Kirill Burunov: On inhimillistä auttaa niin Suomessa kuin muualla maailmassa

Kapteeni Kirill Burunov on vielä hetken Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion nuorin upseeri. Tämä 31-vuotias nuori mies on palvellut puolet elämästään Armeijassa, ensin pelastussotilaana ja sitten upseerina. Kotkan osaston johtajalla oli erityinen syksy, kun hän oli Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön tiimissä auttamassa Ukrainasta sotaa paenneita Bukarestissa Romaniassa. Nyt on aika tutustua Kirillin elämänvaiheisiin, Kotkan kuulumisiin ja haastaviin viikkoihin katastrofityössä.

Hymyilevä osastonjohtaja on ovella, kun saavun paikalle Pelastusarmeijan Kotkan osastolle. Haastattelu sijoittuu pahimpien joulupatakiireiden keskelle, ja hän pahoittelee tilojen pientä sekaisuutta.

– Meillä on nyt täysi hönkä päällä, Kirill sanoo.

Kaiken kiireen keskellä Kirillillä on kuitenkin hetki aikaa Sotahuudolle. Istuudumme osaston kahvitilan nurkkapöydän äärelle ja siirrymme vuoteen 1991, jolloin pieni Kirill ilmestyi Burunovien perheeseen Viron itärajalla Narvassa – vain pari kuukautta Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen. Kirillin isä oli merimies ja äiti työskenteli tehtaassa, jossa valmistettiin kankaita ja pyyhkeitä. Nykyään Kirillin isä, Aleksei Burunov, toimii Pelastusarmeijan Tarton osaston johtajana, hänen äitinsä nukkui pois viime syksynä Kirillin ollessa Romaniassa.

Kirillillä on kolme nuorempaa sisarusta. Hän muistelee lapsuusaikaa lämmöllä.

– Tuohon aikaan ei lapsilla ollut kännyköitä ja tietokoneita, vaan vietimme aikaa ulkona. Oma lempparini oli pitkät kesätauot koulusta. Kesäisin olin usein leireillä tai mummon mökillä.

Itsenäistymisen alkuaikaan monet seurakunnat kasvoivat, ja Kirillin vanhemmista, isoäidistä ja sedästä tuli kristittyjä.

– Isälläni oli sellainen vitsi, että olin niin vaikea lapsi, että hänen oli pakko tulla uskoon, Kirill naurahtaa.

Luontevasti uskovassa perheessä ja seurakuntayhteydessä varttuessa Kirillille Jumalan olemassaolo oli itsestäänselvyys.

– Henkilökohtaisesti minulla ei ollut yhtä suurta uskoontulokokemusta, vaan useampia pienempiä todistuksia Jumalan läsnäolosta. Ensimmäisen kerran koin Jumalan puhuttelevan minua 13-vuotiaana rippileirillä. Minulla on ollut aikoja, jolloin olen ollut kauempana Jumalasta ja kausia, jolloin lähempänä.

Kaksi kapteenia

Burunovien perheessä on kaksi kapteenia: Kirill itse ja hänen isänsä. Aleksei vihittiin upseeriksi 2011 ja Kirill 2016.

–  Vanhempani erosivat, kun olin kaksitoista. Seurakuntamme oli sen verran vanhoillinen, että avioero oli siellä ongelmallinen asia. Tämä sai isäni vierailemaan muissa seurakunnissa, ja hän tutustui Pelastusarmeijaan. Osaston johtaja ehdotti, että hän tulisi auttamaan lasten kesäleireille, sillä isälläni oli paljon kokemusta leiritoiminnasta. Isäni sanoi minulle, että voisin tulla tutustumaan Armeijaan halutessani, mutta hän ymmärtää, että se on vaikeaa, koska kaikki ystäväni ovat nykyisessä seurakunnassa. Päätin kuitenkin mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu... ja täällä ollaan edelleen!

Alussa Armeijan sotaisa kuvasto aiheutti nuoressa pojassa hämmennystä: – Tämä tuntui hyvin kummalliselta paikalta virkapukuineen ja taistelulauluineen. Tuntui mielenkiintoiselta ja jopa vähän pelottavaltakin. Mutta viihdyin ja näin, miten mukavia ihmiset olivat. Osastoupseerista tuli hyvä ystäväni, ja olemme yhteydessä vielä tänä päivänäkin.

Kirillistä tuli pelastussotilas, ja melko pian hän pohti upseeriuttakin.

– Ensimmäisen kerran pohdin asiaa, kun olin osastoupseerin kanssa tekemässä jouluvalmisteluja. Hän sanoi: ”Kirill, sinusta tulisi hyvä upseeri.” Totesin, että eipä tule tapahtumaan. Jäin kuitenkin miettimään asiaa. Nämä ensimmäiset ajatukset upseeriudesta olivat hyvin kevyttä pohdintaa siitä, millaista elämäni olisi upseerina. Vuonna 2010 tunsin vahvemman kutsun sisälläni. Sydämeni sanoi jo kyllä, mutta aivot pistivät vastaan. Vuonna 2014 aloitin upseerikoulussa.

Kirill työskenteli Armeijassa jo ennen kadettiaikaa. Hän työskenteli puoli vuotta Virossa ja toiset puoli vuotta Ruotsissa, kunnes sai kutsun silloiselta territorion johtajalta, komentaja Dick Krommenhoekilta tulla työskentelemään Suomeen. Vuodesta 2011 asti Kirill on palvellut Suomessa: avustajana Rovaniemellä, Kotkassa ja Helsingissä. Kotkassa hän myös johti osastoa puoli vuotta. Valmistuessaan upseerikoulusta hän oli Helsingissä avustajana majuri Esa Nenosen alaisuudessa. Esa toimi osastonjohtajana myös edellisessä määräyksessä Kotkassa. – Esan kanssa on ollut paljon hyvää yhteistyötä, Kirill toteaa hymyillen.

Upseerikoulusta hänellä on vain hyviä muistoja.

– Jokaiselle koulutusprosessi on eri, koska lähtökohdat ovat erilaisia. Minulle Armeija-ympäristö oli hyvin tuttu, joten siinä mielessä se oli kivutonta ja hauskaa aikaa. Samaan aikaan opiskelemassa olivat Arina Vessalauskas Virosta ja Kaisu ja Riku Leino Suomesta.

Kirill oli Suomen ja Viro territorion nuorin upseeri, ja on sitä vielä nytkin. Ensi syksynä valmistuessaan kadetti Enni Becker perii Kirilliltä tämän tittelin. – Onkin jo aika antaa tämä kunnia seuraavalle.

Kotkan poikia

Kirillin seuraava valmistumisen jälkeinen määräys oli Mikkeliin, ja nyt hän on jälleen Kotkassa. Määräys alkoi elokuussa 2020.

– Määräys oli helppo, sillä Kotka, osaston väki ja toiminta olivat jo entuudestaan tuttuja. Pandemia vaikutti vahvemmin Mikkelissä, mutta myös Kotkassa ovet sulkeutuivat joulun aikaan. Se oli kova paikka, ensimmäinen joulu ilman joulun tapahtumia ja jumalanpalveluksia. Mutta olimme tyytyväisiä, että pystyimme tuolloinkin järjestämään Joulupata-keräyksen ja jouluavustukset onnistuneesti, Kirill kiittelee osaston väkeä ja vapaaehtoisia.

Kotkan osasto ei ole suuren suuri, mutta se on vireä. Osaston yhteydessä olevia ihmisiä on nelisenkymmentä, ja sunnuntain jumalanpalveluksissa on parikymmentä kävijää viikoittain.

– Meillä on myös iäkkäämpää väkeä, jotka eivät pääse enää paikalle – siksi yritän tehdä mahdollisimman usein kotikäyntejä.

Kotkan viikko-ohjelmaa rytmittävät sunnuntain jumalanpalvelus ja maanantain naisvoittoinen päiväkerho. Kotkassa on ollut paljon pakolaisia Lähi-idästä, ja osastolla oli aiemmin pari kertaa kuussa miesten kokoontumisia, joissa tehtiin yhdessä ruokaa ja keskusteltiin. Parhaimmillaan illoissa oli mukana parikymmentä miestä. Kirill kertoo, että heillä on valmius järjestää näitä iltoja jatkossakin. Lisäksi Kirill ja osaston porukka käyvät lehtikaupalla ja kotikäynneillä, järjestävät kotikokouksiakin. Sosiaalinen työ on myös tärkeää.

– Suurin osa avustuksistamme on lahjakortteja ruokakauppaan. Joulunaikaan meillä on noin 150 avustettavaa kotitaloutta, ja muutoin kuukausitasolla avustettavien määrät vaihtelevat. Koronapandemia, Ukrainan kriisi ja kohonneet hinnat ovat vaikuttaneet tarpeeseen. Tarve on hyvin kova, ja yritämme auttaa niin paljon kuin pystymme. Työttömiä on paljon, mutta avustettavien joukossa on niin eläkeläisiä, yksinäisiä kuin lapsiperheitäkin.

Apuna maailmalla

Kirill oli osa Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön tiimiä Romaniassa syys-marraskuussa. Katastrofityön tiimi auttaa ja tukee Romanian Pelastusarmeijaa Ukrainasta sotaa pakenevien auttamistyössä.

Pelastusarmeija työskenteli EXPO:ssa, messukeskuksessa Bukarestissa. Saman katon alla toimi useampia järjestöjä, kuten World Vision, Unicef, Pelastakaa Lapset sekä pieniä järjestöjä, jotka jakoivat tietoa esimerkiksi lääkäripalveluista. Samassa paikassa olivat rekisteröinti, vaatejakelu, elintarvikejakelu, infopiste, lääkäreiden kontaktit ja työnvälitystoimiston palvelut. Paikalliset sosiaalityöntekijät olivat myös vahvasti läsnä.

– Kansainvälisen Pelastusarmeijan tiimiin kuului neljä työntekijää Suomesta, Hollannista, Kanadasta ja Yhdysvalloista ja kolme palkattua ukrainalaista. Pelastusarmeijan päätehtävänä oli lahjakorttien jakelu ja ihmisten rekisteröinti avustusprojektiin, Kirill kertoo.

Keskuksessa vastaanotettiin kaikki järjestöt mukaan lukien noin 1 100 taloutta päivässä, ja avustustyön kautta jaettiin lahjakortteja 300–500 päivittäin.

– Ihmiset saivat 10 euron lahjakortit saman tien, ja pystyivät niillä ostamaan ruokaa, lääkkeitä ja muita välttämättömyystarvikkeita. Keskuksesta annetiin myös ruokapaketteja, hygieniatarvikkeita ja vaatteita. Avustusprojektin kautta sai sitten suurempia avustuksia, joilla pakolaiset pystyivät hankkimaan vaatteita, elektroniikkaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.

– Avustussumma oli 150 euron arvoinen, ja niitä jaettiin seitsemän viikon aikana 7 000 perheelle. Perheiden keskimääräinen koko oli 4,5 henkilöä, Kirill selventää.

– Koko keskuksessa oli vain muutama työntekijä, joka puhui ukrainaa tai venäjää, ja minä olin yksi heistä. Tehtäviini kuuluikin paljon rekisteröintiä, opastusta, tulkkausta ja ohjausta.

Kirill suoritti viime toukokuussa kansainvälisen Pelastusarmeijan järjestämän katastrofityön koulutuksen. Viisipäiväisen intensiivisen kurssin aikana käytiin läpi, mitä kaikkea maailmalla tapahtuu ja miten Pelastusarmeija pystyisi parhaiten näihin kriiseihin reagoimaan. Kurssin pohjalta Kirill sai kutsun katastrofityöhön Romaniaan. Territorion johdon näytettyä vihreää valoa kansainvälinen päämaja kontaktoi Kirilliä.

–  Vastasin aikailematta myöntävästi! Minulla oli vain muutama päivä aikaa pakata ja tutustua projektiin, mutta minua kantoi tunne, että olin menossa paikkaan, missä tarvitaan apua ja missä voin olla hyödyksi. Toki jännitti kovasti. Tosin ei niinkään Romaniaan lähteminen, vaan se, miten saan asiat järjestettyä täällä Kotkassa poissa ollessani. Soitin esimiehelleni majuri Tero Saajorannalle, ja hänen avustuksellaan asiat ratkesivat nopeasti.

Kirill kertoo, että ensimmäisinä päivinä vauhti oli kova:

– Piti nopeasti oppia paljon, ymmärtää ja reagoida nopeasti, ja saada kokonaiskuva tilanteesta. Oli stressaavaa, kun tahdoimme tiiminä mahdollisimman nopeasti ja hyvin auttaa apua jonottamaan tulleita ukrainalaisia. Kokonaiskuvan hahmotuttua päivät ja viikot menivät nopeammin.

Suurin haaste olivat keskustelut sotaa paenneiden kanssa. Oli paljon ihmisiä, jotka olivat paenneet ilman rahaa, henkilöpapereita ja mitään omaisuutta. Monet olivat menettäneet kotinsa.

– Piti olla varovainen, miten puhuu ja kyselee asioita. Hymyilenkö ja rohkaisenko heitä? Vai olenko hiljainen ja osoitan myötätuntoa? Oli monia herkkiä hetkiä, mikä oli psyykkisesti raskasta, Kirill sanoo vakavana.

Romaniasta Suomeen

Kirill oli ensimmäistä kertaa Romaniassa. Maa ja sen asukkaat tekivät häneen vaikutuksen.

– Muutaman kerran matkustimme lyhyesti ympäri Romaniaa tutustuen Pelastusarmeijan muihin projekteihin ja paikallistyöhön. Oli hienoa nähdä, miten osastot auttoivat myös tässä vaikeassa tilanteessa. Tiimillä oli myös hiukan vapaa-aikaa. Tutustuimme Bukarestiin ja vierailimme myös Draculan linnalla Transilvaniassa.

– Romania on kaunis maa ja ihmiset ystävällisiä, mutta siellä on paljon köyhyyttä. Kuilu rikkaiden ja vähävaraisten välillä on hyvin, hyvin syvä. Köyhyys näkyy kaikkialla. Romanian historia on ollut vaikea, ja ihmiset yrittävät parhaansa mukaan rakentaa parempaa maata.

Kirill kertoo, että tiimin jäsenet tukivat ja olivat positiivisia. Se auttoi pärjäämään ja tekemään noista seitsemästä viikosta ikimuistettavia.

– Teimme työtä kaikki omalla huumorilla. Kiusoittelimme toisiamme hyvässä hengessä ja olimme aina valmiita auttamaan toisiamme.

Tiedustelen lopuksi, millaiset ovat Kirillin ajatukset tästä vaikeasta tilanteesta ja tulevaisuudesta:

– Tietysti on hyvin surullista, että tämän päivän maailmassa tapahtuu sotia, on paljon vähävaraisia ihmisiä, nälkää, orjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Yritän muistuttaa itseäni päivittäin siitä, että kannattaa olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että asuu Suomessa. Maassa, missä ei sodita, maassa, missä on hyvä terveyshoito, maassa, missä on hyvä sosiaaliturva. Jos tulevaisuudessa saan samanlaisen mahdollisuuden, lähden mielelläni auttamaan siellä, missä apua tarvitaan. Me olemme kaikki ihmisiä – ja on inhimillistä auttaa apua tarvitsevia niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen & Kirill Burunovin kuva-albumi 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä