Kuukauden kaupunki | Porvoo

Ihmisten kohtaaminen työn ytimessä

Porvoon osasto on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Käynnissä on Keittomajakka, joka tuo Porvoon apua tarvitsevat sielut yhteen. Ihmisten kohtaaminen on punainen lanka, jolla Porvoon osastossa marssitaan eteenpäin.

Kello on lähestymässä puolta päivää, ja osaston tuoleista viimeisimmät täyttyvät. Alkamassa on Keittomajakka, Pelastusarmeijan Porvoon osaston sosiaalisen työn kokoontuminen. Ohjelma koostuu musiikista, hartaudesta ja keittoruokailusta. Ruokailun jälkeen vuorossa on avustuskassien jako. Majakka toimii joka toinen maanantai, vuorokerroin yleinen Keittomajakka ja yli 60-vuotiaille tarkoitettu Eläkeläismajakka.

– Yleisessä Majakassa käy 70–120 henkeä, eläkeläisten majakassa noin 40–70. Eläkeläisille olemme halunneet tarjota oman Majakan, sillä meillä on vanhempia avuntarvitsijoita, jotka hiukan aristavat yleistä avustusmajakkaa. Osastomme on pieni, mutta avuntarve Porvoossa suuri. Listoillamme on 700 perhejäsentä, joista kuukausittain 300 perhettä hakee avustusta, paljastaa Porvoon osaston johtaja, kapteeni Hannu Lindholm.

Sydän Jumalalle – käsi ihmiselle

Veikko Tirranen on tullut esiintymään päivän Majakassa, laulamaan yhdessä Veikko Niskasen kanssa.

– Arvostan, ettei Pelastusarmeijassa ole vain suuria puheita, vaan myös tekoja. Majakka on lähimmäisenrakkauden ydintoimintaa: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Majakkaa on järjestämässä reilun kymmenen vapaaehtoisen joukko, tänään mukana ovat muun muassa Merja Hongisto ja keittokauhan ääressä Kaisa Venninen.

– Olen ollut vapaaehtoisena täällä kuuden vuoden ajan. Kaikki sai alkunsa auto-onnettomuudesta, jonka jälkeen en ole ollut työkykyinen.

– Rukoilin Herraa: ”Kai sinulla minulle jotain käyttöä on?” Yhteiskristillisessä tilaisuudessa kuulin Pelastusarmeijan upseerin puhuvan, ja koin kuin Jeesus puhuisi minulle. Vakuutuin, että Armeija olisi minun seurakuntani, Merja kertoo ja jatkaa hymyillen:

– Tämä sopii minulle kuin nenä päähän. Ihmisten kohtaaminen on tämän työn rikkaus.

Myös Kaisa nauttii yhteydestä.

– Tämä on minulle henkireikä. Ihanaa olisi jatkossa jalkautua enemmän ulos. Sopanjakoa torilla, Kaisa ehdottaa.

Apuna ovat myös osaston sotilaat Christian Karlsson, Viola Ingelin ja Pirjo Salmela. Heille osasto on hengellinen koti.

– Tulin Pelastusarmeijaan 7-vuotiaana, ja edelleen koen vahvasti tämän hengelliseksi kodikseni. Täällä voi hyvässä palvella Jeesusta Kristusta ja olla lähimmäinen heille, joilla ei ole ketään. Se on mielestäni Armeijan ydin – sydän Jumalalle, käsi ihmiselle, toteaa Christian.

Porvoon osasto on pieni, ja se hiukan huolestuttaa sotilaita, mutta uskoa tulevaisuuteen on.

– Hengellisesti suurin haaste on jo pidempään kestänyt laskusuhdanne jumalanpalveluskävijöiden määrässä, mutta kiinteä, noin 15 hengen ydinjoukko saapuu aina paikalle. Tulevaisuutta ajatellen täytyy vahvasti rakentaa uutta ja mennä ihmisten pariin.

Pirjo Salmela on toiminut sotilaana melkein 46 vuoden ajan, ja hän oli osastossa mukana, kun Majakkaa ensi kertaa järjestettiin kymmenisen vuotta sitten kapteeni Saga Lipon johdolla.

– Se alkoi pienestä, meillä oli noin 20 kävijää. Sain työkaverini avuksi tänne voileipien tekoon. Suurin osa nykyisistä vapaaehtoisista on Majakasta tulleita asiakkaita, jotka ovat halunneet auttaa. Meillä on täällä Porvoossa odottava ilmapiiri, odotamme että Jumala tekisi jotain suurta. Jumala tarttuisi kokonaisvaltaisesti asioihin. Koen iloa siitä, että muutamat Majakan kävijät ovat tehneet uskonratkaisun. Se lämmittää sydäntä, Pirjo toteaa hymyillen.

Tällä kertaa Majakassa oli tarjolla maittavaa ja ravitsevaa lohikeittoa. Pöydän äärellä ateriaa on lopettelemassa Veli-Matti.

– Hyvää ruokaa! Olen saamani apuun erittäin tyytyväinen, avustuskassista saan tarpeellisimmat ruokatarvikkeet. Kyllä kaupungin tilan näkee, kun menet illalla puistoon.

Okko on saanut avustuskassin ja hän nauttii vielä mukillisen kahvia osaston edustalla.

– Käyn täällä silloin kun on vaikeaa. Työntekijät ovat mukavia, kiitos heille. Porvoossa taloudellinen tilanne on tiukka, kuten muuallakin maassa – joten on hienoa, että on näitä paikkoja, joista saa apua.

Kanadasta Suomeen

Majakan asiakkaat ovat lähteneet, ja ahkerat vapaaehtoiset ovat siivonneet paikat kuntoon. Istahdamme osaston johtajan, kapteeni Hannu Lindholmin kanssa alas selvittämään mikä on tuonut suomalais-kanadalaisen Hannun Porvooseen.

Hannu syntyi Helsingissä, mutta hänen ollessaan kaksivuotias perhe muutti Kawartha Lakesin alueelle Kanadaan, Torontosta pohjoiseen. Siellä Hannu varttui, opiskeli ja sieltä lähti maailmalle. Vuonna -75 Hannu kohtasi elämänsä rakkauden Gerryn. 80-luvulla perheeseen syntyi kaksi tytärtä: Kirsty ja Caylan. Molemmilla tyttärillä on kolme lasta ja he asuvat lähellä toisiaan Toronton seudulla.

– 30 kilometrin päässä toisistaan. Sellainen pieni kanadalainen iltalenkki, Hannu naurahtaa.

Elämä ei aina kulkenut oikealla polulla ja Hannu ajautui alkoholiongelmaan. Vuonna -94 Hannu päätti puuttua asiaan ja alkoi käydä paikallisessa AA-kokouksessa. Siellä Hannu kohtasi ystävän, joka johdatti Hannun elämän täysin uusille raiteille.

– Hän sanoi tietävänsä mitä tarvitsen ja antoi minulle lapun, jossa oli katu-osoite Kingstoniin, Ontariossa. Seuraavana sunnuntaina ajoin sinne ja näin, että kyse oli Pelastusarmeijasta. Ihmettelin, että miksi minun tänne piti tulla? Minulla on ruokaa, vaatteita ja hyvät tulot. Mutta menin sisälle ja pelastuin!

Vuoden sisällä Hannusta tuli Pelastusarmeijan sotilas. Aiemmin Kanadan puolustusvoimissa työskennelleelle Hannulle virkapuku oli tuttu asu. Gerry valmistui sotilaaksi -02 ja -03 Lindholmit menivät yhdessä upseerikouluun. Heidän ensimmäinen yhteinen määräyksensä oli Thompsoniin, Manitobaan.

– Se oli nikkelikaivosalue, hyvin vaurasta seutua. Mutta alueella oli myös köyhyyttä. Läheisyydessä toimi 22 intiaanireservaattia, ja melkein kaikki avustettavamme olivat näistä reservaateista, Hannu paljastaa.

Tämän jälkeen Lindholmit kerkesivät vuoden verran palvella Dauphinissa, Manitobassa, kunnes saivat kutsun Suomeen. Pelastusarmeijan kansainvälisellä päämajalla on lista paikoista, joihin kaivataan upseereita. Kieltä taitavana Hannua pyydettiin harkitsemaan muuttoa Suomeen.

– Kanadan Pelastusarmeijan tavoitteena on, että 10 % upseereista palvelisi muualla maailmalla. Perusteellisen harkinnan ja rukoilun jälkeen vastasimme myöntävästi.

Lindholmit saapuivat Rauman osastoon -08. Tämän jälkeen he palvelivat Kajaanissa ja Helsingissä. Nykyinen määräys on Hannulle ja Gerrylle ensimmäinen, jossa he työskentelevät eri paikoissa. Gerry toimii koulutus- ja opintosihteerinä upseerikoululla, Helsingissä. Tilanne on avioparille haasteellinen.

– Yhteistä aikaa ei ole paljon. Olemme aina olleet läheisessä avioliitossa ja olemme toistemme parhaimpia ystäviä, joten tilanne on outo. Mutta auttaa, kun voimme keskustella toistemme kanssa töistämme – heitellä ajatuksia ja ehdotuksia. Myös se, että olemme Suomessa, tarkoittaa että olemme kaukana lapsistamme ja lastenlapsistamme. Pidämme yhteyttä Skypen välityksellä, mutta se ei ole sama asia kuin olla fyysisesti läsnä. Mutta emme valita, olemme tehneet sitoumuksen Jumalan kanssa ja olemme valmiit tekemään myönnytyksiä siinä mielessä.

Jääkiekko on Hannulle tärkeä Armeijan ulkopuolinen henkireikä.

– Pikkupojasta asti jääkiekko on ollut minulle rakas harrastus. Nyt upseerina minulle on ollut tärkeää olla mukana paikallisissa joukkueissa. Näin olen tehnyt kaikissa suomalaisissa kaupungeissa, joissa olen ollut määrättynä.

– Kunnon ylläpitämisen lisäksi tärkeää on olla ei-uskovien joukkuekavereiden kohdattavana. He voivat kysellä ja keskustella uskonasioista kanssani. Jääkiekossa voin kohdata maallista maailmaa vapaalla, mutta uskovaisella tavalla.

Ihmisten kohtaaminen

Porvoon osaston viikko-ohjelma koostuu kahden viikoin välein toistuvasta Majakasta, tiistain raamattu- ja rukoustunnista ja sunnuntain rukouskokouksesta ja jumalanpalveluksesta. Osaston naiset kokoontuvat kuukausittain rukousaamiaiselle. Hannu vierailee viikoittain Solhemin päiväkodissa pitämässä pyhäkoulua. Lisäksi hän tekee säännöllisiä kotivierailuja.

– Yritän käydä viikoittain parin, kolmen ihmisen luona, sillä tuolloin voimme keskustella ajan kanssa, mihin muun muassa Majakan puitteissa ei ole mahdollisuutta.

Osaston sotilaiden ja ystävien tavoin Hannu painottaa ihmisten kohtaamisen tärkeyttä.

– Työ ihmisten parissa on kaikkein tärkeintä – on tärkeää tarjota avun lisäksi sielunhoitoa. Asiakkaamme ovat naapureitamme, ja näen heitä kaupungilla. Silloin käytän mahdollisuuden keskustella heidän kanssaan ja rukoilla heidän puolestaan.

Tulevaisuudessa Hannu näkee haasteita, mutta myös uskoa.

– Pelastusarmeijan haaste on, ettei sitä aina nähdä seurakuntana. Jatkamme työtä ja toivomme näkevämme entistä enemmän sitoutuneita seurakuntalaisia keskuudessamme. Rukoilen, että useampi sielu näkisi tämän hengellisenä kotina.

Hannun ja Gerryn Jumala johdattaa seuraavaksi kotiin, syyskuun alussa he jatkavat palvelua Jumalana valtakunnan hyväksi Kanadan ja Bermudan territoriossa. Porvoon osastolle, ja sen tulevalle johtajalle, kokelas Eliel Vargasille Hannu lähettää siunaavat terveiset.

– Jumala on johdattanut Porvoon osastoa jo 126 vuoden ajan – ja tulee varmasti tekemään näin jatkossakin. Eteenpäin pitää marssia – ja vain Jumala tietää mitä tulee tapahtumaan!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Pelastusarmeija Porvoossa

• Rauhankatu 39, Porvoo
  
• pelastusarmeija.fi/porvoo
  
• Osastonjohtaja, kapteeni Hannu Lindholm, 1.9.2016 alkaen kokelas Eliel Vargas
  
• Pelastusarmeijan osastoista toiseksi vanhin, perustettu 18.8.1890
  
• Osaston viikko-ohjelmaan kuuluu: joka toinen maanantai Keittomajakka, jossa ruokakassiavustus (vuorotellen yleinen avustus ja yli 60-vuotiaille tarkoitettu Eläkeläismajakka). Tiistai-iltaisin raamattu- ja rukousilta, sunnuntaisin rukouskokoontuminen ja jumalanpalvelus. Kerran kuukaudessa naisten rukousaamiainen.
  
• Porvoossa toimii myös Solhemin päiväkoti. 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä