Seela Sella – uskosta, toivosta, rakkaudesta

Rakastettu näyttelijälegenda Seela Sella esiintyi syyskuussa 130-vuotisjuhlassamme. Sotahuudon haastattelussa Seela paljastaa, miten hän elämänsä on kietoutunut monin tavoin yhteen Pelastusarmeijan kanssa – ensiesiintymisestä vuosikymmenten mittaiseen ystävyyteen eläkeupseeri Heevi Niemelän kanssa.

Oven takaa kuuluu raivokasta haukuntaa.

– Tule sisälle vain, hymyilevä Seela Sella kutsuu ovelta. – Nasu on kunnon vahtikoira, mutta kiltti kuin mikä. Nasu on löytökoira, joka ilostuttaa Seelan kotiarkea. 82-vuotias Seela on varsin aktiivinen ”eläkeläinen”: kalenteri on täynnä mitä moninaisimpia työmerkintöjä. Seelan kesä meni elokuvan kuvauksissa. Syyskuun 20. päivänä hän tarjosi hetken Pelastusarmeijalle ja esiintyi 130-vuotisviikonlopun musiikkijuhlassamme Temppeliaukion kirkossa. Hän lausui psalmit 104, 23 ja 90 omalla tyylillään.

– Psalmit 23 ja 90 on totuttu lukemaan hautajaisissa. Minun tulkintani on railakkaampi, Seela naurahtaa. – Haluan herättää ajattelemaan, että ne pystyy tulkitsemaan toisinkin.

Pelastusarmeijan musiikki on aina tehnyt Seelaan vaikutuksen.

– Se on ihanaa! Torvisoittokunta tuo mukanaan mahtipontisuuden, ja huumoriakin. Se ei ole nöyrää vingutusta tai veisaamista, vaan täältä tullaan voimalla! Samoin pidän tästä lehden nimestäkin. Sotahuuto – ei mitään vikinää!

Pispalasta rakkaudella

Seela ohjaa kahvipöydän äärelle kädessään kaksi mukia.

– Kahvi pitäisi juoda kupeista, mutta tiedän, millaisia te nuoret olette, joten tämän kerran juon mukista! Seela virnistää. Nasu on jo tottunut vieraaseen ja kietoutuu jalkojeni viereen nukkumaan. Laitan nauhurin päälle, ja Seela kertoo, miten hän tutustui Armeijaan pikkutyttönä.

– Olen kiitollinen hyvästä lapsuudesta. Meillä ei ollut vaurautta, mutta sain kokea rakkautta, iloa, onnea ja turvallisuutta. Olin rakastettu. Tämä samalla ohjeeksi nuorille pareille ja tuleville perheille: itsensä hyväksyminen alkaa rakkauden kokemuksesta.

– Mummoni oli hyvin uskovainen. Vaarini oli kuollut punaisena sisällissodassa. Pappi oli sitä mieltä, että punaiset ovat niin arvottomia ihmisiä, ettei heidän nimiään kirkossa pidä mainita ja näin virallisesti kuolleeksi julistaa. Mummoni loukkaantui hyvin syvästi, eikä tämän jälkeen kirkon ovea avannut. Mutta hartaana ihmisenä hän kaipasi hengellistä tukea ja turvaa. Sen hän löysi Pelastusarmeijan Pispalan osastosta.

Seela hymyilee lämpimästi ja osoittaa takanani olevaa kuvaa. Kuvassa on rakastunut nuori pari – Seelan kaunis mummo ja komea vaari.

– Mummoni hoiti paljon minua, sillä äiti kävi töissä ja elätti perheen. Isääni en paljon nähnyt, koska lapsuuteni osui sotavuosiin. Mummoni otti minut aina mukaan Pispalan kotiliiton tapaamisiin – ja siellä oli nii-in kivaa! Pispala oli siihen aikaan työläisten kaupunginosa, mutta ei niin kovaa kommunistia tai ateistia ollut, joka ei olisi hyväksynyt Pelastusarmeijaa Pispalassa. Se oli meidän kaikkien Pelastusarmeija. Upseerit olivat avarakatseisia ja ymmärtäväisiä, ja kaikki otettiin lämmöllä vastaan.

– Siksi uskon, että Pelastusarmeija resonoi ihmisissä tänäkin päivänä. Heikoimmat otetaan huomioon, se ei ole vain sanahelinää. Ihmiset hyväksytään ihmisinä.

Kotiliitosta kansallisteatteriin

Kysyn Seelalta onko totta, että hänen ensiesiintymisensä tapahtui Pispalan Pelastusarmeijassa. Seela laskee mukin pöydälle ja elävöittää vastaustaan suurieleisillä käsiliikkeillä.

– Kyllä! Minulla oli niin kova hinku esiintyä. He nostivat minut pöydälle, ja siitä esitin runoja kovalla äänellä ja innolla. Innostun nytkin, kun ajattelen sitä!

Näyttelemisen innostuksen siemenen olivat kylväneet Seelan mummo ja vaari, jotka olivat Valkeakosken työväen näyttämön perustajajäseniä.

– Mummoni oli kuulemma hyvin dramaattinen ja voimakas näyttelijä. Äitini oli myös erittäin hyvä harrastajanäyttelijä ja lausuja, hän sai monia palkintoja nuorena. Mutta tuohon aikaan hänellä ei ollut varaa ryhtyä ammattinäyttelijäksi. Eikä olisi ollut minullakaan, ellei perhe olisi auttanut.

Näyttelijän ura oli Seelalle aina selviö.

– Sen näkivät äitini ja mummoni jo niistä Pispalan dramaattisista esityksistänikin, Seela naurahtaa.

– Minua on aina kannustettu. Äitini ainoa toivomus oli, että suoritan keskikoulun ja pääsen ylioppilaaksi ennen teatterikouluun pyrkimistä. Siihen aikaan teatterikouluja oli vain yksi, ja sai hakea vain kerran. Paine oli kova.

Seela ei tiennyt, että hänen ulkonäkönsä oli melkein estänyt unelmaa toteutumasta.

– Isälläni oli iso komea kyömynenä. Perin sen häneltä. Minulla ei ollut asiasta kompleksia tai ongelmaa, kunnes pyrin teatterikouluun. Raadissa ainoastaan koulun apulaisrehtori Matti Aro oli puoltanut sisäänpääsyäni muiden vastustaessa sitä ulkonäköni perusteella: ”Ei tuollaisella nenällä voi näytellä nuoria neitoja.” Matti oli sanonut, että katsokaa mitä tyttö on tehnyt eikä miltä hän näyttää. Pääsin sisälle, ja olin aivan tietämätön tästä kaikesta. Kurssitoverini Seppo Kolehmainen sai kuulla siitä, ja hän järjesti isänsä kautta minulle ajan nenäleikkaukseen. Koin omantunnontuskia, sillä Jumala on luonut minut tällaiseksi, ja kuka minä olen sitä korjaamaan. Mutta näin nenääni pienennettiin. Muistan, kun kesän jälkeen palasin kouluun ja odotin, että kaikki huomaavat muutoksen. Mutta kukaan ei sanonut mitään! Piti ihan kysyä, ettekö huomaa? Kun ihmiset tutustuvat, ei ulkoisilla asioilla ole merkitystä. Persoona merkitsee, Seela toteaa hymyillen.

Aloittelevana näyttelijänä elämä oli tiukkaa.

– Meidän oli itse kustannettava esiintymisvaatteemmekin. Tuohon aikaan minulla saattoi olla yhdeksän ensi-iltaa vuodessa, ja esimerkiksi komedioissa saattoi olla useita puvunvaihtoja. Se oli aivan mahdotonta. Mutta veri vain veti näyttämölle.

Ja millainen ura siitä on tullutkaan! Viiden vuosikymmenen aikana Seela on esiintynyt lukuisissa produktioissa kiertäen melkein kaikissa Suomen teattereissa. Lisäksi hän on esiintynyt monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Kaksi naissivuosan Jussia muistuttavat menestyksekkäästä urasta.

– Mikä näyttelemisessä on kiehtovinta?

– Nuorena se oli leikkiä ja fantasiaa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän pohtii, miten toinen ihminen ajattelee ja toimii, siihen tulee syvällisempiä kerroksia. Ja samalla tuottaa jotain, johon toisilla ihmisillä on kosketuspintaa. Se tuntuu hyvin vastuulliseltakin.

Tiedustelen Seelalta, onko jokin esitys tullut erityisen läheiseksi.

– Kansallisteatterin Timon Mukan kirjaan perustuva Tabu. Kristian Smeds ohjasi ja Pekka Kuusisto sävelsi musiikin. Siinä näytelmässä käytiin kaikki ihmisen tunteet läpi. Minulla ei ollut repliikin repliikkiä, mutta olin puolitoista tuntia yhtä mittaa näyttämöllä. Se oli uskomattoman intensiivistä – se oli jokailtainen katarsis.

Uskosta, toivosta, rakkaudesta

Seelan elämä on ollut paljon muutakin kuin vain teatteria – se on ollut uskoa, toivoa ja rakkautta.

Seelan elämän rakkaus, Elis Sella tuli vastaan erityisellä tavalla. Seela toimi näyttelijänä Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, kun paikka avautui Tampereella. Seela sanoi itsensä irti. Heti sen jälkeen työ Tampereella peruuntui, ja Seelalle tarjottiin sen sijaa paikkaa Turun kaupunginteatterissa.

– Ajattelin, että ei, ei, en halua Turkuun! Minulle, joka olin tottunut Helsinkiin ja Tampereeseen, Turku tuntui niin syrjäiseltä. Itku silmässä paikka oli kuitenkin pakko ottaa vastaan. Ja mitä tapahtuikaan! Tapasin siellä Eliksen – se oli työpaikkaromanssi! Seela naurahtaa ja taustoittaa samalla erikoista nimeään:

– Nimeni tulee psalmista. Hepreaksi sana tarkoittaa kiveä, paasia. Mikä on hyvin uskomatonta, sekä etu- että sukunimeni ovat samasta lähteestä. Eliksen alkuperäinen sukunimi oli Salutskij, mutta tullessaan teatterimaailmaan hän muutti sen helpommin sanottavaan nimeen. Hän oli löytänyt tämän sanan samasta psalmista. Hän vain valitsi hiukan eri kirjoitusmuodon. Näyttelijäystäväni kiusoittelivat, katso mikä nimi! Sinun pitää mennä hänen kanssaan naimisiin. Sanoin, ettei kelpaa. Mutta kelpasi sitten kuitenkin, Seela iskee silmää.

– Mutta kaikki ei ollut aivan yksinkertaista. Elis oli juutalainen, ja hän sekä hänen sukunsa vastustivat vahvasti juutalaisten ja kristittyjen seka-avioliittoja. Sitten tuli tällainen blondi näyttelijä, Seela Maini Marjatta Virtanen, joka vei häneltä jalat alta, Seela naurahtaa. – Alussa oli vaikeuksia, mutta nyt olen kuin suvun kantaäiti.

Uskonto on ollut Seelalle yksi elämän tukipilareista.

– Se on kulkenut koko elämän mukanani. Kun kohtaa ongelmia, vastoinkäymisiä ja huolia, niin Jumala on lähellä. Mutta miten helposti se unohtuu onnen ja ilon hetkinä. On kovin vaarallista ajatella, että se olisi itse ansaittua. Toivon ja rukoilen Jumalalta, että edelleen vahvistuisin uskossani.

Elis ja Seela menivät naimisiin vuonna -62. Avioliiton myötä Seela kiinnostui juutalaisuudesta.

– Mutta en hänen vuokseen, vaan itseni vuoksi. Elis oli hyvin lukenut, ja keskustelimme paljon uskonnosta. Aloin kunnioittaa hänen tapaansa uskoa. Kolme vuotta meni asiaan tutustuessa, ja neljä vuotta opiskelin tiiviisti rabbi Lanxnerin johdolla. Kukaan ei koskaan painostanut minua. Kääntyminen ei käynyt helposti, sillä muun muassa Jeesuksen asema juutalaisuudessa ja kristillisyydessä kovin mietitytti minua. Juutalaiset odottavat messiasta. Mutta kuvailisin, että itse odotan messiaanista aikakautta. Aikaa, jolloin ihmiset eivät tappelisi ja rähisisi.

Seela kertoo pohtineensa armoa paljon.

– Juutalaisuudessa armo käsitellään konkretiana. Kristinuskossa pahat ajatukset ovat jo synti, juutalaisuudessa vasta teot. Se on armoa myös itseään kohtaan, sillä kukaan meistä ole niin hyvä ihminen, ettemme joskus ajattelisi vihan tai kateuden ajatuksia. Kymmenen käskyä on se elämän tukipilari, ne ovat erittäin hyviä neuvoja.

Seelan elämää täydentävät lapset Ilana ja Ariel, tuttavallisesti Huisu, sekä rakkaat lapsenlapset. Seela pohtii rooliaan äitinä ja isoäitinä.

– Olen ollut huono äiti siinä mielessä, että olin työn takia paljon poissa kotoa. En varmasti ole ollut isoäitinäkään esimerkillinen, mutta olen aina suuresti rakastanut lapsiani ja lastenlapsiani. Rakkautta meiltä ei ole koskaan puuttunut, Seela toteaa äänessä lämpöä, joka todistaa nämä sanat todeksi.

Vuosikymmenien ystävyyssuhde

On olemassa vielä yksi linkki, joka yhdistää Seelaa ja Armeijaa, ja se on Seelan ja majuri Heevi Niemelän vuosikymmeniä kestänyt ystävyys.

Heevin oli tarkoitus liittyä seuraamme. Mutta tiedättehän nämä nykyajan eläkeläiset… aina menossa.

Tapasin Heevin viikkoa aikaisemmin hänen kotonaan. Hänen katseensa kirkastuu, kun keskustelu kääntyy Seelaan.

– Meitä yhdistää rakkaus Israeliin. Ystävyytemme alkoi vuonna -75. Seela ja Elis pitivät ”Se palaa!” -konsertteja ja runoiltoja. Minua on myös siunannut, miten kauniisti hän aina puhuu Pispalan ajasta.

 Heevi kuvailee heidän välistään ystävyyttä luontevaksi ja sydämelliseksi.

– Emme koe minkäänlaista pakkoa yhteydenpidosta, se vaan soljuu, Heevi toteaa hymyillen.

 – Aina silloin tällöin näemme, tai soitan hänelle. Laitan hänelle välillä myös postikortin. Hän on joskus nauranut sitä, että on yksikin kortti, joka on hänellä aina mukana.

Millaiseksi Heevi kuvaa Seelaa ystävänä?

– Seela on elämänmyönteinen ja valoisa ihminen, hän tuo iloa ja valoa muille. Hän on kovin huumorintajuinen ja lämmin persoona. Muistan, kun kerran kohtasimme Kalliossa hänen tilaisuudessaan. Hän on ihmisten ympäröimänä ja silti hän kapsahtaa kaulaani julistaen kaikille, että tässä on Heevi-ystäväni.

– Hän on niin välitön. Vaikka hän on tunnettu, suuri taiteilija, niin hän kohtaa ihmiset samalta tasolta.

Yksi hyvin tärkeä osa Heevin ja Seelan välistä ystävyyttä on Heevin tarjoama rukoustuki. Heeville on ilo sulkea Seela ja hänen perheensä rukouksen piiriin.

– Teen sen ilolla ja täydestä sydämestäni, Heevi päättää keskustelutuokiomme ja lähettää lämpimimmät terveisensä ystävälleen.

Välitän terveiset Seelalle. Hänen silmänsä syttyvät: – Heevi on niin rakas! Hän on aina esirukoillut puolestani, ja olen siitä syvästi kiitollinen. Se kantaa minua. Heevi on minulle kuin mummon jatke, vaikka meillä on vain vuoden ikäero. Hän on minulle samanlainen tuki kuin mummoni oli. Ihanaa, jos jokaisella ihmisellä olisi joku, joka rukoilisi hänen puolestaan.

– Ottakaa ihmiset henkilökohtaisia ystäviä Pelastusarmeijasta, se voi olla sinulle ja perheellesi henkinen tuki ja siunaus, Seela toteaa ja päättää yhteisen iltapäivämme halaukseen.

Lämpö, jolla Heevi ja Seela puhuvat toisistaan ja vieraanvaraisuus, joka heistä säteilee, saa minut toivomaan, että jokainen meistä saisi kokea vastaavaa ystävyyttä ja rakkautta elämässään.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Näyttelijä Seela Sella

• Seela valmistui Suomen teatterikoulusta 1959. Hän on esiintynyt  60 vuotta kestäneen uransa aikana mm. Turun ja Hämeenlinnan kaupunginteattereissa, Suomen Kansallisteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa ja Teatteri Jurkassa.
• Seela on vuosien saatossa esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa, kuten Rakkaat sisaret (88), Tähtilampun alla (97) ja Tehdas (12–14) ja elokuvissa, kuten Kesäyön unelma (62), Entä nyt, Niskavuori? (87), Sibelius (03) ja Olavi Virta (18).  Parhaan naissivuosan Jussi-patsaat hän on voittanut elokuvista Yksinpuhelu (84) ja Kalteva torni (06).
• Seelalle on myönnetty Pro Finlandia 1993, Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto 2000 ja näyttämötaiteen valtionpalkinto 2009.
• Seelan seuraava elokuvarooli on elokuvassa Teräsleidit. Se on Pamela Tolan ohjaama draamakomedia, joka kertoo kolmesta yli 75-vuotiaasta sisaruksesta. Pääosissa näyttelevät Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2020. 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä