Hyvän mielen lomakoti

Huhtikuussa tutustuimme siihen, mitä Nummelan lomakodilla tapahtuu tänä päivänä. Näinä kesäpäivinä kolmisensataa lasta pääsee leireille nauttimaan lomakodin iloisesta tunnelmasta, hauskasta puuhailusta ja aurinkoisista päivistä. Lomakodin juuret ovat syvällä, ja se on tarjonnut "soppaa, saippuaa ja sylihoitoa" jo 104 vuotta! Tuhannet lapset ovat kokeneet hyviä hetkiä keräten rakkaita muistoja elämänsä polulle.  Nyt kolme lomakodin ystävää jakaa omat muistonsa. Tunnelmallisia, kesäisiä lukuhetkiä!

Lomakodin – eli kesäsiirtolan, joksi sitä aiemmin kutsuttiin – toiminta alkoi vuokratiloissa Vihdin Nummelassa vuonna 1914. Siirtolan ensimmäisenä johtajana toimi Sofia Wiik. Ensimmäisinä kesinä siirtolassa oli kaksi 50 lapsen ryhmää, joista kumpikin vietti siirtolassa kuusi viikkoa. Seuraavana talvena siirtolassa oli lapsia kuuden kuukauden ajan. Nämä lapset oli koottu helsinkiläisistä kodeista, joissa esiintyi keuhkotautia.

Vuonna 1924 Pelastusarmeija osti rakennuksen ja osan tontista 40 000 markalla. Lämminsydäminen lasten ystävä, tirehtööri Kjärner lahjoitti puolet ostohinnasta. Päärakennuksessa sijaitsi Tyttölä. Kesäsiirtolan ruokasalina sai aluksi palvella vanha, suuri kuusi, joka tunnettiin nimellä ”mummokuusi”. Sen tuuheiden oksien alla olivat ruokapöydät, ja tässä ilmavassa ruokapöydässä ruoka maistui. Vuonna 1935 rakennettiin ruokasalirakennus, joka toimi myös leikkisalina sadesäällä. Muistorikas päärakennus purettiin vuonna 1975, ja nykyinen rakennus nousi tilalle.

Poikien rakennus Poikala valmistui vuonna 1948. Rakentaminen sujui kokonaan talkoovoimin, muun muassa Helsingin varuskunnasta oli asevelvollisia talkootöissä. Kesällä 1951 eräs helsinkiläinen liikemies vietti perheensä kanssa kesää naapurihuvilassa Helaniemessä. Häneen ja hänen puolisoonsa oli tehnyt syvän vaikutuksen se pyyteetön palveleminen, jolla slummisisaret lapsia hoivasivat. Vuotta myöhemmin hän rakennutti lahjaksi pienempien lasten rakennuksen Pääskylän. Tämä rakennus oli toiminnassa vuoteen 1985, jolloin uudet, nykyaikaiset majoitusrakennukset valmistuivat ja Vanha Pääskylä jäi sadesäitä varten leikkitilaksi.

Syksyllä 1984 purettiin poikien rakennus ja aloitettiin kahden uuden lastentalon rakentaminen. Uudet rakennukset valmistuivat toukokuussa 1985. Viimeisin uudisrakennus Liisala valmistui kesäksi 2002 Vanhan Pääskylän paikalle. Silloin lomakoti sai vihdoinkin pyykin kuivausta varten tarvittavat tilat.

Nykyään lomakodin henkilökunnan muodostavat suurelta osin kasvatus- ja sosiaalialan opiskelijat sekä vastavalmistuneet. Lasten tukena kesällä on 22 leiriohjaajaa, kaksi johtajaa, leirisihteeri, nuorisotyön koordinaattori ja Nummelan lomakotitoiminnan johtaja. Lisäksi on keittiöhenkilökuntaa, laitoshuoltajia sekä yhdeksän 15–17-vuotiasta nuorta, jotka työskentelevät kahden viikon jaksoissa keittiö- ja laitoshuollon avustavissa tehtävissä.

Sota-ajan turvallinen kesäpaikka

Irja Iittiläinen syntyi vuonna 1938 ja oli vuoden ikäinen talvisodan syttyessä. Hänen isovanhempansa asuivat Karjalan kannaksella. Evakuointikäskyn tullessa Irjan äiti kolmen lapsensa kera lähti heidän avukseen.

– Äidille lasten kanssa reissaaminen oli työlästä. Äitini harkitsi meidän kahden vanhimman sisaruksen, minun ja sisareni Toinin lähettämistä sodan keskeltä Ruotsiin turvaan. Olimme jo rautatieasemalla osoitelaput kaulassa, mutta en suostunut nousemaan junaan. Palasimme kotiin, ja jonkin ajan kuluttua äitini sai kuulla Pelastusarmeijan kesäsiirtolasta Nummelassa.

Pihamaalla olivat vastassa sinipukuiset, valkoisiin esiliinoihin puetut tädit sekä joukko kesäsiirtolan lapsia.

– Vilkutimme äidille ja pikkuveljelle ja jäimme Toinin kanssa kesäsiirtolaan. Kun isä pääsi rintamalta lomalle, hän tuli siirtolan vierailupäivänä äidin ja veljeni kanssa nauttimaan Nummelan kesästä.

Kolmena kesänä Irja vietti viikkoja Nummelassa. Ajasta on monia mukavia muistoja, erityisesti läheisestä järvestä.

– Saunoimme ja uimme usein. En siirtolaan mennessäni osannut uida. Nuoremmat hoitotädit olivat päättäneet, että jokainen lapsi opetetaan kesän aikana uimaan: ”sillä Suomi on tuhansien järvien maa”, Ensin kuivaharjoittelin. Oppimani liikkeet unohtuivat vedessä ja katselin kaislojen välistä lähestyvää pohjaa. Kouluttajani sai tapahtuneesta nuhteet, sillä huomasin hänen itkeneen. Olihan toki työlästä pidellä pullukkaa tyttöä alushousujen kuminauhasta, Irja toteaa hymyillen: – Uintiharjoitus kaikkine ”sukeltamisineen” ei pelottanut, ja pian opin uimisen taidon.

– Mustikka-aikana marssimme kaikki yhdessä läheiseen metsään peltimukit käsissä. Meille oli luvattu mustikkamaitoa, jos keräisimme kukin mukillisen mustikoita tätien ämpäreihin. Olin varmasti jo silloin heikkonäköinen, kun en tahtonut löytää marjoja. Mukini jäi puolilleen, ja arvelin jäävän ilman mustikkamaitoa. Ei huolta, sanoivat tädit, ja sain saman annoksen kuin toisetkin.

– Joskus iltaisin, kun äiti ja isä tulivat mieleen ja pelko sodan vaaroista huolestutti, niin keräännyimme piiriin ja rukoilimme, että Jeesus varjelisi heitä ja lähettäisi enkelit heidän suojakseen. Nummelassa opin lähestymään Jumalaa turvallisena isänä rukouksin ja lauluin. Saatoin puhua Hänelle rukouksissani kaikesta, mikä mieltäni painoi ja askarrutti.

Nummela on pysynyt osana Irjan elämää.

–  Eläkkeelle jäätyämme muutimme mieheni kanssa Nummelaan, ja sain tehdä tuttavuutta uudelleen lomakodin kanssa. Vierailin siellä usein vapaaehtoisena – leirimummonakin – ja sain tuntea tutut tuoksun nenässäni. Iloitsen leirinjohtajista ja ohjaajista, jotka antavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden viettää siellä ihania kesäpäiviä rakkaudellisessa ilmapiirissä.

Muistojen kultainen kesätyö

Arja Vuolle oli 16-vuotias oppikoululainen tiedustellessaan kesätyötä Helsingin Kruununhaan työvoimatoimistossa keväällä 1964. Yksi tarjotuista vaihtoehdoista oli lastenhoitoharjoittelijan paikka Nummelan kesäsiirtolassa.

– Jännitin haastattelua, mutta se sujui hyvin, ja sain kesätyöpaikan kymmeneksi viikoksi. Leirien alkaessa kesäkuun alussa menin Pelastusarmeijan Castréninkadun osaston eteen, jossa olikin jo lapsia vanhempineen tai huoltajineen odottamassa kuljetusta. Lapsia oli kaikkiaan 90! Muistan, miten olin hankkinut työasuksi Marimekosta sinisen mekon, ja toisena asunani oli itse ompelemani hame ja pusero.

Arjan työpisteenä oli Poikala.

– Pojat nukkuivat yönsä ihmeen hyvin. Kukaan ei itkenyt koti-ikävää, mikä minusta tuntui oudolta. Aamulla tehtäväni oli kantaa painava pissapönttö ulos ja kaataa se lähellä olevien sireenien juurelle. Eräänä yönä yksi pojista tuli koputtamaan ovelleni kertoen, ettei saanut unta. Hän ei osannut kertoa, mikä valvotti, niin hain huoneestani paperia ja kyniä ja pyysin häntä piirtämään. Hän piirsi veneen, perheensä siihen ja enkelin taivaalle. Lopuksi luin iltarukouksen, ja poika nukahti pian.

– Sinä kesänä vietettiin Nummelassa kesäsiirtolan 50-vuotisjuhlaa. Juhlaan saapui silloinen Suomen Pelastusarmeijan johtaja Jarl Wahlström puolisoineen. Heidän poikansa, 15-vuotias Jarl, oli kesän alussa tutustumassa kesäsiirtolan toimintaan viikon ajan. Kylläpä Tyttölän tytöt kieppuivat Jarlin ympärillä. Minä muistan kaivanneeni hänestä ”omille pojilleni” kaveria. Ehkäpä hän piti rauhallisemmista puuhista tyttöjen kanssa.

Arjan tehtävinä olivat pääasiassa lasten kanssa oleminen, heistä huolehtiminen ja leikkien ohjaaminen.

– Olimme aina ulkona. Ruokalassa kävimme vain syömässä ja sadetta pitämässä. Meillä slummisisarten ”apulaisilla” oli lisäksi perunankuorimisvuorot sekä ruokasalin ja käymälöiden siivousvuorot. Lasten saunottamisesta ja pyykinpesusta saunarannassa huolehtivat slummisisaret.

– Muistoihin ovat jääneet myös henkilökunnan herkulliset puuroaamiaiset. Niin maukasta puuroa en ole myöhemmin missään saanutkaan!

Kesän kymmenen viikkoa kuluivat nopeasti. Seuraava vuonna Arja työskenteli Tyttölässä. Tyttölän slummisisarena ja johtajana toimi luutnantti Eila Savivuori.

– Muistan, miten tytöt viihtyivät leikkimökissä ja läheisissä keinuissa. Pojat olivat leikeissään touhukkaampia kiipeillen telineissä ja rakentaen puukepeistä koteja pihalle.

– Erityisen koskettavina muistan lapsille pitämämme ilta- ja aamurukoushetket lauluineen. Niistä hetkistä oli lasten rauhallista ja turvallista nukahtaa ja aamuisin ilolla lähteä aamupuurolle ja päivän leikkeihin.

Aikuisena Arjasta tuli psykologi ja psykoterapeutti.

– Lähes 40-vuotisen työurani aikana olin ensin aikuistyössä ja sitten nuorisopsykiatriassa. Toimin myös pyhäkoulunopettajana 27 vuotta. Pyhäkoulunopettajana sain lasten kanssa laulaa Nummelassa oppimiani lauluja, kuten Sytyttänyt olen minä valoni, loistaos kirkkaana, Sakkeus oli pieni mies ja Onnellinen, onnellinen!

– Nummelasta sain aikuiseksi ystäväkseni Eila Savivuoren, jonka kanssa olemme pitäneet yhteyttä kohta viisikymmentä vuotta! Olen aina kokenut Eilan aitona, sydämellisenä ja lämminhenkisenä ihmisenä. Hän on ollut minulle ja läheisilleni kuin esimerkkinä siitä, mitä pelastusarmeijalaisuus parhaimmillaan on, ja miten se ihmisen elämässä näyttäytyy.

Joulupadalta leirimummiksi

– Ensimmäisen eläkevuoteni merkittävin ”saavutus” oli leirimummius, paljastaa Marja-Liisa Torpo.

– Joulun aikaan 2010 nautin juhlavalmisteluista. Jo lapsuudenkodissani syntyneen tavan mukaan kävin viemässä paketin ja pudottamassa rahani joulupataan. Jäin juttelemaan patavahdin kanssa. Hän kertoi olevansa Pelastusarmeijan vapaaehtoinen ja käyneensä esimerkiksi lasten lomakodilla ompelemassa ja korjaamassa lasten vaatteita. Alkuvuodesta soitin Pelastusarmeijaan ja kerroin, että olisin kiinnostunut tällaisesta ”ompeluauttamisesta”. Vastaanotto puhelimessa oli aivan uskomatonta. Tunsin, että olin tervetullut lomakodille ensi kesänä. Tämä oli minulle hengellinen kokemus – minut oli hyväksytty omana itsenäni ja kutsuttu Jumalan työhön.

Kesällä leirin alkaessa lapset ja työntekijät istuivat ”himmelissä”– ulkokuistilla – ja kaikki esiteltiin.

– Kun minut esiteltiin ompelijana, huusi yksi pojista: ”Ei se mikään ompelija ole, se on LEIRIMUMMI.” Siitä alkoi minun mieluinen urani leirimummina. Ensimmäisenä päivänä en suorittanut lainkaan ompelutehtäviä, vaan istuin  joku lapsista sylissäni, joka nyyhkytti koti-ikäväänsä ja pahaa oloaan rintaani vasten. Illalla huomasin, että puseroni rinnus oli aivan tahmea.

– Tulevina päivinä yhä useammat lapset tulivat luokseni. He kertoivat avoimesti asioitaan. Sana leirimummi soi kauniina musiikkina korvissani. Olin osa suurempaa kokonaisuutta. Oli ilo seurata ohjaajien ja lasten toimintaa.

Syvimmät ja opettavimmat kohtaamiset Marja-Liisa kuitenkin koki ompelutehtävissä.

– Pöydälläni oli kasa lasten vaatteita, jotka piti korjata. Kerran pinkassa olivat harmaat collegehousut, joissa oli tavallista enemmän reikiä. Kun housujen omistaja sai nähdä vaatteensa, oli raivokohtauksen paikka. Poika tuli luokseni ja sanoi olevansa pettynyt leirimummiin. Pahoittelin ja lupasin purkaa kaiken, jotta hän saisi kulkea haluamissaan resuisissa housuissa. Poika katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi: ”Pyydätkö sä aikuinen multa anteeksi?” Purin paikat pois, ja poika oli kovin tyytyväinen. Kävi erikseen vielä myöhemmin kiittämässä. Välillemme syntyi ihmeellinen yhteys, ja leirin loputtua hän tuli antamaan suuren halin.

– Toinen vaikuttava tapahtuma oli eräänä aamuna, kun 4-vuotias tyttö tuli luokseni lohduttomasti itkien: ”Äiti on mulle vihainen, äiti on mulle vihainen.” Kun kyselin syytä, hän kertoi, että hänen takistaan on mennyt vetoketju rikki, eikä äidillä ole rahaa ostaa uutta. Lupasin korjata sen. Seuraavana aamuna tyttö sai vaaleanpunaisen takkinsa uudella vetoketjulla. En koskaan unohda hänen onnellista ilmettään ja sanoja: ”Nyt äiti ei oo vihainen.” Viimeisenä päivänä, kun äiti tuli hakemaan, esitteli tyttö leirimummin, joka korjasi takin.

– Nämä leiripäivät olivat minulle ikimuistettavaa aikaa. Haluan säilyttää ne aina mielessäni. En olisi ikinä uskonut, että se pieni kohtaaminen joulupadalla antaisi näin paljon.

Tekstit: Sanna Vähäaho, Irja Iittiläinen, Arja Vuolle ja Marja-Liisa Torpo
Toimittanut: Toni Kaarttinen 
Kuvat: Nummelan lomakoti, Arja Vuolle, Pelastusarmeijan arkisto

Olisitko kiinnostunut leiristä lapsellesi? 

Kysele tämän kesän peruutuspaikkoja:
[email protected]
tai 045 657 9356 / leiritoimisto

Haluatko tukea kesäleiritoimintaa ja mahdollistaa monelle lapselle onnellisen kesän?

pelastusarmeija.fi/auta 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä