Julkaistu 9.11.2018 08:00
Iltalan hoitokoti – Lempeän kohtaamisen paikka
Jo aulassa tulee kiireetön olo Pelastusarmeijan
hoitokodissa Iltalassa Espoossa.
Asukkaita istuskelee ison pöydän lähellä, ja vaasissa loistavat keltaiset
syyskukat.
Iltalassa ikäihmisiä pyritään hoitamaan lempeästi ajan kanssa. Ulkoilua ei ole
unohdettu.
–Yksilölliset tarpeet pyritään ottamaan tosi pitkälle huomioon, kertoo Iltalan johtaja, sairaanhoitaja Kirsi Hakkarainen. Perushoidon lisäksi asukkaille halutaan tarjota mukavaa elämää. Esimerkiksi viriketoiminnassa ajatuksena on jokaiselle jotakin, ja että mihinkään ei ole pakko osallistua. Musiikki on osoittautunut mieleiseksi virkistykseksi monille.
Vuonna 1931 perustettu hoitokoti tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista. Talossa toimii kaksi osastoa. Jokaisella asukkaalla on oma huone henkilökohtaisine tavaroineen. Tällä hetkellä Iltalassa elää 55 asukasta 30 hoitajan turvin, fysioterapeutti käy ulkopuolelta. Lisäksi paikassa työskentelee avustavaa henkilökuntaa. Monipuolinen ruoka valmistuu omassa keittiössä, ja myös pesula on omasta takaa.
– Henkilökuntaa on hyvä määrä. Mitoitus, 0.5, on tullut Espoon kaupungin kilpailutuksista, johtaja sanoo. Nuoren lähihoitajan Julian mukaan Iltalassa työskennellään täydessä miehityksessä, mikä varmistaa työn sujumisen.
Asukkaat ovat 68–101-vuotiaita, ja suuri osa heistä on huonokuntoisia, jopa kahden hoitajan autettavia. Tämä tekee työstä hyvin haasteellista.
Muistisairaille asukkaille on erityisen tärkeää, että päivä kuluu tutussa rytmissä. Niinpä hoitotoimet, ruokailut ja virkistyshetket tulevat säännöllisin ajoin kohdalle. Ruokailua ja juomista on viisi kertaa päivässä, ja lisäksi tarjotaan välipaloja jokaiselle tarvitsevalle.
– Tutut hoitajat ja tuttu ympäristö sekä hoitajan rauhallisuus ovat avainasemassa muistisairaan hoidossa. Ihmisarvon kokemus tulee kunnioittavasta asenteesta, siitä että arvostetaan ihmistä ihmisenä, Kirsi painottaa. Muistisairas vaistoaa asenteen sanoittakin.
Kuntouttavalla työotteella saadaan ihmisiä taas liikkeelle lyhytaikaisen sairauden jälkeen. Ikäihmisellä jo muutaman päivän vuodelepo heikentää lihaskuntoa huomattavasti.
Saattohoito viimeiselle matkalle
Paljon puhuttua vanhusten ulkoilua ei ole Iltalassa unohdettu. Kynnelle kykenevät saavat mennä itsenäisesti pihalle sään salliessa. Myös monet vapaaehtoiset ulkoiluttavat asukkaita, ja hoitajatkin tekevät sitä tarvittaessa. Tilavan ruokasalin taakse on rakenteilla iso ulkoterassi, jonne voi piipahtaa talvellakin haukkaamaan happea.
Myös asukkaan hengelliset tarpeet otetaan vakavasti. Neljästi vuodessa on ehtoollishartaus, ja tarvittaessa ehtoollisen saa sopimalla päivystävän papin tulosta. Pappi saapuu Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta. Kirsin mukaan osa henkilökunnasta pystyy sielunhoidolliseen keskusteluun ja vaikkapa rukoukseen ja lauluun asukkaan pyynnöstä. Lisäksi Suomen Raamattuopiston Lohtua läsnäolosta -hanke tuo vapaaehtoisia asukkaiden lähelle.
Tämän hoitokodin asukkaan ei tarvitse mennä muualle saattohoitoonkaan. Lähtö viimeiselle matkalle tapahtuu tutussa ympäristössä. Lähtöä valmistellessa on mahdollista keskustella papin kanssa, jos niin haluaa. Kymmenkunta ikäihmistä poistuu vuosittain saattohoidettuna Iltalassa. Kenenkään ei tarvitse kuolla yksin. Hoitokodin hoitajia koulutetaan säännöllisesti saattohoitotyöhön.
Iltalan sisätiloja on remontoitu 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Jokin vuosi sitten uusittiin keittiö ja henkilökunnan sosiaalitilat. Johtajan mukaan asukashuoneet ja niiden WC:t ovat pieniä. Ne oli aikoinaan tarkoitettu parempikuntoisille ihmisille. Kahden hoitajan avustustyö pienessä WC:ssä ei ole ihan helppoa.
Muistisairaiden turvattomuus kotihoidossa on noussut otsikoihin vähän väliä. Millä tavalla muuttaisit vanhustyötä parempaan suuntaan?
– Jos se olisi helposti muutettavissa, se olisi jo tehty. Rakenteisiin pitäisi varmaan saada muutosta, Kirsi Hakkarainen ajattelee.
Entä vanhusasiainvaltuutettu, joka puhuisi ikäihmisten puolesta?
– Se olisi varmasti hyvä asia.
Miten Iltalan johtaja on päätynyt nykyiseen tehtävään?
– Jo pienenä tyttönä katsoin sairaalaan päin ja ajattelin, että minusta tulee sairaanhoitaja. Nuorena olin sitä mieltä, että en haluaisi koskaan mennä vanhainkotiin työhön. Ajatus kuitenkin muuttui! Vanhukset ovat kiitollisia kaikesta avusta – työ kiittää sitä kautta. Päivät ovat vaihtelevia; ei ole kahta samanlaista työpäivää.
– Minulla on erittäin hyvä henkilökunta, jota haluan kiittää. Työntekijäni ovat kultaakin kalliimpia. Lomalla ollessakin voin luottaa siihen, että homma toimii, Kirsi Hakkarainen antaa tunnustusta.
Vapaa-aikaa hän viettää perheen kanssa ja lenkkeillen. Lapsia tulee vietyä autolla harrastuksiin, ja samalla on harrastuksiin liittyviä huoltopuuhia. Kirsi heläyttää usein naurun. Eipä siis ihme, että hän kuvaa itseään ilon kautta eläjäksi!
Itkua ja naurua
– Muistisairaan kanssa pyritään mahdollisimman lempeään kohtaamiseen. Häntä ohjataan ja tuetaan rauhallisesti, ei käskyttäen, Iltalan lähihoitaja Sirpa Poikulainen (63) kertoo. Hän on ollut talossa kohta 11 vuotta, eikä ole kuulemma katunut tuloaan päivääkään! Lähihoitajana on vierähtänyt jo 20 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut paljon itkua ja naurua, karjalaiseen tapaan.
– Muistisairaalle kaikki asiat ovat aina ihan uusia. Annetaan hänen tehdä rauhassa, mitä tekeekin. Muistisairas unohtaa usein syömisen, hän saattaa ottaa lusikallisen ja laittaa sen pois. Pitää vaan rauhallisesti kehottaa jatkamaan ja auttaa vähän alkuun taas... Syöminen voi kestää kauan, Sirpa tietää.
Ihmisarvon tunne tulee pitkän linjan hoitajan mielestä siitä, että kohtelu on kunnioittavaa.
– Ei tiuskita. Annetaan aikaa. Tämä on asukkaan koti, ja kohtelun tulee olla sen mukaista.
Sirpa on hyvin kiinnostunut asukkaiden elämäntarinoista. Hän on kuullut, miten esimerkiksi Pohjanmaalla ja Karjalassa on aikoinaan eletty. Se ilahduttaa fyysisesti rankan työn keskellä. Iloa tulee myös pienenkin kuntoutumisen onnistumisesta.
Saattohoidossa mukana olleena hän kuvaa, että sen tavoite on mahdollisimman inhimillinen ja lämmin poislähtö ilman kipuja.
– Pidetään ne viimeiset hetket mahdollisimman hyvinä. Kuolema on luonnollinen asia tässä elämässä.
Itku auttaa häntä purkamaan tutun asukkaan lähdön aiheuttamaa surua.
Vapaa-aikanaan Sirpa lukee ja kuuntelee musiikkia. Hän saa lisää virtaa pienen sukulaispojan kanssa puuhaamisesta. Eläkepäivikseen toimelias nainen on päättänyt ottaa koiran. Vielä ensi vuoden hän on kuitenkin luvannut olla työssä.
Sokerina pohjalla unelmana on pieni talo Kreetalla. Mitähän kaikkea siellä puutarhassa voisi kasvattaa?
”Jokainen on jättänyt jäljen”
Mummojen mielikuvitus ja hyvät työkaverit. Näistä nuori lähihoitaja Julia Hagstedt (24) iloitsee Iltalassa. Kesähommasta tuli vakituinen työ kolmisen vuotta sitten.
Julia tuntee kuntouttavan otteen hyvin. Siinä asukasta ohjataan tekemään mahdollisimman paljon itse, vaikkapa kasvojen pesu omin käsin on tärkeä juttu.
Hän on huomannut, että vanhukset pohtivat paljon omaa elämäänsä ja sairauksiaan ja tarpeitaan. Aktiivivuosina siihen ei ole useinkaan aikaa.
– Joku saattaa kokea yksinäisyyttä, jos ei ole niin sosiaalinen, että haluaa istua muiden kanssa aulassa.
Edesmenneitä värikkäitä persoonia muistellaan silloin tällöin Iltalassa.
– Jokainen on jättänyt oman jälkensä, Julia miettii.
Nuori lähihoitaja on kokenut, että ystävällisyydellä pääsee pitkälle. Ilkeyteen ei kannata vastata samalla mitalla.
Vuoden vanha saksanpystykorva Vallu on hyvä lenkkikaveri hänelle, ystävät ja perhe antavat voimaa arjen haasteisiin. Ulkomaan työkeikka saattaisi joskus kiinnostaa. Julia arvelee, että jos on koko ajan Suomessa, tulee sokeaksi eikä näe, miten hyvin asiat täällä ovat. Muualla voi olla toisin.
Saunassa joka viikko
Rauhallisen oloinen Katri Paulakoski istuu omassa huoneessaan Iltalassa. Hän katselee Vainikaisten tuoretta sukukirjaa. Katri on Pohjois-Savon Vainikaisia isän puolelta. Kirjassa näkyy sukutauluja ja valokuvia; oma kuvakin 18-vuotiaana neitona. Valokuva löytyy myös kaukaisesta sukulaisesta presidentti Urho Kekkosesta.
Vuosia sitten Katri oli WSOY:n kirjapainossa Porvoossa mielenkiintoisessa työtehtävässä.
– Olin kultaamossa, jossa painettiin nahkakanteen kultainen teksti. Painoin kultalevyt pumpulilla nahkaan, hän muistelee. Loppukulta otettiin talteen.
Katri Paulakoski on asunut Iltalassa yli kaksi vuotta ja viihtyy hyvin. Yksi harrastus on askartelu helmillä suurennuslasin avulla.
– Me käymme ulkona, ja nyt pihalle tulee terassi, jossa saa istua, hän kertoo. Nälkä ei ole kuulemma vaivannut koskaan!
Virkistystoiminnan esitykset ilahduttavat, ja kerran viikossa on mukava saunoa. Tytär soittaa lähes joka aamu ja miniä käy usein tervehtimässä.
Ei hassumpaa elämän ehtoota!
Riitta Kosola
Kuvat: Toni
Kaarttinen
Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesiSotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. |