Moottoripyörät yhteisöllisyyden välineenä

Indonesian territorion ylisihteeri, everstiluutnantti Ced Hills kertoo elämän mittaisesta rakkaudestaan kaksipyöräisiä moottoriajoneuvoja kohtaan. Moottoripyörien avulla on vahvistettu yhteisöllisyyttä niin Iso-Britanniassa, Suomessa kuin Indonesiassakin, missä pyörät ovat Pelastusarmeijan toiminnan kannalta elintärkeitä.

Teini-ikäisenä katselin kaihoisasti mopoja, joilla vanhemmat pojat tulivat kouluun. Odotin malttamattomana, että täyttäisin 16 ja olisin tarpeeksi vanha mopoajokorttia ja 50 cc mopoa varten. Ansaitsin taskurahaa jakamalla sanomalehtiä aamuisin ennen koulua, ja säästin ahkerasti ennen kuin koossa oli tarpeeksi ensimmäisen (käytetyn) mopon ostamiseen. Hain sen kaupasta ja ajoin kotiin. Äiti ajoi autolla hermostuneena perässäni koko 10 km kotimatkan. Koska hän ajoi korkeintaan 45 km nopeutta, hänen taakseen muodostui pitkä jono autoja, jotka eivät maalaistiellä pystyneet ohittamaan. On sanomattakin selvää, ettei minulle hurrattu! Mopo saattoi olla vanha ja hidas, mutta minä olin vapaa ja itsenäinen – sanoin kuvaamaton tunne teinille. Sain esimakua moottoripyöräilystä, ja siitä asti olen rakastanut kaksipyöräisiä moottoriajoneuvoja.

45 vuotta myöhemmin tuskin muistan, kuinka monta pyörää olen omistanut lähtien järjettömän nopeista urheilupyöristä (Honda Blackbird 1100) aina suuriin ja kömpelöihin matkapyöriin, kuten Honda Goldwing 1200, jotka muistuttavat pyörällisiä nojatuoleja. Työskentelin kansainvälisessä päämajassa Lontoon sydämessä kuuden vuoden ajan. Kuljin joka päivä töihin moottoripyörällä (satoi tai paistoi), ja saavuin toimistolle aina hymy huulillani.

Ensikosketus Suomeen

Kun vuonna 2011 olin osaston johtajana Portsmouthissa Englannin etelärannikolla – paljon ennen kuin tiesin, että jonain päivänä asuisin Suomessa ja Virossa – pieni motoristien ryhmä osastolta lensi Suomeen tapaamiseen Kotkaan (minne pyörämme oli kuljetettu maata pitkin) ja ajoi takaisin Isoon-Britanniaan Ruotsin ja Tanskan läpi. Pyöräreissu oli mahtava, ja matkan varrella näimme upeita maisemia. Se oli ensimmäinen pyörämatkani ja hieno ensikosketus Suomeen.

Viisi vuotta myöhemmin asuin Helsingissä, ja sieltä ostamallani melko muinaisella Yamaha 750:lla oli kesäkuukausina ilo ajella ympäri maata. Annoin pyörälle nimen Vera – hymyilin, kun vuonna 2019 Indonesiaan saapuessani selvisi, että se oli uuden sihteerini nimi!

Hieno tapa vahvistaa yhteisöllisyyttä

Vuosien varrella olen oppinut, että moottoripyöräilyharrastus on hieno tapa lujittaa yhteisöllisyyttä, ja sitä kautta syntyy uusia ihmis- ja ystävyyssuhteita. Osastoupseerina tein lauantaiaamuisin osaston jäsenien kanssa pyöräretkiä, joiden päätteeksi päädyimme aina juttelemaan perinteisen englantilaisen aamiaisen äärellä. Kutsuimme mukaan nuorempia ajajia, ja saimme tilaisuuden kertoa heille kokemuksistamme ja opettaa heille turvallista ja muita huomioivaa ajotapaa. Aamiaisella käymämme keskustelut avasivat sielunhoidollisia mahdollisuuksia ja auttoivat rakentamaan sukupolvien välisiä suhteita.

Motoristiryhmissä ei ole mitään uutta, mutta monilla pyöräkerhoilla on epäilyttävä maine – Helvetin Enkeleistä ja vastaavista ryhmistä on kerrottu monia tarinoita. Kun puheena oli musiikki, kenraali William Boothin kerrotaan sanoneen: ”Miksi parhaat sävelmät kuuluisivat paholaiselle?” Voisiko sama päteä harrastuksiin, mielenkiinnon kohteisiin ja moottoripyöräilyyn? Marraskuussa 2000 norjalaiset pelastussotilaat kehittivät Maailmanlaajuisen Pelastusarmeijan kristillisen pyöräkerhon (Worldwide Salvation Army Christian Bikers Club). Heidän haaveenaan oli kertoa Jumalan rakkaudesta motoristeille, ja niin perustettiin Salvation Riders MC. Kahdeksan vuoden kuluessa moottoripyöräkerho oli levinnyt kahdeksaan maahan, ja siinä oli lähes 200 aktiivijäsentä. Ryhmä on riippumaton Pelastusarmeijasta ja on edelleen olemassa. Tämän menestystarinan inspiroimana perustettiin vuonna 2010 uusi työmuoto Pelastusarmeijalle, Salvation Army Motorcycle Ministry (SAMM). Se on osa Pelastusarmeijan virallista työtä, ja siihen kuuluu jäseniä ympäri maailman.

Tärkeä kulkuväline

Indonesia on väkiluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio. Mihin tahansa kaupunkiin satutkaan, kaikki tuntuvat ajavan moottoripyörällä. Vuoden 2019 tilastojen mukaan täällä oli käytössä noin 107 miljoonaa moottoripyörää – valtava määrä 275 miljoonan väkilukuun nähden. Auto on keskituloiselle perheelle liian kallis hankinta, mutta moottoripyörän omistaminen on monille saavutettavissa oleva unelma. Pyörät eivät ole harrastus – ne ovat useimmille tärkeitä kulkuvälineitä, luotettavia ”työjuhtia”. Ne ovat perheen kulkuneuvo, kuljetusajoneuvo, liikkuva kauppa ja paljon muuta. Ne ovat suoritusteholtaan pieniä, yleensä 100–150 cc, ja ne tunnetaan ”hyttysinä”, koska ne surraavat ympäri kaupunkia ja saartavat nelipyöräiset ajoneuvot. On hyvin tavallista nähdä nelihenkinen perhe 100cc:n skootterin kyydissä: taapero seisoo edessä, isä ajaa, ja äiti istuu takana vauva tai pikkulapsi vanhempien väliin tungettuna.

Pelastusarmeijassa moottoripyörät ovat välttämättömiä apuvälineitä upseereille ja sotilaille, eikä moniin osastoihin pääsisi muulla kulkuneuvolla. Maaseudulla tiet päättyvät paljon ennen kyliä, joissa meillä on osastoja. Ilman moottoripyörää täytyisi kävellä tunti- tai jopa päiväkausia! Pelastussotilaat ajavat moottoripyörillä kokouksiin, tuovat raportteja päämajaan tai käyvät osaston jäsenen luona, he kuljettavat niillä rakennustarvikkeita rakennusprojekteihin tai vievät apua katastrofialueelle.

Täällä Bandungin kaupungissa me asumme pienessä Pelastusarmeijan upseerien yhteisössä. Näemme usein naapuriemme lähtevän sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen hohtavan valkoisissa virkapuvuissa, lapset kyydissä ja äiti virkapuvun hameen takia ”sivusatulassa” istuen. Moottoripyörät ovat tärkeä apu palvelutyössä, ja niitä käyttävät niin naiset kuin miehet.

Pikku Norman

Pian Bandungiin tulomme jälkeen päätin, että en voi pysytellä moottoripyörien suhteen sivustakatsojana. Viittasin kintaalla varovaisuudelle (kadut ovat kaoottisia) ja ostin 155 cc Yamaha NMax skootterin, jota kutsumme nyt hellästi nimellä Pikku Norman. Lauantaiaamuisin tutkin lähiseutua. Lähtö on heti aamun valjetessa ennen kuin liikenne muuttuu tavalliseen tapaan hirveäksi kaaokseksi. Nämä ”Pikku Normanin seikkailut” ovat herättäneet kiinnostusta – paikalliset hämmästelevät Bandungin aluetta innokkaasti tutkivaa ulkomaalaista. Pian työtoverit alkoivat kysellä, voisivatko tulla mukaan. Niin syntyi territorion päämajan moottoripyörätyö: noin 10–12 ajajaa kokoontuu silloin tällöin päämajan ulkopuolella aikaisin lauantaiaamuna, suuntaa pois kaupungista maaseutua ja vuoristonäkymiä kohti, ja päättää retken keskusteluun ja nauruun nasi gorengin (paistettu riisi) äärelle – harmi kyllä englantilaista aamiaista ei ole saatavilla!

Moottoripyörät palvelutyössä Indonesiassa

Marraskuussa 2021 Indonesian territoriossa aloitettiin oma versio moottoripyörien avulla tehtävästä työstä. Paikallinen yritys valmistaa takkiemme selkämyksien viralliset SAMM (Salvation Army Motorcycle Ministry) -merkit, ja motoristit ympäri territoriota haluavat liittyä kerhoon. SAMM on Pelastusarmeijan miestyöhön kuuluva virallinen työmuoto, mutta se on avoin kaikille miehille tai naisille, joilla on moottoripyörän ajokortti.

Tämä on jännittävä mahdollisuus ja aivan uutta ja erilaista Indonesian Pelastusarmeijassa! SAMM ei ole kerho, vaan palvelutyötä. Motoristit käyttävät pyöriä muiden palvelemiseen. Täällä suurelta osin islamilaisessa maassa, jossa kristityt ovat pienenä vähemmistönä, SAMM-merkki on hieno tapa herättää kiinnostusta Pelastusarmeijaa kohtaan, luoda yhteyksiä muihin ja avata keskustelua.

Ced Hills
everstiluutnantti
Indonesian territorion ylisihteeri

Everstiluutnantti Ced Hills toimi Suomen ja Viron territorion ylisihteerinä 2016–2019

Kuvat: Ced Hillsin kuva-albumi & PxHere 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä