Lars Johansson: Herran huomassa elämän myrskyissä

Porvoon osaston pelastussotilas Lars Johansson todistaa siitä, miten Jumala, Pelastusarmeija – ja Sotahuuto omalla pienellä osuudellaan – vaikutti siihen, että vuosikymmenien ryyppyputki vaihtui mielenrauhaan Herrassa.

Porvoon osaston ovi käy. On torstaipäivä, ja osaston johtaja, kadetti Kimmo Nordblom ja pelastussotilas Lars Johansson ovat vastaanottamassa avustusasiakkaita. Kimmo sanoo hoitavansa seuraavat asiakastapaamiset itsenäisesti, joten siirrymme Larsin kanssa rauhalliseen nurkkaukseen.

Larsilla on kerrottavanaan pelastustarina, jossa Sotahuudollakin on pieni osuutensa.

Lars on syntynyt vuonna 1953 Porvoon maalaiskunnassa, Kråkön saarella.

– Isoäitimme asui yhdessä perheemme kanssa. Vanhempien ollessa töissä hän hoiti minua. Hän kuului seitsemännen päivän adventisteihin, ja hän kylvi uskon siemenen minuun jo pienenä poikana. Kylässä oli myös vapaakirkon pyhäkoulu, jossa kävin, Lars muistelee.

Viina tuli jo aikaisin osaksi Larsin elämää. Teini-iässä sitä kului kaverien kanssa viikonlopun riennoissa. Kuusitoistavuotiaana Lars päätti lähteä merille.

– Pari sukulaista oli ollut merillä, ja he jakoivat sieltä mielenkiintoisia tarinoita. Merillä viinaa tuli käytettyä aika lailla... se oli sellaista perinteistä merimieselämää. Merillä olo päättyi kuitenkin kahdeksan kuukauden jälkeen, kun toiminta laivalla päättyi jäätilanteen vuoksi, enkä saanut paikkaa suuremmasta laivasta.

Seuraavat vuodet Lars kokeili kaikenlaista; hän oli töissä lihakaupassa, timpurina ja rakennuksilla. Varusmiespalvelun jälkeen hän palasi rakennustyömaalle. Yksi paikoista oli Tolkkisten sataman vieressä, ja hän siirtyikin sinne. Satamassa hän teki kokonaisen työuran.

– Satamassa viinaa sai helposti, joten sen käyttö jatkui ahkerasti. Minulla oli yksi ystävä, jolle myös maistui. Kimpassa juotiin työaikanakin, siihen aikaan sitä ei seurailtu niin tarkasti. Kun oli hiljaa ja teki työnsä, niin kukaan ei huomauttanut.

Hiljakseen alkoholinkäyttö alkoi vaikuttaa elämänlaatuun enenevässä määrin. – Totuin siihen, etten pärjännyt ilman seuraavan aamun krapularyyppyä. Putki jäi päälle. Juominen ja krapulat alkoivat käydä ahdistaviksi.

Nuoruusvuodet kuitenkin kuluivat juomalla. Lars tapasi 26-vuotiaana naisystävänsä satamassa, ja avoliittoon syntyi poika.

– Kun tulin neljäkymppiseksi, niin tunne vahvistui, etten jaksa enää tätä jatkuvaa viinankäyttöä. Olin koko elämäni ollut uskossa, mutta se jäi taka-alalle. Rukoilin kyllä, että pääsisin irti viinasta. Serkkupoikani oli tullut uskoon, ja hän kävi välillä juttelemassa ja rukoilemassa kanssani. En saanut lopetettua, mutta juomisesta tuli aina vain kuluttavampaa. Krapulat olivat minulle psyykkisesti hyvin ahdistavia. Masennuin ja olisin halunnut jäädä peiton alle piiloon maailmalta.

Myös Larsin töissä ajat muuttuivat, ja alkoholinkäyttöön kiinnitettiin enemmän huomiota. Hän sai kirjallisia varoituksia juomisesta ja luvattomista rokulipäivistä. Näihin aikoihin Lars sai ensikosketuksensa Pelastusarmeijaan. Hänen edellä mainittu serkkunsa pääsi töihin Pelastusarmeijan Ekebon lastenkotiin. Hän alkoi käydä Porvoon osaston kokouksissa ja houkutteli Larsin mukaan.

– Ensin kieltäydyin, mutta sitten suostuin. Siihen aikaan Porvoon osaston johtajina toimivat Tauno ja Maire Salmi. Heitä seurasivat Leandro ja Martta da Silva. Kävin kokouksissa, mutta jatkoin silti ryyppäämistä.

Pyhän Hengen voitto viinapirusta

Larsin parisuhde päättyi erimielisyyksiin, ja hän palasi lapsuudenkotiinsa Kråkön saarelle. Siellä hän asuu tänä päivänäkin.

– Jatkoin juomista, vaikka ahdistukset vain pahenivat. Rukoilin Jumalaa – sanoin, etten jaksaisi enää kauan.

Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, ja Lars koki neljästi käyneensä aivan pohjalla. Ikävuosia oli ehtinyt kertyä jo viisikymmentä, kun tapahtui kohtaaminen, joka muutti loppuelämän suunnan.

– Kävin Alkossa ostamassa kassillisen viiniä. Ulos tullessani näin oven vieressä Pelastusarmeijan upseerin Sotahuutoja myymässä. Leandro oli siinä keräyspurkin ja lehtien kanssa. Tuskailin, etten mitenkään pääse ohitse huomaamatta. Kaivoin taskusta muutaman kolikon purkkiin, tervehdin häntä ja kuulin itseni sanovan: ”Hei Leandro, voitko rukoilla puolestani, jotta pääsisin eroon näistä?” kilisyttäen samalla kassiani. Hän laittoi kätensä olkapäälleni ja rukoili. Tunsin, kuinka kehoni läpi löivät kylmät väreet. Purskahdin itkuun hänen olkaansa vasten. Tunsin ja tunnustin syntisyyteni. Se oli valtava tunnemyrsky.

– Kotimatkalla kuitenkin nappasin vielä huikkaa, kuten myös kotona. Äitini oli siitä sinä iltana hyvin vihainen. Menin nukkumaan ja kun aamulla palasin alakertaan, äitini oli edelleen vihainen. Sanoin hänelle, että katso mitä teen, otin jäljelle jääneet pullot ja tyhjensin ne lavuaariin. Minulla oli viikon ryyppyputki takana, ja oloni oli todella huono. Pyysin äidiltä nukahtamislääkettä, jonka hän antoi. Nukuin pahimmat univelat pois. Kun tokenin, menin A-klinikalle pyytämään rauhoittavia, jotta saisin nukuttua. Kun pääsin pahimmasta yli, aloin käymään A-klinikalla kahdenkeskisissä tapaamisissa. Enää minulle ei viina maistunut, enkä ole ottanut sitä kertaakaan. Pyhä Henki pesi pois viinanhimoni. Nyt olen ollut raitis 18 vuotta, Lars toteaa rauhallisesti.

Palvelua lehtimyynnillä ja soppamajakassa

Larsin kokemassa vaikuttavassa kohtaamisessa Pelastusarmeijan upseeri oli ollut myymässä Sotahuutoja. Lars tunsi lehtimyynnin omaksi kutsumuksekseen ja keinoksi jakaa hyvää eteenpäin. Hän on ollut ahkera myyjä.

– Lehden myyminen on mukavaa. Olen saanut useita tuttuja, jotka käyvät viikoittain ostoksilla. Sielunhoidollisia keskusteluja tulee harvakseltaan, sillä kaikilla tuntuu olevan aina kovin kiire, Lars pohtii, – mutta olen saanut parin kaverin puolesta rukoilla. He sanovat ”eihän tämä tunnu miltään”, jolloin vastaan: ”Ei se aina heti tunnukaan, mutta Jumala kyllä näkee sydämeesi.”

Porvoon osastossa toimii soppamajakka, joka on hartaustilaisuus avustusasiakkaille. Tilaisuudessa lauletaan, pidetään hartaus, tarjotaan soppaa ja kahvia, ja samassa yhteydessä asiakkaille varataan ajat avustusasioiden hoitoa varten. Lars on ollut soppamajakan pyörittämisessä mukana sen alusta asti.

Kolme vuotta sitten Lars päätti vihkiytyä sotilaaksi.

–  Koin, että minun kuuluisi olla sotilas. Lisäksi univormu helpottaa Sotahuutojen myyntiä. Ennen monet kysyivät, mihin kerään rahaa, mutta nyt kun he näkevät puvun, he tietävät kysymättä, Lars toteaa hymyillen.

Pelastusarmeijan toimintatapaan kuuluu, että osaston johtajat vaihtuvat aika ajoin. Lars on vuosien aikana nähnyt jo lukuisia johtajia. Tiedustelen, miten hän on kokenut sen.

– Olen aina tullut sinuksi heidän kanssaan. Tokihan on ikävää, kun jonkun oppii tuntemaan, ja sitten joutuu heidät hyvästelemään. Seppo ja Tuula Takala olivat täällä useamman vuoden. Seppoa olen tavannut vuosittaisilla miesten viikonlopuilla.

Haastatteluhetkellä Porvoon uusi osaston johtaja, kadetti Kimmo Nordblom on ehtinyt olla tehtävässä vasta hetken.

– Yhteinen aikamme on alkanut hyvin, mekin olemme jo vanhoja tuttuja miesten viikonlopuilta. Kimmo on kiva kaveri… hänellä on homma hanskassa!

Kristus suojaa maailman myrskyissä

Lars kuvaa, että hänellä on nyt mielenrauha ja tunne siitä, että Jeesus on aina mukana.

– Kun pohdin elämääni taaksepäin, niin Jeesus on raitistumisen lisäksi pelastanut minut kuolemaltakin pariin otteeseen. Esimerkiksi satamassa lastasimme kerran kolmen tonnin puutavarakuormaa, joka roikkui vaijerin varassa. Yritin ottaa kiinni siitä, ja tipahdin sinne puulastien väliin. Olisin jäänyt puristuksiin, ellei työkaverini olisi nostanut minut niskasta yli-inhimillisin voimin.

– Kuten aiemmin kerroin, olin aina uskossa ja jos en sammunut, niin joka ilta lausuin iltarukouksen, mutta en tuntenut Jeesusta. Nyt tiedän, että Jeesus on ainoa tie. Olemme Pyhän Hengen temppeli, jota emme saa saastuttaa. Tänä päivänä tunnen olevani vapaa ja nautin siitä, että saan päivittäin lukea Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Tunnen, että olen koko ajan yhteydessä Herraan. Uskon, että Jeesus asuu meissä Pyhän Hengen kautta.

Viimeiset pandemiavuodet ja Ukrainan sota pohdituttavat, mutta eivät pelota Larsia.

– Olen luottanut, että Kristus suojaa. Toki koronaa vastaan olen ottanut rokotukset, sillä pitää muistaa, että Jumala on antanut lääkärit ja lääketieteen siksi, että ihmisiä voitaisiin auttaa. Toiset paranevat ihmeillä, loput lääkkeillä.

– Nyt kun elämme tätä Ukrainan kriisiä, niin en henkilökohtaisesti pelkää. Enemmän olen huolissani poikani ja hänen perheensä puolesta, kun he eivät ole avanneet vielä sydäntään Jeesukselle. Rukoilen, että näin tapahtuisi.

Lars paljastaa hymyillen, että hän tietää Jumalan puhelinnumeron, se on 5015, eli Psalmi 50:15: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” – Toinen tärkeä raamatunpaikka on Matt. 10:32: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” Omilla teoilla ei pelastu, vaan ainoastaan Jeesus voi meidät pelastaa. Monet luulevat, että pitää tehdä paljon hyviä tekoja, jotta Jeesus ottaisi vastaan. Itse olen havainnut, että kun ottaa Jeesuksen vastaan, se saa aikaan sen, että haluaa tehdä hyviä tekoja.

Lars todistaa lähimmäisenrakkaudesta omassa lähipiirissään. Tällä hetkellä hän pitää huolta 97-vuotiaasta äidistään, viralliset omaishoitajan paperit odottavat hyväksyntää.

– Äitini oli pitkään omatoiminen, mutta nyt hän kaipaa apuani. Hän tarvitsee apua pukeutumisessa, kylpyhuonekäynneissä ja liikkumisessa. Hän kulkee pieniä matkoja rollaattorilla ja muuten istuu pyörätuolissa. Pari kertaa hän on kaatunut niin pahasti, että on joutunut sairaalaan. Itselleni on selviö, että äidistä pidetään huolta. Olen aina ollut koti-ihminen. Kuukausiani merellä lukuun ottamatta minulla ei ollut koskaan intohimoa matkustaa. En koe tätä vastuuta lainkaan ikäväksi.

Osaston ovi käy edelleen avustusasiakkaiden tullessa vuorollaan tapaamiseen. On aika päästää Lars Kimmon avuksi. Erotessamme Lars lähettää vielä terveiset teille kaikille rakkaille lukijoille: – Uskokaa Jeesukseen ja Jumalaan. Apu ei aina tule heti tai tavalla, jolla odottaisi – mutta Jumala kyllä kuulee ja auttaa. Usein tavoin, joita itse ei osaa edes odottaa.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä