Kuukauden kaupunki | Tartto

Yhtä suurta perhettä

Tartto on rauhallinen, mutta nuorekas yliopistokaupunki Etelä-Virossa. Myös Pelastusarmeija on suhteellisen nuori Tartossa. Toiminta sai alkunsa keväällä 2005. Tosin ennen neuvostoaikaa Tartossa toimi vireä osasto. Nyt Tarton osasto jatkaa samalla polulla luutnantti Anneli Aavikin johtamana. Tartu Jumalale!

On torstai-aamu ja Pelastusarmeijalla Tartossa on alkamassa viikoittainen soppakeittiö. On puoli tuntia soppakeittiön aloittavan hartauden alkuun, ja osaston vapaaehtoinen Anneli on viimeistelemässä päivän lihakeittoa. Annelille auttaminen soppakeittiössä tuo sydämen riemua.

– Käyn täällä soppakeittiöllä laittamassa ruokaa ja siivoamassa, se on vähän kuin harrastukseni. Arvokkaimmat hetket ovat, kun koditon ihminen tulee pyyteettömästi kiittämään ruoasta – se on arvokkaampaa kuin mikään rahasumma maailmassa, Anneli toteaa lämpimästi hymyillen, samalla keittoa hämmentäen.

Keittiössä ovat auttamassa myös Sirje ja Nelli.

– Olin aina halunnut tehdä vapaaehtoistyötä, mutta en ollut valmis matkustamaan ulkomaille avustustyöhön. Kuulin Pelastusarmeijasta kuusi vuotta sitten. Olen viihtynyt – en olisi täällä, jos en tykkäisi, Sirje naurahtaa.

Nellillä uni johdatti hänet Armeijaan.

– Näin unta Pelastusarmeijasta. En tuntenut Armeijaa tuolloin, kun eräänä päivänä kävelin tästä ohi ja näin unesta tutun paikan ja osastonjohtajan. Astuin sisään, kysyin saanko auttaa, ja siitä lähtien olen ollut mukana. Täällä on ihana kodinomainen tunnelma.

Naiset ovat yhtä mieltä siitä, että avuntarvitsijoita on enemmän kuin mitä Armeija pystyy tukemaan.

– Tarve on suuri ja rahaa ei ole. Todellisuus on, että he jotka ovat suurimmassa avuntarpeessa, eivät ole välttämättä edes löytäneet tänne. Tunnen muutamia yksinhuoltaja-suurperheitä, jotka ovat todella syvällä. He ovat rukouksissani, Sirje toteaa vakavana.

Parisenkymmentä ihmistä on kokoontunut osaston penkeille istumaan. Harmaatukkainen vanhempi herrasmies innostuu kuullessaan minun olevan Suomesta, ja esittää pitkän, kauniin runon suomeksi. Pelastussotilas Tõnu Urb taputtaa miestä toverillisesti olalle ja siirtyy johtamaan aamun hartautta. Tõnu muistuttaa kuulijoita, että Viro on Baltian maista ateistisin. Jumalan johdatusta tarvitaan.

Hartauden jälkeen väki siirtyy ruokailutilan puolelle lihakeitolle. Osastonjohtaja Anneli Aavik paljastaa, että aiemmin vierailla oli tapana jättää hartaus väliin ja tulla suoraan syömään, mutta osaston naisten äidillinen ote on saanut miehet ”ruotuun”. Maittavasta keitosta nautitaan hyvällä ruokahalulla. Pöydän ääressä on myös Põlvasta kotoisin oleva Janek.

– Olen käynyt täällä kymmenen kertaa. Pelastusarmeija tekee mitä pystyy ja olen siitä kiitollinen.

Istumme sotilas Tõnun kanssa myös ruoan äärelle. Lusikoinnin lomassa tiedustelen häneltä tuntoja osastoelämästä.

– Kuusi vuotta sitten tulin sotilaaksi. Uskoon tultuani kävin adventti- ja metodistikirkossa, kunnes löysin paikkani täältä. Mieleeni on jäänyt silloisen johtajan Pirjo Mikkosen pitämä kokous, jossa Pyhä Henki oli niin vahvasti läsnä, että koko seurakunta itki.

– Olemme täällä yhtä perhettä. Harras toiveeni olisi, että tänne tulisi lisää sotilaita, erityisesti miehiä, sillä olen Tarton osaston ainoa miespuolinen sotilas. Hyviä naisia täällä on, Tõnu naurahtaa ja jatkaa:

– Toivoisin, että jatkossa olisi entistä enemmän yhteistyötä Suomen ja Viron sotilaiden kesken. Tulkaa tervehtimään!

Luonnollisesti Armeijaperheeseen

Tarton osastoa johtaa yksi territoriomme nuorimmista (27 vuotta) ja tuoreimmista upseereista, luutnantti Anneli Aavik. Anneli vihittiin upseeriksi Suomen Pelastusarmeijan 125-vuotisjuhlilla marraskuussa 2014. Pelastusarmeija tuli luonnollisella tavalla osaksi Annelin elämää.

– Naapurini, joka toimi Koplin osaston talonmiehenä, mainosti minulle osaston lastentoimintaa. Kävin ja jäin. 15-vuotiaana minusta tuli sotilas. Oli mukavaa sulautua Armeijaan niin kivuttomasti ja nopeasti, Anneli naurahtaa.

Annelilla ei ollut uskovaa perhetaustaa.

– Perheeni oli itse asiassa hyvinkin ateistinen. Ajattelin aina, että joku suurempi voima on olemassa, mutta en oikein tiennyt, mikä se on. Vanhemmillani oli neuvostotausta, joten uskonto ei ollut sallittua. Mutta muistan aina, kuinka oltuani tuhma äitini sanoi: ”Älä itke äläkä ole tuhma, tai Jumala rankaisee sinua.” Jäin pohtimaan mikä tämä Jumala on... lastenhoitajako?

– Mikä oli Pelastusarmeijan lastentoiminnassa hienoa, niin uskontoa ei koskaan pakotettu meille. Usko vain tuli mukaan. Minulla ei ole mitään erityistä uskoontulokokemusta, eräänä päivänä vain huomasin ajattelevani: ”Kyllä, uskon Jumalaan.” Taivaat eivät auenneet eivätkä enkelikuorot raikuneet, Anneli naurahtaa.

Ajatus upseeriudesta syntyi elämän tuomista haasteista. Anneli otti vastaan tehtävän tulkkina Narvan osastossa. Samalla hänestä tuli kersantti. Asioita tapahtui, ja hän jäi osastoon yksin.

– Aiemmin olin pohtinut, että onko upseerin elämä sitä mitä haluan: valmiutta sitoutumaan kaikkiin lupauksiin. Aikani Narvassa oli loppumassa ja minulle tuli selkeästi tunne, että kyllä, tämä on sitä mitä haluan.

Anneli nautti ajasta upseerikoulussa ja samalla hän oli määrättynä avustajana Helsingin osastossa. Aika Suomessa tuo monia mieluisia muistoja mieleen.

– Aluksi se oli vaikeaa. Kun ihmiset tulivat puhumaan kanssani, niin osaston rouvat sanoivat: ”Älkää puhuko englantia hänen kanssaan. Vain suomea.” Pohdin, että vihaavatko he minua. Mutta sitten ymmärsin, että he halusivat minun oppivan suomea. Se oli tehokasta! Kaipaan tiettyjä lauluja, kuten ”Tule, pyhä Henki”. Oi, kun rakastan sitä laulua! On monia vastaavia pieniä muistoja, jotka saavat minut kaipaamaan Helsinkiin.

Helsingin osaston silloisista johtajista Hannu ja Gerry Lindholmista Annelilla on parhaat muistot.

– He muistuttivat minua siitä, miksi haluan olla mukana Pelastusarmeijassa. He näyttivät, ettei uskon tarvitse olla tylsää! Anneli toteaa hymyillen.

”Äideiltä” tukea

Valmistauduttuaan upseeriksi Annelin ensimmäinen määräys oli Tarttoon. Pian on kaksi vuotta täynnä osaston ruorissa.

– Iloitsin, kun sain kuulla määräyksestäni. Vaikka olen nuori ja osaston jäsenet vanhempia, niin meillä on ongelmaton, keskinäinen kunnioitus. He opettavat minulle monia asioita, ja minä heille. On palkitsevaa nähdä se miten hienosti he toimivat yhteen, ja tukevat toinen toisiaan ja minua. Osaston naiset ovat kuin äitejä minulle.

– On haasteellista olla vastuussa päätöksistä. Samalla kuitenkin tunnen rauhaa, sillä voin luottaa, että nämä uskomattomat vapaaehtoiset pyörittävät toimintaa. Yritän tukea ja haastaa heitä ottamaan myös vahvemmin osaa hengelliseen opetukseen.

Tarton osastossa toimii neljä sotilasta ja viisi alokasta.

– Viron aiemmat aluejohtajat Ced ja Lyn painottivat paikallista johtajuutta, ja strategiani onkin saada Tarttoon lisää sotilaita ja jäseniä. Sillä he ovat ne, jotka jäävät kun minä lähden, Anneli to-teaa lempeästi hymyillen.

– Ja toki toivon, että Pelastusarmeija tulisi entistä tunnetummaksi tarttolaisten keskuudessa. Edelleen on monia, jotka eivät tiedä, että toimimme täällä kristillisenä järjestönä.

Perheille tukea

Tarton osastolla on vahva sosiaalinen panostus. Osaston viikko muodostuu maanantain ruokapankista, tiistain naistenpiiristä, keskiviikon vaatteiden jaosta ja raamattutunnista, torstain soppakeittiöstä ja sunnuntaisin kokoonnutaan rukouskokoukseen ja jumalanpalvelukseen.

– Avuntarve on suurta, erityisesti suurperheiden keskuudessa. Meiltä tulee myös paljon avunpyyntöjä ihmisiltä, jotka asuvat kylissä Tarton ympäristössä. Sosiaalista apua tarvitaan siinä määrin, ettemme kaikkeen pysty vastaamaan. Erityisesti ruokapankki on ollut kasvussa viime aikoina: meillä käy yli 90 henkeä viikoittain, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Sosiaalitoimisto saa enemmän ja enemmän pyyntöjä, ja he ohjaavat heitä meille. Tarton osasto ei virallisesti ole ruokapankki, mutta autamme ruoan jakamisessa tällä alueella.

Perheet tahdotaan huomioida myös muutoin. Tauolla ollut pyhäkoulu on tarkoitus käynnistää jälleen lähitulevaisuudessa.

– Alueella asuvat suurperheet kaipaavat tätä. Meillä on tiedossa 15 lasta, jotka haluaisivat tulla. Rukoilemme, että asiat järjestyvät ja voimme aloittaa pian.

 – Lisäksi haluaisimme aloittaa liikunnallista toimintaa äideille ja sinkkunaisille. Liikuntakeskukset ovat liian kalliita monille. Olisi mukava tarjota naisille tällaista rentouttavaa toimintaa. Toki miehillekin, jos löydämme sopivan vetäjän.

Tulevaisuuden suhteen Anneli on luottavainen.

– Osastolla on vahva selkäranka, ja tulemme varmasti näkemään uusia jäseniä ja sotilaita, Anneli toteaa hymyillen ja lähettää lopuksi terveiset Suomenlahden tälle laidalle:

– Iso kiitos Suomen sotilaille, upseereille ja ystäville kaikesta avusta! Kaipaan Suomea! Toivottavasti saan kuulla taas pian laulun ”Tule, pyhä Henki”...

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Pelastusarmeija Tartossa

• Sõbra 48, Tartto
  
• Paastearmee.ee, facebook: Päästearmee Eestis
  
• Osastonjohtaja, luutnantti Anneli Aavik
  
• Osaston viikko-ohjelma: maanantaisin ruokapankki, tiistaisin naistenpiiri, keskiviikkoisin vaatteiden jakoa ja raamattutunti, torstaisin soppakeittiö, johon sisältyy hartaus. Sunnuntaisin rukouskokous ja jumalanpalvelus.
  
• Suunnitelmissa pyhäkoulun uudelleen aloitus ja liikunnallisen kokoontumisen aloittaminen
  
• Ruokapankissa Pelastusarmeija toimii jakelu- kumppanina Tarton alueella. Vajaat sata kävijää käy viikoittain hakemassa ruoka-avustusta.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä