Temppelin torvisoittokunta - sukupolvet ylittävää soitantaa

Temppelin torvisoittokunta lähenee jo 130 vuoden ikää! Soittokunnalla on arvokas ja värikäs historia, mutta sillä on oma tärkeä paikkansa myös nykyisyydessä ja tulevaisuudessa – siksi toive uusista, nuorista soittajista on soittokuntalaisille yhteinen.

– Tämä on yksi hienoimmista harrastuksista, mitä voi olla. Meillä on ollut soittajilla ikähaitaria alle kymmenvuotiaasta yli yhdeksäänkymmeneen. Missä muualla tällainen sukupolvien ja ikäluokkien ylittävä yhteys olisi mahdollista? tiedustelee soittokunnan vastuuhenkilö Jukka Salmi.

Kurkistetaanpa ensin menneisyyteen. Pelastusarmeija oli aloittanut Suomessa 1889, ja Temppeli oli sen ensimmäinen osasto. Temppelin torvisoittokunta sai virallisen alkunsa suuressa juhlassa maanantai-iltana 2.11.1896. Tosin soittokunta oli aikaisemminkin ollut jo olemassa, sillä Temppelin arkistosta löytyy käsin kirjoitettu nuottikirja vuodelta 1893.

”Musiikkia kuin valtavien vesien pauhua”

Mitä soittokunnan ensimmäisessä kokoontumisessa tapahtui ? Musiikkijuhlaa mainostettiin sanoin ”Musiikkia ku in valtavien vesien pauhua” . Tämä saavutettaisiin torvilla, rummuilla, kitaroilla, viululla, huilulla, symbaaleilla, tamburiinilla ja pianolla. Juhla tarjoaisi ”uusia musiikkikappaleita, uusia lauluja ja uusia kuoroja”.

”Se kuulosti niin ylimaailmalta, ja epäilemättä se antoi monille kadonneille pojalle ja tyttärelle halun kääntyä...” , Temppelin soittokunnan esitystä kuvataan Sotahuudossa marraskuussa 1896. Kirjoittaja kuvaa, että juhla oli ”paras ja suurin” tähänastisista!

Sotahuudon kirjoittaja luo kuvaa ikimuistoisesta maanantai-illasta Temppelissä. Sali on täynnä ja öljylamput levittävät himmeää hehkua. Iltakahdeksalta lava täyttyi eri soittimista. Tiedämme, että juhlassa käytettiin yhteensä 65 soitinta. Suomen Pelastusarmeijan perustaja Hedvig von Haartman piti juhlassa saarnan. Ensimmäistä soittokuntaa johti pelastusupseeri Alfred Henriks son , joka oli määrätty kouluttamaan joukko nuoria torvensoittotaitoon. Suomen ensimmäinen miespuolinen pelastussotilas Johan Sandborg soitti bassorumpua.

Ensimmäiseen torvisoittokuntaan kuului sekä miehiä että naisia. Tämä oli edistyksellistä, sillä myöhemmillä vuosikymmenillä puhallinsoittimet oli varattu miehille – naisilla ja tytöillä oli mahdollisuus liittyä kitarakuoroon. Kitarakuoro oli riikinruotsalaista alkuperää, ne olivat tulleet siellä suosituksi. Viimeiset kuutisenkymmentä vuotta molemmilla sukupuolilla on ollut yhtäläiset mahdollisuudet tulla soittokunnan jäseniksi.

Sukupolvet ylittävää soittoa

Soittokunnan alkuvuosikymmeninä se osallistui sunnuntaisin kolmeen kokoukseen 12–15 soittajan voimin. Joulukautena soittokunnalla oli parhaimmillaan 24 joulujuhlaa, esimerkiksi kuuroille, sokeille, eläkeläisille, partiolaisille, lapsille, vangeille ja osastolle oli omat juhlansa.

Temppelin soittokuntaa on myös kuultu ja nähty kaukana kotikaupungin ulkopuolella. Vuosien saatossa se on tehnyt matkoja Suomessa ja Pohjoismaissa. Pääsiäisenä 1912 soittokunta vieraili Pietarissa. Ennen Neuvostoliiton hajoamista soittokunnan jäsenet ehtivät vierailla myös Tallinnassa ja Riiassa. Paikalla olleet muistavat, että tuntui erityiseltä marssia Pelastusarmeijan virkapuvuissa univormupukuisten neuvostosotilaiden edessä.

Ainoa pidempi ajallinen keskeytys soittokunnan toimintaan tuli sota-aikana 1939–1944, jolloin soittajat olivat puolustamassa maata. Viisi Temppelin soittokunnan jäsentä kaatui sodassa.

Nyt on alkanut Temppelin soittokunnan 128. toimintavuosi. Vuosien mittaan soittokunta on juhlinut isommin 50-, 70-ja 100-vuotisjuhlia. Voidaan laskea, että kaikkiaan pari kolme sataa soittajaa on soittanut sen riveissä. Soittokuntalaisuus on usein siirtynyt verenperintönä, monella nykysoittajalla on sukupolvien yli kantava yhteys ensimmäiseen soittokuntaan. Territorion soittokunnasta löytyy jo viides sukupolvi. Temppelin sotilas ja soittokunnan jäsen Kaj Silander edustaa kolmatta polvea, ja territorion soittokunnassa ovat mukana myös hänen tyttärensä ja lapsenlapsensa.

Yksi merkittävä soittokuntasuku on Wahlström it.

Ensimmäisessä soittokunnassa soitti nuori Aina Dahlberg , jonka myöhempi aviomies Rafael Wahlström johti soittokuntaa vuosia. Wahlströmin jälkeläiset ovat sittemmin olleet hyvin edustettuina soittokunnan riveissä. Kaksi parin pojista, Per-Erik ja Jarl , sekä pojanpoika Erik johtivat myös myöhemmin soittokuntaa. Rafaelin sisar Malin soitti käyrätorvea, ja kaksi hänen lapsenlapsenlapsistaan ovat olleet mukana soittokunnassa. Jäsenlistassa esiintyy muitakin toistuvia nimiä, kuten Saari, Seliverstov, Silander, Toft, Ahlbom, Falk, Munck, Borg, Gisselberg, Polsa, Winberg ja Bild o.

Soittokunnassa on kasvanut vuosien varrella myös ammattimuusikkoja. Näistä esimerkkeinä Veikko Gisselberg , joka johti muun muassa Karelia-soittokuntaa, ja Tom Bildo , joka soitti pasuunaa Helsingin kaupunginorkesterissa äänenjohtajana.

Vuosikymmenten kokemuksella

Olemme kokoontuneet Temppelin sotilashuoneeseen yhdessä kolmen pelastussotilaan kanssa: soittokunnan sihteerin, Viljo Seliverstov in, soittokunnassa tuubaa soittavan Christina Långström in ja territorion soittokunnan vastuuhenkilön, Jukka Salmen . He kertovat omasta polustaan soittokunnan riveihin ja soittokunnan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Ennen kuin mennään kolmikon omiin tarinoihin, tiedustelen heiltä, miksi soittokuntamusiikilla on niin tärkeä sija Pelastusarmeijassa.

– Se lähti jo siitä, kun Booth järjesti ensimmäisiä kokouksia Lontoossa. Armeijan piti kuulua. Booth lainasi tuttuja maallisia, ikivihreitä sävelmiä ja teki niihin hengelliset tekstit, Viljo kertoo.

”Miksi pirulla olisi yksinoikeus parhaisiin sävelmiin” , Boothin tiedetään todenneen.

– Pelastusarmeijalla on hyvin rikas musiikkituotanto ja lahjakkaita ihmisiä ympäri maailman. Musiikkia tuotetaan niin torvisoittokunnalle, kuoroille kuin laulajillekin. Monet muutkin soittokunnat lainaavat mielellään Armeija-musiikkia.

Voitteko kertoa omasta soittokunta-historiastanne. Miten tulitte mukaan?

Viljo: – Perheemme oli kreikkalaisortodoksinen ja asuimme Karjalassa. Kun muutimme Helsinkiin, siirryin luterilaiseen kirkkoon. Temppelin löysin, koska asuimme tässä vastapäätä Uudenmaankadulla. Pikkuveljeni oli liittynyt Armeijan partioon ja hän kertoi, että täällä vedetään köyttä. Tulin mukaan partioon ja aloitin myös torvisoittokunnassa. Otin osaa nuorisokokoukseen. Polvistuin alttarille, ja silloin alkoi henkilökohtainen kristitty elämäni.

– Jo samana kesänä 1946 olin mukana kongressin marssilla lautastensoittajana. Sitten aloitin soittamaan venttiilipasuunaa. Jarl Wahlström toi 40-luvun lopussa ensimmäiset vetopasuunat soittokunnalle, ja hän opetti minut soittamaan sitä. Sitä olen soittanut siitä asti, muutamien muiden torvien ohella. Kuusikymmentäluvulla toimin soittomestarina. Työt veivät minut Nokialle ja Tampereelle vuosiksi 1966–1981, ja siellä muodostimme uuden nuorisosoittokunnan. Muutamat, jotka ovat tänä päivänä täällä mukana, ovat aloittaneet siellä. Vuonna 81 palasin tänne, ja olen siitä asti toiminut soittokunnan sihteerinä.

Viljo muistelee menneitä vuosikymmeniä:

– Olimme vuosittain avaamassa Aleksanterin joulukadun, soitimme lumituiskussa Kolmen sepän patsaalla. Joka kesä oli puolestaan isot kongressit, niihin kuuluivat pitkät marssit Temppelistä Espan kautta Kaivopuistoon ja takaisin. Joka sunnuntai marssimme myös Vuorimiehenpuistoon. Silloin Armeija näkyi ja kuului.

– Mieleenpainuvia olivat myös joulunaikaan tehdyt vankilakäynnit. Pidimme jouluhartauksia. Oli ikimuistettavaa, miten vangit lauloivat tuttujen joululaulujen mukana. ”Maa on niin kaunis…”

– Ihmisillä on vahva tunneside joululauluihin. Ne ovat meidän sielujen syövereissä, Christina täydentää.

Christinan ensikosketus Armeijaan oli jo lapsena, mutta vasta eläkeläisenä hänestä tuli Pelastusarmeijan ja soittokunnan jäsen:

– Oma isäni sai myös musiikki-innostuksen Pelastusarmeijasta. Hän oppi soittamaan viulua ja trumpettia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän toimi tanssimuusikkona. Valitettavasti myöhemmin hän sortui alkoholiin, mielenterveys ei kestänyt toista maailmansotaa. Minä kävin Pelastusarmeijan pyhäkoulua 50-luvulla. Olin vielä teininäkin mukana, mutta isän alkoholismin myötä perheemme hajosi, jouduimme muuttamaan ja Armeija-yhteys katkesi. Uskoa en kuitenkaan koskaan hukannut.

– Ollessani jo eläkeläinen pääsin puhallinleirille. Minulla oli vain nokkahuilu, niin kyselin ystäviltäni, olisiko kenelläkään lainata vaskisoitinta. Ystävälläni oli tuuba. Opettelin sen alkeet ja lähdin leirille. Leirin jälkeen minut nakitettiin Apollo-orkesteriin, kun heillä oli tarvetta tuubistille. Kävin kristillisissä kokouksissa ja esiinnyin siellä osana trioa. Kristillisestä musiikista oli kuitenkin puutetta, niin Temppelin torvisoittokunta oli tilattu esiintymään. Menin soittokuntalaisilta tiedustelemaan, mistä tällaisia hengellisiä nuotteja saisi. Kaikki osoittivat Viljoa. Tutustuimme, ja Viljo kutsui minut mukaan. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2016, minusta tuli myös sotilas. 

Jukka on 63-vuotias, mutta hänelläkin on jo 55 vuoden kokemus soittokunnasta:

– Vanhempani olivat upseereita. Se oli vain totuus, että upseerin lapsena sinulle pantiin torvi tai kitara käteen, Jukka naurahtaa. – Se tuntui maailman luonnollisemmalta asialta. Tuli aikoja, jolloin vanhempani olivat muualle määrättyjä, ja soittaminen oli vähäisempää… mutta aina se kulki mukana. Kun muutimme takaisin Helsinkiin, menin konservatorioon opiskelemaan ja sotilassoittokunnan kautta vielä Sibelius-Akatemiaan. Viattomasta harrastuksesta tuli lähestulkoon ammatti. Olen ollut jatkuvasti jossain määrin mukana soittokunnan toiminnassa. Välillä Armeija on ollut lähempänä, välillä kauempana.

Mitä soittokunnassa mukana olo teille merkitsee?

Christina: – Se on kivaa ja palkitsevaa, ja koen olevani juuri siinä paikassa, missä minun pitääkin.

– Niin, minullahan on vain tällainen pieni 77 vuoden kokemus. On tämä ollut todella antoisaa. On tunne, että meitä jokaista tarvitaan, Viljo toteaa hymyillen.

Jukka: – Se on merkinnyt aina paljon. Sibelius-Akatemian jälkeen minua on pyydetty esiintymään erilaisissa kokoonpanoissa, mutta olen kieltäytynyt, sillä Temppelin soittokunta on minun paikkani. Pelkkä musiikki ei riitä, siinä pitää olla myös sanomaa. Tämä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

On kuuluttava ja näyttävä

Nykyisin Temppelin torvisoittokunnassa on noin 15 soittajaa, joista sunnuntain kokouksissa on mukana noin 6–10 soittajaa. Kokoukset ovat ruotsinkielisiä, joten ruotsinkieliset soittajat ovat silloin paikalla. Temppelin torvisoittokunta esiintyy myös laajennettuna ulkoisissa tapahtumissa. Suuremmissa maanlaajuisissa Pelastusarmeijan tapahtumissa kokoontuu territorion soittokunta, johon kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Territorion soittokunnassa on jäseniä pääkaupunkiseudun lisäksi myös Pohjanmaalta, Jyväskylästä ja Virosta.

– Olemme kaikki osa 37 500 Pelastusarmeijan kansainvälisen torvensoittajien joukkoa, Viljo hymyilee tyytyväisenä.

– Meillä on ollut myös vierailevia kapellimestareita. Itse haluan katsoa asioita ulkoapäin ja olla painottamatta tätä jaottelua. Olemme yksi soittokunta, joka eri kokoisina kokoontuu eri yhteyksissä, Jukka täsmentää.

Viime aikoina Temppelin torvisoittokunta on esiintynyt kadulla ja rautatieasemalla keräten varoja Ukrainan hyväksi. Näin on tehty jo puolen tusinaa kertaa, ja tempaukset ovat keränneet hyvin lahjoituksia.

Jukka: – Nämä ovat erittäin motivoivia hetkiä myös meille soittajille. Olemme näistä mahdollisuuksista soittaa kadulla aivan innoissamme. On satoja tai tuhansia, jotka näkevät meidät ohi kävellessään. He arvostavat näkemäänsä ja ovat kosketettuja. Tämä on sitä, mihin Armeija on synnytetty ja missä se on parhaimmillaan.

– Olemme saaneet hyvää palautetta. Myös tuubanopettajaltani... Hän juoksi kerran ohi ja laittoi myöhemmin viestiä, että ”Hyvältä kuulosti!” , Christina naurahtaa.

Viljo: – Meillä on myös Ukrainan kansallislaulun nuotit, ja soitamme sen pariin kertaan. Aika monesti on myös ukrainalaisia ollut kuuntelemassa. Se on koskettavaa.

Temppelin torvisoittokunta on esiintynyt myös useana vuonna joulun alla eduskunnassa.

– Kansanedustaja, pelastussotilas Sari Tanus on eduskunnan raamatturyhmän puheenjohtaja. Se on eduskunnan vanhin verkostoryhmä. Heidän avoimessa joulujuhlassaan olemme esiintymässä. Viime kerralla Teemu Laajasalo piti joulusaarnan. Toissa vuonna oli makea juttu, kun olimme peräkkäisinä päivinä soittamassa joululauluja eduskunnan valtiosalissa ja Kallion osaston jakelujuhlassa. Molemmissa juhlissa esitimme ”En etsi valtaa loistoa” . Totesin jakelujuhlan yhteydessä, että tänne tämän laulun sanoma kyllä istuu paremmin, Jukka naurahtaa.

Temppelin perinteisiin kuuluu myös itsenäisyyspäivän juhla. Useana vuonna soittokunta on ollut mukana myös Joulupata-kampanjan avajaisissa.

– Kaikilla tapahtumilla, joissa olemme läsnä, on iso merkitys. Vanhat sukupolvet tuntevat Armeijan, mutta nuoremmat eivät enää samalla tavalla. Joten meidän pitää kuulua ja näkyä, Jukka painottaa. 

Kaikki ovat tervetulleita

Soittokunnan todellisuus on, että ikäjakauma on tällä hetkellä melkoisen korkea.

– Kaipaamme ehdottomasti uusia, nuoria soittajia, Viljo toteaa, ja Jukka jatkaa: – Juuri näin. Ilman nuoria olemme vaarassa hukata historiamme ja suuntamme. Meidän pitää löytää uusia tapoja saada soittajia. Suomessa on kuitenkin valtavan hyvää musiikkikasvatusta.

Kolmikko haluaa painottaa, että kaiken tasoiset soittajat ovat tervetulleita:

Christina: – Tänne on helppo tulla, yhtään ei tarvitse arkailla.

Viljo: – Nuorilla on kovasti kaikenlaisia aktiviteetteja tänä päivänä. Ja torvensoitto voi toki tuntua aluksi hankalalta. Se vaatii harjoittelua ja ymmärrän, että kynnys voi siksi olla korkea.

– Se on hyvin herkkää. Minun soittamisenikin kuulosti aluksi rupiselta, Christina naurahtaa.

Viljo: – Meillä ei kuitenkaan ole sisäänpääsyvaatimuksia, vaan soittokunnassa saa olla kaiken tasoisia soittajia.

Christina: – Kaitsu (eli pelastussotilas Kaj Silander) mielellään opettaa soittamaan, jos on tarvetta tutoroinnille. Hän ottaa huomaansa ja neuvoo.

Viljo: – Vaskimusiikissa on se hyvä puoli, että meillä on eri tasoisia stemmoja. Näillä voidaan tasoittaa tasoeroja.

Christina: – Ja kaikkia stemmoja aidosti tarvitaan!

Jukka: – Toki tavoitteemme on soittaa mahdollisimman hyvin, mutta se ei ole itsetarkoitus. Jokainen saa soittaa tasollaan ja kehittyä oman inspiraation ja kykyjensä mukaan.

Temppelin torvisoittokunta on myös avoin siinä mielessä, ettei se edellytä Pelastusarmeijan jäsenyyttä. Tällä hetkellä mukana on soittajia esimerkiksi helluntaiseurakunnasta.

Christina: – Täällä ei käännytetä. Ne ovat vääriä ennakkoluuloja.

– Olen sanonut, että meiltä on syntimittarit poistettu oven päältä aikoja sitten, Jukka naurahtaa.

Viljo: – Meillä on hyvä yhteishenki ja hyväksymme erilaisuuksia, emme ole kaikki samasta puusta veistettyjä.

Millainen on hyvä soittokuntalainen?

Christina: – Sellainen, joka käy harjoituksissa…

Viljo: – … ja kokouksissa.

Jukka: – Sellainen, jolla on hyvä happi – fyysisesti ja psyykkisesti. Osaa soittaa, mutta omaa myös hyvää yhteishenkeä. Ei ryppyotsaisuutta, vaan soittaa niin hyvin kuin osaa.

Mitä soittokunnassa mukana olo voi antaa?

Viljo: – Yhteenkuuluvuutta positiivisen ryhmän kanssa.

Christina: – Huumoria myös viljellään, se ei ole kiellettyä. Tuemme toinen toisiamme. Musiikki yhdistää meidät.

Harjoitukset tapahtuvat kerran viikossa Temppelissä, jossa on hyvät puitteet. Territorion soittokunta kokoontuu kaksi kolme kertaa vuodessa yhteen harjoittelemaan suuremman kokouksen tai tapahtuman yhteydessä. Seuraava tällainen on nyt kevään aikana.

Tietenkin sitoutuminen on toivottavaa, mutta joustoa löytyy.

– Mukana voi olla oman ajan ja elämän mukaan.

Millaiset olisivat viimeiset rohkaisunne asiasta kiinnostuneille?

Viljo: – Aina saa tulla kokeilemaan. Mielellään neuvomme ja opetamme.

Jukka: – Jokainen on tervetullut! Tämä on yksi hienoimmista harrastuksista, mitä voi olla. Meillä on ollut ikähaitaria alle kymmenvuotiaasta yli yhdeksäänkymmeneen. Missä muualla tällainen sukupolvien ja ikäluokkien ylittävä yhteys olisi mahdollista?

Christina: – Tule ja tööttää!

Toni Kaarttinen
Lähteet: Krigsropet 1996, Julropet 1996, Temppelin ja Viljo Seliverstovin arkistot
Kuvat: Toni Kaarttinen, Temppelin torvisoittokunnan arkisto ja Sotahuudon arkisto