Rohkeita valintoja ja suunnitelmia

Majurit Henk ja Ardi van Hattem ovat osoittaneet monenlaista rohkeutta omalla polullaan. He ovat koko uransa palvelleet kotimaansa ulkopuolella: Tšekissä, Bangladeshissa ja nyt Virossa. Viron aluejohtajan tehtävä on ollut majureille jälleen hyppy tuntemattomaan, ja mennyt vuosi on ollut silmiä avaava.

Viron aluetoimisto toimii Tallinnan Koplin osaston yhteydessä. Entisen iCare-myymälän tiloissa on nyt toimisto, jossa majurit, aluejohtajat Henk ja Ardi van Hattem, assistentti ja tulkki Evelin Aavik ja assistentti ja lapsi- ja nuorisotyön vastaava Svetlana Jevsejeva työskentelevät. Tilojen muutos on vielä kesken, ja se vaatii koko tiimiltä kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Toimittajan silmä osuu projektitauluun. Joissakin projekteissa deadline on ensi viikolla, toisissa myöhemmin. Erityisesti toimittajaa huvittaa erään projektin aikarajaksi merkitty ”Kristuksen toinen tuleminen”.

Annamme Evelinille ja Svetlanalle työrauhan, ja siirrymme juttelemaan yläkerran lastenhuoneeseen. Pyydän majureita aloittamaan ihan alusta.

Ardi aloittaa: – Olen syntynyt Alankomaissa, hyvin kauniissa pienessä merenrantakaupungissa Elburgissa. Olin siinä onnellisessa asemassa, että vanhempani olivat kristittyjä ja Pelastusarmeijan jäseniä, joten jo lastenvaunuissa tutustuin Armeijaan. Ajallaan minusta tuli nuori sotilas, osastokadetti ja sotilas.

– Minä puolestani synnyin paljon miellyttävämmässä kylässä, viiden kilometrin päässä Ardista, Henk sanoo silmää iskien. – Vanhempani olivat kristittyjä Hollannin reformoidussa kirkossa. Kävin siellä pyhäkoulussa, ja varttuessani liityin nuorisoryhmään. Opiskelin lähiseudulla tekniseksi insinööriksi. Tein kuuden kuukauden käytännön harjoittelun Israelissa. Suoritettuani tämän tutkinnon loppuun menin raamattukouluun. Siellä tapasin Ardin.

– Peruskoulun jälkeen opiskelin puutarha-alaa neljän vuoden ajan, ja siitä vaihdoin sosiaalialalle. Opiskelin tukityöntekijäksi esimerkiksi lapsille, vanhuksille ja kodittomille. Raamattukoulussa tosiaan tapasimme, ja pari vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Työskentelin vuoden Pelastusarmeijan asuntolassa Amsterdamissa. Siitä varmasti alkoi kiinnostuksemme työskennellä asunnottomien ja muiden hädänalaisten parissa, Ardi pohtii.

Henkin piti suorittaa asevelvollisuus. Hän olisi sen sijaan halunnut toimia avustustyöntekijänä jossain kehittyvässä maassa. Vaihto olisi ollut mahdollinen, mutta sitä ei hyväksytty.

– Palvelin sitten vuoden puolustusvoimien soittokunnassa pasuunansoittajana. Se oli paras mahdollinen tapa viettää tuo vuosi, Henk toteaa.

90-luvun alussa Pelastusarmeija aloitti työn Tšekissä. Ardia ja Henkiä pyydettiin lähtemään sinne, ja he lähtivätkin kahdeksi vuodeksi.

– Olin tuntenut upseerikutsumusta jo 18-vuotiaana, mutta olin aina sanonut Jumalalle: ”Jos tämä on tahtosi, lähetä minut jonnekin yhdessä jonkun kanssa.” Henkin tavattuani haastoin Jumalaa: ”Jos tämä on tahtosi, kerro hänelle, sillä minä en aio”, Ardi naurahtaa.

Tšekissä myös Henk koki upseerikutsumuksen. Tuolloin hän ei ollut edes Pelastusarmeijan jäsen. Sotilaaksi hänet vihittiin Prahassa vuonna 1994.

– Sen jälkeen palasimme vuodeksi Alankomaihin, sillä odotin tuolloin esikoistamme, Ardi kertoo.

Kahdenkymmenen vuoden piipahdus Tšekeissä

Vuosina 1995–1997 Henk ja Ardi van Hattem opiskelivat upseerikoulussa Lontoossa.

– Se oli toiveemme, mutta meille kerrottiin, että koulutus järjestetään kotimaassa. Olimmekin ainoat kadetit, joten meidät lähetettiin sittenkin Lontooseen. Olimme innoissamme. Lontoossa meitä oli yli 40 kadettia.

– Emme olisi kestäneet sitä, että olisimme koko ajan olleet valokeilassa, Henk mainitsee.

Upseerivihkimyksen jälkeen on tapana, että tuore upseeri palvelee muutaman vuoden kotimaassaan. Henk ja Ardi olivat palvelleet kaksi vuotta Tšekissä vapaaehtoisina, joten he toivoivat määräystä sinne. Se hyväksyttiin.

– Osasimme jo kieltä ja pelkäsimme, että jos olisimme kauemmin poissa, kynnys lähteä kasvaisi. Emme ole koskaan palvelleet osastoupseereina kotimaassamme, vaan ensimmäiset parikymmentä vuotta menivät Tšekeissä eri tehtävissä, muun muassa osastoupseereina Ostravassa ja Prahassa, asuntolanjohtajana ja sosiaalityön eri tehtävissä.

Henk muistelee: – 12 vuoden ajan työskentelin sosiaalipuolella. Ne ovat olleet upseeriurani vaikeimmat ja parhaimmat vuodet. Haasteita oli esimerkiksi palvellessani ikäihmisten hoitokodissa, jonka toiminta oli järjestettävä uudelleen. Se muuttui tavallisesta hoitokodista paikaksi, jossa tuettiin asunnottomia ikäihmisiä ja vastattiin heidän ongelmiinsa ja tarpeisiinsa.

Viimeiset kolme vuotta Tšekissä Henk ja Ardi palvelivat Prahassa, jossa he toimivat Pelastusarmeijan hengellisen työn johtajina.

Trooppiset vuodet

Majurien seuraava kansainvälinen määräys oli Bangladeshissa Henk ylisihteerin ja Ardi kehitysupseerin tehtävässä. Siellä he palvelivat kahden vuoden ajan.

– Tšekki tulee aina olemaan sydämissämme. Meistä kuitenkin tuntui, että koska lapsemme ovat tarpeeksi vanhoja, haluamme vastaanottaa uuden kansainvälisen määräyksen.

Määräys tuli nopeasti, eikä majureille jäänyt aikaa valmistautua. Tämä seikka ja eräät konkreettiset haasteet, kuten työlupien uusiminen, tekivät vuosista erittäin haastavia.

– Jos olisimme ehtineet hiukan tutustua kulttuuriin, ihmisiin ja paikallisiin työtapoihin, se olisi auttanut meitä sopeutumaan nopeammin. Nyt kaikki tuli yllätyksenä. Usein puhutaan trooppisista vuosista: kuumassa maassa vuosi tuntuu kahdelta. Siltä se todellakin tuntui. Opimme paljon, mutta ne eivät olleet helpoimmat kaksi vuotta. Meillä oli kauniita, mutta myös hyvin vaikeita hetkiä. Emme kuitenkaan kadu sitä aikaa.

– Alkuperäinen ajatus oli palvella Bangladeshissa kolme vuotta, mutta jatkuvien työlupaongelmien takia kansainvälinen päämaja päätti, että olisi parasta niin meille kuin Armeijallekin, jos saisimme uuden määräyksen. Virossa tarvittiin aluejohtajia, ja täällä me nyt olemme!

Lämpimästä kylmään

Majurit aloittivat Viron Pelastusarmeijan aluejohtajina 1. heinäkuuta 2023.

– Vaikka saavuimme kesällä Viroon, silti kulttuuriero oli jälleen suuri. Huh, kun teillä on pitkät talvet! Ardi sanoo ja pyyhkäisee otsaansa. – Kesällä kaikki olivat lomilla, joten alussa meillä oli paljon avoimia kysymyksiä.

– Minulla on ollut haasteita kylmän sään ja pimeiden talvipäivien kanssa, Henk huoahtaa. – Rakastan kyllä luistelua, mutta täällä keskitytään enemmän hiihtoon. Olen aina tarvinnut joitain Armeijan ulkopuolisia aktiviteetteja. Harrastusten puuttuessa talvikuukaudet tuntuivat vähän pitkiltä.

Ihmisten ystävällisyys ja kielitaito on tehnyt majureihin vaikutuksen.

– Ihmiset ovat täällä hyvin sydämellisiä, ja he osaavat hyvin englantia. Käymme viron kielen kurssilla, mutta on myönnettävä, että se ei ole helppo kieli oppia.

Suomesta saatu tuki lämmittää heidän sydäntään.

– Viron Pelastusarmeija haluaa kiittää kaikesta tuesta, jota saamme Suomesta. Ilman sitä ei Pelastusarmeijaa Virossa olisi. Päämaja on auttanut meitä monissa eri asioissa. Asiantuntija-apu tulee tarpeeseen, Henk aloittaa, ja Ardi jatkaa: – Koen, että meille on annettu vapaus johtaa työtä omalla tavallamme. Meihin luotetaan, mutta samalla hyvällä tavalla pidetään silmällä. Meille kehityskeskustelut ovat tärkeitä, ja viime vuonna pyysimme osastoja ja työpisteitä pitämään sellaiset henkilöstölleen. Näin voimme oppia, millaista tukea jäsenet ja työntekijät tarvitsevat. Jos on ratkaistavia asioita, voimme käsitellä niitä hyvässä hengessä.

Polttava kielikysymys

Venäjän aggressio Ukrainassa on saanut aikaan poliittisia muutoksia Virossa. Vuoteen 2030 mennessä venäjänkielinen opetus loppuu kouluissa. Van Hattemit näkevät, että tämä on otettava huomioon myös Pelastusarmeijan toiminnassa.

– Olemme olleet hyvin yllättyneitä siitä, miten paljon täällä puhutaan venäjää äidinkielenä. Virolainen yhteiskunta vaikuttaa olevan sen suhteen yllättävän suvaitsevainen. Mielestämme osoittaa kunnioitusta opetella paikallinen kieli, jos asut maassa pysyvästi. Näemme, että monet venäjänkieliset jäsenemme todella yrittävät kommunikoida viroksi. Arvostamme sitä kovasti, Ardi toteaa.

– On tärkeää saada toimintaamme vironkielisemmäksi, sillä valtaosa on nyt venäjänkielistä. Ymmärrämme sen esimerkiksi Narvassa, mutta muuten meidän on panostettava vironkieliseen toimintaan ollaksemme relevantteja tässä yhteiskunnassa jatkossakin. Meidän on otettava tulevat muutokset vakavasti.

Ajatuksia tulevaisuuden haasteista

Majurit myöntävät, että resurssien varmistaminen on ainainen haaste.

– Olisi hienoa, jos voisimme tulevaisuudessa olla vähemmän riippuvaisia ulkomaisesta tuesta. Tahdomme palvella parhaiten sillä, mitä meillä on. Meidän pitää tehdä työtämme entistä näkyvämmäksi.

He pohtivat, että Pelastusarmeijalla olisi parantamista tietyillä osa-alueilla.

– Tehtävänämme on julistaa Sanaa, kasvattaa pyhiä ja auttaa kärsivää ihmiskuntaa. Ihmiset ovat kiinnostuneita Jeesuksesta, mutta miten voimme kasvattaa ja ohjata näitä uusia kristittyjä ja saada kirkon aidosti eläväksi, siinäpä kysymys, Henk pohdiskelee. – Hyvä asia on, että Armeijalla on tähän kaikki tarvittavat työkalut.

– Yksi kaipaamani asia on osastoasiainneuvottelukunnan kokoontumiset. Osastoasiainneuvottelukunta osallistuu osastotyön suunnitteluun yhdessä upseereiden kanssa. Sitä ei täällä ole tapahtunut. Se olisi tervettä kehitystä. Osastoasiainneuvottelukunnan näkemykset tulisi kuulla, ja upseerin tulisi ottaa ne huomioon, Henk sanoo ja Ardi jatkaa: – Osastotason päätökset olisivat tärkeitä. Meidän pitää luottaa ihmisiimme ja nähdä heidän potentiaalinsa.

Majurit miettivät myös arvokkuuden kokemusta.

– On totuttu siihen, että Armeija antaa vastikkeetta. Jos ihmiset tottuisivat siihen, ettei kaikki ole ilmaista ja itse voi antaa jotakin takaisin, se vahvistaisi ihmisten omistajuutta Armeijasta. Esimerkiksi nimellinen 50 sentin korvaus soppa-annoksesta toisi aterian saajalle arvokkuuden kokemusta.

Positiivista on ollut, että viime vuosina Viro on saanut omia upseereita ja sotilaita. Tässä kuussa kadetti Renno Rannamäe vihitään upseeriksi Tallinnassa. Myös uusin kadettimme, syyskuussa opintonsa aloittanut Olga Roshka asuu Virossa. Olgan jännittävään elämäntarinaan pääset tutustumaan tässä numerossa.

– Olemme tulevasta upseerista ja uudesta kadetista hyvin onnellisia. Renno on jo työskennellyt upseerin tavoin Tallinnan Koplin osaston johtajana, ja hänellä on vahva sosiaalisen työn tausta Toivon talosta. Näemme hänessä paljon potentiaalia. On rohkaisevaa, miten runsaasti uusi kadettimme Olga on tehnyt vapaaehtoistyötä miehensä rinnalla. Virolaiset upseerimme, jotka ovat Suomessa lainassa, olisi kiva saada joskus takaisin, Hattemit vihjaavat pilke silmäkulmassa.

– Toivomme tulevina vuosina monenlaista kasvua, kenties jossain vaiheessa laajenemme jollekin uudelle paikkakunnalle. Suunnitelmia ei vielä ole, mutta toiveita ja rukousaiheita.

Arjen iloja

Aika rientää ja täytyy alkaa vetää haastattelun lankoja yhteen. Ardia ja Henkiä odottavat päivän hallinnolliset tehtävät, ja toimittajan ja tulkin on suunnattava pian Jõhvin suuntaan. Tässä lehdessä pääset kurkistamaan, millaista lapsi- ja nuorisotyötä Tallinnassa ja Jõhvissa toteutetaan. Ennen haastattelun lopettamista haluan vielä tietää, mitä majureiden arkeen ja hengelliseen elämään sisältyy.

Ardin ja Henkin lapset asuvat Tšekissä.

– Meillä on kolme ihanaa poikaa. Vanhin täyttää seuraavaksi 30, keskimmäinen 26 ja nuorin 24. Kuopus työskentelee eläintarhassa, keskimmäinen McDonald’silla ja esikoinen laaduntarkkailussa. Nuorimmalla on tyttöystävä, muut nauttivat vapaudestaan, Ardi naurahtaa. – On sääli, että heidän varttuessaan osaston toiminnassa ei ollut mukana paljon nuoria. Siksi heille ei syntynyt Armeija-yhteyttä. Uskon, että heillä on yhteys sydämessään, he eivät vain ole löytäneet sopivaa paikkaa. Heidän on kuljettava oma polkunsa.

– Koska lapsemme asuvat Tšekissä ja muu suku Alankomaissa, niin lomat tahtovat suuntautua sinne suunnalle. Meidän olisi tehtävä tietoinen päätös tutustua Viroon paremmin… Ehkä sitten ensi kesänä, Henk tuumii hymyillen.

He ovat kuitenkin ehtineet hieman tutustua asuinympäristöönsä.

– Tallinna on hyvin pyöräily-ystävällinen paikka, joten olemme katselleet kaupunkia satulasta käsin, Henk aloittaa, ja Ardi jatkaa: – Muun muassa Ülemistejärven ja Piritan seutu on tullut tutuksi. Yritämme löytää mielenkiintoisia kohteita. Toki olemme vierailleet myös osastokaupungeissamme Tartossa, Narvassa, Jõhvissa ja Võrussa. Virossa on paljon luonnonpuistoja ja muita kauniita paikkoja. Toivomme, että ajan kanssa ehdimme tutustua niihin.

Henk ja Ardi ovat panneet merkille, että virolaiset ovat hyvin ruokaorientoituneita.

– Aina on suklaata, kakkuja ja rahkatuotteita tarjolla, he kuvailevat. – Tykkäämme kyllä paikallisesta ruoasta. Pidämme esimerkiksi virolaisesta verimakkarasta hapankaalin kera.

Ardi ja Henk kertovat, että hengellisen hyvinvoinnin kannalta elämässä on tärkeää olla asioita työn ja Armeijayhteisön ulkopuolelta. Tarvitaan keinoja irrottautua työasioista, ja pitää tavata myös muita ihmisiä. Raamatun ja hengellisen kirjallisuuden lukeminen on toki itsestäänselvyys.

– Pidän luonnossa kävelystä, silloin pystyn keskustelemaan Jumalan kanssa parhaiten. Sitä vähän kaipaan täällä, sillä Tšekeissä meillä oli mökki. Luonnossa oleminen maadoittaa minua, Ardi paljastaa. –  Nautin tiimimme perjantaikokoontumisista, jolloin pidämme pienen hartauden ja jaamme asioita. Ystäviin pidämme yhteyttä puhelimen ja videopuheluiden välityksellä, ja olemme välillä käyneet kansainvälisen kirkon englanninkielisissä jumalanpalveluksissa.

– Kuten aiemmin mainitsin, oma aika on minulle tärkeää ja palauttavaa, Henk kertoo. Henk haki lintujen rengastajan lupaa. Se oli hänelle rakas harrastus Tšekissä. Lupa-asia jumiutui virolaisen byrokratian rattaisiin, mutta vihdoin tämän kesän kynnyksellä hän sai sen. – Rengastaessa saan olla luonnossa ja tehdä itselleni mielekästä toimintaa. Rengastusta voisi käyttää aktiviteettina lasten leireillä. Se olisi erinomainen tapa opettaa lapsille linnuista.

– Olen pelannut jalkapalloa Toivon talon miesten kanssa. Kukaan ei puhu englantia, ja he huutavat toisilleen venäjäksi, mutta kukaan ei huuda minulle, Henk lausahtaa. – Tuntuu hyvältä tsempata Toivon talon porukkaa.

Lopuksi en malta olla kysymättä, mitä mieltä he ovat Helsingistä, jossa he ovat vierailleet päämajan kokousten yhteydessä. Saan rehellisen vastauksen, kuten näiltä rohkeilta hollantilaisilta voi odottaa:

–  Helsinki on ihan kiva, mutta Tallinna on kauniimpi! Ardi naurahtaa. – Emme tosin ole nähneet vielä paljoa. Toivon, että tulevilla matkoilla pääsemme tutustumaan esimerkiksi Temppeliaukion kirkkoon, Uspenskin katedraaliin ja Kauppatoriin.

–  Jottei tule harhaluuloja, niin myös Praha ja Budapest ovat Helsinkiä kauniimpia. Varsova ei niinkään, Henk nauraa ja antaa meille suomalaisille lopuksi synninpäästön: – Te olette olleet hyvin vieraanvaraisia ja lämpimiä. Olemme saaneet kokea hienoa yhteyttä. 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä