Pia Penttala - Pehmeiden arvojen ammattilainen

Erityistason psyko- ja perheterapeutti ja lastensuojelualan ammattilainen Pia Penttala on tullut tutuksi suurelle yleisölle Supernanny Suomi -televisiosarjasta, jossa hän vierailee perheiden luona antamassa ammattiapua lasten kasvatuksen haasteisiin ja arjen ongelmakohtiin. Omassa arjessaan Pia Penttala vastaa lastensuojeluyksiköstä. Yksikköön kuuluu kaksi pienryhmäkotia eri-ikäisille lapsille psykiatrisen ja neuropsykiatrisen kuntoutuksen viitekehyksellä. Pelastusarmeijallakin on osansa Pian ammattitaustassa, mutta millainen?

 
Pia Penttala on nuoresta asti tehnyt töitä lasten, nuorten ja perheiden parissa.

– Ensimmäiseltä koulutukseltani olen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Yritin kouluttautua terveydenhuoltoalalle, mutta se ei ollut juttuni, ja päädyin sosiaalialalle. Olen erityistason psyko- ja perheterapeutti.

Pelastusarmeija oli osa tätä ammattilaistumisen polkua, sillä teininä hän työskenteli ohjaajana Lasten lomakodilla Nummelassa kahtena kesänä. Se oli yksi Pian ensimmäisiä työkokemuksia.

– Täytyy sanoa, että mitä enemmän olen ammatillista kokemusta saanut, sitä enemmän muistelen näitä kesiä lämmöllä.

Pia kertoo, että häntä kiinnostivat erityisesti lasten lähtökohdat ja taustat.

– Minua kiinnosti kovasti, että Helsingistä tulee vähävaraisia lapsia monilta asuinalueilta. Heikompien puolella oleminen ja kanssakulkeminen on ollut minulle aina hyvin tärkeää.

Pialle on jäänyt monia lämpimiä muistoja ja mielikuvia lomakodin kesistä.

– Työtä oli nuorena ja osaamattomanakin helppo tehdä, koska se oli hyvin jäsenneltyä ja suunniteltua. Aikuisilta työntekijöiltä, Pelastusarmeijan upseereilta ja sotilailta, opin tiettyjä asioita, joita muistelen edelleen. Paitsi ammatillisuuden kautta, niin oli myös asioita, joita myöhemmin nuorena äitinä omaksuin. Esimerkiksi laitan kotona pyyheliinan naulaan kulmat sisään käännettynä. Näin Nummelassa työskennellyt Anja Lyytikäinen meitä opasti. Silloin se ei olisi vähempää voinut kiinnostaa, mutta äitinä huomasin tekeväni näin, Pia naurahtaa ja jakaa toisen muiston Anjasta:

– Anja piti minulle myös puhuttelun: ”Pia, sinä olet tyypillinen nuori työntekijä. Tulet usein vähän myöhässä ja mielellään lähdet aiemmin.” Hän osasi huomauttaa kauniisti. Siinä oli sellaista lämmintä armollisuutta ja ymmärrystä siitä, mitä on nuoren elämä. Nämä on olleet minulle valtavan tärkeitä oppeja armollisuudesta ja siitä, että persoonat pitää ottaa huomioon. Ei tuijoteta virheitä, vaan kannatellaan ja opetetaan työyhteisössäkin eri-ikäisiä työntekijöitä. Olen siitä ajatustavasta omaan johtajuuteeni oppinut ja poiminut asioita.

Pia näkee, että kesäleirit ovat nykyaikanakin hyvin tarpeellisia: – Kohtaaminen on valtavan tärkeää. Se, että tehdään asioita yhdessä, ja samalla se on hyvin jäsenneltyä. Se on tärkeää näille lapsille, jotka tulevat haasteellisista taustoista. Heitä ei tue vapaamuotoisuus, vaan hyvin organisoitu oleminen tuo turvaa.

Läsnä ja lähellä

Pian työura jatkui nuorten parissa. Hän teki erityisnuorisotyötä ja etsivää nuorisotyötä useiden vuosien ajan, niin työssä kuin vapaaehtoistoiminnassa.

– Sain tehdä työtä laajalla näkökulmalla. Olin se tyyppi, joka raahasi nuoria kotiin ja veti vanhempia ylös sängynpohjalta. Olen joskus hymyillen muistellut, että nuorena sitä oli suojaton, mutta into puski eteenpäin. Tämä antoi minulle tosi, tosi paljon nykyiseen työhöni.

Pia työskenteli kymmenen vuotta Diakonissalaitoksen lastenkodissa, missä hän teki kuntouttavaa työtä äitien ja vauvojen parissa. Viimeiset vuodet hän toimi lastenkodin esihenkilönä. Sitten Pia teki päätöksen oman lastensuojeluyksikön perustamisesta. Yksikköön kuuluu kaksi pienryhmäkotia eri-ikäisille lapsille psykiatrisen ja neuropsykiatrisen kuntoutuksen viitekehyksellä. Molemmissa ryhmäkodeissa on seitsemän paikkaa. Pia vastaa ryhmäkotien toiminnasta ja tekee lisäksi työnohjausta, koulutuksia ja omalla vastaanotolla terapiatyötä.

Suomessa lasten psykiatrisia auttamismuotoja ovat terveydenhuollon alaiset toimet, psykiatriset yksiköt sairaalassa ja lastensuojelulain alla toimivat kuntoutusyksiköt. Yksikön ryhmäkoteihin lapset sijoitetaan lastensuojelulain nojalla.

– Meillä on terapeuttinen työote ja ammattitaitoinen 16-henkinen henkilökunta: sosionomeja, sairaanhoitajia ja lähihoitaja. Heillä on monenlaista lisäkoulutusta, kuten seikkailukoulutusta ja eläinavusteista koulutusta, omien intohimojen ja intressien mukaan. Meillä on aivan mielettömän ihana tilanne, että vaikka olemme toimineet neljätoista vuotta, niin meillä ei ole monikaan työntekijä vaihtunut. Lapset saavat meidät samat tylsät aikuiset päivästä toiseen, Pia naurahtaa. – Se on tärkeä elementti kuntoutumisessa.

Kuntoutuksessa Pia painottaa jaetun vanhemmuuden tärkeyttä.

– Ajattelemme, ettei lapsi pysty kuntoutumaan ilman vanhempiaan. Siksi perhetyömme on hyvin vahvaa. Koko perheen täytyy olla tiiviisti mukana sen ajan, kun lapsi on meillä kuntoutuksessa. Hoitosuhteemme ovat pitkiä, useimmiten kuudesta kymmeneen vuoteen. On tärkeää, että vanhemmat kokevat itsensä hyväksytyiksi myös meidän silmissämme.

Tiedustelen Pialta, millaisia mielenterveydellisiä ongelmia lapset ja nuoret kohtaavat.

– Pienilläkin lapsilla masentuneisuus on suuri haaste. Samoin ylivilkkaudet ja käytöshäiriöt, jotka ovat hallitsemattomia kodin arjessa. Nuorilla pinnalla ovat itsetuntokysymykset. Monella nuorella omanarvontunto on nollassa ja itsensä arvostaminen hukassa. Tämä usein kumpuaa edellä mainitusta masennuksesta.

Läsnäolo on paras ennaltaehkäisy:

– Se kiteytyy maalaisjärkeen. Siihen, että poistetaan suorittaminen ja ollaan lähellä ja läsnä. Ne ovat asioita, joista muutenkin kannan huolta arjessa. Miten paljon on kohtaamista ja vuorovaikutusta? Säilyykö kotona rehellisyys ja oikeudenmukaisuus? Saako lapsi olla sellainen kuin on ja tulla hyväksytyksi omana itsenään? Ne ovat arvoja, jotka ovat ennalta ehkäiseviä, mutta myös niitä arvoja, joilla kuntoutetaan.

Viime vuonna monen arki mullistui koronapandemian myötä. Kuinka paljon, sitä emme vielä tiedä.

– Viime kevät oli sellainen shokkiaika, ettei kukaan osaa vielä arvioida, mitä se teki perheiden sisällä pidemmässä juoksussa. Siinä hetkessä se toi monenlaisia paineita – vanhemmille uupumusta ja painetta, kun työ ja koti nivoutuivat yhteen.

– Sain loppukeväästä paljon yhteydenottoja. Koettiin riittämättömyyttä omasta vanhemmuudesta, ja se toi paljon turhautumista. Tätä seurasi pieni tauko, ja heinäkuussa alkoivat yhteydenotot uudelleen. Vanhemmat alkoivat kesälomalla ennakoimaan, että miten tilanteen jatkuessa syksyllä selviämme. Siinä kohtaa minulla nousi ammattilaisena huoli, etteivät ihmiset rentoudu, kun he jo jännittävät tulevaa. Ymmärsin, että tämän epidemian jänne on hyvin pitkä. Nyt on ollut rauhallista ja tunteeni on, että ihmiset ovat oppineet asettumaan tähän erikoiseen aikaan. Löytävät omansalaisia selviytymiskeinoja. Mitä tämä tilanne tarkoittaa lapsille, on täysin arvailun varassa. On monia lapsia, joita ei tavoitettu etäopetuksen aikana. Aika näyttää nämä vaikutukset. Haluan kuitenkin nostaa hattua vanhemmille, miten hyvin he ovat selvinneet näistä arjen muutoksista ja haasteista.

Pehmeiden arvojen airut

Pia on tullut tutuksi suurelle yleisölle Supernanny Suomi -tositelevisiosarjasta, jossa hän vierailee perheiden luona antamassa ammattiapua lasten kasvatuksen haasteisiin ja arjen ongelmakohtiin. Tekeillä on parhaillaan kolmas kausi, joka tulee televisiosta kevään aikana. Sitä ei kannata missata!

Pia paljastaa, miten hän päätyi tuotantoon mukaan:

– Saadessani ensimmäisen yhteydenoton luulin sitä pilapuheluksi, Pia naurahtaa heleästi. – Mutta tuotantoyhtiö oli tutustunut tapaani tehdä työtä, ja he ottivat rohkeasti yhteyttä. Alkuperäinen brittiläinen sarja Lapsityrannit ja sen lastenhoitaja Jo Frost oli tuttu hahmo omassa äitiydessäni. Katsoin sarjaa, ja muiden nuorten äitien kanssa kävimme sen tapahtumia läpi hiekkalaatikolla. Sarjassa oli jotain tuttua ja ominaista tapaa toimia.

– Sanoin tuotantoyhtiölle, etten lähde mukaan tehdäkseni TV:tä, mutta voin olla mukana auttajan roolissa. Jos se riittää, niin haluan mukaan. Se sopi tuotantoyhtiölle, sillä he halusivat tehdä ohjelmaa, joka auttaa mukana olevia perheitä, mutta antaisi myös mahdollisimman paljon eväitä ja vinkkejä kotisohville.

Julkisuus ei ollut Pialle motivaattori.

– En ole koskaan nauttinut kameran edessä olemisesta, puhumattakaan siitä, että tekisin julkisesti töitä. Olen aina ollut pienten linjojen pipertäjä. Nautin työni tekemisestä omassa rauhassa ja yksityisesti. Minua kuitenkin kiehtoi se ajatus, että voisin toimia tässä kuin neuvolan jatkeena ja tukea perheitä. Minulla on oma ammatillinen taitoni ja suuntautumiseni, kutsun itseäni pehmeiden arvojen ammattilaiseksi. Ymmärrys on se voima, jolla jaksan tehdä tätä työtä ja pystyn jakamaan ihmisille ajatusmaailmaani.

Sarjassa perheet kohtaavat monenlaisia arjen haasteita. Yhteisiä haastekohtia ovat olleet ruutuajan käyttö, syömiset ja nukkumaanmenot sekä harrastukset. Ruutuajan Pian näkee yhtenä suurimmista kompastuskivistä.

– Kun ruutuaikaa käytetään liikaa, se nousee haitaksi. Kaikki hautautuvat omiin ruutuihinsa, ja vuorovaikutus heikkenee. Näen perheitä, joissa vuorovaikutus on hyvin vähäistä. Se ei ole vastavuoroista, vaan käskevää ja toteavaa, ja siitä puuttuu lämminhenkisyys. Pahimmissa tapauksissa lapsille nousee eroahdistus, kun he joutuvat laittamaan ruudun kiinni. Ketä vastaan he silloin taistelevat? Vanhempia. Ja miten vanhemmat vastaavat? Uupumuksella ja omalla ärsyyntymisellä. Silloin vuorovaikutus ei ole tervettä. Tällaisissa tilanteissa puuttumisen tarve on jo hyvin suuri, Pia toteaa vakavana.

Kohtaamiset sarjassa olevien perheiden kanssa ovat olleet hyvin koskettavia.

– Minua sykähdyttää, miten lapset tykästyvät minuun. Ensin heitä jännittää kovasti, mutta sitten tulen heille tärkeäksi. Se turvallisuuden tunne, jonka he saavat siitä, että voin ottaa heiltä johtajuutta pois, on niin suuri, että se muuttuu välittömäksi läheisyydeksi. Se on valtavan koskettavaa, palkitsevaa ja arvokasta.

Kysyn, ovatko perheet pysyneet yh-teydessä kuvausten jälkeen.

– Kyllä, ja siihen ruutu on ollut loistava työväline, Pia naurahtaa. – Minulla on avoin Instagram-tili, ja sitä kautta vaihdamme kuulumisia. Lapset lähettävät videoklippejä itsestään. Se on todella suloista.

Pia myöntää, että hän on myös itse oppinut valtavasti tässä prosessissa.

– Tämä on todella vastavuoroista. Tapaan perheet ensimmäisen kerran, kun pimputan ovikelloa ja he avaavat minulle oven. Se, että he ovat kutsuneet minut kotiinsa, on aivan valtava luottamuksen osoitus. Haluan osoittaa heille, ettei kyse ole siitä, että perhetilanne olisi huono tai he olisivat epäonnistuneet vanhempina. Katsomme vain asioita, jotka kaipaavat korjausta. Jo viidessä minuutissa saamme paperille pitkän listan asioista, jotka ovat hyvin perheessä. Sitten käymme läpi, missä kohdin he tarvitsevat apuani vanhemmuuden roolissaan. Kun saan nähdä ja kuulla, millainen on tämän päivän perhemalli Suomessa, se on minulle valtavan arvokasta. Omasta äitiydestäni pienten lasten äitinä on jo parikymmentä vuotta, ja maailma on tässä ajassa muuttunut suuresti. Pääsen kuulemaan, mitkä ovat tämän ajan perheen prioriteetit. Opin aina uutta.

Hyväksyä ja rakastaa

Pia asuu Nummelassa aviomiehensä kanssa. Kolme aikuista lasta ovat jo lentäneet pesästä.

– Oma perhe on ykkösasia! Se kulkee aina ja kaikkialla mukana. Meidän perheen WhatsApp-ryhmä on aktiivinen ja olen hyvin tietoinen, mitä lapsilleni ja heidän puolisoilleen kuuluu. Tämä on arvokasta, sillä emme tapaa niin usein kasvotusten. Pysyy tunnettavuus. Sen katoamista pelkäsin lasten aikuistuessa, mutta niin ei tapahtunut. Aviomieheni on paras ystäväni. Näillä tukipilareilla minun on hyvä seistä.

Pia rakastaa luontoa ja eläimiä. Perheen kahden koiran lisäksi hevoset ovat hyvin lähellä sydäntä.

– Olen tallilla viitenä kuutena päivänä viikossa, Pia toteaa hymyillen.

Viime vuoden aikana olen itse käynyt läpi laajan elämäntaparemontin ja painonpudotuksen, joten minun on aivan pakko tiedustella Pialta muodonmuutoksesta, josta hän on kertonut julkisuudessa. Verenpainetaudin motivoimana ja laihdutusleikkauksen tukemana hän pudotti yli kaksikymmentä kiloa.

– Olen aina ollut valtavan terve, reipas ja positiivinen. Mutta minulla diagnosoitiin verenpainetauti, ja se pysäytti katsomaan, missä mennään. Ylipainon kanssa olen saanut kamppailla aina, vaikka on ollut lihaskuntoa ja energiaa. Hyvien lääkärien avulla pääsin tähän tavoitteeseen. Yksin tämä olisi ollut hankalaa.

– Nyt on mielettömän hyvä olo. Näen, miten paljon helpompi on herätä aamulla ja miten esimerkiksi reagoin kuumaan ilmaan. Tässä on mielenkiintoiset ajat edessä, kun jälkikäteen oppii ymmärtämään monia asioita itsestään.

– Terveys on valtavan tärkeä asia myös kansanterveyden kannalta. Mitä enemmän opimme terveydestä, sitä paremmin kansakuntanakin voimme. Kannustan ihmisiä ajattelemaan terveyttä, sillä pinnalliset ulkonäköasiat eivät kannusta oikealla tavalla. Se ei motivoi loputtomiin. Jos jotain positiivista tästä korona-ajasta voisi kaivaa, on se, miten ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi terveydestään, luonnosta ja ympäristöstään.

Pia on viime vuonna täyttänyt 50 vuotta. Ikäkriisiä hän ei ole kokenut, mutta varttuminen on avannut uusia näkökulmia.

– Se on saanut pohtimaan omaa minuutta ja kasvua. Olen löytänyt itsestäni myös sisäisen introvertin. Tällaiselle vilkkaalle ihmisille se tuo uusia aspekteja elämään. Olen avoin kaikelle ja en ole muutosvastarintainen, joten mielenkiinnolla suhtaudun tulevaan.

Haastattelumme lopuksi Pia muistuttaa tärkeästä asiasta:

– Toivon, että perheissä muistetaan olla ylpeitä lapsista. Ylpeitä siitä, millaisia he ovat – ilman, että he ovat saavuttaneet tai suorittaneet mitään. Jokaisen tulisi kokea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen & Warner Bros.International Television Production Finland

Supernanny Suomi -sarjan kolmannen kauden jaksot MTV3-kanavalla torstaisin klo 21 11.2. alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja C More -suoratoistopalvelussa.