Pelastusarmeijan uudet johtajat: Jeesus antoi rauhan

Heinäkuun alussa Suomen ja Viron territoriossa aloitti tuore johtajisto. Everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen aloittivat tehtävänsä territorion johtajina, ja majurit David ja Anna Kotrikadze ylisihteerinä ja naistyön sihteerinä. Everstiluutnantti Saga Lippo on ensimmäinen suomalainen territorion komentaja kolmeenkymmeneen vuoteen – ja oletettavasti territoriomme historiassa ensimmäinen, jolla on näin vahva sosiaalisen työn tausta. Tutustukaamme uusien johtajien, everstiluutnanttien Saga Lipon ja Esa Nenosen elämäntarinaan ja ajatuksiin tulevasta tehtävästä.

Istumme everstiluutnanttien Saga Lipon ja Esa Nenosen kanssa Sagan työhuoneessa Pelastusarmeijan päämajalla Helsingissä. Uudesta määräyksestä ei ole kulunut vielä kauan, ja muutto on vielä kesken. Saga pysyy kyllä tutussa huoneessaan, mutta monet asiakirjat ja tavarat etsivät vielä oikeita paikkojaan.

Everstiluutnantit eivät etsi. He ovat oikeassa paikassa, Pelastusarmeijassa. Ennen kuin vilkaistaan tulevaan, kurkataan menneisyyteen. Sagaa ja Esaa molempia yhdistää se, että he olivat rakkaitten mummojensa kasvattamia. Saga sai ensikosketuksen Pelastusarmeijaan pyhäkoulussa.

– Opin häneltä jo varhain, ettei Armeijassa tarvitse olla hiljaa, Saga naurahtaa. – Tärkeää oli myös, että pyhäkoulussa sai purukumin, jos oppi muistolauseen ulkoa!

Sagan juuret ovat pohjoisessa, Tornionjoen varrella. Tietynlainen pohjoinen ulottuvuus on näkynyt kautta elämän:

– Olen lapsena saanut katsoa aitiopaikalta vuodenaikojen vaihtelua, joka Lapissa näkyy selvemmin kuin etelässä. Olen kokenut paukkuvat pakkaset ja pimeän kaamoksen. Olen saanut nauttia valoisista kesäöistä ja ruskan leimuavista väreistä. Olen seurannut, kuinka jäät lähtevät voimalla ja Väylä kuohuu jälleen vapaana. Liekö se osasyynä, etten arastele muutoksia, vaan jopa odotan niitä. Uskon, että Lapin ainutlaatuinen luonto vaikuttaa sen keskellä kasvaneissa tuoden tietynlaista lujuutta ja samalla herkkyyttä.

Esa muistaa myös lapsuutensa Raumalla onnellisena, täynnä aurinkoisia kesäpäiviä. Esan isä oli merikapteeni, ja hän oli paljon poissa kotoa. Esan mummu piti tuolloin huolta hänestä ja hänen kolmesta sisaruksestaan.

– Mummullani oli hauska tapa. Elettiin aikaa ennen kännyköitä. Kun olimme pihalla leikkimässä ja oli aika tulla syömään, mummoni kutsui meidät kotiin soittamalla kukkopilliä. Muut lapset huusivat: ”Nenoset, kukkopilli soi!” Mummu toi paljon läsnäoloa ja turvaa lapsuuteeni.

Tyhjyydestä rauhaan

Usko oli vastaus molemmille tietynlaiseen tyhjyyteen ja merkityksettömyyteen, jota he kokivat nuorena.

Sagalla yhteys Pelastusarmeijaan katkesi, kun hän joutui muuttamaan etelään sukulaisten luokse. 15-vuotiaana hän koki vahvan uskoontulokokemuksen:– Elin normaalia, iloista nuoruutta. Kuitenkin koin, että elämässä täytyisi olla jotain syvempää. Lapsuuden pyhäkoulukokemuksista tiesin, kenen puoleen kääntyä.

Sagasta tuli pienellä paikkakunnalla aktiivinen seurakuntanuori, niin kirkossa kuin helluntaiseurakunnassakin. Yhteys Armeijaan löytyi uudestaan kesätöissä Pelastusarmeijan kesäsiirtolassa, nykyisessä Lasten lomakodissa Nummelassa.

Esalla nuoruuden tempoilut vaihtuivat rauhaan Jumalassa 19-vuotiaana.

– Muutimme Helsinkiin, ja turvaa tuonut mummu jäi kuvioista pois. Helsingissä löysin kavereita – huonojakin. Kiinnostuin hevimusiikista ja kasvatin pitkän tukan. Omat valinnat eivät olleet aina kovin laadukkaita, päädyin huonoon seuraan, ja alkoholia oli näissä teinivuosissa mukana.

– Minuakin vaivasi tietynlainen elämän tyhjyys. Nousi kysymyksiä. Tässäkö kaikki, mitä elämällä on tarjota? Näihin synkkiinkin hetkiin kuulin sanoman Jeesuksesta. Tapasin erään pastorin ja muita kristittyjä, jotka kertoivat minulle, miten voin rakentaa yhteyden Jumalaan. He kertoivat myös siitä rauhasta, mikä on mahdollista löytää Jeesuksessa. Erään kerran polvistuin sänkyni viereen ja pyysin Jeesusta elämäni Herraksi. Tämä tapahtui vuonna 1986, melkein neljäkymmentä vuotta sitten. Silti edelleenkin muistan selkeästi sen rauhan, mikä tätä päätöstä seurasi. Koin uudenlaisia ajatuksia, ryhtiä ja merkitystä elämässäni.

Saga nyökkää: – Minulla oli sama kokemus, Jeesus toi mukanaan rauhan.

Radikaalia evankeliumia

Kesäsiirtolan kesäpesti johdatti Sagan uudelleen armeijayhteyteen.

– Lukioaikana kolahti, että Pelastusarmeija on minulle sopiva tapa palvella Jumalaa. Täällä viehätti se, miten kaikkia kohdeltiin kunnioittavasti ja samanarvoisena. Samat posliinikupit otettiin esiin niin johtajille kuin kadun pimeää puolta kulkeville, kuten eräs upseeri sen runollisesti ilmaisi. Olin myös radikaali nuori, ja kun Pelastusarmeija toi evankeliumia esille näkyvästi ja kuuluvasti, se sopi minun pirtaani.

Tasan neljäkymmentä vuotta sitten Saga vihittiin pelastussotilaaksi.

– Pohdin jo tuolloin upseerikoulutusta, mutta se ei elämän muiden asioiden takia ollut tuolloin mahdollista. Päivänä, jolloin täytin 41 vuotta, astuin upseerikouluun.

Esa oli kiinnostunut erilaisten herätysliikkeiden historiasta. Se johdatti hänet lukemaan myös Pelastusarmeijasta ja sen merkityksestä maailmassa. Ennen Armeijaan saapumista Esa toimi raitiovaununkuljettajana.

– Eräänä päivänä pysähdyin Kaarlenkadun pysäkille Kalliossa. Siitä näin Pelastusarmeijan Helsingin osaston kyltin. Muistan, miten puolet kirjaimista olivat sammuneet, Esa muistelee hymyillen. – Nousi jännä ajatus, että voisinko palvella Pelastusarmeijassa, jos Jumala näin kutsuisi? Vastaus oli ei, minulla oli jo hyvä seurakunta, jossa palvelin johtotiimissä. Meni vuosia, ja ajatus jäi muhimaan. 2003 menin Helsingin osaston jumalanpalvelukseen. Ensimmäinen fiilis oli, että nämä ihmisethän ovat minua huomattavasti vanhempia, ja myös kokouskulttuuri oli toisenlaista, mihin olin tottunut. Vastaanotto oli kuitenkin lämmin; kiitos siitä silloisille osastoupseereille Aino Muikulle ja Pirjo Laaksoselle. Jumala kuitenkin vakuutti, että hän on minua tänne kutsumassa. Hienolla tavalla ympyrä sulkeutui, kun toimin myöhemmin Helsingin osaston johtajana.

Opiskelu yhdistää

Saga ja Esa olivat upseerikoulussa samaan aikaan, tosin peräkkäisissä kadettirenkaissa. Saga vihittiin upseeriksi 2007 ja Esa 2008. Sagalla oli entuudestaan hoito- ja sosiaalialan tutkinnot, ja nuorena miehenä Esa kävi merimiesammattikoulua. Uskoontulon jälkeen Esa kävi myös useamman vuoden erilaisia raamattukouluja: – Ne olivat hyvää valmistautumista.

Molemmilla on hyviä muistoja upseerikouluajalta.

– Miten upeaa, että sai opiskella hengellisiä aineita ja Raamattua, ja samalla tehdä myös käytännön työtä. Ja sai vielä palkkaakin, Saga naurahtaa. – Meillä oli mahtavaa opetusta ja hyviä opettajia.

– Se oli todella innostavaa ja mielenkiintoista oppimisen aikaa ja valmistautumista palvelutehtävään, Esa lisää.

Opiskelu on mieleen molemmille, ja he ovat myöhemmin urallaan jatkaneet opiskelua.

– Olen suorittanut pastoraalityön Master of Arts (MA) -tutkinnon sekä johtamisen erityisammattitutkinnon. Päättötyönä tutkin Pelastusarmeijan osastoupseerien työmotivaatiota. Tämä vahvisti oletustani, että upseereita motivoi tehtävässään erityisesti se, että he saavat kertoa Jumalan rakkaudesta toisille ja palvella ihmisiä, Esa paljastaa.

Saga on puolestaan muutama vuosi sitten valmistunut teologian maisteriksi. Opiskeluinto ei ole vieläkään laantunut: hän on opiskellut luovaa kirjoittamista, ja nyt työn alla ovat kirjallisuusterapian opinnot.

– Opiskelu on minulle oikeastaan harrastus. Teen sitä sen mukaan, miten aikaa riittää. Raamatun tekstien lukeminen ja pohtiminen on meille yhteinen intohimo. Meillä se jakautuu niin, että Esa tuntee paremmin Uuden ja minä Vanhan testamentin, Saga sanoo hymyillen. Esa nyökkää: – Meille lukeminen, asioiden pohtiminen ja itsensä kehittäminen ovat tärkeitä asioita.

Monessa mukana

Upseerivuosien varrella molemmille everstiluutnanteille on ehtinyt siunaantua tukku määräyksiä. Sagan neljästäkymmenestä vuodesta Pelastusarmeijassa noin puolet hän on palvellut siviilityöntekijänä sosiaalityön eri pisteissä.

– Olen työskennellyt avohuoltoasemalla (nykyinen sosiaalipalvelukeskus Soppa), Alppikadun asuntolassa, Castréninkadulla vanhainkodissa, hoitokoti Iltalassa, lähisuhdeväkivaltaprojekti Hedvig-huoneessa vetäjänä sekä viettänyt lukuisia kesiä Lasten lomakodilla. Pelastusarmeijan päiväkodeissa en ole työskennellyt, mutta kaupungin varhaiskasvatuksessa kyllä, joten sosiaalisen työn kenttämme on tullut äärimmäisen tutuksi.

– Tätä taustaa vasten, en ole upseerina oikein osastomääräyksiä saanutkaan. Minulla oli lyhyt koulutukseen kuuluva määräys Porvoon osastossa. Olin myös hetken nuorisoupseeri. Sitten minut imaistiin takaisin sosiaalipuolelle: ensin Sopan johtajaksi ja sitten Pelastusarmeijan sosiaalisen työn johtajaksi. Tätä seurasivat määräykset henkilöstösektorin päällikkönä ja ylisihteerinä – ja nyt territorion komentajana.

Esalla määräykset ovat painottuneet enimmäkseen osastoihin.

– Ensimmäinen määräykseni oli Alppikadun asuntolan palvelukeskuksen avustaja. Se oli mielenkiintoinen tehtävä. Palvelukeskus oli paikka, jonne miehet saattoivat tulla suoraan kadulta. Siellä oli ruokaa, keskustelua ja hartauksia, eli oltiin Pelastusarmeijan mission eturintamalla. Tämän jälkeen sain määräyksen avustajaksi Hyvinkään osastoon. Ensimmäisen osastonjohtajan tehtävän sain Saloon. Saloa seurasivat Lahti, Kotka, Hyvinkää ja Helsinki. Sitten siirryin päämajaan viestintäsektorin päälliköksi. Kesällä sain määräyksen territorion johtajaksi ja ohjelmasektorin päälliköksi.

Esalla on myös mielekäs lisävastuu, hän on vankilatyön vastaava.

– Olen vieraillut vankiloissa yli kymmenen vuotta. On tuntunut etuoikeutetulta saada viedä vankilaan sanomaa Jumalasta, joka voi tuoda vapauden ja antaa anteeksi menneisyyden pahat teot ja tekemättömyydet. Voimme tuoda toivon sanomaa.

Esa mainitsee myös, että hyvän näköalan Pelastusarmeijan kansainväliseen toimintaan antoi osallistuminen ICO:n eli kansainvälisen upseeriopiston kurssille vuonna 2018.

Tiedustelen everstiluutnanteilta, onko jokin menneisyyden määräyksistä ollut erityisen rakas.

– Minulle se oli Sopan johtajuus. Se oli iso tehtävä, sillä edeltäjäni majuri Raili Nurminen oli ollut tässä tehtävässä miltei 40 vuoden ajan. Se oli hyvin rakas ja raskas määräys… Siellä todellakin ollaan työmme ytimessä. Minulla oli hyviä työkavereita, jotka auttoivat. Erityiset terveiset ja kiitokset haluan lähettää majuri Sirpa Pyrhöselle.

Esalle kaikki osastomääräykset olivat tärkeitä. – Oli etuoikeus palvella yhdessä monien upeiden sotilaiden ja vapaaehtoisten kanssa. Osastotyön vuosina oli myös useita vaikeita hetkiä. Tuolloin minua lohduttivat upseerien ohjesäännöistä löytyvät otsakkeet: kestävyys vastoinkäymisissä ja nöyryys menestyksessä. Jokaiselle upseerille tulee hetkiä, jolloin tuntuu, etteivät voimat riitä. Kun puolestaan asiat sujuvat, pitää muistaa nöyryys. Jalat maassa ja sydän taivaassa.

Lempeyttä ja lujuutta

Vuonna 2019 Sagasta tuli ylisihteeri. Vuodet olivat kiireisiä ja opettavaisia, sillä ylisihteerillä on vastuu käytännön asioiden toimimisesta. Näihin vuosiin osui myös koronapandemia.

– Oli harmillista, että mahdollisuus tavata upseereitamme, sotilaitamme ja työntekijöitämme oli rajoitetumpi. Olisin halunnut olla enemmän läsnä. On ollut huojentavaa nähdä, miten asiat ovat palanneet suurelta osin ennalleen. Siitä olen erityisen kiitollinen, että laitoksissamme pandemia ei koskaan päässyt leviämään yksittäisiä sairastumisia laajemmin. Jumala todellakin suojeli asukkaitamme.

Viime vuodet Saga on tehnyt läheistä yhteistyötä territorion edellisten johtajien, everstien Patrick ja Anne-Dore Naudin kanssa.

– Olen niin kiitollinen heistä, heidän tuestaan ja kokemuksestaan. He olivat johtajina lempeitä ja ystävällisiä, mutta tarpeen vaatiessa myös tiukkoja ja päämäärätietoisia vaikeiden päätösten edessä. He ovat olleet erinomaisia opettajia ja toivon, että osaan toimia heidän antamansa esimerkin mukaisesti. Lempeyttä ja lujuutta tehdä vaikeitakin päätöksiä, silloin kun se on ihmisten ja Pelastusarmeijan parhaaksi.

Uuden edessä

Nyt everstiluutnantit ovat territorion johtajina uuden haasteen edessä. Saga Lippo territorion komentajana ja Esa Nenonen ohjelmasektorin päällikkönä. Määräykset tulivat yllätyksenä, mutta samalla eräs toive toteutui:

– Avioituessamme kymmenen vuotta sitten harras toiveemme oli yhteinen määräys. Nyt vihdoin se toteutui, Saga naurahtaa. – Pääsemme jakamaan vastuuta. Esa on paras työkaverini ja sparraajani.

– Saadessani tiedon määräyksestä tuli valtava tunne vastuusta. Meillä on Suomessa yli 300 työntekijää ja työllä, mitä Pelastusarmeija tekee, on valtavan laajat vaikutukset, Esa kertoo tuntemuksistaan.

Territorion johtajien tehtävän ydintä on Pelastusarmeijan vision ja mission edistäminen. Viisivuotinen visio on voimassa vuoden 2024 loppuun.

– Ensi vuosi on työskentelyä tulevan vision parissa. Odotamme innolla sen työstämistä yhdessä upseereiden, sotilaiden ja työntekijöiden kanssa.

Millaisena he näkevät tulevaisuuden haasteet?

– Olen mieltynyt Pelastusarmeijan perustehtävään, joka on kertoa evankeliumia ja kohdata ihmisten tarpeet erottelematta. Olisi tärkeää, että pystyisimme jatkuvasti toteuttamaan tehtäväämme uusien jäsenien, upseerien ja osaavien työntekijöiden voimin. Olen kiitollinen myös heille, jotka tukevat Pelastusarmeijan työtä taloudellisesti, Esa aloittaa ja jatkaa:

– Tekee nöyräksi, miten suomalaiset edelleen luottavat Pelastusarmeijaan. On tärkeää oppia myös menneestä, sillä paljon nykyisestä on rakennettu menneiden Pelastusarmeija-sukupolvien tekemälle työlle. Menneisyyteen ei saa jäädä kuitenkaan väärällä tavalla kiinni, vaan pitää rakentaa tälle vahvalle perustukselle luovasti uutta, Esa tiivistää.

Saga kehottaa näkemään haasteet myös mahdollisuuksina:

– Usein nähdään riskinä, miten hengellisyys yhteiskunnassa vähenee. Sehän kuitenkin tarkoittaa, että yhteiskunnassa on paljon tilaa herätykselle ja hengellisyydelle. Olen pohtinut Jeesuksen ruokkimisihmettä, jossa hän ruokki 5 000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Evankeliumeissa opetuslapset vetoavat siihen, ettei heillä ole aikaa, tiloja tai varoja. Jeesus ei kuitenkaan kysynyt opetuslapsilta, mitä heillä ei ole – vaan sitä, mitä heillä on. Helposti näemme Armeijassakin rajoitteemme, kun meidän pitäisi keskittyä siihen, mitä meillä on, ja operoida sillä parhaamme mukaan. Toivon, että osaamme katsoa tulevaisuuteen positiivisin mielin, sillä meillä on mahdollisuuksia ja voimavaroja. Lisäksi meidän tulee antaa Jumalan johdattaa päätöksiä tehdessämme ja työtä suunnitellessamme. Jeesus on hedelmäpuu, ja jos me pysymme oksina kiinni hänessä, tuotamme hedelmää.

Uskossa, toivossa ja erityisesti rakkaudessa

Ennen kuin päästän tuoreet johtajat vastuullisten tehtäviensä pariin, minua kiinnostaa heidän yhteinen tarinansa.

– Se oli taivaassa päätetty, Saga naurahtaa. – Olimme tavanneet vuosien aikana monissa seurakuntayhteyksissä. Lapsemme olivat ovat käyneet samaa koulua ala-asteella. Upseerikoulussa opiskelimme peräkkäisissä kadettirenkaissa. Jäin leskeksi, ja myöhemmin menin upseeritoverini kanssa naimisiin siinä toivossa, että pääsisimme palvelemaan yhdessä. Nyt se vihdoin toteutuu.

– Olen löytänyt Sagasta sielunkumppanin. Vaikka meissä on eroja, on myös paljon yhteneväisyyksiä, Esa sanoo ja katsoo lempeästi vaimoaan. – Toisessa on elämänkokemusta, joka resonoi. Kummankaan elämä ei ole ollut tavanomaista, Saga vastaa.

– Avioparina on tärkeää saada jakaa elämänsä ja rakkautensa. Ihailen Sagassa hänen viisauttaan ja näköalaansa. Rakastan myös meidän yhteisiä, pitkiä aamuja, jolloin voimme kahvikupin ääressä lukea kirjoituksia ja keskustella. Ne ovat niitä elämän hyviä pieniä hetkiä, Esa paljastaa.

Lopuksi everstiluutnantit haluavat muistuttaa vielä rauhasta, jonka ovat saaneet itse lahjana Jumalalta. Rauha ei ole vain tunnetta, vaan ennen kaikkea uskoa Jumalaan. Se on arvokas voimavara.

– Elämme aikaa, jossa moni kokee rauhattomuutta ja levottomuutta. Pelastusarmeijaan kaikki ovat tervetulleita kysymyksineen ja haasteineen kuulemaan Jumalasta, rauhan antajasta.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä