Kutsuttu sotilaaksi

Tässä kirjoitussarjassa Pelastusarmeijan sotilaat eri puolelta Suomea pohtivat omaa kutsumustaan ja kertovat, mitä ajatuksia heille on herännyt Kutsuttu sotilaaksi -kirjan äärellä. Tässä kuussa puheenvuoro on Noomi-Päivikki Riuttaniemellä Oulun osastosta.

Haluan sydämestäni olla kuuliainen Jumalalle kaikessa

Olen Noomi-Päivikki Riuttaniemi ja kotoisin Oulun Hiukkavaarasta. Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja mummi kolmelle lapsenlapselle.

Perheeni ei ollut uskonnollinen, mutta rupesin itsekseni lukemaan Raamattua. Eräänä yönä helmikuussa 1995 luin taas Raamattua yksikseni. Tekstit, jotka tuolloin avautuivat eteeni, puhuivat erilaisista elämän valinnoista. Sinä yönä ymmärsin, että minunkin on tehtävä oma valintani. Siinä hetkessä, yksin kotona Raamatun ääressä tulin uskoon.

Vuonna 2018 ystäväni pyysi minua mukaansa Pelastusarmeijaan. Koin Armeijan heti kotoisaksi ja turvalliseksi paikaksi, jossa on hyvä olla. Erityisesti iloitsin Pelastusarmeijan pyhitysopista ja arvoista, jotka tunnistin omikseni. Sotilaaksi minut vihittiin vuonna 2019. Se oli minulle tärkeä askel, sillä sotilaana minulla on mahdollisuus vierailla erilaisissa paikoissa kertomassa Jeesuksesta.

Tapahtukoon Jumalan tahto

Pelastusarmeijan sotilaan liittolupauksessa sanotaan muun muassa: ”Tahdon olla kuuliainen hänen johdatukselleen elämässäni.” Minun ei ole vaikea sanoa Jumalalle: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan Jumalaa, sitä helpommaksi sen sanominen on tullut. Ymmärrän, että olen turvassa vain silloin, kun Jumalan tahto tapahtuu minun elämässäni. Jumalan tahto on parasta, mitä minulle voi tapahtua. Minun Jumalani on luotettava, turvallinen ja rakastava. Siksi en halua mitään muuta kuin että hänen tahtonsa tapahtuu. En mitään muuta.

En halua olla kuuliainen vain joissain asioissa, haluan sydämestäni olla kuuliainen Jumalalle kaikessa. Jumalan antaman voiman avulla onnistun siinä. Tarvitsen häntä kaikessa. Minulla ei itselläni ole takataskussa mitään, mihin voisin turvata.

Kasvan armossa

Totta kai epäonnistun välillä, mutta uskon, että Jumala opettaa minua kompastumistenkin kautta. Hän voi käyttää epäonnistumisiani välineinä johonkin hyvään. Olen huomannut, että olen tarvinnut kaikki kompastumiset, jotta olen oppinut olemaan riippuvainen Jumalasta. Ennen, kun olin itseriittoisempi, työnsin Jumalan etäämmälle. Luulin, että pystyn itse järjestämään kaiken.

Olen luonnostani täydellisyyden tavoittelija. Minun on ollut vaikea nöyrtyä ja nähdä itsessäni epätäydellisyyttä. Toivoisin, että oppisin yhä enemmän lepäämään armossa. Vaikka pääni ymmärtää Jumalan täydellisen armon, tunnetasolla sitä ei ole aina helppo muistaa. Joskus edelleen morkkaan itseäni virheistäni, mutta jatkuvasti opin yhä enemmän lepäämään armossa.

Jumala puhuu tavalla ja toisella

Etenkin uskonelämäni alkuvaiheissa Jumala usein puhui minulle ilmestysten ja unien kautta. Nykyään Jumala puhuu minulle Raamatun tekstien kautta – niiden kauttahan löysin uskonkin. Koen tärkeäksi sen, että uskoni perustuu enemmän Jumalan sanaan kuin ihmeisiin ja ilmestyksiin. Jumala saattaa käyttää myös toisia ihmisiä puhuakseen meille. Joskus jopa lapseni, kun olivat vielä pieniä, saattoivat sanoa jotain, joka pysäytti minut ja opetti minulle jotain Jumalasta.

Rukouksesta ja ylistyksestä

Rukoilen paljon. Rukousta ei ole vain se hetki, jolloin istumme kädet ristissä. Henkemme voi koko ajan olla yhteydessä Jumalaan. Saatan puhua Jumalalle ääneen tai hiljaa mielessäni. Joskus taas on hetkiä, jolloin rukoukseen pitää keskittyä enemmän. Rukoukseni voi olla myös sanatonta. Se voi virrata minusta ulos huokauksina tai yksittäisinä sanoina. Tiedän, että Jumala ymmärtää sellaisetkin rukoukset. Joskus minusta tuntuu, että sisällä on niin paljon. Kaikkea ei osaa pukea edes sanoiksi, mutta aikani rukoiltuani saatan kokea: ”Nyt on sanottu kaikki.” Se on turvallinen tunne.

Rukoilen yksin ja rukoilen mielelläni myös yhdessä toisten kanssa. Usein vetoan Jeesukseen, joka on luvannut, että missä kaksi tai kolme yhdessä rukoilevat, siellä hän on heidän keskellään. Minusta on tärkeää myös se, että jumalanpalveluksissa olisimme aina rukouksen hengessä ja tukisimme puhujaa hiljaisin rukouksin.

Toivoisin olevani ylistyslaulu Jumalalle

Jumala on antanut minulle luovuutta, joka vaikuttaa kaikessa, mitä olen ja mitä teen. Jumala puhuu minulle usein taiteiden avulla. Laulaminen on minulle erityisen rakasta. Olen saanut Jumalalta sanoja ja säveliä, joista on syntynyt niin sanottuja hoitolauluja. Niitä laulaessani olen kokenut, että Jumalan on puhunut paitsi minulle itselleni, myös minun kauttani toisille. Silloin olen kokenut, että tätä varten olen olemassa. Olen iloinnut siitä, että lauluni ovat lohduttaneet toisia. Ylistän Jumalaa usein laulamalla. Toivoisin, että minä ja koko elämäni olisi ylistyslaulua Jumalalle. 

Lapsoset

Elämässäni oli vaihe, että tunsin olevani erämaassa. Lapset olivat muuttaneet jo pois kotoa ja minusta alkoi tuntua, ettei elämälläni ole merkitystä. Yritin rukoilla, mutta koin vain joutuvani syvemmälle erämaahan. Silloin tuli mieleeni, mitäpä jos alkaisin piirtää. Innostuin piirtämisestä niin, että saatoin piirtää aamusta iltaan. Tuolloin syntyi Lapsoset-postikorttisarja, ja kohta pian sen jälkeen Talven touhuja -runokirja. Jumala oli johdattanut minut pois erämaasta piirtämisen ja kirjoittamisen avulla. Me voimme olla yhteydessä Jumalaan ja Jumala meihin mitä erilaisimmin tavoin.

Noomi-Päivikki Riuttaniemi
pelastussotilas, Oulun osasto

Tahdon olla herkkä Pyhän Hengen työlle ja kuuliainen hänen johdatukselleen elämässäni, kasvaen armossa palvonnan, rukouksen, palveluksen ja raamatunluvun kautta.  Kutsuttu sotilaaksi, luku 3 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä