Pari päivää padan äärellä: patavahdin rintamaraportti

Joulukuun 16, 2015

Tanja Rautavirta

"Ensin pelastettiin suutari Andersson" aloittaa Velipuolikuu-sketsisarjan paridioima Pelastusarmeijan soittokunta musisointinsa. Aki Kaurismäen elokuvassa "Mies vailla menneisyyttä" kuvattiin Pelastusarmeijan riveissä vakaasti seissyttä Irmaa. Näistä filmatisoinneista moni muistaa Pelastusarmeijan ja ne saavat mukavasti hymyn huulille. Pelastusarmeija tunnistetaan. 

Sen tuli huomanneeksi myös joulukuisena viikonloppuna päivystäessä joulupatavahtina Malmgårdin joulumarkkinoilla Loviisassa. Joulupatakeräys oli ilmiönä tuttu, mutta aiemmin en ollut vielä vahtitehtävässä toiminut. Jo useana jouluna sitä on halunnut tehdä jotain oikeasti hyvää. Jotain sellaista, mistä tulee itselle ihan tosissaan hyvä mieli, sellainen joulumieli, jonka toivoisi kestävän aikaa. 

Aiempina jouluina olen usein antanut lahjoiksi omatekoisia lahjoja tai palveluksia, elämyksiä ja lahjakortteja, yrittäen korvata tavaramäärää aineettomilla asioilla. Työkavereiden suklaarasiat tai viinipullot olen korvannut World Visionin lahjoilla eli lahjoittanut 5-10 euroa per kollega mielestäni arvokkaaseen kohteeseen. Tänä jouluna halusin tehdä enemmän ja jotain konkreettisempaa. 

Marraskuun lopulla tartuin ensimmäiseksi vastaan tulleeseen, sopivaan kohteeseen. Sosiaalisesta mediasta huomasin Malmgårdin joulumarkkinat ja jotenkin päähäni pälkähti ajatus siitä, että sinnehän voisi mennä joulupadan kanssa päivystämään. Meilasin samantien Pelastusarmeijalle ja vastauksen sain vielä samana päivänä. Sovimme Loviisan seudun yksikön vastaavan kanssa, että joulupata tuodaan Malmgårdiin ja noudetaan sieltä pois.  Minun tehtäväni oli sitten toimia patavahtina markkinoiden ajan, lauantaina ja sunnuntaina klo 10 - 16.

Järjestelyt hoituivat kivuttomasti, kun vielä Malmgårdin joulumarkkinoiden järjestäjät lähtivät hankkeeseen mukaan ja varasivat joulupadalle paikan keskeiseltä paikalta markkinoita. 

Joulupata on porissut Suomessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1906, Yhdysvalloissa jo 1891 ja se on ehkä se tunnetuin ja näkyvin osa Pelastusarmeijan toimintaa tänä päivänä. Minä otin homman uutena, mielenkiintoisena tutkimuskohteena, mutta ennen kaikkea pidän sitä joululahjanani vähävaraisimmille kanssaeläjille.

Sitten koitti viikonloppu, jolloin oli vuoro seistä vahdissa. Pukeuduin lämpimästi ja suuntasin kohti Loviisaa. Ystäväni Tiia oli lupautunut kakkosnaiseksi padalle ja kävi tauottamassa minua molempina päivinä parin tunnin ajan. Ilman Tiiaa olisinkin varmasti vilustunut koleassa säässä ihan kunnolla, sillä vahtina paikallaan seistessä hyvät ja lämpimät kengätkään eivät ihan riitä pitämään maasta puskevaa kylmyyttä loitolla. 

Joulupadan äärellä sai kuulla mielenkiitoisia juttuja, kun lahjoituksen antamaan ja hetkeksi juttelemaan pysähtyvät ihmiset kertoivat tarinoita menneistä vuosista ja siitä, miten heidän lapsuudessaan joulua vietettiin tai miten Pelastusarmeija on liittynyt tai vaikuttanut heidän elämäänsä. 

Arvostustani Pelastusarmeijaa kohtaan nosti se, että padan luona pysähtyi useampikin ihminen, joka kertoi aiempina vuosina työskennelleensä Pelastusarmeijan riveissä, joko palkkatyössä tai sitten talkoolaisena. Jokainen heistä lahjoitti erittäin avokätisesti joulupataan; sitä ei vain voinut olla huomaamatta. Se, että omat, organisaation sisältä tulevat ihmiset toimivat näin, kertoo organisaatiosta paljon ja herättää luottamusta.

Ihmiset lähestyvät joulupataa pääsääntöisesti melko vaivihkaa, tai voitaisiin sanoa, että suomalaiselle hyvinkin tyypilliseen tapaan, vähän "lakki kourassa" -meiningillä. Lapset puolestaan tulevat padan luo kysymysten kanssa. Usein saatuaan vastauksen siihen, että mikä pata se oikein on ja miksi se on siinä, haluavat hekin antaa osan omistaan keräykseen. Lasten aitoutta oli hienoa olla todistamassa ja nähdä, että seuraavat sukupolvemmekin välittävät kanssaihmisistään. 

Joulu on aikaa, jolloin kaiken kiireen ja krääsän keskellä on hyvä muistaa ja myös halutaan muistaa vähäosaisempia. Siksi olisikin todella tärkeää, että muistaisimme antaa lahjoitusten lisäksi myös aikaamme asioiden eteen. Joka vuosi tarvitaan reippaita patavahteja useilla paikkakunnilla. Ja kuten tässä tapauksessa, aina voi aktivoitua itse; valita sopivan tapahtuman ja pyytää järjestöltä matkapataa tärkeän tehtävän suorittamiseen.

Tietysti patavahtia, ja elämäntarkkailijaa yleensä, kiinnosti se, että miten nuo pataan kertyneet lahjoitukset sitten käytetään? Mitä niille tapahtuu? Kenelle tässä varoja nyt tuli kerättyä parin päivän ajan? Kun Loviisan yksikön kapteeni, Hannu Lindholm sitten tuli sunnuntai-iltapäivänä noutamaan joulupataa, tiedustelin asiaa häneltä. Hannu kertoi, että lahjoitukset tilitetään pääkonttorille, jossa sitten tuolle samaiselle summalle korvamerkitään summa pääsääntöisesti käytettäväksi sille paikalliselle yhdistykselle, jossa keräys suoritettiin. Malmgårdin joulumarkkinoilla kerätyt varat osoitetaan siis suoraan paikalliseen toimintaan ja Loviisan seudun vähävaraisten perheiden jokapäiväisen elämisen tukemiseen. Osa avustuksista toimitetaan suoraan pääkonttorilta lahjakorttien muodossa ja osaa voidaan käyttää suoraan yksikön kautta ensiapuna.

No mitä tästä jäi patavahdin tumppuun? Se, että sai olla mukana tekemässä hyvää, nähdä ihmisten lahjoittavan omistaan näinä vaikeinakin aikoina. Tiedon siitä, että moni perhe saa tämän pienen vapaaehtoisen työrupeaman vuoksi joulupöytäänsä tarjottavaa tai hieman avustusta hankkia lapsilleen lahjoja. Ja sen, että sai antaa omaa aikaansa hyvään tarkoitukseen ja siitä taasen sai palkkiosi sen tavoitellun, eli hyvän joulumielen. Niin, ja se, että sai talvisuukkoja Se lämmitti mieltä mukavasti! 

Hienoa Pelastusarmeijan työssä on se, että perinteitä ja arvoja pidetään yllä. Upeaa on myös se, että apua ja tukea tarvitsevat tai aikaansa vapaaehtoisena toiminnalle uhraavat eivät joudu todistelemaan poliittista tai uskonnollista suuntautumistaan, vaan saavat apua ja voivat myös antaa sitä yksityiselämän taustoistaan ja arvoistaan huolimatta. Järjestön toimintaa ja ihmisiä toiminnan takana voisi hyvin kuvata erään joulumarkkinoilla pataan lahjoittaneen herran lausahdusta lainaten: "Tämä on ainoa armeija, jota kannatan."

Suutari Anderssonia ei tullut ainakaan tietoisesti pelastettua tällä kertaa, mutta toivottavasti olimme mukana tukemassa useamman perheen joulunviettoa ja elämän edellytyksiä yleensä.