Julkaistu 26.6.2024 06:45

Laadukas secondhand-vaate on ekoteko

Pelastusarmeijan iCare secondhand hyväntekeväisyysmyymälät edistävät kestävää kehitystä ja ekologisia arvoja tarjoamalla laadukkaita käytettyjä vaatteita. iCare-vastaava Heli Suomi ja iCare-myymälätoiminnan esihenkilö Anu Kiviniemi kertovat toiminnastamme ja pohtivat sen ekologisia näkökulmia. Artikkelin kuvissa esittelemme myymälöistämme löytyneitä kesäsesongin vaatteita.

Suomalaiset ovat yksi eniten kuluttavista kansoista maailmassa. Kulutamme oman osuutemme maapallon vuotuisista luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa. Ylikulutuspäiväksi kutsutaan päivää, jona ihmisten kulutus ylittää laskennallisesti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä aiheuttamiamme kasvihuonekaasupäästöjä. Tänä vuonna Suomen ylikulutuspäivä oli jo 12. huhtikuuta. Tästä syystä ekologiset valinnat ovat tärkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin. Käytettyjen vaatteiden lahjoittaminen ja ostaminen on yksi erinomainen keino hillitä tätä huolestuttavaa kulutusta.

Pelastusarmeijalla on tällä hetkellä 15 myymälää ympäri Suomen. Uusin iCare hyväntekeväisyysmyymälä avautui huhtikuun alussa Tampereen Koskikeskukseen. Vakituista henkilökuntaa myymälöissä on 45 ja keikkatyöläisiä parisenkymmentä. Heidän esimiehenään aloitti tämän vuoden alussa Anu Kiviniemi .

– Nopeasti on aika mennyt, on ollut paljon kaikkea uutta opiskeltavaa ja sisäistettävää. Minulla on ollut paras mahdollinen tuki, Anu toteaa hymyillen iCare-vastaavalle Heli Suomelle .

Kierrätetty vaate on hyvä aate

Heli ja Anu avaavat mielellään myymälätoiminnan kestävän kehityksen näkökulmia.

Näettekö, että secondhand-vaatteiden ja tuotteiden ostaminen on
ekologinen teko?

Anu: – Se on ehdottomasti ekologinen päätös. Viime vuosina kestävä kehitys on ollut entistä enemmän pinnalla. Mielestäni on hienoa, että iCaren kautta voimme tuoda sitä käytännönläheisesti ihmisten lähelle. Myymälöiden uudistuttua moderneiksi iCare secondhand -myymälöiksi olemme ottaen askeleen eteenpäin perinteisestä kirpputorimyynnistä. Samalla se madaltaa kynnystä heille, joilla on ollut ennakkoluuloja kirpputoreja kohtaan.

Heli: – On ollut nähtävissä jo vuosien ajan, että monet, jotka ovat vierastaneet käytettyjä vaatteita, ovat uskaltautuneet liikkeisiimme ostoksille. On järkevää etsiä ja löytää toivomansa vaatteet secondhandina, silloin kierrättää jo valmiiksi ostettua. Eikä pidä unohtaa myöskään hyvän tekemisen näkökulmaa – ostoksien tekeminen myymälässämme on samalla lahjoitus Pelastusarmeijan tekemälle tärkeälle työlle.

Eli laadukkaan kierrätetyn vaatteen suosiminen pikamuodin sijasta? Vaate- ja tekstiiliteollisuushan on  maailman merkittävimpiä kasvihuonepäästöjen aiheuttajia.

Anu: – Nimenomaan! Näin vältetään maailman kuormittamista halpavaatteiden tuottamisella ja suositaan kierrätettyä.

Heli: – Myymälöissämme on ollut aina tavoitteena laadukkaat vaatteet. Ne kestävät aikaa ja tuovat iloa useammallekin käyttäjälle.

Miten tällaista vaatteiden positiivista kiertoa voisi edistää?

– Jakamalla tietoa siitä, että saamme hyviä lahjoituksia ja että meiltä löytyy monenlaista laadukasta ja ihanaa vaatetta. Aiomme olla jatkossa entistä enemmän läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Kaikkein parasta viestintää on ollut, kun olemme saaneet TikTok- ja Instagram-vaikuttajia oma-aloitteisesti vierailemaan myymälöissämme ja kertomaan löydöistään. Se on näkynyt huomattavana myyntipiikkinä kyseisten myymälöiden myynnissä. Olemme siis tehneet asioita oikein, Heli sanoo hymyillen.

– Tämä on sitä nykyaikaa, Anu naurahtaa.

Millaisia arvoja olette ekologisuuden lisäksi havainneet asiakkaiden
ostopäätöksissä?

Anu: – Asiakkaan näkökulmasta voin sanoa, että olen ollut innokas secondhand- ja kirpputoriasiakas jo 90-luvulta lähtien. Varattomana opiskelijana hinta oli tietenkin tärkeä pointti… mutta myös se, ettei perinteisistä kaupoista löytynyt haluamiani vaatteita. Kirppareilta voi tehdä todellisia vintage-löytöjä edulliseen hintaan.

Heli: – Jos mietimme nuoria asiakkaita, niin he ovat etsimässä omaan persoonalliseen tyyliinsä sopivia vaatteita. Vanhemmat asiakkaat puolestaan arvostavat Pelastusarmeija-taustaamme. Nämä asiakkaat kommentoivat usein: ”Ihanaa, kun olette täällä. Nyt meillä on paikka, johon tuoda tavaroita.” Erityisen tärkeä työmme tausta on asiakkaille, jotka ovat itse saaneet apua Pelastusarmeijasta tai joilla on jokin muu yhteys toimintaamme.

Oikeat lahjoitukset varmistavat parhaimman avun

Lahjoittamalla käyttökelpoisia vaatteita ja tuotteita voimme vähentää hävikkiä ja siitä seuraavia kuluja. Näin myyntituotot saadaan mahdollisimman suurelta osin käytettyä Pelastusarmeijan tukeen kotimaan vähävaraisille.

Mitä asiakkaiden tulisi ottaa huomioon lahjoitusta tehdessään?

– Se, että tavara on puhdasta, ehjää ja hyväkuntoista. Hyvä muistisääntö on, että jos sen kehtaa antaa hyvälle ystävälle lahjaksi, silloin se on lahjoituskelpoinen.

Aiemmin iso prosentti lahjoitusmateriaalista meni hukkaan. Mikä tilanne on nykyään?

– Pahimmillaan 85 % meni hukkaan. Lahjoitusten laatu vaihteli kovasti. Ymmärrämme, että tämä on lahjoittajankin näkökulmasta haastavaa, joten painotamme puhtautta ja ehjyyttä. Nykyään hyvän lahjoitustavaran suhdeluku on huomattavasti parempi, ja saamme paljon laadukasta myytävää. Siitä haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, Heli sanoo ja jatkaa: – Osa myytäväksi kelpaamattomasta materiaalista voidaan hyödyntää. Tampereen alueella on kylmälaitevalmistaja ja autopaja, jotka ostavat puuvillatekstiiliä kilotavarana. Tarkemman lajittelun kangasmyyntiä emme pysty toteuttamaan, ja siksi huonolaatuinen vaatelahjoitus on meille aina kuluerä.

Lahjoitustavaroita otetaan vastaan iCare- ja kirpputorimyymälöissä, ja lisäksi lahjoituksia voi tehdä ulkona oleviin keräyslaatikoihin Tampereella, Pirkkalassa, Lempäälässä, Lahdessa, Hollolassa ja Vantaan Hakkilan keskusvarastolla. Hakkilan varastoon voi lahjoittaa toimistoaikoina myös sisälle. Tänä keväänä tuli uusi lahjoitusmahdollisuus: kauppakeskuksista löytyvät puiset keräyslaatikot. Ne sijaitsevat kauppakeskuksien ekopisteiden tai parkkihallien läheisyydessä. Tällä hetkellä niitä on Espoon Isossa Omenassa ja Lippulaivassa, Helsingin Arabiassa, Vantaan Myyrmannissa ja Tampereen Likessä. Lisää keräyslaatikoita on tulossa, ajankohtainen tieto kannattaa tarkistaa kotisivuiltamme.

– Uudet keräyslaatikot on otettu hyvin vastaan. Ne täyttyvät nopeasti, Heli toteaa hymyillen. – Asiakkaiden on helppo jättää kauppareissun aikana lahjoituksensa kierrätyspisteelle.

– Koronan jälkeisenä aikana monet myös arvostavat tällaista kontaktitonta mahdollisuutta lahjoittaa, Anu lisää.

Keräyspisteistä löytyy usein myös muiden toimijoiden, kuten UFF:in, Fidan ja Emmyn keräyslaatikoita.

– Se antaa asiakkaille valinnanvaraa. Lisäksi monissa paikoissa on myös poistotekstiilin keräyslaatikot. Lahjoitettavan tavaran voi laittaa myymälöiden keräyslaatikoihin ja huonokuntoiset vaatteet samalla kertaa poistotekstiileihin.

Asiakkaiden luova ostosten uudelleenmuotoilu on kuitenkin hyvä juttu?

– Ehdottomasti! Näemme niitä asiakkaiden somejulkaisuissa. He ovat tehneet vaatteista omanlaisensa tai esimerkiksi ommelleet verhoista hameen. Ihmiset ovat ihastuttavan kekseliäitä! Ison Omenan Kieppi Second Hand Marketissa on ollut hienoa synergiaa, kun siellä toimineen ompelimon kaveriksi tuli myymälämme ja kolme muuta isoa secondhand-liikettä. Ompelimolla on riittänyt hyvin asiakkaita, kun ihmiset ovat käyneet esimerkiksi kaventamassa housujaan, Heli naurahtaa.

Kanta-asiakkaana kesää kohti

Pelastusarmeijan myymälätoiminnalla on laaja kanta-asiakasohjelma. Kanta-asiakkaita on yli 40 000.

– Se on huikea määrä! Myymälöissämme on tehty paljon tiedottamistyötä, Heli ja Anu kiittelevät.

Kanta-asiakaskortin saa ladattua omaan puhelimeen. Liittyminen kanta-asiakkaaksi tapahtuu sivulla pelastusarmeija.fi/kantis. Uutena kanta-asiakkaana ensimmäisestä vaateostoksesta saa alennusta 50 %. Yli 10 euron ostoksista saa aina 15 % alennuksen. Lisäksi on kanta-asiakaskampanjoita, joista tiedotetaan myymälöissä ja sähköpostilla kanta-asiakkaille.

Myymälät ovat auki näin kesällä normaalisti. Tiedustelen, millainen sesonki kesä on myymälöissämme:

Heli: – Se on hyvää aikaa. Vaikka Helsinki hiukan hiljenee, niin kasvua näkyy muissa liikkeissämme. Erityisesti niissä, jotka ovat lähellä mökkialueita. Mökkiläiset palaavat mielellään ostoksille tuttuun myymälään. Kesä on iloista ja värikästä sesonkia.

– Tänä kesänä ei sada ollenkaan, ja kaikki haluavat parhaat kesämekot päälle, Anu ennustaa naurahtaen.

Lahjoittaa saa kaikenlaisia vaatteita – sesongista piittaamatta?

– Kyllä. Myyjät lajittelevat vaatteet myymälässä. Esimerkiksi nyt kesällä tulevat toppatakit varastoidaan odottamaan talvisesonkia, Heli selventää, ja Anu kommentoi hymyillen: – Minäkin kuljetin eilen varastolle kassillisen joululiinoja.

Lopuksi haluan tietää, mitkä ovat teidän lempivaatteenne kesällä.

Heli: – Itse olen enemmän syksyn ja talven neuleihminen. Kesä on kyllä ihanaa aikaa, ja silloin on mukavinta pitää kulahtaneita t-paitoja… varsinkin jos siinä on jokin hauska väri tai printti.

Anu: – Minulla on sellainen hirveän kulunut turkoosi mekko, jonka olen esikoista odottaessani ostanut secondhandina. Se on venynyt ja paukkunut joka suuntaan, mutta silti haluan sen joka kesä ylleni. Mekko pitäisi uusia, mutta en raaski luopua siitä, Anu nauraa ja lisää: – Ja olkihattu. Hipiäni palaa helposti, joten olkihattu on ehdoton!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Peppiina Varjo, Saija Hyvärinen ja Neriman Selmani