Kuin toinen koti

Suurmetsän vanhusten asuintalo – tuttavallisemmin Puistola – on viihtyisä koti vajaalle seitsemällekymmenelle seniorille. Sotahuuto istui alas Puistolasta vastaavan Annika Kuivalaisen kanssa selvittääkseen, millainen paikka Puistola on.

Suurmetsän vanhusten asuintalo, ”Puistola”, muodostuu kahdesta 70-luvun lopulla rakennetusta talosta Puistolan kaupunginosassa Pohjois-Helsingissä. Aikoinaan tontti on lahjoitettu Pelastusarmeijalle sillä lupauksella, että tontille toteutuisi jotain vanhuksia ajatellen. Alkujaan asunnot rakennettiin inkeriläisiä paluumuuttajia varten. Tellervo Koivisto toimi tämän projektin suojelijana.

Nykyään vanhusten asuintalo on suunnattu yli 55-vuotiaille vähävaraisille helsinkiläisille asunnonhakijoille. Tästä voidaan kuitenkin tarvittaessa joustaa, kertoo Puistolan vastaava työntekijä Annika Kuivalainen:

– Muutaman kerran olemme joustaneet ikärajasta, niin että ”alaikäinen” on päässyt muuttamaan asuntoon. Mutta silloin on pitänyt olla hyvät perustelut. Nyt nuorin asukkaamme on 54-vuotias ja vanhin 96-vuotias. Tällä hetkellä asukkaista on naisia huomattava enemmistö. Muutamia pariskuntia on, mutta suurin osa asukkaista on yksinäisiä. Vuosien aikana olen huomannut, että miehille avioero tai leskeksi jääminen on huomattavasti hankalampaa. Heidän on vaikeampaa rakentaa elämänsä kokoon. Naisilla tuntuu olevan enemmän selviytymiskeinoja.

Puistolassa myös eri kansalaisuudet kohtaavat. Eivätkä aina ilman konflikteja.

– Meillä asuu muutamia Viron ja Venäjän kansalaisia. Enimmillään asukkaina on samanaikaisesti ollut kuuden eri maan kansalaisia. Silloin Puistola oli melkoinen kulttuurien sulatusuuni. Kulttuurierot aiheuttavat välillä pieniä ristiriitoja käytännön asioissa, sillä esimerkiksi pesutuvat ja saunat ovat yhteisiä. Mutta ei mitään, mistä emme olisi selvinneet, Annika toteaa hymyillen.

Puistolan asunnot ovat ARAn lainoittamia, joten asunnonhaku Puistolaan tapahtuu kaupungin hyväksymällä lomakkeella. Annika vastaa asukasvalinnoista.

– Raportoin kerran kuukaudessa kaupungille asukastilanteesta. Teen yhteistyötä myös kaupungin sosiaaliohjaajien ja kodinhoidon kanssa. Jos huomaan, että joku asukkaista tarvitsee enemmän palveluja, niin otan yhteyttä heihin. Joskus kaupungin sosiaaliohjaaja voi myös soittaa minulle asiakkaastaan ja tiedustella, että onko vapaita asuntoja. Joskus ihmiset soittavat suoraan minulle ja välillä tulevat paikan päälle käymään, kun ovat saaneet tuttaviltaan kuulla tästä paikasta.

– Asukkailla voi olla taustalla myös sosiaalisia, terveydellisiä tai taloudellisia ongelmia. Tai elämäntilanne saattaa olla muuten hankala. Näitä ongelmia pyrimme kaupungin kanssa yhdessä ratkomaan.

Virkeänä pitävää viriketoimintaa

Puistolan asukkaille on tarjolla myös monipuolista viriketoimintaa. Moni kokee yksinäisyyttä, ja yhteiset riennot tuovat arkeen apua ja iloa.

– Viriketoiminta on minun vastuullani. Keskiviikkoisin meillä kokoontuu ystäväpiiri, johon yleensä saapuu 10–15 osanottajaa. Se toimii hengelliseltä pohjalta. Pidämme hartaushetken, laulamme, juomme kahvia ja keskustelemme ajankohtaisista aiheista. Piirissä toisiinsa tutustuvat asukkaat, jotka eivät muuten kohtaisi. Se on sosiaalinen tapaamispiste.

Kerran kuussa Annikan mies Antti Kuivalainen järjestää miestenpiirin. Annika kertoo, että tämä on toivottua – miehillä on tarve keskustella asioistaan keskenään. Lisäksi Puistolassa toimii askartelukerho, jota useimmiten Rita Lumera Helsingin sosiaalikeskuksesta järjestää.

– Välillä se on ollut enemmän jumppakerho, Annika kertoo hymyillen ja jatkaa: – Järjestämme myös matkoja ja juhlia. Vuosittain pyrimme järjestämään päiväretken jonnekin. Jos paikkakunnalla on Pelastusarmeijan osasto, niin se on osana vierailua. Viime kesänä kävimme Porvoossa. Omat juhannus- ja joulujuhlat kuuluvat perinteisiimme.

Viime aikoina Puistolassa on juhlittukin isoja juhlia. Reilu vuosi sitten vietettiin Puistolan 40-vuotispäiviä, ja viime syksynä vuorossa olivat Pelastusarmeijan 130-vuotisjuhlat paikallisesti Puistolassa.

– Asukkaat rakastavat juhlia. Mitä isommat juhlat, sitä enemmän asukkaita tulee paikalle. Se on mukavaa vaihtelua arkeen.

Myös ulkopuoliset tahot järjestävät virikkeitä vanhuksille. Paikallisen lionsklubin naiset järjestävät kevät- ja joulupuurojuhlat asukkaille. Pelastusarmeijan Helsingin osastosta kapteeni Esa Nenonen kyläilee vieraan kera useamman kerran vuodessa. Myös Malmin evankelisluterilaisesta seurakunnasta on käynyt pappi ja diakonityöntekijöitä.

– Puistola on hyvin yhteisöllinen, ja ihmiset tutustuvat toisiinsa. Kun joku pitkäaikaisista asukkaista nukkuu pois, käymme yhdessä hautajaisissa ja pidämme oman muistohetken kerhotilassamme.

Puistolassa toimii myös pienimuotoinen ruokajakelu arkipäivisin, joka toimii täysin muutaman vapaaehtoisen asukkaan voimin. Ruokalahjoitukset tulevat parilta läheiseltä K-kaupalta. Vapaaehtoiset lähtevät aamuisin seitsemän jälkeen noutamaan ruokatarvikkeet omilla autoillaan, ja he myös jakavat lahjoitukset itsenäisesti.

Kuuntelija ja rinnalla kulkija

Temppelin sotilas Annika Kuivalainen on työskennellyt seitsemän vuotta Puistolassa. Myös vuoden 2008 hän työskenteli siellä ennen palaamista edelliseen työpaikkaansa hoitoalalle.

– Johdatuksen myötä palasin takaisin – ja nyt tämä on minulle kuin toinen koti.Asukkaat ovat työn sokeri ja suola.

– Parasta työssäni ovat nämä ihmiset, heistä on tullut minulle kuin toinen perhe. Usein sosiaalityössä puhutaan asiakkaista, mutta en itse halua käyttää tuota termiä vaan puhua ihmisistä. Eräs asukas on joskus sanonut minulle, että ”olet kuin oma ihminen!” En halua olla heidän yläpuolellaan neuvoja antamassa, vaan enemmän kuuntelija ja rinnalla kulkija.

Mutta välillä tulee myös raskaita hetkiä.

– Joskus tuntee itsensä avuttomaksi, kun kohtaa konflikteja, joita ei pysty ratkaisemaan. Aikuisia ihmisiä ei pysty kasvattamaan. Välillä joudun puuttumaan myös kiinteistöön liittyviin ongelmiin ja auttamaan asukkaita asioinneissa kielimuurin takia. Nämä ovat asioita, joihin joutuu hetkessä keksimään ratkaisuja, ja pitää yrittää vain tehdä parhaansa. Tämä on paras ja raskain työ, mikä minulla on koskaan ollut.

– Työ vaatii paljon rukousta, että Jumala antaisi voimia ja viisautta siihen, miten toimia.

Annika asuu Espoonlahdessa, ja työmatkaan kuluu helposti pari tuntia suuntaansa.

– Se on työn raskain osuus. Pitää olla palo tähän työhön. Koen työni kutsumuksena – tämä on paikkani tällä hetkellä elämässäni. Kun saavun perille, on kuin saapuisin yhdestä kodista toiseen.

Millaisena Annika näkee työnsä ja Puistolan tulevaisuuden?

– Toivon, että toimintamme saa jatkua ja Puistola toimia paikkana, jossa vanhukset viihtyvät. Toivon, että saan olla heille tuki ja turva. Joskus meillä on hyvin vakaviakin keskusteluja ja käymme läpi sielunhoidollisia asioita. Haluan olla heidän käytettävissään.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen, Esa Nenonen & Antti Kuivalainen 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä