Naistyö tänään – yhteys ja yhdessäolo kaiken ytimessä

100 vuotta täyttävä Pelastusarmeijan naistyö on ollut aina vireää, sydämellistä ja yhteisöllistä – niin tänäkin päivänä. Sotahuuto matkusti lännestä itään tutustuen aikuis- ja perhetyöhön eri paikkakunnilla. Millaisena naistyö näyttäytyy Salossa, Helsingissä, Sipoossa, Porvoossa ja Kuopiossa?

Pelastusarmeijan naistyö on osa aikuis- ja perhesektorin työtämme, johon sisältyy kotiliitto, erilaiset naistenryhmät, perhe & äiti ja lapsi -ryhmät, vauvalaulu, seniorityö, miestyö, urheilutyö, maailman rukouspäivät sekä projektit Auttava käsi ja Sielunlämmittäjät. Naistyön tavoitteena on tarjota kokouksia ja muita toimintoja perustuen neljään periaatteeseen: kristillinen usko – opetus – yhteys – palvelu. Naiset ovat myös vahvasti mukana Pelastusarmeijan nykypäivän orjuuden ja ihmiskaupan vastaisessa työssä.

Naistyön sisintä olemusta ovat juuri nämä ensiksi mainitut paikallisissa osastoissa toteutettavat kotiliitot ja naistenryhmät. Olen saanut ilokseni tehtävän tutustua viiteen tapaamiseen. On aika ottaa suunta kohti länttä ja Varsinais-Suomessa sijaitsevaa Saloa.

Käsin kaunista Salosta

Salon osaston pöydillä olevat tavarat viittaavat siihen, että kohta täällä alkaa tekemisen meininki. Kuumaliimapyssyt ovat valmiina, kreppipaperit ja muut askarteluvälineet kasattu pöydille – ja toimittajaa huvittavat Sotahuudon vanhat numerot liimausalustoina. Yli jääneille lehdille on löytynyt oikeaa hyötykäyttöä.

Ensimmäisenä paikalla on Salon osaston siviilijäsen Marjo Wahlroos, joka lajittelee majuri Ave Kalmen kanssa viimeisiä tarvikkeita valmiiksi.

– Kahdeksan vuotta sitten ystäväni houkutteli mukaan. Nyt olen ollut tiiviisti, osastolla tapahtuneen remontin aikana harva se päivä, Marjo naurahtaa. –  Olemme kuin yhtenäinen perhe, tänne on aina ilo tulla.

Keittiöstä kuuluu kolinaa. Siellä on kahvihetkeä valmistelemassa Seija Laakso, jolla on mittava ura Pelastusarmeijassa. Hän on ollut pelastussotilas jo yli 40 vuotta.

– Tänne löytäminen oli korkeimman johdatusta, ja sen voimalla olen nämä vuosikymmenet ollut mukana, vaikka elämässä on tapahtunut kaikenlaista. Sydämeni sykkii Jumalalle ja hänen sanalleen.

Normaalisti joka toinen tiistai pidetään naisten kahvi- ja keskustelupiiri, mutta aina välillä naiset kokoontuvat tekemään käsitöitä. Tällä kerralla on juuri näin: työn alla ovat hienot, suurikokoiset ruususomisteet kevätjuhlaa varten. Aikaisemmin on myös Aven johdolla askarreltu pintakoristeltuja onnittelukortteja, joilla on kerätty osastolle varoja.

Kaikki osallistujat ovat saapuneet paikalle. Kädet huiskivat, puhe sorisee, ja samalla styroksipallot ja kreppipaperi miltei taianomaisesti saavat ruusun muodon. 83-vuotias Kerttu Timonen tosin huokaa, että tässä osaaminen laitetaan koetukselle. Kerttu rukoilee mielellään eri ihmisten puolesta. – Olen ekumeeninen ihminen. Rajoja ei tunneta, Kerttu huikkaa hymyillen. Vieressä istuu Sinikka Costiander. Hän on muuttanut Turusta Saloon. – Rukoilin, että löytäisin sopivan hengellisen yhteisön. Herra johdatti tänne.

Leidien ahertaessa siirryn Aven kanssa syrjemmälle juttelemaan. Ave kertoo, että kahvi- ja keskustelupiirissä viimeisimpien kokoontumisten aiheena ovat olleet Raamatun naiset.

– Tytöt sanovat, että joka kerta majurilla on uusi nainen mukana, Ave naurahtaa. – Osallistujilla on myös omat hartauskirjat mukana, ja jaamme niistä kullekin merkityksellisiä kohtia. Siitä on syntynyt hyviä keskusteluja.

Tämän tapaamisen jälkeen Salon osastossa ovat johtajat vaihtuneet, ja siitä ovat nyt vastuussa kadetit Enni ja Robert Becker. Ave kertoo ohjeistaneensa jo Enniä. – Uudistuksia saa ja pitääkin tehdä, mutta naistenpiiriä ei saa lopettaa, Aven naurahtaa. – Tämä on monelle kuin toinen koti.

Osallistujamäärä on normaalisti 10–15 henkilöä. Tällä kertaa paikalla ovat ryhmän seniorit, mutta mukana on välillä nuorempiakin. Se miellyttää Avea, ja hän muistuttaa, että perheet ja lapset kannattaa huomioida osastojen toiminnassa. – Olen nähnyt usein, että nuoret ovat tulleet ensin ja tuoneet sitten vanhemmat mukanaan.

Kukat ovat tällä välillä edenneet, ja niitä on jo useampi valmiina. On aika pitää kahvitauko. Pasteijoiden ja kuivakakun äärellä vaihdan vielä muutaman sanan yhdeksänkymppisen Ulla Barkin kanssa. Hänen kuntonsa ei mahdollista askartelua, mutta hän haluaa ehdottomasti olla mukana.

– Olen Karjalasta, mutta sota-ajan tuoksinassa ajauduimme Siperiaan. Muutin myöhemmin Suomeen ja sain Pelastusarmeijalta apua. Minulle nousi tästä rakkaudellisesta välittämisestä ihan kyyneleet silmiin. Olen 30 vuotta käynyt täällä, ja nämä ovat minulle viikon kohokohtia. Ylistän ja kiitän Jumalaa siitä, että minulla on täällä ystäviä.

Temppelissä elämän ilot ja surut

Seuraavaksi olen lähdössä kaksille treffeille. Kyseessä ovat Helsingin ruotsinkielisen Temppelin osaston torstaitreffit (Torsdagsträffen) ja Sipoon tiistaitreffit (Tisdagsträffen). Torstaitreffit pidetään Pelastusarmeijan Temppelin ja päämajan yhteisissä kahvitiloissa. Tällä kertaa treffeille on saapunut reilut kymmenen osaston aktiivista eläkeläisjäsentä.

Torstaitreffien ohjelma on hioutunut omanlaisekseen. Tilaisuus alkaa hartaustuokiolla, sitten kokoonnutaan kahveille, minkä jälkeen on useimmiten vuorossa ohjelmanumero. Ohjelmasta vastaa usein joku osaston jäsenistä, välillä käy ulkopuolisia vieraita. Minulla on kunnia olla korona-ajan ensimmäinen ”ulkopuolinen” esiintyjä.

Majuri Camilla Rahkonen johdattaa laulun kautta hartauden äärelle. Camilla puhuu kauniisti, ja kävijät ovat hiljentyneet kuuntelemaan. Rukouksissa muistamme niitä, jotka ovat joutuneet kokemaan kovia niin pitkän pandemia-ajan kuin keväällä alkaneen Ukrainan kriisin myötä. Rukoushetken jälkeen kahvitellaan. Ohjelmanumerossani kerron kokoontuneille Sotahuudosta ja jaan ottamiani kuvia koti-Suomesta. Tilaisuuden loppuessa väki yrittää kadota nopeasti paikalta, mutta poimin muutaman kommentin siitä, mitä torstaitreffit heille merkitsevät.

Majuri Kirsti Reponen kiittelee mielenkiintoista ohjelmaa. Hän muistuttaa myös, että tämä on hyvä lääke yksinäisyyteen, josta moni kärsii. Saman allekirjoittavat pelastussotilas Margareta Silander ja siviilijäsen Ingmar Törnebladh. Ingmar kertoo näiden hetkien täyttävän hänet lämmöllä.

Margareta toteaa yhteenkuuluvuuden välittyvän täällä. – Tuemme toisiamme ja voimme jakaa elämämme ilot ja surut.

Kahvisali on hiljentynyt, ja järjestysvastuussa olevat majuri Camilla Rahkonen ja pelastussotilas Christina Långström jäävät vielä hetkeksi juttelemaan.

Korona-aikaan tapaamiset eivät olleet säännöllisiä rajoitusten takia. Camilla ja Christina toivovat, että nämä epävarmuuden ajat ovat takanapäin. – On ollut huojentavaa, että olemme saaneet jälleen kokoontua normaalisti.

Torstaitreffeille molemmat sukupuolet ovat tervetulleita, tosin osallistujista enemmistö on naisia. Christina, joka soittaa Temppelin soittokunnassa, kertoo siellä tilanteen olevan päinvastainen. – Miehet ovat instrumenttien ääressä.

Temppelissä kokoontuu kahden viikon välein myös Stick-café, jossa neulotaan yhdessä. Stick-Caféssa on valmistettu lämpimiä Sielunlämmittäjien projekteihin ja Temppelin joulumyyjäisiin sekä sukkia tarvitseville. Villasukista puheen ollen tänä vuonna Pelastusarmeijan naistyö on järjestänyt villasukkien suunnittelukilpailun 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Joululehdessä esittelemme parhaat sukat ja kerromme Sielunlämmittäjät-projektista hiukan lisää.

Tiedustelen lopuksi, miten naistyön saisi pidettyä vireänä ja kiinnostavana. – On kuulosteltava yhteiskunnan tarpeita, mille olisi tarvetta. Lainaten ystävääni, miten tärkeää onkaan tavata kolmiulotteisia ystäviä näin koronan jälkeen, Christina päättää hymyillen.

Sipoon sydämelliset siskot

Seuraavana tiistaina tapaan Itä-Helsingissä jälleen Christinan sekä majuri Sinikka Rökmanin, joka on vastuussa Sipoon Tisdagsträffenistä. Matkalla Sipooseen jututan samalla Sinikkaa. Hän kertoo Sipoossa olleen Pelastusarmeijan työtä jo pitkään.

– Vuosikymmeniä sitten Sipoossa oli oma osastokin. Se osasto oli tunnettu ”kyläsodistaan”, evankelioimisretkistä alueen kyliin. Nykyinen tiistaitreffi on saanut alkunsa kotiliitosta, jonka nimi on muuttunut ajan myötä. Osastotoiminnan päätyttyä olemme kokoontuneet Sipoon Nikkilän taajamassa sijaitsevassa seniorien asuinkompleksissa ”Kullenissa”.

Tiistaitreffit järjestetään parittomina viikkoina. Viime aikoina osallistujia on ollut kymmenkunta. Koronavuodet ovat karsineet kävijämäärää. – Osallistujamme ovat eläkeläisiä, joten tämä aika ei ole ollut helppo. He arvostavat sitä, että toimintaa pidetään yllä. Monet heistä ovat käyneet täällä vuosia.

Perillä iloiset naiset valmistelevat tilaisuutta jo keittiössä ja juttelevat salin puolella. Lähestyn 85-vuotiasta Rea Holmbergia, joka on keittämässä kahvia. – Täällä saa laulaa ja jakaa kertomuksia elämästä – se on meille vanhemmille hyvin tärkeää. Kiitos kaikille naisille, jotka jaksavat pyörittää tällaisia tapaamisia. Tämä on läheisyyden työtä.

Keittiössä on myös Marianne Holm, joka kertoo arvostavansa näiden tilaisuuksien sosiaalisuutta. Hän on tänä vuonna liittynyt mukaan kuultuaan asiasta ystävältään Johanna Lindströmiltä. Johanna onkin tänään paikalla. – Ystävyys ja yhdessäolo on tärkeää, ja jos joku ei pääse mukaan, niin soitan hänelle.

Kaija Ekström puolestaan toivoo, että useampi pääsisi osalliseksi tästä yhteisöllisyydestä. – Olen ollut täällä kauan ja muistan vuodet, kun oli pitkät pöydät täynnä. Ikä vain tulee meillä kaikilla vastaan. Täällä saamme kuulla Jumalan sanaa, ja ei vain Raamatusta luettuna, vaan koskettavina tarinoina.

Niin on myös tänään. Sinikka Rökman aloittaa tilaisuuden hartaudella, jossa hän puhuu kauniisti siitä, miten auttaminen lähtee sydämestä ja miten konkreettinen auttaminen heijastaa kristillistä arvomaailmaa. Laulun ja rukouksen jälkeen minua pyydetään toistamaan torstainen esitys. Tilaisuuden kruunaavat kahvit, Mariannen leipoma maistuva mansikkakakku ja kukitus. Naiset olivat luulleet tilaisuuden olevan kevätkauden viimeinen, ja siksi he ovat muistaneet Sinikkaa ja Christinaa kukkasin. Sinikka korjaa, että yksi tapaaminen on vielä ennen kesää. – Ei haittaa, kukkia on aina ihana saada, Sinikka naurahtaa.

Porvoossa saa olla oma itsensä

Pari päivää myöhemmin löydän itseni jälleen Itä-Uudeltamaalta, tällä kertaa aamutuimaan. Porvoon osaston vaaleanpunaisessa rakennuksessa on alkamassa naisten rukousaamiainen.

Siviilijäsen Merja Hongisto on ollut pitkään mukana, mutta nyt hän on ensimmäistä kertaa järjestämässä aamiaistilaisuutta. Hän myöntää positiivisen jännityksen. – Koin, että on aika ottaa vastuuta. Tällaiset kokoontumiset ovat naisille tärkeitä.

Aamun musiikkipuolessa on auttamassa Sirkka Lankinen kitaran kanssa. Hän nauttii yhteiskristillisistä toiminnoista ja on välillä Armeijan tilaisuuksissa mukana. – Uskovien yhteys virkistää.

Kitaransoitosta hän kiinnostui 70-luvulla saadessaan vanhan kitaran. – Olen innostunut, että saan edistää laulaen evankeliumia.

Kaisa Venninen toimii emäntänä tilaisuuksissa, joissa on ruokatarjoiluja. Hän on alan ammattilainen ja tyytyväinen, että on voinut tehdä hyvää tällä tavalla jo kymmenisen vuotta. – Olen muuttanut Porvooseen, joka oli minulle vieras kaupunki. Täältä löysin ihanaa yhteyttä.

Osastolle saapuu tusinan verran vanhempia rouvia ja yksi nuorempi. Tervehdin paria heistä, Ritva Erikssonia ja Ljudmilaa. He kertovat pitävänsä näistä tilaisuuksista kovasti. Raamatunluvun jälkeen on maistuvan puuro- ja voileipäaamiaisen vuoro. Istuudun nuorehkoa naista vastapäätä. Hän esittäytyy 39-vuotiaaksi Eeviksi. Hän oli vieraillut aikaisemmin viikolla ensimmäistä kertaa Soppamajakassa, ja se oli tehnyt häneen myönteisen vaikutuksen.

– Tänne oli helppo tulla – ja tuntuu, että täällä saa olla oma itsensä.

Aamiaisen jälkeen ohjelma jatkuu hartaustekstien luvulla ja yhteisellä rukoushetkellä. Merja pyytää huomaamaan servieteissä näkyvät linnut. Hän lukee ryhmälle Matt. 6:26–27: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Hän muistuttaa, että kaikkia huolia ei tarvitse yksin kantaa – ne voi aina tuoda Herran eteen.

Tilaisuuden lopuksi Sirkka esittää potpurin rytmikkäitä 70-luvun hengellisiä lauluja. Miten iloinen ja virkistävä lopetus! Naiset ja minä lähdemme osastolta hymyssä suin.

Luojan luomana Kuopiossa

Matkamme päättyy hiukan kauemmaksi koilliseen, kauniin Kallaveden rannalla sijaitsevaan iloisten ihmisten Kuopioon. Osastonjohtaja, majuri Metti Saajorannalla on hetki aikaa jutella ennen osallistujien saapumista käsityökahvilaan.

– Tämä toiminta sai alkunsa kaksi vuotta sitten. Osasto oli puoli vuotta kiinni, mutta osa heistä tapasi keskenään tällä välin. Saapuessani maaliskuussa he palasivat ilolla, Metti kertoo kiitollisena. – Nuorin osallistuja on ollut kaksikuukautinen ja vanhin yhdeksänkymmenen.

Vaikka kyse on käsitöistä, siihen saa osallistua myös muutoin. – Olemme kaikki Luojan luomia, se riittää... Ei ole pakko luoda mitään käsin, Metti naurahtaa. Tällä hetkellä ryhmä valmistaa tuotteita – sukkia, kaulureita ja kasseja – syksyn myyjäisiin.

Normaalisti käsityökahvilaan saapuu noin 8–10 henkeä. Käsityökahvila on osa naistyötä, mutta myös miehet ovat tervetulleita. Tänään paikalla on lisäkseni yksi toinen mies. Häntä hiukan ujostuttaa, joten annetaan puheenvuoro naisille.

Kahvila alkaa hartaudella. Metti puhuu, että olemme Jumalan valittuja. Hyvä uutinen on, että Jumalan valinta perustuu siihen, mitä hän haluaa antaa meille – ei siihen, mitä me haluamme antaa hänelle.

Hartauden jälkeen on kahvihetki, sitten alkavat neulepuikot viuhua. Puikkojen kilinää säestää iloinen puheensorina. Tuija Ruotsalaisella on työn alla kauluri.

– Olen oppinut paljon käsitöistä, se on ihanaa seuran lisäksi. Tämä on tällaista helposti lähestyttävää evankelioimista.

Samaa mieltä on Paula Munter, joka esittelee upeaa kassia ja pitkiä villasukkia, jotka hän on aiemmin valmistanut.

– Olen niin onnellinen, että voimme kokoontua taas. On niin siunaavaa, miten ryhmämme on uskossaan eläväisiä. Se on suuri lahja Jumalalta.

– Rukoillaan ja rupatellaan – joskus vähän lauletaankin, Eila Mikkonen vierestä täydentää.

Eläkeupseeri Maija Ylkänen ei ole käsityöihminen, mutta nauttii hengellisestä yhteydestä. Hän iloitsee siitä, että Kuopion osasto on jälleen auki.

– Se on ollut todellinen kiitosaihe! Oman paikan löytäminen on tärkeää, ja tässä on se mahdollisuus monelle.

Eija Voutilainen on laskenut käsityöt hetkeksi alas tarkistaakseen kahvitermarin tilanteen.

– Tässä yhdistyy ihanasti käsityöt ja hengellisyys. Jaamme rukousaiheita, sillä tämä on turvallinen yhteisö. Olemme löytäneet toisistamme uusia ystäviä. Haluan kiittää myös Metistä – ihanaa, kun hän on myös käsityöihminen ja antaa meille uutta innostusta.

Annikki Soininen ei neulo, mutta rakastaa ompelua. Hänellä on työn alla esiliina. Aili Mensio on auttamassa Annikkia, hän pistelee nuppineuloja kankaaseen.

– Ihanaa, kun täällä on vapaus tehdä omien, Jumalan suomien kykyjen mukaan, Annikki huikkaa työn lomasta.

Annetaan viimeinen sana ryhmän ikäkuningattarelle, 90-vuotiaalle Ailille, jonka ensikosketus Pelastusarmeijaan tapahtui evakkoaikana vuonna 1939.

– Muistan, miten saavuimme junalla karjavaunussa ja Pelastusarmeijan upseerit ja sotilaat olivat meitä vastassa. He tarjosivat puuroa ja isolla kuparipannulla kahvia, oi että! Aili sanoo hymyillen, mutta silmät liikutuksesta kostuen.

Aili jakaa vielä eläväisiä muistoja evakkovuosilta ja sodan jälkeiseltä ajalta. Ailin kertoillessa muut naiset ovat kokoontuneet rukouspiiriin. Hetki päättyy rukouspyyntöihin ja voimallisiin kiitoksiin Herralle. Yhdessä on hyvä olla!

Katse kohti tulevaa

Mitä tästä kierroksesta jäi käteen mukavien tapaamisten lisäksi? Pelastusarmeijan naistyö näyttäytyi sydämellisenä, yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä korostavana toimintana. Sanat ystävät ja yhdessäolo toistuivat keskusteluissa. Tapaamani henkilöt olivat suurimmalta osin eläkeikäisiä johtuen tapahtumien kellon-ajasta. He toki jakoivat yhteisen huolen nuorempien saamisesta mukaan toimintaan jatkuvuuden, uusien ideoiden ja intomielen takaamiseksi. Tämä kierros on kuitenkin vain pieni pintaraapaisu siitä, mitä tapahtuu kautta Suomen; hyviä esimerkkejä nuorille ja nuorille aikuisille suunnatuista ohjelmista ovat muun muassa Tampereen osaston äitien vertaistukiryhmä ja Vaasan osaston nuortenillat.

Tapaamisista välittyi luottamus Jumalaan – hän on varjellut Pelastusarmeijan naistyötä 100 vuotta, ja suuressa armossaan pitää huolen uskollisistaan myös tulevaisuudessa.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

---

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä