Stadin Slangi – Suomen bulein himajengi

Stadin Slangi ry on Suomen suurin kotiseutuyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on vaalia Stadin slangia, kotiseutuperinteitä ja kulttuuriperintöä. Stadin Slangi on vuosikymmenen ajan ollut mukana myös Pelastusarmeijan joulupatakeräyksessä ja vastannut Steissin eli Helsingin päärautatieaseman joulupadan vahtivuoroista.

Alkuun minun on tehtävä toimituksellinen paljastus: joskus Sotahuudon artikkelit työstetään hyvissä ajoin ennen lehden ilmestymistä. On helteinen juhannuksen jälkeinen perjantai-iltapäivä, kun tapaan Stadin Slangi ry:n toiminnanjohtajan Marjut Klingan ja kunniapuheenjohtajan Lasse Liemolan Hakaniemessä. Torilla soi iloinen haitarimusiikki ja stadilainen tunnelma on kohdallaan, mutta siirrymme sisälle ilmastoituun halliin hellettä ja hälyä pakoon. Marjut on viimeiset kuusi vuotta toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana, ja nyt viimeisenä työpäivänään hänellä oli hetki aikaa istua alas Lassen kanssa ja kertoa Stadin slangista – ja Slangista.

Niin gimis on Stadi

Stadin slangin kieli sai alkunsa 1880-luvulla Vallilan ja Kallion työläiskortteleissa. Samoissa kortteleissa asui sekä suomen- että ruotsinkielisiä työläisiä ja heidän perheitään. Asukkaiden välisestä yhteisestä puheenparresta kehittyi heidän oma kielensä, Stadin slangi. Näistä kortteleista slangi levisi myös muualle kaupunkiin, kuten Rööperiin.

– Slangi oli duunareiden ja katupoikien kieltä, ja sitä ei ollut soveliasta puhua hienommissa perheissä. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, niin ei meillä kotona slangia puhuttu. Äitini oli suomenruotsalainen ja isäni kotoisin Porista. Itse opin slangin pihalla ja Käpylän yhteiskoulussa kavereiltani ja ollessani partiossa Vallilan Vesaiset -partiolippukunnassa, Lasse Liemola muistelee. – Tänä päivänä slangi on noussut katuojasta valtavirtaan.

Ensimmäinen slangisanasto on julkaistu vuonna 1912 Kurikka-lehdessä. Sanastossa oli muutama kymmenen slangisanaa. Ensimmäinen slangia sisältänyt kirjallinen tuotos oli Pentti Saarikosken käännös J. D. Salingerin kirjasta Sieppari ruispellossa. Siinä oli käytetty slangisanoja, ja kirjan lopussa oli pieni sanasto lukijalle tueksi. Ensimmäiset slangiksi kokonaan kirjoitetut tai puhutut teokset odotuttivat itseään aivan 1980-luvulle saakka. Tuolloin radiossa alkoivat slangipakinat, joita lukivat muun muassa Erkki ”Eki” Mattsson, Raija Tervomaa ja Pertti ”Pemu” Mustonen. Pakinoista tuli hyvin suosittuja.

Vuonna 2000 julkaistiin professori Heikki Paunusen kirjoittama Stadin slangin suursanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, ja 2001 se sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sanakirjassa on 33 000 slangisanaa, ja sen uudistettu painos on nyt työn alla. Viime vuosina on ilmestynyt myös paljon kaunokirjallista ja viihteellistä slangikirjallisuutta. Tässä erityisesti on ansioitunut Stadin Slangin aiempi puheenjohtaja Sami Garam, jonka kädenjälkeä ovat muun muassa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -slanginnus Allu Stemun Seitsemän broidii, Aku Ankka -sarjakuvakirja Rotsi on, mutta byysat puuttuu ja keittokirja Stadilainen tsöge.

Alussa slangi muodostui yksinomaan ruotsin ja suomen kielen sanoista. Myöhemmin kieleen tuli venäläisiä vaikutteita. Nykyään venäjänkielisiä slangisanoja on jäljellä kolmisenkymmentä. Englanti on vahvasti vaikuttanut nykyslangiin, ja Itä-Helsingissä on slangiin juurtunut jopa somalinkielisiä sanoja.

– Slangi säilyy, elää ja muuttuu, Lasse muistuttaa. – Tutkimusten mukaan Stadissa on 200 000 henkilöä, jotka puhuvat slangia. Emme me vanhemmat gubbet ja friidut enää ymmärretäkään viimeisintä nuorisoslangia.

– Slangi on puhekieltä ja sillä ei ole kiveen hakattua kielioppia. Tästä syystä slangin kirjoitusmuodot herättävät välillä suuria tunteita. Onko se Sörkkä vai Sörkka, sjungataanko vai shungataanko, pelataanko futista vai fudista. Mielenkiintoisia ovat myös monet fi-alkuiset slangisanat, kuten fillari, fibeli ja fiude. Se on kuin ruotsinkielistä kontinkieltä.

Helsinkiläiset koulut ovat kiinnostuneita slangista, ja monin paikoin se on osa äidinkielen opetusta. Stadin Slangin jäseniä vieraileekin kouluissa.

– Tänä vuonnakin järjestimme sanakeräyksen kouluissa, jossa etsittiin nuorison käyttämiä slangisanoja, Marjut Klinga kertoo. – Samalla halusimme muistuttaa opettajia olemassaolostamme ja kertoa, että tulemme mielellämme vierailuille. Äidinkielen lisäksi slangi taipuisi hyvin myös osaksi historian ja yhteiskuntaopin tunteja.

Lasse kertoo Helsingin kaupungin osoittavan mielenkiintoa slangiperintöä kohtaan, mutta samalla antaa myös hiukan kritiikkiä kaupungin näkemyksille:

– Kaupungilla on slangia käytössäkin, puhutaan esimerkiksi Stadin brankkarista. On jopa nettisivuja slangiksi. Mutta on ollut harmittavaa, ettemme ole saaneet kaupunkia hyväksymään slangiaiheisia kadunnimiä. Kaupunginhallitus on jopa puoltanut tätä ehdotusta, mutta asia ei ole edennyt kaupunkisuunnittelu- ja nimistölautakunnissa. Stadia pitää muistuttaa siitä, ettei omaa historiaansa tule kieltää.

Nakuklabbit dallaa

Tiedustelen Lasselta ja Marjutilta, ovatko he paljasjalkaisia stadilaisia.

– Nakuklabbeja olemme, minä neljännessä ja Lasse kolmannessa polvessa, Marjut paljastaa.

Asuin itse parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla ennen paluumuuttoani ”landelle”. Noiden vuosien aikana huomasin, että monelle helsinkiläiselle paljasjalkaisuus oli kunnia-asia, ja myös mitä lähempänä keskustaa asuit, sitä varmemmin olit oikea stadilainen. Marjut allekirjoittaa tämän:

– Harrastin 70-luvulla päivätansseja. Kerran eräs mies kysyi, olenko stadilainen. Kun kerroin olevani, hän tiedusteli missä budjaat? Vastasin Kannelmäessä, ja hän nauroi, eihän tuo mitään stadia ole. Ihan landea! Ei mies tullut enää toista kertaa hakemaan, Marjut naurahtaa.

Stadin Slangi ry on ollut toiminnassa vuodesta 1995, ja Lasse tuli mukaan toimintaan aikaisessa vaiheessa.

– Kuuluin tuolloin kaupunginhallitukseen, kun silloinen Slangin puheenjohtaja, perustajajäsen Klaus ”Klaude” Bremer keräsi meistä jäseniä yhdistykseen. Samaan aikaan yhdistykseen liittyi kanssani Tarja Halonen, Lasse muistelee. Tänä päivänä hän on Stadin Slangin kunniapuheenjohtaja.

Stadilaiseks ei födata

Mutta millainen yhdistys on tänä vuonna 25 vuotta juhlistanut Stadin Slangi? Toimintaa kuusi vuotta luotsannut Marjut Klinga:

– Stadin slangi on Suomen suurin kotiseutuyhdistys. Olemme bulein himajengi! Meillä on yli 3 000 jäsentä. Tavoitteenamme on vaalia slangin kieltä ja Stadin kotiseutuperinteitä ja kulttuuriperintöä.

Tiedustelen, että liittyykö jäsenyyteen jotain edellytyksiä. Lasse tiivistää:

– Pitää olla kiinnostunut paitsi Stadista, niin myös slangista. Mutta ei tarvitse olla nakuklabbi. Monet jäsenistämme ovat syntyneet jossain muualla. On monia, jotka ovat muuttaneet luovutetusta Karjalasta ja kasvaneet nuoruutensa Stadissa. Hienosti ilmaistuna stadilaiseksi ei synnytä, vaan siihen kasvetaan.

– Keneltäkään ei ole jäsenyyttä evätty. Eikä liittymisvaiheessa myöskään kysytä, paljonko slangia bonjaat tai diggaat, Marjut lisää hymyillen.

Stadin Slangiin liittyminen on helppoa, stadinslangi.fi -kotisivuilta sekä Tsilari-lehden sivuilta löytyvät liittymiskaavakkeet. Yhdistys toteuttaa monenlaista toimintaa.

– Julkaisemme jäsenlehteämme Tsilaria. Tänä vuonna se on ilmestynyt viidesti. Jäseniemme lisäksi lähetämme sen myös kaupungin kaikkiin virastoihin ja kaupunginkirjastoihin maksutta luettavaksi. Lehti on monelle se suurin syy kuulua yhdistykseen. Lehdessä on vanhoja stooreja ja muisteluita stadista, voi tutustua slangiin ja lukea, mitä tapahtumia on luvassa, Marjut kertoo.

– Lehti on suurimmalta osalta slangiksi, mutta julkaisemme myös juttuja ”agricolaksi” eli kirjakielellä, Lasse naurahtaa.

Tsilari on juhlistanut 25-vuotisjuhlavuotta teemanumeroin, jotka keskittyvät Stadin tiettyihin alueisiin. Kesän numerossa aiheena olivat Hakaniemi, Sörnäinen ja Kallio. Muistelot ovat hyvin rakastettuja.

Stadin Slangi järjestää myös paljon tapahtumia, retkiä, tutustumisia ja konsertteja. Yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista on Snygeimmät joulubiisit. Tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi konsertteja järjestetään kaksi, sillä yhden konsertin yleisömäärä rajataan 400 ihmiseen. Konsertit ovat Paavalinkirkossa sunnuntaina 20.12. klo 14 ja 16.30.  Koska koronatilanne on jatkuvassa muutostilassa, konserttien tilanne kannattaa tarkastaa sivulta: stadinslangi.fi.

– Nämä konsertit ovat tärkeä ja arvokas tapa vaalia slangiperintöä, Marjut toteaa hymyillen. – Lisäksi meillä on vuoden mittaan muitakin perinteitä. Kahdesti vuodessa kokoonnumme Ässärykmentin patsaalle (Sörkan rykmentti oli talvi- ja jatkosodassa Sörnäisten ja Kallion kaupunginosien reserviläisistä koottu joukko-osasto) muistelemaan Stadista matkaan lähteneitä, sillä monet myös jäivät sille tielleen. Stadin kuvaajan Signe Branderin haudalle yhdistyksemme on kustantanut muistolaatan, ja käymme kahdesti vuodessa viemässä sinne kukkia. Lisäksi järjestämme tansseja, retkiä, trubaduuri-iltoja, kirjaesittelyjä… monipuolista toimintaa!

Stadin Kundi ja Friidu

Stadin Slangi ry valitsee vuosittain Stadin Kundin ja Friidun. Tunnustus on jaettu vuodesta 1996 asti Helsinki-päivänä 12.6. Tänä vuonna koronaepidemia siirsi Helsinki-päivän verkkoon, ja myös Kundin ja Friidun valinta esitettiin virtuaalisesti Helsinki-päivän tapahtumafiidissä. Lasse Liemola juonsi tapahtuman, ja entinen ministeri Pertti Salolainen jakoi tunnustukset voittajille. Tänä vuonna voittajiksi valittiin koomikko, juontaja Jaakko ”Jaska” Saariluoma ja kaupunginvaltuutettu, Helsingin yliopiston professori Laura Kolbe.

Kyselen Lasselta ja Marjutilta, millä kriteereillä valinta tehdään.

– Stadilaisuuden ohella nimetyn henkilö on oltava tunnettu myös kaupungin ulkopuolella. Jäsenistö tekee useita ehdotuksia, joista yhdistyksen hallitus tekee valinnan. Yritämme poimia ehdokkaita monilta eri aloilta.

 – Olisi helppo valita aina joku julkisuuden henkilö, mutta on lukuisia muita, joista ei arvaisi, että tuokin on Stadista. Hyvä esimerkki on lehtikustantaja, ministeri Aatos Erkko. Pienenä poikana hän tunsi kaikki Stadin sataman laivat nimeltä. Hän halusi ensiksi kieltäytyä tunnustuksesta, mutta oli kuitenkin hyvin ylpeä ja iloinen tästä huomionosoituksesta, Lasse muistelee.

– Tämän vuoden valinnoissa tuli poikkeuksellisen hyvin esille se, miten molemmilla on aktiivinen ote siihen, mitä he voisivat yhdistyksen kanssa tehdä. Laura Kolbe kysyi heti seuraavana päivänä, että olisiko syksyllä tapahtumaa, mihin he voisivat Jaakko Saariluoman kanssa tulla puhumaan stadilaisuudesta. Kaikesta näki, että tämä merkitsi heille enemmän kuin vain yhtenä meriittinä muiden joukossa, Marjut sanoo hymyillen.

Prälläkän padalla treffataan!

Stadin Slangi on noin kymmenen vuoden ajan ollut mukana joulupatakeräyksessämme. Yhdistyksen vapaaehtoiset ovat vastanneet Steissin eli Helsingin päärautatieaseman joulupadan lukuisista vahtivuoroista. Lisäksi Stadin Slangin jengi on esiintynyt patavahtien joululounaalla ja eläkeläisten joulujuhlassa lukemalla jouluevankeliumia slangiksi ja laulattamalla slanginnettuja joululauluja. Lasse Liemola on toiminut yhteistyön alkuunpanijana.

– Minulla oli vihannestukku Kalasatamassa. Vuosittain Pelastusarmeijalta tuli yhteydenotto, ja lahjoitin heille aina kahdeksantoista kiloa omenoita joulumyyjäisiin. Kerran jutellessamme tuli puheeksi, miten on haasteellista löytää tarpeeksi joulupatavahteja. Silloin ajattelin, että eiköhän meidän slangijengi voisi olla avuksi! Armeijassa oltiin avusta hyvin kiitollisia. Nyt tästä on tullut toivottu perinne väellemme. Itsellekin se on tärkeää, ja on tunne, ettei joulu edes ala, jos ei pääse vahtina toivottamaan hyviä jouluja. Minulla on tapana sanoa ”Kiitos ja hyvää joulua!”, niin kerran eräs asiakas kommentoi, että ”Jumalan siunaustakin olisi hyvä kuulla”, Lasse naurahtaa.

Myös Marjut on ollut padalla ja nauttii tunnelmasta kovasti:

– Meille on ilo tehdä tätä. Ei ole mitään teennäistä, vaan kaikilla on lämmin fiilis. Nyt joulun aikaan en ole enää tässä nykyisessä tehtävässäni, mutta tulen silti padalle. Viime vuonna lapsenlapseni vannotti, kun ei päässyt silloin mukaan, että ensi vuonna hän tulee kanssani vahtiin. Ja näin teemme. Viime vuonna hän kävi pehmolelunsa läpi ja halusi lahjoittaa parhaimmat pataan. Laitoimme ne pakettiin, ja mummin tehtävänä oli sitten toimittaa ne perille, Marjut hymyilee.

Jutellessamme käy ilmi, että Armeija on ollut kummallekin tuttu myös lapsuudesta:

– Olin lapsena parilla kesäleirillä Lasten lomakodilla Nummelassa! Vaikka olen sydämeltäni stadilainen, niin oli hienoa päästä järven rannalle. Olin yhden kesän apulaisohjaajanakin, Marjut paljastaa. – Pienenä poikana Armeijan pitäessä kokousta ulkosalla Kalliossa marssiskelin musiikin tahdissa, Lasse puolestaan toteaa hymyillen.

Muutoin Marjut ja Lasse aikovat juhlistaa joulua perinteisin tavoin.

 – Lapsenlapseni laulaa kirkkokuorossa, joten joulun aikaan on paljon esiintymisiä. Muutoin syömme hyvin, ja käymme joulukirkossa ja hautausmaalla. Tapanamme on ollut myös kukittaa Työläisäiti-patsas jouluaaton aattona. Niin tänäkin vuonna.

– Mieleeni nousee joulumuisto, miten lapsena olemme tulleet kotoamme Vanhastakaupungista reellä Paavalin kirkolle! ”Kello löi jo viisi” oli elävää totta. Paavalin kirkon edessä oli puomi, johon hevoset kiinnitettiin. Siihen aikaan oli vielä lunta, Lasse naurahtaa, ja Marjut päättää mukavan haastatteluhetkemme kutsuun:

– Tervetuloa Snygeimpiin joulubiiseihin! Ja padalla törmätään!

Toni Kaarttinen
Kuvat:  Toni Kaarttinen & Stadin Slangi ry

Snygeimmät joulubiisit

Sunnuntaina 20.12. klo 14.00 ja 16.30
Paavalin kirkko, Helsinki
Koronarajoitusten vuoksi suosittelemmetarkistamaan konserttien ajankohtaisen tilanteen kotisivulta: stadinslangi.fi 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä