Kohtaamisia joulupadalla

Meillä pelastusarmeijalaisilla on tapana laulaa uskostamme ja missiostamme. Yksi osa missiotamme on seistä joulun aikaan joulupadalla, jotta voisimme auttaa hädänalaisia ihmisiä. Pelastusarmeijan musikaalissa Man Mark II  lauletaan kaunista laulua maailman tarpeista. Kappaleen on sanoittanut John Gowans, ja siinä muistutetaan meitä Pelastusarmeijan missiosta:

”Maailmassa moni elää kärsien. Jumalaa, sua ja mua tarvitaan. Lapset itkee ilman hoivaa aikuisen. Jumalaa, sua ja mua tarvitaan. He vain kuolee, epätoivon valtaan jää, tarkoituksen elämästään menettää, jos me emme auta, kohtaa kärsivää. Jumalaa, sua ja mua tarvitaan.”

Pelastusarmeijan upseerina minua motivoi hädässä olevien palvelu, ja samaa tarkoitusta varten meillä on myös Joulupata-keräys. Haluaisin kertoa teille tarkemmin, miten olen aikoinaan liittynyt ”Pelastusarmeijan Joulupataan”. Synnyin ja vartuin pienessä eteläsaksalaisessa kaupungissa. Hoitajaopintojeni aikana tutustuin kristityn ystäväni kautta Raamattuun ja ymmärsin, että Jumala rakastaa minua ehdottomasti, ja että Jeesus kuoli ristillä minun takiani. Ymmärsin, että Jumalalla on suunnitelma elämälleni, ja että Hän halusi ohjata minua. Ymmärsin senkin, että kuolemaa seuraa ikuinen elämä, ja että minulla voisi olla henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Muistan, kuinka yhtenä päivänä menin polvilleni ja rukoilin: ”Herra Jeesus, olen tehnyt väärin, olen elänyt elämääni ilman sinua, anna minulle anteeksi. Tässä minä olen, tule elämääni ja muuta minua.” Tiedän, että tuona päivänä minusta tuli kristitty, uskovainen, Jumalan lapsi. Pystyin rukoilemaan ja puhuttelemaan Jumalaa isänä – ja näin minä sain ilon ja rauhan. Jumalan pyhä henki aloitti uudistustyönsä minun elämässäni, eikä ole siinä vieläkään valmis – mutta aina voi toivoa!

Loppukokeideni jälkeen Jumala ohjasi minut töihin Pohjois-Saksan Hampuriin, jossa Pelastusarmeijan missioryhmä työskenteli punaisten lyhtyjen alueella St. Paulissa. Noiden kahden vuoden aikana minä ja työtoverini sekä missiomme ystävät otimme esimerkkiä Jeesuksen elämästä, rakkaudesta, rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta, kun palvelimme alueen köyhiä, narkomaaneja, alkoholisteja, prostituoituja, vanhuksia, lapsia ja perheitä. Tuo työ oli minulle monella tapaa silmiä avaava kokemus. Olin usein rukoillut, että Jumala näyttäisi minulle suunnitelmansa elämäni varalle. Hän vastasi rukouksiini hyvin selvästi, ja niin minusta tuli pelastusarmeijalainen.  Myöhemmin Jumala kutsui minut palvelemaan Häntä täysipäiväisesti Pelastusarmeijan upseerina. Minut hyväksyttiin Baselin upseerikouluun. Siellä tapasin tulevan aviomieheni, jonka kanssa saatoin jakaa vakaumukseni.

Viikkoa ennen joulua kaikki kadetit ja opintoupseerit osallistuivat yhdessä Pelastusarmeijan jäsenten, soittajien ja laulajien kanssa Joulupata-keräykseen Baselissa. Se oli valtava tapahtuma: useat musiikkiryhmät lauloivat kitaroiden säestyksellä ja soittivat vaskipuhaltimia viestittääkseen ihmisille, että on aika ryhtyä tuumasta toimeen. Ihmiset antoivat oikein anteliaita lahjoituksia Joulupadallemme.

Kun olimme saattaneet opintomme loppuun, meidät vihittiin upseereiksi. Menimme naimisiin ja meidät määrättiin Etelä-Ranskaan, Nizzan osastoon. Vaikka alue on yksi Ranskan rikkaimmista, kohtasimme myös paljon köyhyyttä. Mikä ilo olikaan saada auttaa Joulupata-keräyksestä saaduilla tuotoilla: ruoka-avustuksia, joulujuhlia, lahjoja lapsille ja aikuisille. Toimintaamme arvostettiin suuresti.

Kaikissa maissa, jonne olemme saaneet määräyksen, Ranskassa, Saksassa ja nyt Suomessa, ihmisillä on ollut mahdollisuus auttaa ja antaa aikaansa osallistumalla Joulupata-keräykseen. Pelastusarmeija on järjestänyt joulujuhlia kodittomille ja köyhille, jakanut lahjoja ja järjestänyt ohjelmaa ja ruokaa. Meillä on usein ollut tarpeeksi rahaa ja varoja, jotta olemme voineet auttaa ihmisiä myös muulloin kuin jouluna, esimerkiksi maksamalla heidän sähkölaskunsa tai antamalla ruokakuponkeja. On aina ollut ilo auttaa tarpeessa olevia ja nähdä heidät onnellisina, lapset silmät kirkkaina ja hymy huulilla, tarjota lämmin kädenpuristus. Kaikki se työ, tuntikausien seisominen Joulupadalla, soittamassa kelloa, kiittelemässä, toivottamassa Jumalan siunausta, toivottamassa hyvää joulua, silloinkin kun oli pakkasta, ja vaikka joskus ihmiset pilkkasivat tai nauroivat, se oli silti sen arvoista.

Valitettavasti meillä on myös ikäviä kokemuksia. Muistan, miten eräänä päivänä en olisi halunnut lähteä ulos. Olimme Strasbourgissa, Itä-Ranskassa. Oli tuulinen ja kylmä päivä. Maassa oli lunta. Valmistauduin hyvin. Puin useamman kerroksen vaatteita, vedin jalkaani paksut ja lämpimät talvisaappaani, laitoin hatun päähäni, kiedoin paksun huivin kaulaani ja vedin hanskat käteeni. Minun piti seistä oikein tuulisella paikalla ja soittaa patakelloa. Ranskassa kellonsoitto on hyvin yleistä silloin, kun pataa vartioi vain yksi ihminen. Kun saavuin paikalle, kehotin itseäni olemaan rohkea. Selviäisin kyllä – vuoro kestää vain tunnin, sitten seuraava vahti tulee. Ulkona oli todella kylmä ja aloin jäätyä. Silmäni alkoivat vuotaa. Se oli todella vaikeaa. Kun vuoroni alkoi lähestyä loppuaan, ajattelin, että selviydyn tästä. Kuitenkin kävi niin, että henkilö, jonka piti olla vuorossa minun jälkeeni, jätti kokonaan tulematta. Muutaman pitkän minuutin jälkeen luovuin toivosta ja totesin, että joudun seisomaan padalla vielä toisen tunnin. Onnekseni mieheni tuli silloin käymään padalla tarkistamassa, oliko patavahtivuoron vaihto sujunut hyvin. Hän yllättyi nähdessään minut vielä seisomassa kylmässä tuulessa, ja hän tuli minun tilalleni vartioimaan pataa, jotta minä pääsin kotiin lämpimän teekupin ääreen.

Aina silloin, kun minulla on ollut vaikeaa, niin kuin esimerkiksi tuolloin Joulupadalla, olen rukoillut ja yrittänyt muistaa kaikkia niitä, joita olemme voineet Joulupata-keräyksellä auttaa, heidän toiveitaan ja iloaan, ja myös mitä Jeesus sanoi evankeliumissa: ”totisesti: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:40). Se on antanut minulle rohkeutta jatkaa uskollisesti tätä työtä sisarteni ja veljieni, naapureideni, erimaalaisten, iholtaan eriväristen, eri kulttuuritaustaisten ja eriuskoisten kanssa.   

En tee tätä työtä itseni vuoksi, en saa mitään henkilökohtaista hyötyä siitä, että seison monia tunteja Joulupadalla. Se on minun vastaukseni Jumalan kutsuun, se on osa uskonilmaisuani, iloani seurata Jeesusta palvelemalla muita, solidaarisuuttani naapurini kanssa tai häntä varten. Oma haasteeni on toisinaan omalta mukavuusalueelta poistuminen, varsinkin silloin, kun ulkona on kylmää, mutta pyyteetön auttaminen tuo kuitenkin suuren ilon. Kun vastasin myöntävästi Jumalan kutsuun monta vuotta sitten, lupasin myös pitää huolta muista ja pitää heidät ajatuksissani: heidän tarpeensa, heikkoutensa, heidän kamppailunsa elämässä, perhehuolet. Olen kokenut ja nähnyt monta kertaa Pelastusarmeijan upseerin työssäni, miten elämä voi suistua raiteiltaan nopeasti ja kuka tahansa voi löytää itsensä vaikeasta tilanteesta, haavoittuneena, traumatisoituneena, yksinäisenä, turvattomana, ilman suojaa tai ystäviä, jopa perheensä hylkäämänä, jolloin alkoholi ja huumeet ovat olleet ainoa pakokeino. Meidän ei pidä kääntää päätämme tai sulkea silmiämme, kun näemme tuskaa, surua tai kurjuutta. Meidän pitää uskaltaa, välittää, olla keskenämme yhtä, jakaa omastamme toisille ja tuettava toisiamme.

Ensimmäisessä Pelastusarmeijan määräyksessämme Nizzassa, Etelä-Ranskassa, meillä oli mielenkiintoinen kohtaaminen kodittoman ja mielenterveysongelmista kärsivän naisen kanssa. Häntä kutsuttiin Madame Annaksi. Hän oli keski-ikäinen, asui kaduilla ja säilytti koko omaisuuttaan ostoskärryissä. Eräänä päivänä näimme hänet yllättäen Pelastusarmeijan ovella. Hän otti kärrystään esiin luudan ja putsasi Pelastusarmeijan sisäänkäynnin. Sitten hän asetti lattialle pienen maton, polvistui ja alkoi rukoilla rakennustamme päin ja nosti samalla kätensä ylös ja huusi: ”Oi Pelastusarmeijan Jumala.” Nainen oli kieltämättä vähän erikoinen, mutta oli selvää, että hän tiesi jotain Pelastusarmeijasta. Kuulimme muilta ihmisiltä, että osastomme edelliset upseerit antoivat hänelle välillä ruokaa ja vaatteita. Eräänä päivänä näimme hänet lähellä rakennustamme leikkaamassa hiuksiaan isolla veitsellä. Meitä säälitti, että hän joutui asumaan kadulla, ja halusimme auttaa häntä. Muistan, kuinka yritimme löytää hänelle asuinpaikkaa ja soittelimme ympäri kaupunkia, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut majoittamaan häntä, koska hän ei ollut kadulla häiriöksi tai satuttanut muita. Hän siis jatkoi kadulla asumista, ja aina välillä näimme hänet. Tuli joulukuu ja aloimme valmistautua Joulupata-keräystä varten. Seisoimme joulupadan luona ison kauppakeskuksen edessä. Yhtäkkiä Madame Anna saapui paikalle ostoskärrynsä kanssa ja suuntasi kohti pataa. Hän hymyili meille ja tarkasteli pataa. Sitten hän palasi ostoskärrylleen ja alkoi kaivaa sieltä jotain. Olimme ensin vähän huolissamme, kun muistelimme häntä aiemmin veitsensä kanssa, mutta hän ottikin esiin ison muovikassin, joka oli täynnä kolikoita, jotka hän oli varmaan kerännyt kerjäämällä julkisilla paikoilla. Hän avasi pussin ja kaatoi kaikki sadat kolikot suoraan pataan – leveästi hymyillen. Hän oli niin onnellinen. Meistä tilanne tuntui epätodelliselta, se oli aivan uskomatonta. Miten esimerkillistä. Hän – jolla ei ollut melkein mitään – antoi kaikki rahansa Joulupadalle. Hän luotti meihin sekä Pelastusarmeijaan ja oli niin onnellinen saadessaan auttaa meitä, ja näin hän saattoi meidän kauttamme auttaa myös muita puutteessa eläviä.

Tänä päivänä, 30 vuoden ja monen eri maan, eri ympäristöjen ja toimenkuvien jälkeen olemme vakuuttuneita siitä, että vuoden lopussa järjestettävä Joulupata-kampanja on oikein toimiva. Joulun aikaan ihmiset haluavat antaa omastaan ja ovat valmiita ilmaisemaan solidaarisuuttaan. Meille on ollut myös ilo osallistua keräykseen koko perheen voimin laulamalla ja olemalla paikalla kolmen lapsemme kanssa. Se on ollut mielestäni tärkeää myös meille vanhemmille. Tänäkin päivänä on tärkeää opettaa lapsillemme solidaarisuutta, jakamista ja huolenpitoa toisista.

Kesällä 2016 meidät määrättiin Suomen ja Viron territorioon. Kun seisoimme Joulupadalla Helsingissä, Stockmannin kellon alla, huomasimme, että Joulupata-keräys on osa suomalaisten joulunaikaa. Oli ilo nähdä niin paljon ihmisiä antamassa – ei vain rahaa, vaan myös paljon vaatteita, ruokaa, joululahjoja, lapsille, perheille, kodittomille. Se oli suurenmoista. Joulupatatuottojen järjestely ja jakaminen on joka vuosi iso urakka. Kuulimme myös jälkeenpäin, että olisimme tarvinneet enemmän patavahteja.

Haluaisitko sinä osallistua Joulupata-keräykseen? Onko sinulla tunti tai pari aikaa? Jos kyllä, niin olet lämpimästi tervetullut!

Tai jos olet menossa jouluostoksille joulukuussa ja satut kulkemaan Joulupatamme ohi, esimerkiksi Oulussa, Porvoossa, Turussa, Jyväskylässä, Rovaniemellä, Kuopiossa, Tampereella, tai Helsingissä, muista, että voit olla omien mahdollisuuksiesi mukaan lahjoittaja, annoitpa sitten rahaa tai vaatteita.

Olkoon Jumalan rakastava hoiva ja hänen uudistava voimansa mukanasi elämäsi kaikkina hetkinä, ja etenkin joulun aikaan!

Jumalan siunausta!

Anne-Dore Naud
Eversti
Suomen ja Viron territorion naistyön presidentti 

Joulupatakeräys on jo alkanut netissä: joulupata.fi

Padat ovat kaduilla ja kauppakeskuksissa 14.–23.12.
Bongaa Helsingissä myös liikkuvat joulupatamme! 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä