Tassukahvila on hyväksi haukuttu!

Kajaanissa kokoontuu keskiviikkoiltaisin karvan verran villimpi seurakunta. Pelastusarmeijan Kajaanin osastossa on syksystä asti ollut toiminnassa Tassukahvila, jonne ovat tervetulleita koirakaverit ja heidän palveluskuntansa.
– Tämä on tällaista ystävyysevankelioimista, kertoo Kajaanin osaston johtaja, majuri Pirjo Mikkonen.

Tassukahvila on ehtinyt kokoontua kolme kertaa, ennen kuin Sotahuuto pääsi paikalle. Toiminta on alkanut vauhdikkaasti – jo ensimmäisessä kahvilassa oli vieraillut seitsemän karvakaveria ja kymmenkunta lemmikinomistajaa.

Toimittajaa hiukan huolettaa, miten tänään käy, sillä nauhurin ja kameran läsnäolo tuntuu pelottavan ainakin ihmisiä usein. Huoli on kuitenkin turha, sillä jo ennen kahvilan avautumista naapuri Päivi ja kaksi novascotiannoutajaa eli tolleria, sisarukset Mallu ja Hani tulevat moikkaamaan Pirjoa ja Ailaa. Hännät heiluvat innostuksesta, kun Aila tarjoilee namunurkasta pari herkkua. Namunurkka on Tassukahvilan ehdoton hitti.

Naapurin rouva ja tollerit jatkavat kotiin, ja jäämme Kajaanin osastonjohtajan, majuri Pirjo Mikkosen, pelastussotilas Ailan Kontion ja siviilijäsen Marjo Immonen-Kemppaisen kanssa odottamaan kahvilan ensimmäisiä vieraita. Päätän käyttää ajan hyödyksi ja tiedustella kolmikolta, mistä Tassukahvilassa oikein on kysymys.

Suloista lääkettä kaipaukseen

Tassukahvilassa on kaikenlaista kivaa koirakavereille. Namunurkasta löytyy monenlaisia herkkunappeja, tikkuja ja namusia. Lattialla odottaa kasa leluja palloista vinkuleluihin ja vetoköysiin. Muttei meitä ihmisvieraitakaan ole unohdettu: meille on kahvia, teetä, pieniä pullia, ja tällä kertaa myös osaston jäsenen valmistamaa kirpeänmakeaa puolukkamarjapiirakkaa. Tarjoilujen vieressä on keräyspurkki, johon voi laittaa vapaaehtoisen korvauksen. Saaduilla rahoilla hankitaan koirille nameja.

Istahdamme alas, ja Pirjo kertoo ajatuksesta Tassukahvilan takana.

– Rakas koirani Pyry nukutettiin kesällä miltei 16 vuoden iässä. Pyry oli westie eli ylämaanterrieri. Hän oli minulla viisi ja puoli vuotta, ja sitä ennen kymmenkunta vuotta äidilläni. Pyry tuli minulle, kun äitini ei pystynyt enää hänestä huolehtimaan. Hän oli niin sanottu kodinvaihtaja.

– Keskustelin kesällä ystäväni, aikanaan upseerina toimineen Terttu Salosen kanssa, joka oli ollut täällä Kajaanissa pitkään määrättynä. Hän sanoi: ”Kajaanin osaston varastotila kävisi hyvin kahvilahommaan.” Kun hän sanoi tuon, muistui mieleeni, miten Raumalla helluntaiseurakunnan kirjakauppakahvilassa oli kerran viikossa tällainen parin tunnin koirakahvilahetki. Tämä oli ollut pitkään sydämelläni, ja nyt tähän tuli mahdollisuus. Tassukahvila auttaa minua myös muistelemaan Pyryä. Tämä on hyvää lääkettä kaipaukseen ja auttaa siirtämään ajatukset eteenpäin.

Koiraihmisiä ja koirafaneja

Pelastussotilas Aila Kontio on tärkeä osanen kahvilan pyörittämisessä.

– Pyysin Ailaa mukaan, ja hän koiraihmisenä suostui, Pirjo katsoo hymyillen Ailaan, ja Aila nyökkää. – Olen lupautunut antamaan Pirjolle tulitukea. Kun Pirjo on matkoilla, olen vastuussa tästä. Niinä kertoina olen tosin ajatellut kutsua ystävättäreni Oulusta avuksi, Aila naurahtaa.

Aila Kontio on neulonut myös yli 100 täytettyä hiirtä. Jokainen koira, joka tulee tassukahvilaan ensimmäistä kertaa, saa tällaisen hiiren. Aila on neulonut näitä jo pidempään, sillä hän on valmistanut niitä myös Romanian ja Bulgarian rescuekoiratyötä tukeviin huutokauppoihin ja rescuehoitoloihin noissa maissa.

Aila sanoo olevansa koiraihminen täydestä sydämestään: – Minulla oli aiemmin koira, kuten myös siskollani. Kävelimme paljon metsissä. Nyt siskontyttärelläni on Hilma-koira, ja se on minulle hyvin rakas. Oikea sydänkäpynen. Tykkään kauheasti koirista! Kyllä eläimetkin aistivat, kenen sydän sykkii niille.

 – Minulla ei ole omaa koiraa, mutta lapsuudessa oli pari pystykorvaa. Nyt olen lähinnä tällainen koirafani, Marjo toteaa hymyillen.

Aila ja Pirjo pohtivat eläinten erityisiä kykyjä.

– He ovat niin älykkäitä. Kerran metsässä koira ei millään päästänyt minua haluamaani suuntaan. Kävi ilmi, että siellä oli ollut jokin iso eläin, Aila kertoo ja Pirjo sanoo kokeneensa saman. – Olimme Pyryn kanssa metsässä, kun hän kovaa vauhtia alkoi ohjata toiseen suuntaan. Siellä oli joko susi, ilves tai karhu… näitä kaikkia täältä Kainuun metsistä löytyy.

Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehden tammikuun numeorssa tapasimme myös Ymmin, näkövammaisen Petrin palvelukoiran. Kolmikko arvostaa opas-, palvelu- ja kaverikoiria suuresti.

– Ne ovat monelle näkövammaiselle todella tärkeitä, sillä ne mahdollistavat vaarattoman liikkumisen. On hienoa, että myös monenlaisia kaverikoiria on olemassa. Esimerkiksi kirjastoissa on koiria, joille lapset voivat lukea.

Kerron, että myös omissa haaveissa siintää koirakaveri jonakin päivänä. Kolmikko rohkaisee tekemään sen, omistajan ja lemmikin välinen rakkaus on aivan omanlaistaan. Mainitsen puoliksi huumorilla, että olen ajatellut lagotto romagnoloa, tryffelikoiraa. Näin se voisi tienata omat ruoka- ja eläinlääkärikulunsa. – Ei hullumpi ajatus, Aila naurahtaa. – Tunnen koiria, joiden omistajat ovat opettaneet ne haistamaan sieniä. Kunnon sienestyskavereita!

Ystävyysevankelioimista

– Yksi asia johti toiseen, toinen neljänteen ja tässä sitä nyt ollaan, Pirjo toteaa viitaten Tassukahvilaan. Tämä kerta on neljäs, ja tähän mennessä parhaimmillaan vieraana on ollut yhdeksän koiraa omistajineen. – Ripotellen on tullut uusia ihmisiä, ja myös sellainen oma porukka on jo muodostunut.

Tassukahvilaa on mainostettu julistein, satunnaisin lehti-ilmoituksin… ja ulkoilutusrummuin.

– Kerron tästä aivan kaikille tapaamilleni koiranomistajille, Pirjo naurahtaa. – Ensin rapsutan koiraa ja sitten juttelen omistajan kanssa kutsuen paikalle. Useat ovat tulleetkin!

Mitä nämä eläinrakkaat armeijalaiset toivovat, että tästä kahvilayhteydestä voisi seurata?

– Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa voisimme kutsua läheisen kotipalvelun vanhuksia paikalle rapsuttelemaan eläimiä. Myös jonkinlainen koiravahti- ja ulkoilutuspalvelu olisi kiva. Koiranystävät voisivat vaikka auttaa vanhempia koiranomistajia, joille ulkoiluttaminen alkaa käymään vaikeaksi. Tämä olisi samalla eräänlaista sosiaalista palvelua, Pirjo pohtii.

– Samassa kun ystävystytään voin toki jakaa evankeliumia, mutta varovaisesti tilanteen mukaan. Kutsuisin tätä ystävyys-evankelioimiseksi, Pirjo sanoo hymyillen. – Kenties joku Tassukahvilan vierailijoista löytää muut toimintomme.

Kajaanin osastolla onkin kaikenlaista toimintaa. Pirjo listaa: – Tiistaisin meillä on hengellinen karaoke. Torstai-iltapäivisin on torstaitapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluu toivelauluja ja raamattuvisailuja. Kahvien jälkeen luemme Psalmien kirjaa ja kommentoimme lukemaamme. Lopuksi rukoilemme. Kesällä nämä torstaitapahtumat ovat idyllisen rauniolinnan pihalla. Viikon kruunaa tietenkin sunnuntainen jumalanpalvelus.

Karvakaverit saapuvat!

Saamme rupattelun maaliin kreivin aikaan, sillä ensimmäiset Tassukahvilan vieraat saapuvat. He ovat ystävykset Luna ja Koda . Luna on vuoden vanha venäjäntoy ja Koda pitkäkarvainen chihuahua. Toki mukana ovat myös parivaljakon emännät, ystävykset Satu ja Mirva .

Satu oli kuullut toisilta ulkoiluttajilta, että tällainen kahvila on avattu. Satu puolestaan kutsui Mirvan mukaan.

– Tämä on hieno tilaisuus sosiaalistaa koiraa ja samalla näkee itsekin uusia ihmisiä. Pidän koirista, ja ne ovat olleet minulle aina rakkaita ystäviä. Mihin tahansa olen menossa, otan Kodan mukaan. Jos Koda ei pääse, minäkään en lähde, Mirva naurahtaa. – Chihut antavat paljon sisältöä elämään, en päivääkään vaihtaisi pois!

– Tämä on ehdottomasti mukava paikka, täällä saavat koirat yhdessä riehua ja leikkiä, Satu komppaa.

Näin kyllä tapahtuukin! Luna ja Koda ovat täynnä energiaa ja kirmaavat pitkin kahvilan lattiaa. Riehakkaan leikin katkaisevat vain hetket, jolloin Aila käy naminurkalla ja tarjoilee kaveruksille makupaloja. Pian kaksikosta tulee kolmikko, kun nelivuotias rescue Rami saapuu paikalle omistajansa Lingwanin kanssa.

Lingwan on kotoisin Kiinasta ja asuu nyt Kajaanissa. Hän opettaa englantia maahanmuuttajille.

– Olen asunut Suomessa kymmenen vuotta, mutta Kajaanissa vasta kolme viikkoa. Minulla ja Ramilla ei ole vielä paikallisia ystäviä, niin päätimme tulla tänne. Olin kuullut Pelastusarmeijasta ja tiesin, että tänne ovat kaikki tervetulleita. Tämä on hyvä paikka – täällä on tosi ystävällinen tunnelma.

Rami käy namien välillä moikkaamassa Lingwania ja minua, mutta palaa nopeasti namunurkkaukseen, kun Aila rapistelee pussia.

– Hain Ramin Liettuasta kolme vuotta sitten. Se oli korona-aikaa, ja meillä oli paljon ylimääräistä aikaa kotona kouluttaa häntä. Aluksi hän oli haukkuherkkä, muttei enää. Rami pitää ihmisistä kovasti. Hän on sekarotuinen, kuten useimmat rescuekoirat. Hänessä on kenties osa jackrusselinterrieriä, mutta ei sillä väliä, hän on vaan Rami, Lingwan sanoo naurahtaen.

– Rami on tärkeä perheenjäsen, kuin oma lapsi. Hän antaa runsaasti, muttei pyydä paljoa: vain ruokaa, ulkoilua ja rakkautta.

Koirat jatkavat leikkimistä, ja Pirjo päättää lukea pienen pätkän Teemu Rinteen kirjasta Koiran elämää . Kirjaan on koottu Askel-lehden kolumneja Teron ja hänen koiransa Heddan kommelluksista. Kolumnien punaisena lankana kulkee armo.

Ilta rientää, ja Luna, Koda ja Rami lähtevät. Ennen kahvilan sulkeutumista paikalle saapuvat vielä kymmenkuukautinen kleinspitz Jooseppi , Jenna ja poikaystävä. He ovat naapuritalossa asuvia opiskelijoita.

Jooseppi löytää jouluaiheisen pallon, mikä on hänen ehdoton suosikkinsa. Hän juoksuttaa Pirjoa, Ailaa ja toimittajaakin sen verran, ettei kenenkään tarvitse nukkua koiranunta ensi yönä!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Tassukahvilan vilinää voi nähdä myös Kajaanin osaston Instagramissa!
instagram.com/pelastusarmeija_kajaani

Pelastusarmeija Kajaanissa: pelastusarmeija.fi/loyda-meidat/kajaani