Kiitos Jumalalle jokaisesta henkäyksestä

Olga Roshka, joka tällä hetkellä palvelee Narvan osastossa yhdessä miehensä Aleksey Burunovin kanssa, on Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion viimeisin kadetti. Hän aloitti upseerikouluopinnot tänä syksynä. Olgan elämässä on ollut monia käänteitä, eikä sotilas- tai upseerikutsumukseen vastaaminen ollut aivan mutkatonta. Nyt aika on oikea.

Tarton osaston torstaiaamu on toivoa ja tohinaa täynnä. Keittiöstä leviää erinomainen kaalikeiton tuoksu, kun osaston vapaaehtoiset ovat valmistamassa ateriaa päivän sosiaalisen työn ruokahetkeen. Ensimmäiset ruokailijat ovat jo saapuneet, ja osaston johtaja, kapteeni Aleksey Burunov on ottamassa heitä vastaan. Keittiön takana sijaitsevasta lasten huoneesta kuuluu toisenlaisia ääniä, sillä siellä kolmevuotiaalla Matveylla ja kaksivuotiaalla Arinalla on menossa reippaat leikit. Menoa on seuraamassa Olga Roshka sylissään pienoinen Elisaveta Victoria.

Lapset jatkavat leikkejään, ja istuudumme alas kuulemaan Olgan elämäntarinaa. Siitä ei käänteitä puutu!

37-vuotias Olga on kotoisin Moldovasta Transnistrian alueelta Dubăsarin kaupungista. Lapsuudenperheeseen kuuluivat isä, äiti ja sisko sekä isoäiti, joka piti hänestä paljon huolta.

– Ne olivat mielenkiintoisia aikoja. Leikimme paljon ulkona. Otimme myös vastuuta kotieläimistä: meidän piti ruokkia linnut ja kylvettää koirat. Osasimme olla hiukan tuhmiakin, päästimme muun muassa lemmikkikanimme luontoon. Ja kun olimme isoäitimme luona hoidossa, otimme häneltä rahat käsilaukusta ja ostimme koko summalla purukumia. Sinä päivänä meillä oli paljon kavereita, Olga naurahtaa ja puistaa päätään.

Olga oli hyvä oppilas, ja häntä kiinnosti maantieto. Hänen opettajansa suositteli Olgalle maantiedon opettajan ammattia.

– Opiskelin kovasti, jotta saisin stipendin ja pääsisin yliopistoon. Venäjän kielen kokeen selvitin hyvin, mutta kun näin biologian ja maantiedot kysymykset, tajusin ettei niiden aiheita ollut opetettu meille lainkaan. Jäin siis ilman stipendiä. Vaihtoehtona oli joko maksaa yliopistokoulutuksesta tai löytää ilmaisia kursseja. Löysin lääketieteen opinnot, ja koulun rehtori sai äitini vakuuttumaan ideasta. Äiti suostui maksamaan koulutukseni. Se ei ollut helppoa aikaa, sillä samaan aikaan siskoni aloitti opinnot maksullisessa lukiossa. Jumalan armon ansiosta kuitenkin selvisimme tuosta tiukasta ja haastavasta ajasta.

– Valmistumisen jälkeen työskentelin lääketieteellisellä alalla kymmenen vuotta. Tunsin, että olin löytänyt paikkani. Silti se, etten päässyt opiskelemaan maantiedettä, oli minulle herkkä asia. Kysyin usein Jumalalta, miksi en tuolloin onnistunut.

Uudet ystävät

Olga tutustui Pelastusarmeijaan kuusitoistavuotiaana vuonna 2004, vuotta ennen lääketieteen opintojen alkua. Hänen perheensä oli tapakristittyjä.

– Koulukavereiden kanssa hengailimme yhdessä viikonloppuisin. Aluksi se oli mielenkiintoista, mutta he alkoivat kuluttaa aina vain enemmän alkoholia ja yrittivät saada minutkin mukaan siihen. Minua se ei kiinnostanut. Tietyssä pisteessä ilmoitin tomerasti, että en aio juoda kanssanne. Olin nähnyt, miten heidät tilansa oli alkanut heikentyä.

– Ymmärsin, että etsin jotain, mutta en tiennyt mitä. Eräs luokkakaverini kutsui minut Pelastusarmeijaan juuri, kun tein eroa entisistä ystävistäni ja tarvitsin elämääni sisältöä. Tulin osastolle ja näin nuorten pelaavan pöytätennistä. Minusta oli mukavaa hengailla heidän kanssaan. Nuorten iltojen lisäksi aloin osallistua lasten ohjelmiin. Aluksi olin vain seuraamassa, mutta sitten aloin auttaa esimerkiksi ohjelman suunnittelussa ja jälkisiivouksessa. Samaan aikaan aloin osallistua jumalanpalveluksiin ja raamattutunteihin. Eräänä torstai-illan raamattutuntina tulin uskoon. Koin sisäisen valon.

Olga olisi halunnut tulla nopeasti sotilaaksi, mutta hänen vanhempansa eivät katsoneet sitä hyvällä.

– Opiskelin opinkappaleet, selvitin haastattelun ja olin valmis vihkimykseen. Sain virkapukuni ja vein sen kotiin. Kun äitini näki minut virkapuvussa, hän sanoi, että tuon häpeää perheelleni liittymällä lahkoon. Se oli minulle hankalaa aikaa. Jatkoin Armeijassa käymistä salaa. Kävi kuitenkin ilmi, ettei se salaisuus ollut niin kovin salainen, Olga sanoo ja väläyttää hymyn. –  Kaksi vuotta myöhemmin ilmoitin jälleen äidilleni, että nyt minusta tulee pelastussotilas. Äitini näki, ettei kannata kieltää, kun tuohon aikaan olin jo opiskelemassa lääketiedettä.

Olgasta tuli sotilas Pelastusarmeijan Dubăsarin osaston juhliessa 15-vuotispäiviä 30.7.2006.

– Olin mukana monenlaisessa toiminnassa. Autoin lasten ohjelmissa, ja minusta tuli pyhäkoulun opettaja. Vuonna 2008 minusta tuli lähimmäispalveluliiton sihteeri, ja vierailin vanhusten luona keskustelemassa, rukoilemassa ja lukemassa Raamattua. Tiimissäni oli joukko ihmisiä, joille organisoin näitä kotivierailuja. Jotkut vanhukset kaipasivat vain hengellistä tukea, mutta toisille kävimme myös kaupassa ja autoimme päivän askareissa, ja toimme heille aputarvikkeita.

Olga muutti Viroon vuonna 2019, ja siellä hänen tekemänsä työ on painottunut sosiaaliselle puolelle.

– Teemme enemmän avustustyötä, kuten soppajakoa. Autamme heitä, jotka eivät saa muualta apua.

Pitkä taival upseeriksi

Olga aloittaa upseeriopinnot syksyllä 2024. Upseerinura kutsui jo vuosia sitten.

– Vuonna 2012 meillä oli kongressi Kiovassa Ukrainassa. Kuulin tuolloin Jumalalta kutsun upseeriksi. Täytin hakemuksen. Joka vuosi minulta kysyttiin, milloin aloitan opiskeluni, ja joka vuosi minulla oli jokin tekosyy siirtää sitä tulevaisuuteen. 2019 oli minulle eräänlainen kriisin vuosi, vaikka olin elämääni tyytyväinen. Viihdyin työssäni, ja sen ansiosta pystyin maksamaan asuntoni, ostamaan kaiken tarvitsemani ja matkustelemaankin. Minulla oli hyviä ystäviä. Koin silti, että tarvitsin muutosta elämääni. Opiskelin italiaa, sillä olin ajatellut muuttavani sinne. Halusin irtioton.

Kesällä 2019 Moldovassa oli uusien kadettien tervetulokokous. Siellä esitettiin jälleen kutsu niille, jotka tuntevat kutsumusta upseeriksi. Olga meni nuorten kanssa lavalle.

– Koin kutsun, mutta kyseenalaistin Jumalaa, kun minulla oli elämässäni kaikki, mitä haluan – miksi minun pitäisi luopua kaikesta ja alkaa upseeriksi? Kuulin hyvin selkeän viestin: ”Seuraa minua.”

Elokuussa Olga osallistui pyhitykseen keskittyvään Brengle-kurssiin. Hän piti kurssista, se sisälsi paljon oppia pyhyydestä.

– Kurssin lopussa on allekirjoitettava sitoumus siitä, että aikoo elää pyhää elämää yhdessä Jumalan kanssa. Ymmärsin, että elämässäni on niin monia avoimia kysymyksiä, etten voi enkä halua allekirjoittaa sitä. Keskustelin Brengle-kurssin johtajan, majuri Victoria Lalacin kanssa ja kerroin tämän. Rukoilimme, ja kun kyseinen päivä tuli, allekirjoitin sitoumuksen. Ymmärsin kuitenkin, että se on suuri uhraus. Minun on elettävä lupaukseni mukaisesti.

Rakkaus saapuu yllättäen

Viikkoa myöhemmin Olgan yhteinen matka Aleksey Burunovin kanssa alkoi.

– Vastatessani kutsuun ymmärsin, etten halua palvella Jumalaa yksin. Yksin palveleminen olisi mahdottoman hankalaa.

Paria vuotta aiemmin, vuonna 2017, Aleksey oli käynyt Moldovassa lomalla. Hän halusi vierailla kaupungissa, jossa olisi Neuvostoliiton aikaista ilmapiiriä. Hänelle suositeltiin Dubăsaria, ja Olgaa pyydettiin hänelle oppaaksi.

– Vietimme päivän yhdessä. Kävelimme tuntikausia kaupungilla ja esittelin hänelle nähtävyyksiä, taidegallerian ja jokirannan. Hyvästelin hänet, ja yhteys katkesi. Brengle-kurssilla tapasimme uudelleen. Hän kertoi Facebook-julkaisussaan olevansa Moldovassa. Laitoin viestiä ja kysyin, mitä kuuluu. Kolme päivää myöhemmin hän vastasi: ”Kerron, kun tapaamme…” Menimme kahville ja juttelimme. Kotimatkalla hän sanoi, että Jumala on kertonut, että minusta tulee hänen vaimonsa. Keskustelimme monista kysymyksistä. Seuraavana päivänä annoin hänelle jo suostumukseni, ja sitä seuraavana hän matkusti äitini luo pyytämään lupaa ja siunausta liitollemme, Olga muistelee onnellisuutta säteillen.

– Tiesimme, että tähän liittyy paljon kysymyksiä, ja jätimme asian rukouksessa Jumalan eteen. Ennen etenemistä romanttiseen suhteeseen rukoilin ja pyysin Jumalaa näyttämään, että jos hän on se oikea, anna hänen jäädä vierelleni.

Aleksey pysyi Olgan rinnalla, ja nuoripari näki, että suhde toimii. Syyskuussa Olga matkusti ensi kertaa Viroon kihlajaisiin ja tapaamaan Alekseyn lapsia Timofeyta ja Lidiaa.

– Heidän tapaamisensa on jäänyt hyvin mieleen. Ajoimme Tallinnasta Tarttoon ja pelasimme kaikenlaisia pelejä, Olga muistelee hymyillen.

1. lokakuuta liitto rekisteröitiin Virossa, ja viikkoa myöhemmin heillä oli hääseremonia Moldovassa. Siitä viikon päästä heillä oli hääjuhlat Tartossa ystäville, ja taas siitä viikkoa myöhemmin pelastusarmeijalaisille ystäville. Kokonainen kuukausi yhtä juhlaa!

– Kuukauteen mahtui monenlaisia kukka- ja hiuslaitteita, Olga mainitsee.

Nyt on opiskelun aika

Olga kertoo, että nyt on oikea aika upseerikoulun käymiselle.

– Ymmärsin, että olen nyt oikeassa paikassa ja tilanteessa. Haluan palvella sosiaalisesti haavoittuvaisia. Soppakeittiössä näen nuoria ihmisiä, jotka elävät hyvin vaikeissa elämäntilanteissa. Haluan auttaa heitä parhaani mukaan ja kertoa heille, että Jumala rakastaa heitä ja että Jumalan rakkaus mahdollistaa muutokset.

– Moldovan upseerikoulu toimitti paperini tänne vuonna 2020. Mutta koska minulla ei ollut pitkäaikaista oleskelulupaa, en voinut tuolloin vielä aloittaa. Tässä välissä olemme saaneet nämä kolme ihanaa lasta, Olga sanoo osoittaen huoneessa leikkiviä Arinaa ja Matveyta ja vaunussa torkkuvaa Elisaveta Victoriaa.

Tiedustelen Olgalta, millaisia ajatuksia tuleva opiskeluaika on herättänyt. Suurperheen äitinä suurimpana huolena on ajanhallinta: – Toivon, että olisi enemmän aikaa lukea Raamattua ja uusia kirjoja. Kun olen yrittänyt sitä, lapset ovat varastaneet kaiken huomioni ja aikani, Olga paljastaa. – Toivon opiskelun tuovan itsekuria.

Haastatteluhetkellä perheellä on edessään mielenkiintoinen muutos. Aleksey on saanut määräyksen Narvan osaston johtajaksi, ja perhe muutti heinäkuussa tähän Venäjän rajalla olevaan kaupunkiin.

– Tämä on minulle ensimmäinen kokemus määräyksestä ja siihen liittyvästä muutosta. Työmme Narvassa pitää aloittaa luomalla suhteita uusiin ihmisiin. Täytyy oppia ymmärtämään, millaista työtä siellä kaivataan. Narvassa on jo paljon toimintaa, ja tietenkin jännitän, miten saamme pyöritettyä sitä kaikkea. Toivon, että saamme paikallisilta jäseniltä apua ja voimme palvella yhdessä.

Olga on tällä hetkellä upseerikoulumme ainoa kadetti. Miltä se tuntuu?

– Onhan se erikoista. Moldovassa totuin siihen, että upseereita valmistui aina viidestä seitsemään kerralla. Se tekee nöyräksi. Toisaalta ainakaan minun ei tarvitse tehdä tamburiiniharjoituksia, Olga hymähtää.

Olga kertoo, että on kunnia opiskella virolaiseksi upseeriksi, ja hän toivoo, että muita seuraisi perässä:

– Se on tärkeää, koska se on Armeijan tulevaisuus. Toivon toki, että omatkin lapset seuraisivat jalanjälkiämme.

Perhe- ja armeijaelämää

Olgalla ja Alekseylla on suuri uusperhe. Vanhemmat lapset ovat jo muuttaneet omilleen, ja tällä hetkellä perheeseen kuuluu viisi lasta: Timofey (15), Lidia (13), Matvey (3), Arina (2) ja pian vuoden täyttävä Elisaveta Victoria.

– Armeija on läsnä elämässäni 24/7, ne eivät ole kaksi erillistä asiaa. Kotonakin keskustelemme ja suunnittelemme Armeijaan liittyviä asioita. Lidiaa olen opettanut pyhäkouluasioissa, joten hän voi auttaa minua niissä. Timofey auttaa tietyissä järjestelyissä. Joskus tulee pieniä hengellisen opetuksen hetkiä. Kun pienemmät ovat tulleet luokseni kädet rukouksessa, silloin olemme rukoilleet yhdessä, Olga sanoo ja katsoo lapsiaan hymyillen.

Rukous on muutoinkin Olgalle hyvin tärkeää: – Se on ilmaa, jota hengitän. Sitä ei voi olla koskaan liikaa.

Elämä on hektistä, mutta vapaahetkinään Olga nauttii kävelyretkistä, valokuvaamisesta, urheilusta, kirjojen lukemisesta ja uusien käsityötaitojen opiskelusta. Tulevat opinnot sisältävät myös lähiopetusta Suomessa, ja sitä hän odottaa toiveikkaana.

– Aion ottaa vain nuorimmaiseni mukaan, joten tulen luultavasti nauttimaan rauhallisemmasta ajasta, Olga toteaa hymyillen.

Paikalla oleva perhe kokoontuu sohvalle, ja otamme muutamia kuvia. Haastattelun aikana ruokailuhetki salissa on päättynyt, ja osastolla vallitsee – jos ei hiljaisuus, niin seesteisyys. Olga tulee ovelle saattamaan minut ja tulkin kotimatkalle. Lähtiessämme hän kertoo vielä yhden anekdootin:

– Eräässä vaiheessa tein suunnitelman elämälleni: minun pitää avioitua, minulla pitää olla ainakin kaksi, mielellään kolme lasta, ja kaiken tämän pitäisi tapahtua ennen 36 ikävuotta. Kun olin 31, ymmärsin, ettei suunnitelmani ole toteutumassa. Ei ole kuitenkaan syytä kiirehtiä Jumalaa. Täytin juuri 37, ja teknisesti Jumala täytti toiveeni luvatussa ajassa, Olga nauraa. – Minulla on ollut elämässäni monenlaista seikkailua, mutta Jumala on järjestänyt kaiken. Kun luotat Jumalaan, niin hän tekee kyllä osansa. Kun palvelet Jumalaa, niin hän kuulee tarpeesi ja toiveesi. On ihanaa olla kiitollinen Jumalalle elämän jokaisena hetkenä. Laulun sanoin: kiitos Jumala jokaisesta elämästä ja jokaisesta henkäyksestä.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen, Olga Roshkan kuva-albumi

Kadetti Renno Rannamäen upseerivihkimystä ja kadetti Olga Roshkan tervetulokokousta vietetään Koplin osastossa (Kopli 8, Tallinna) lauantaina 26.10. klo 11. Lämpimästi tervetuloa.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä