, mitä työelämään Suomessa sisältyy ja millaisia oikeuksia heillä on. Meille on itsestään selvää, että meillä on vuosilomat, sairauspoissaolot ja ylityö- ja viikonloppukorvaukset. Monessa maassa tällaiset ovat ennenkuulumattomia. Monesti ihmiset saapuvat asenteella, että tänne tullaan tekemään ahkerasti töitä, eikä osata edes odottaa ylimääräisiä korvauksia tai vapaa-aikaa. Työnantajapuolella sanktiot palkkauksen ja oikeuksien tiedottamisen puitteissa voisivat olla kovemmat. Tämä nostaisi kynnystä toimia harmaalla alueella.

Suomessa on erilaisia viranomaistahoja ja auttamisjärjestelmän tahoja, jonne voi uhrina hakeutua.

– On tärkeää, etteivät tänne tulevat ihmiset syrjäydy yhteiskunnasta, vaan että heillä olisi tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan. He voivat silloin kyseenalaistaa asioita ja hakea apua.

Ylikomisario Hannu Kortelainen suosittelee ihmiskauppaa havainneita ottamaan yhteyttä poliisiin, viranomaistahoihin ja kolmannen sektorin toimijoihin matalalla kynnyksellä.

– Otetaan esimerkkinä, että käyt ravintolassa syömässä, ja huomaat saman työntekijän olevan siellä aina, niin aamut, illat, arjet kuin pyhät, niin siitä voi laittaa vihjeen poliisille ja aluehallintoviranomaisille. Viranomaiset voivat käydä tarkastuksella selvittämässä tilanteen. Ilmoittamiseen ei pidä olla kynnystä, ja huolestuttavista asioista saa aina laittaa viestiä.

Elämme tällä hetkellä keskellä Ukrainan sodan aiheuttamaa inhimillistä kriisiä. Kysyn, miten Hannu Kortelainen näkee pakolaisten määrän vaikuttavan ihmiskaupparikosten määrään.

– Aina, kun on ihmisiä liikkeellä, niin riskit kasvavat. Kun ihmisillä on hätä, myös saalistajat ovat liikkeellä, he haluavat hyötyä ihmisten kohtaamasta hädästä ja vaikeuksista. Haasteena on, että vaikka osa ihmisistä saattaa päätyä ihmiskaupan tai taloudellisen hyötymisen uhriksi, niin maahan tullessaan he eivät ole itsekään siitä tietoisia. Tämän havaitseminen rajanylittämistilanteessa on mahdotonta. Ukrainalaisille on pieneksi avuksi, että kulttuurina emme ole vieras. He tietävät suunnilleen, miten yhteiskunta ja viranomaiset täällä toimivat. Heillä voi olla myös sukulaisia ja tuttuja täällä, jotka voivat olla avuksi. Se helpottaa sopeutumista.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä