Julkaistu 22.8.2024 07:00
Muutostarinoita
Kolme todistusta Jumalan muuttavasta voimasta.
Kelpasin Jumalalle itsenäni
Lapsuuteni oli turvallinen ja onnellinen. Minä ja siskoni olimme rakastettuja lapsia. Sunnuntaisin vanhempamme kävivät kirkossa, ja me lapset pyhäkoulussa. Elin lapsenuskossa ja rukoilin joka päivä äidin kanssa aamu- ja iltarukouksen. Lapsuuteni vain päättyi turhan aikaisin, sillä äitini kuoli leukemiaan ollessani vasta kahdeksanvuotias.
Isälläni, joka oli käynyt kirkossa vain äidin mieliksi, ei ollut keinoja selvitä vaimonsa kuolemasta. Hän alkoholisoitui, menetti työpaikkansa ja muutti pois kotoa jättäen meidät lapset selviämään yksin. Olin silloin vasta 10-vuotias. Noiden kokemusta myötä tulin vihaiseksi Jumalalle, joka oli vienyt minulta äidin ja sen myötä isänkin. Uskoin edelleen Jumalan olevan olemassa, mutta pidin häntä epäoikeudenmukaisena, mielivaltaisena ja sadistisena. Myöhemmin aloin ajatella, että ei Jumalaa edes ole.
Kirjoitin ylioppilaaksi ja opiskelin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Tapasin aviomieheni, ja meille syntyi kaksi lasta. Elimme tavallista elämää lapsi- ja perhekeskeisesti. Jostain syystä tyttäreni oli lapsena erityisen kiinnostunut Jumalasta ja uskonnosta. Tuin häntä hänen kiinnostuksessaan, mutta minuun ei hänen lapsenuskonsa silti tehnyt mitään vaikutusta.
Terveyteni alkoi heiketä, ja sairaudet seurasivat toisiaan. Lopulta jouduin selkärankareuman takia eläkkeelle. Se oli minulle kova paikka, sillä olin vasta 48-vuotias. Tunsin itseni tarpeettomaksi ja kelpaamattomaksi ja häpesin eläkkeellä oloa. Elämäni tuntui toivottomalta, mutta perhe antoi minulle voimia selvitä päivästä toiseen.
Eräänä päivänä sain kutsun Pelastusarmeijan kokoukseen, jonne menin yhdessä mieheni kanssa. Tilaisuudessa tunsin Jeesuksen läsnäolon ja koin hänen puhuttelevan minua. Oloni oli rauhallinen ja turvallinen. Oli kuin olisin tullut kotiin, hengelliseen kotiin. Tuossa hetkessä annoin elämäni Jeesukselle. Vaikka elämäntilanteeni ei muuttunut, ahdistus, masennus ja tuska vähenivät. Sain päiviini sisältöä ja toivoa. Tarpeettomuuden tunne väistyi, ja kelpasin Jumalalle omana työkyvyttömänä itsenäni. Tunne oli huikea, sanoin kuvaamaton. Olin viimein tehnyt sovinnon Jumalan kanssa.
Sinikka Jäntti
siviilijäsen
Mikkelin osasto
Tuore seuraaja
Olen vielä aika tuore Jeesuksen seuraaja. Olin pitkään ”ikään kuin vähän uskossa” ja ”Jeesuksen puolella”, mutta samalla halusin pitää kiinni asioista, jotka eivät olleet Jeesuksen mielen mukaisia. Vihdoin syksyllä 2022 itkemättömien itkujen padot murtuivat, ja polvistuin murtuneena pyytämään Jeesusta elämääni.
Uskoontuloni jälkeen elämäni on muuttunut monin tavoin, ja muuttuu Jeesuksen lempeässä ohjauksessa edelleen. Hän on tuonut todellisen merkityksen elämälleni ja tähän sekavaan maailmaan. Näen elämän nyt uusin silmin, ja arjessa on jatkuvasti läsnä Jumalan sanoin kuvaamaton pyhyys, rakkaus ja huolenpito. Olen muun muassa saanut ihania ystäviä yli seurakuntarajojen ja päässyt yli ihmispelosta. Jeesus todella luo uutta, ja olen saanut tuntea syntieni olevan anteeksiannetut. Tunnen helpotusta ja suurta iloa.
Tulevaisuuteen suhtaudun toiveikkaasti, ja luottavaisena opettelen elämään päivän ja hetken kerrallaan. Kun maailman murheet kuitenkin usein moneltakin suunnalta lähestyvät, käännän katseeni Jeesukseen, koska Hän on paras ystäväni ja auttajani. Joskus koen, että taistelu on kovaa, mutta tiedän, että voitto on varma.
Todellakin suosittelen elämää Jeesuksen kanssa ihan jokaiselle, koska hän tuntee meistä jokaisen läpikotaisin ja tahtoo vain parastamme. Miksi epäröisit: Jeesus ei jätä eikä hylkää omiaan.
Anu Wallin
pelastussotilas
Hämeenlinnan osasto
Tahdon loistaa
Olen kasvanut Pelastusarmeija-yhteydessä, mutta henkilökohtaisen uskonratkaisun tein vasta kolmekymppisenä. Ymmärsin, että en selviä yksin. Ympärilläni olevat kristityt, joista useimmat olivat pelastussotilaita, näyttivät loistavan, vaikka tiesin osan heistä kamppailevan terveyden ja talouden kanssa. Ihmettelin, miten tyhjältä minun näennäisesti hyvä elämäni tuntui. Minäkin tahdoin loistaa.
Rukoilin, että Jeesus voisi ottaa elämäni ja ihan ensimmäiseksi lähettää vaimon. Rukoukseni kuultiin, ja sain vuosi ensirukoukseni jälkeen tutustua Kaisuun ja kokea Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Yhdessä Kaisun kanssa olen ymmärtänyt, miten paljon voimmekaan loistaa. Aivan ensihetkestä lähtien meillä oli tunne, ettei Jumala ole antanut rakkautta ainoastaan itsellemme säilytettäväksi. Tunsimme, että se on annettu jaettavaksi. Alkoi oman paikkamme etsiminen.
Ennen kuin tunsin Jeesuksen henkilökohtaisena Pelastajanani, olin hyvää matkaa uppoamassa itsekkyyden suohon. Henkilökohtainen menestys ja pärjääminen alkoivat olla elämäni tärkeimmät tavoitteet. Usko Jeesukseen on vapauttanut näistä ja auttanut ymmärtämään, että yhdessä me voimme tehdä paljon enemmän kuin yksin. Yksilön palvonta ja korostaminen ovat yksi tämän ajan suurimmista harhoista.
Tie Kaisun kanssa vei Pelastusarmeijan sotilaaksi ja upseerikouluun. Upseereina olemme osa yhteisöä, joka haluaa palvella. Täydellinen heittäytyminen Jumalan johdatukseen Pelastusarmeijan upseerina on avannut uusia väyliä olla parempi ihminen. Yhdessä Tampereen osaston ihmisten kanssa saamme rukoillen etsiä Jumalan tahtoa ja löytää paikkamme ja tehtävämme. Jumalan tahto on, että kaikki me yhdessä toimimme hänen suunnitelmansa mukaan. Tehtävän painopisteet saattavat vaihdella, mutta aina keskiössä ovat ihmiset ja minä heidän joukossaan. Saamme loistaa yhdessä.
Riku Leino
kapteeni
Tampereen osaston johtaja
Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesiSotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. |