Seikkailu & mahdollisuus

Helsingin osaston avustajaa, 30-vuotiasta kokelas Robert ”Roope” Beckeriä on puhutellut se, miten usko ja teot kulkevat käsi kädessä Pelastusarmeijassa.
– Täällä saa konkreettisesti auttaa ihmisiä. Voin toteuttaa hengellistä kutsumusta ja samalla palvella monenlaisia ihmisiä lukuisin tavoin.
Tätä asiaa Robert painottaisikin kutsuttaessa nuoria Armeijan piiriin.
– Olen huomannut, että monet haluavat auttaa, mutta eivät tiedä miten. Tässä olisi meillä paikka toimia tiennäyttäjänä.

Länsi-Uudellamaalla varttunut Robert Becker on kotoisin Inkoosta ja on kotiutunut pääkaupunkiseudulle Kirkkonummen kautta. Omaa perhettä ei ole vielä ehtinyt rakentua.

– Kenties jonain päivänä se muuttuu, Robert toteaa hymyillen Helsingin osaston kahvihuoneessa. Robert on toiminut reilut puoli vuotta osaston sotilasavustajana. Se on ollut eräänlainen täyttymys.

– Osaston johtaja, kapteeni Esa Nenonen soitti ja kysyi, kiinnostaisiko minua tulla ihan kokopäiväisesti töihin. Vastausta ei kauan tarvinnut miettiä. Minulla oli jo pitkään ollut kutsumus tämän kaltaiseen työhön.

Kuten useimmilla meistä, Robertilla oli etsikkovuotensa. Hän opiskeli rakennusalaa ammattikoulussa, muttei koskaan työskennellyt alalla.

– En siinä iässä tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Varusmiespalvelun jälkeen toimin hetken yrittäjänä ja tein kiinteistönhoitotöitä. Sitten menin tuuraamaan ruotsinlaivalle varastoapulaiseksi. Hetken päästä huomasin, että olin tuurannut viisi vuotta siellä, Robert naurahtaa. – Pidin työvuorojärjestelmästä, meillä oli vuorotellen yhtä monta päivää töitä ja lomaa, se toimi minulle. Vapailla viikoilla ehti irtautua töistä ja tehdä paljon asioita.

Tämän jälkeen Robert työskenteli muutaman vuoden turvapalveluissa. Viime kuussa esittelemämme kadetti Benjamin Hursti toimi samalla alalla. Kysyn, sattuivatko he tapaamaan jo tuolloin.

– Emme, työskentelimme eri paikoissa. Benjamin työskenteli lentokentällä, ja minun työni tapahtui julkisessa liikenteessä, sairaalassa sekä yökerhomaailmassa. Mutta olemme Benjaminin kanssa joskus jutelleet ja jakaneet kokemuksia ja muistoja, Robert toteaa hymyillen.

Usko ja teot käsi kädessä

Kelaamme hiukan taaksepäin ja tiedustelen Robertilta, milloin hengelliset asiat nousivat hänelle merkityksellisiksi.

– Olen saanut luterilaisen kasvatuksen. Minulla ei ole hetkeä, jolloin voisin sanoa tulleeni uskoon – olen aina kokenut olevani uskossa. Kun nuorena en löytänyt oikeaa seurakuntayhteyttä, se johti siihen, että menin vähän hakoteille hengellisten asioiden suhteen.

Sitten Robertin elämässä tuli hetki, jolloin uskonasiat palasivat etusijalle. Hän kuunteli paljon saarnoja YouTubesta.

– Päätin, ettei usko Jeesukseen voi olla enää taka-alalla, vaan sitä pitää elää todeksi. Siitä seurasi isoja muutoksia elämässäni. Irtisanouduin laivatyöstä, lopetin alkoholinkäytön ja möin jopa moottoripyöräni pois.

– Liityin erääseen seurakuntaan, ja siitä monen mutkan kautta askeleeni johtivat lopulta Pelastusarmeijaan. Tapasin erään henkilön, joka oli töissä Sininauhasäätiöllä ja heillä oli Kellarikirkko-niminen projekti, johon kuului hengellistä toimintaa ja sosiaalista apua erityisesti päihteidenkäyttäjille ja asunnottomille.

Jos Kellarikirkko kuulostaa sinusta tutulta, niin se johtuu siitä, että Kuopion osaston johtaja, kadetti Pasi Marttinen toimi aikaisemmin pastorina Kellarikirkossa. Tuohon aikaan hän vastasi vaimonsa Ruthin kanssa Sininauhasäätiön kellarikirkkotoiminnasta. Maailma on pieni – hyvällä tavalla.

– Koska tällainen toiminta oli lähellä sydäntäni, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja aloin ottaa osaa kellarikirkon tilaisuuksiin. Kotiseurakuntani ei tuntunut oikein omalta, ja ajattelin ottaa tämän puheeksi Pasin kanssa. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Pasi kertoi, että he aikovat siirtyä Pelastusarmeijalle. Sanoin tulevani mukaan.

Robert osallistui Helsingin osaston toimintaan, kävi jumalanpalveluksissa ja tilaisuuksissa, toimi vapaaehtoisena, soitti bändissä ja kävi vankilavierailuilla.

– Minua puhutteli kovasti, miten usko ja teot kulkevat niin käsi kädessä Pelastusarmeijassa. Sain tunteen sydämeeni, että haluan Pelastusarmeijan kotiseurakunnakseni ja vihkiytyä sotilaaksi. Tämä kaikki tapahtui puolen vuoden sisällä.

Uusi maailma

Robertin sotilasvihkimys oli 8.5.2020. Siitä ei kulunut kauaa, kun Helsingin osaston johtaja Esa Nenonen kutsui Robertin töihin kokopäiväiseksi sotilasavustajaksi. Hän on nauttinut työn laaja-alaisuudesta.

– Toimenkuvani on hyvin monipuolinen. Saan kohdata paljon erilaisia ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa ja on antoisaa, että saa ihan konkreettisesti auttaa heitä. Tehtävät sisältävät niin jumalanpalvelusten järjestämistä, lasten iltapäiväkerhon ohjelman suunnittelua, hallinnollisia töitä kuin vankilavierailujakin – ja kaikkea siltä väliltä. Työpäivät eivät muistuta toisiaan, vaan jokainen päivä tuo mukanaan jotain uutta. Esimerkiksi lasten ohjelmien keksiminen on melkoinen haaste, kun minulla ei ole omia lapsia, enkä ole koskaan työskennellyt leikkisetänä, Robert naurahtaa. – Tässä avautuu aivan uusi maailma.

Robertin työ avustajana on ollut poikkeusaikojen värittämää. Monet normaalit toiminnot ovat pandemian vuoksi siirtyneet verkkoon.

– Tämä aika on pakottanut meidät olemaan luovia. On ollut pakko keksiä uudenlaisia tapoja olla yhteydessä ja kohdata ihmisiä ilman fyysistä kontaktia. Olemme tuottaneet livestriimauksia jumalanpalveluksista ja tehneet videohartauksia. Ne löytyvät Helsingin osaston Facebook-sivulta. Olemme myös tehneet kotikäyntejä maskit kasvoilla turvavälit huomioiden, jos seurakuntalaisemme ovat tarvinneet apua.

Omaa rauhaa

Olemme tässä lehdessä puhuneet retkeilystä ja luonnosta nauttimisesta. Pikkulinnut ovat laulaneet, että Robert on innokas retkeilijä.

– Kyllä, pidän retkeilystä ja kalastuksesta. Retkeilin jo lapsena paljon. Isä piti luonnosta ja otti minut mukaan. Silloin opin teltan pystytyksen, tulen sytyttämisen ja muut tarpeelliset erätaidot. Teini-iässä retkeily jäi tauolle, kunnes muutama vuosi sitten hurahdin siihen uudestaan, Robert naurahtaa.

– Kun lopetin työni ruotsinlaivalla, reppureissasin Euroopassa parin kuukauden ajan. Palattuani kotiin havahduin siihen, miten uskomaton luonto meillä on ja millainen rikkaus jokamiehenoikeus on. Siitä lähtien olen viihtynyt paljon luonnossa.

Robert kertoo, että retket ovat yleensä päivän parin mittaisia. Luonnossa yöpyminen rentouttaa, ja stressit unohtuvat. Hän kertoo, että yksinolo on hänelle retkeilyssä tärkeä ominaisuus.

– Retkeilen niin kansallispuistoissa kuin tavallisissa metsissä. Tavallisiin metsiin on kiva mennä, sillä kansallispuistoissa on joskus liialti väkeä. Kun olen luonnossa, en halua törmätä muihin. Se on aikaa itselleni.

Tälle kesälle Robertilla on pari suunnitelmaa aluillaan.

– Muutaman kaverin kanssa olemme suunnitelleet retkeä Kirkkonummen Kopparnäsiin, ja yhden ystävän kanssa olemme puhuneet vaellusretkestä. Muutoin haluan vain nauttia ulkoilmasta niin paljon kuin mahdollista tulevan kesän aikana.

Seikkailu ja mahdollisuus

Keskustelumme kiertää vielä lopuksi Armeijaan ja uskonasioihin. Pohdimme, miten nuoret saisi kiinnostumaan Pelastusarmeijasta ja sen tuomista mahdollisuuksista.

– Meillä on paljon vahvuuksia – ihmiset tuntevat meidät, luottavat meihin ja arvostavat työtä, jota teemme. Se on hyvä lähtökohta. Koen, että nuoria houkutellaksemme meidän tulisi painottaa käytännön mahdollisuuksia. Olen huomannut, että monet haluavat auttaa, mutta he eivät tiedä miten. Tässä olisi meillä paikka toimia tiennäyttäjänä.

Robert kertoo rukoilun olevan osa jokapäiväistä elämää.

– Se kuuluu niin aamu- kuin iltarutiineihinkin. Joskus siinä välissäkin ehtii rukoilemaan, Robert kertoo hymyillen. – Se on hyvin tärkeä osa uskovan elämää. Jos on kiireinen päivä ja ajattelen, etten ehdi mukamas rukoilemaan, niin ei se hyvältä tunnu. Siihen jää kaipuu.

Tiedustelen samalla, että onko hänellä erityistä raamatunpaikkaa, josta ammentaa.

– Luuk. 18:9–14 on hyvin puhutteleva vertaus. Fariseus ja publikaani menevät rukoilemaan ja fariseus kertoo, miten hyvä ihminen hän on. Publikaani vain katsoo maahan ja pyytää Jumalaa olemaan hänelle armollinen. Tämä kohta koskettaa, sillä se näyttää, miten armahtava Jumala on. Kun kadumme hänen edessään, niin silloin hän kääntyy meidän puoleemme. Nöyrtyessään Jumalan edessä saa kokea armon.

Kun olemme lopettamassa, Robert tekee pienen paljastuksen. Hän kertoo minulle, että hänellä on hakemus vireillä upseerikouluun. Hän on ollut kokelas maaliskuun lopusta lähtien.

– Odotan tulevaisuutta Pelastusarmeijan leivissä. Olen mukana suurella innostuksella ja olen avoinna kaikille erilaisille työtehtäville, joita tulevaisuus tuokaan tullessaan. Iloisin mielin otan vastaan, mitä Jumalalla on minulle varattuna. Tämä on seikkailu ja mahdollisuus.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä