PATAS-tiimin karvaiset työkaverit

Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikössä Turussa työskentelevät erityiset ”tukihenkilöt”, sosiaaliohjaaja Katariina Suopajärven koirat, jotka ovat mukana asiakaskäynneillä. – Ilman luottamusta emme pääse tekemään työtämme, ja sen synnyttäminen voi viedä aikaa. Koirat ovat tässä kohdin iso apu. Ne poistavat väliltämme esteitä, sanoo PATAS-yksikön johtaja Marko Erkamaa.

Saatat pohtia, mikä on tämä kirjainyhdistelmä PATAS. Kyseessä on päihde- ja mielenterveyskuntoutujille suunnattu Pelastusarmeijan tuettu asuminen: palvelukonsepti, jolla ehkäistään asunnottomuutta ja tuetaan omassa kodissa asumista. PATAS tarjoaa kokonaisvaltaista ja yksilöllistä tukea, jonka avulla vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja, kehitetään elämänhallinnallisia taitoja ja luodaan yhteistyöverkostoja. Ohjenuorana on elämänlaadun parantaminen ja arjen sujuvoittaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Pelastusarmeijan tuettua asumista toteutetaan Turun ja sen kehyskuntien alueella sekä Porissa.

Turun PATAS-yksikön johtaja Marko Erkamaa kertoo työn kasvaneen huomattavasti. Vuonna 2016 työ alkoi yhdellä työntekijällä ja asiakkaalla, nyt asiakkaita on 83 ja työntekijöitä 20, joista ohjaajia 15. Asiakkaista 90 % tulee Turun kaupungin osoittamana, loput Sauvosta, Kaarinasta, Raisiosta ja Nousiaisista.

– Kaupungin sosiaalitoimisto ohjaa meille asiakkaan, joka on avun tarpeessa. Pyrimme auttamaan häntä eteenpäin yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa sovittujen periaatteiden mukaisesti. Auttamisemme on hyvin monipuolista ja asiakkaan tarpeiden mukaista. Autamme arjen asioissa ja ohjaamme eri ammattilaisten pakeille. Meillä on täällä hyviä, erittäin motivoituneita työntekijöitä, Marko Erkamaa kertoo hymyillen.

Kasvaneen asiakas- ja työntekijämäärän vuoksi PATAS muutti kesällä 2020 suurempiin tiloihin Turun Kärsämäen kaupunginosaan. Vanhan, nostalgisen teollisuusrakennuksen sisältä paljastuvat valoisat ja modernit työtilat, jotka mahdollistavat myös uudenlaista toimintaa. Istumme PATAS-yksikön viihtyisässä olohuonees-
sa.

– Olohuoneessa käy keskiviikkoisin asiakkaita kahvilla, juttelemassa ja pelaamassa biljardia. Lisäksi pidämme tiimipalaverimme täällä. Meillä on pieni kierrätysvarasto asiakkaita varten. Jos tulee esimerkiksi vankilasta tai ei muutoin ole mitään omaisuutta, niin täältä saa ensi hätään huonekaluja, vuodetarpeita, vaatteita ja muita kodin välttämättömyystarvikkeita. Ihmiset lahjoittavat näitä tavaroita meille. Tuntuu hyvältä, kun ihmiset pääsevät näin osallisiksi. Tästä on asiakkaillemme iso apu.

Pieniä ratkaisuja, suurta apua

Seurassamme on myös PATAS-yksikön sosiaaliohjaaja ja tiiminvetäjä Katariina Suopajärvi . Hän aloitti työt Pelastusarmeijan tuetussa asumisessa helmikuussa 2021. Silloin hänellä oli jo vuosien kokemus sosiaalialalta lähihoitajana kodinhoidossa ja vammaispalveluissa. Katariina sanoo löytäneensä nykyisestä tehtävästä todellisen tarkoituksensa.

– Teen nyt työtä, jota minun olisi aina pitänyt tehdä. Työni on joustavaa, vaihtelevaa, ja vain mielikuvitus on rajana keksiessä keinoja, miten toimia asiakkaiden kanssa. Joku asia voi asiakkaalle olla käsittämättömän vaikea, mutta siihen voi pienellä ratkaisulla löytää suuren avun.

Työ on haastavaa, mutta työmotivaatiota ruokkii onnistumisen tunne.

– Joskus olemme saaneet asiakasta hyvin eteenpäin, mutta sitten tulee takapakkia ja tuntuu, ettemme löydä lainkaan keinoja tilanteen parantamiseksi, vaikka kuinka moni ammattilainen tilannetta pohtisi.

– Siinä voi olla miettimässä meidän tiimimme, sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat. Joskus joutuu nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan, että kaikki keinot on käytetty. Sen myöntäminen on todella vaikeaa, Katariina toteaa vakavana ja jatkaa: – Kohtaamme ihmisiä, jotka ovat tippuneet yhteiskunnan järjestelmästä – se herättää siihen, kuinka paljon on niitä, jotka eivät kykene pyytämään apua eivätkä ole saaneet sitä. Se on hyvin koskettavaa.

Marko nyökkää: – Se on työmme ydintä; auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat. Joskus on kuitenkin tunnustettava, että olemme tehneet kaikkemme, kaikkia ei pysty auttamaan.

– Rikastuttavaa on toisaalta nähdä, kun asiakas voi paremmin. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Kun on motivoitunut ja pitää työstään, niin jaksaa etsiä ratkaisuja. Työmotivaatio edellyttää myös haasteita, Katariina sanoo.

PATAS-yksikön karvakaverit

Haastattelumme ajan mukana sohvalla ja sohvan edustalla ovat levänneet myös PATAS-yksikön tiimin jäsenet, ”tukihenkilöt” Belle , Ira ja Rino . Belle ja Ira ovat saksanpaimenkoiria ja Rino schipperke eli laivakoira. Belle ja Ira ovat lähinnä torkkuneet, mutta porukan ”pikkupomo” Rino olisi mielellään halunnut maistaa ihmiskollegojensa kupista vähän kahvia.

Katariinan koirat ovat mukana asiakaskäynneillä. Tiedustelen Katariinalta, mitä ammattinimikettä kuuluisi käyttää – ovatko koirat kenties terapia- tai kaverikoiria.

– Kutsun heitä tukihenkilöiksi, se kuvaa heidän tehtäväänsä parhaiten, Katariina toteaa hymyillen. – Ovathan he tavallaan kaveri- tai terapiakoiria, mutta heillä ei ole koulutusta siihen. He ovat luonteensa perusteella valikoituneet tähän mukaan. Asiakkaasta riippuen valitsen, kuka heistä lähtee mukaan. Näin ryhmänä he eivät tule mukaan, sillä kuten huomaat, se menee aina tällaiseksi painiksi, Katariina sanoo Rinon yrittäessä saada niskalenkkiä moninkertaisesti isommasta Irasta leikin tiimellyksessä.

Koirat ovat kulkeneet Katariinan mukana töissä jo vuosikymmenen ajan.

– Kaikki alkoi opiskellessani lähihoitajaksi. Tein opinnäytetyön kaverikoiratoiminnasta. Kerroin asiakkailleni koiristani, ja he pyysivät, että toisin heidät näytille. Aloin ottamaan heitä melkein päivittäin mukaan.

Katariinan paras ystävä Sallamari innostui samasta toiminnasta heidän työskennellessään kodinhoidossa. Nykyisin hän toimii Kyrössä henkilökohtaisena avustajana. Katariinan ja Sallamarin saksanpaimenkoirat ovat samasta suvusta. Katariinalla on ollut saksanpaimenkoiria viidentoista vuoden ajan, ja nyt hän omistaa kolme omaa saksanpaimenkoiraa: Bellen, Olli n ja Ellu n, ja lisäksi hoidossa on Ira.

– Ira on sijoituskoira, hän ei asu pysyvästi luonani. Tänään hän sijaistaa Ollia, joka on koulutuksessa. Nuorimmainen Ellu tekee joskus myös sijaisuuksia, mutta hän on niin isokokoinen ja villi, että kun hän saapuu paikalle häntä heiluen, niin pöydät vaan kaatuvat, Katariina kertoo. – Rino puolestaan tuli laumaamme vuosi sitten. Schipperke oli pitkäaikainen haaveeni.

Pyydän Katariinaa hiukan kuvailemaan koirien luonteita.

– Belle on rauhallinen. Hänen elämänsä tähtihetki on, kun saa ruokaa ja loikoilla sohvalla. Hän on asiakaskäynneillä usein vain läsnä, ja se onkin monelle tarpeeksi, että saa katsella ja hiukan silittää. Ira puolestaan on sosiaalinen ja tykkää puuhailla. Hän ja Olli ovat asiakaskäynneillä siitä kivoja, että he ovat käyneet tottelevaisuuskoulua ja osaavat esimerkiksi antaa tassua. He ovat sporttisia. Sitten tämä pikku Rino, hän hyppää mielellään syliin ja on tällainen pikku maskotti.

– He ovat oikeita ammattilaisia, niin hienosti koulutettuja. He eivät häiritse ketään, ja jos Katariina sanoo jotain, niin he tottelevat. He kunnioittavat kaikkia ihmisiä. Itselleni he tuovat aina iloa… hymy nousee pyytämättä huulille, Marko sanoo vierestä hymyillen.

Luottamuksen synnyttäjä ja lähimmäinen

Pelastusarmeijan tuetun asumisen asiakkaat ovat pääsääntöisesti karvaisista tukihenkilöistä hyvin innoissaan.

– Yleensä ihmiset ottavat koirat ilolla vastaan, mutta on toki niitäkin, jotka pelkäävät koiria. Eihän kaikkien tarvitsekaan pitää koirista, Katariina myöntää.

Koirista on paljon apua luottamuksellisen suhteen synnyttämisessä.

– Ilman luottamusta emme pääse tekemään työtämme, ja sen synnyttäminen voi viedä aikaa. Koirat ovat tässä kohdin iso apu. Ne poistavat väliltämme esteitä, Marko tiivistää.

– He tuovat vaihtelua asiakkaan arkeen. Monella toistuu se kaava, että kodinhoito käy aamuin illoin ja PATAS siinä välissä. Jos mukana on koira, se tuo uudenlaista sisältöä päivään. Joskus asiakas lähtee kanssani ulkoiluttamaan koiraa. Se käy kuntoutuksena samalla. Rinon otan mukaan pyörätuoliasiakkaidemme luo, sillä hän hyppää mielellään syliin. Nuo toisetkin haluaisivat, mutta iso saksanpaimenkoira ja pyörätuoli ei ole paras yhdistelmä, Katariina naurahtaa.

Asiakkaiden, työntekijöiden ja koirien suhde voi kasvaa hyvinkin läheiseksi.

– Kun soitan maanantaisin asiakkaille ja muistutan, että tulen käymään, usein ensimmäinen kysymys on, miten koirilla viikonloppu meni. Kun saavumme paikalle, siellä saattaa olla jo koiranruoat, puruluut ja herkkupalat odottamassa. Kun Belle sai pentuja, moni odotti ja kyseli, ovatko pennut jo syntyneet. Piti saada nähdä kuvia ja videoita. Kun asiakkaan elämä seuraa omaa pientä ympyräänsä, niin onhan se iso uutinen, kun oma ”tukihenkilö” jää mammalomalle, Katariina sanoo ja taputtaa Belleä.

– Me ohjaajat ja koiratkin voimme tulla asiakkaille uskomattoman läheisiksi. Kerran kun asiakkaaltani kysyttiin, kuka on lähiomaisesi, niin asiakas vastasi, että Markohan se on. Vaikka olemme ammattilaisia ja kerromme, että olemme täällä töissä, niin moni asiakas kokee meidät lähimmäisekseen. Näemme heidät useimmin ja annamme heille aikaamme, Marko sanoo.

Tiedustelen Katariinalta, onko vastaan tullut erityisen koskettavia kohtaamisia.

– Tapasin Torniossa vanhusten palvelutalossa dementoituneen miehen, joka oli menettänyt puhekykynsä. Kun toin kaksi saksanpaimenkoiraani hänen luokseen, hän kykeni kertomaan, että hänellä on ollut pystykorva. Hoitajat olivat aivan ihmeissään. Hän oli selkeästi koiraihminen, ja tämä kohtaaminen avasi lukkoja hänessä.

– Koskettavaa on myös se, miten asiakkaat ovat koirista huolissaan, jos heitä on tarvinnut esimerkiksi käyttää eläinlääkärissä. Minullakin on asiakkaita, joilla saattaa olla taustalla henkirikoksia ja kovia huumeita. Kun menen sinne, samalla tavalla he koiria rapsuttavat, halivat ja pusuttelevat. Koirat ottavat kaikki samanarvoisina ja yhdenvertaisina vastaan. Itseäni saattaa hiukan jännittää, mutta koirat ovat täysin ennakkoluulottomia.

Veitikoita ja muotovalioita

Katariina paljastaa, että koirat ovat innokkaita työntekijöitä. Saaduilla herkuilla saattaa olla osuutta asiaan...

– Aamulla kaikki olisivat aina lähdössä mukaan, hän naurahtaa.

Koirilta vaaditaan tietynlaista luonnetta soveltuakseen tällaisiin tehtäviin.

– Pitää olla ihmisläheinen ja sen verran rauhallinen, ettei jatkuvasti juokse ympäriinsä. Sisäsiisteys on tietenkin tosi kova juttu. Avoimuus ja miellyttämisen tarve, mikä esimerkiksi saksanpaimenkoirilta löytyy, on ehdoton etu. Tosin tämä laivakoiramme Rino on päinvastainen luonne... Hän tekee, miten hänelle sopii. Hänen kanssaan pitää olla huumorintajua. Joskus, kun olemme pitäneet tiimipalavereja, hän on hypännyt ikkunalaudalta Markon niskaan.

– Hän on omapäinen pikku veitikka, Katariina naurahtaa ja rapsuttaa korvan takaa Rinoa, joka on täysin lumoutunut sohvan selkänojalle laskeutuneesta kärpäsestä.

Katariina kertoo, että tämä korona-aika ei ole vaikuttanut koirien kanssa tehtäviin asiakaskäynteihin, mutta pandemian helpottuminen auttaa työssä muutoin.

– Kun kerhot ja muut vastaavat toiminnot pyörivät normaalisti, asiakkaita on helpompi ohjata niiden pariin. On helpompaa löytää heidän elämäänsä kivaa sisältöä. Menneinä kuukausina on huomannut, miten hankalaa on ollut esimerkiksi saada asiakkaille työharjoittelupaikkoja, kun niitä ei ole ollut tarjolla.

Vapaa-aikana Katariina ja koirat kiertävät koiranäyttelyjä.

– Olimme juuri viime viikonloppuna Tallinnassa, ja Belle voitti siellä molempina päivinä. Hän oli rotunsa kaunein, ja hänestä tuli kansainvälinen muotovalio. Olen seitsemänvuotiaana karannut koiranäyttelyyn, ja sain poliisikyydin takaisin, Katariina paljastaa. – Siitä asti olen kiertänyt koiranäyttelyitä ulkomaita myöden. Tämä ei oikeastaan ole harrastus, vaan elämäntapa.

Elämäntapa, jota Katariina ei vaihtaisi mihinkään muuhun.

– Oma elämäni on rytmittynyt tavalla, jossa otan koirat kaikessa huomioon, mutta en koe, että he veisivät minulta mitään pois. Koirat muuttavat elämää. Heidän uskollisuudestaan ja ystävällisyydestään voimme oppia myös paljon ihmisinä.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen