Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö: nuoren rinnalla kulkien

Helsingin kaupungilla toimii 34 henkilöä käsittävä etsivän nuorisotyön tiimi, jonka tehtävänä on tavoittaa ja tukea syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Etsivän nuorisotyön toiminnanjohtaja Timo Kontio vastaa Pelastusarmeijan lehden Sotahuudon kysymyksiin siitä, mitä etsivään nuorisotyöhön kuuluu ja miten nuoret tänä päivänä voivat.

Voitko kertoa, mitä Helsingin kaupungin etsivä nuorisotyö sisältää?

– Etsivä nuorisotyö on syrjäytymisvaarassa olevien nuorien tavoittelemista ja auttamista. Pyrimme etsimään nuoria ja luomaan erilaisia työvälineitä niin ammattilaisille, nuorille itselleen kuin myös heidän läheisilleen. Jos tulee huoli itsestä tai lähimmäisestä, niin meihin voi olla yhteydessä.

Helsingissä on tällä hetkellä nuorille ja nuorille aikuisille noin 300 erilaista tukipalvelua.

– Se on valtava määrä ”luukkuja”, joista voi mennä pyytämään apua. Eli pulaa avusta ei ole, mutta olemme huomanneet, että se on varsinainen viidakko. Jokaisella luukulla on omat sääntönsä ja norminsa. Tässä astumme kuvaan. Kun olemme tavoittaneet nuoren, pohdimme yhdessä hänen kanssaan parasta palvelupolkua.

Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä 34 etsivän nuorisotyön tekijää. 21 on kaupungin työntekijöitä ja 13 henkilötyövuotta hankitaan palveluntuottajilta ostopalvelusopimuksilla. Kaupungin työntekijöitä on kahdessa tiimissä. Yksilöohjausta antavan tiimin työ sisältää sosiaaliohjaajamaista toimintaa: nuoren kannustamista, koulu- ja työhakemuksien tekoa sekä sosiaalisten tilanteiden harjoittelua yhdessä nuoren kanssa.

– Tavoitteena on sisäisesti vahvistaa nuorta. He kokevat ahdistusta, yksinäisyyttä, asunnonpuutetta, työpaikan puutetta ja siihen liittyviä sosiaalisia ongelmia. Myös addiktioita – ei vain päihde-, vaan esimerkiksi peliaddiktioita. Työskentelemme nuoren rinnalla kulkien. Emme kuitenkaan ole mielenterveys-, asunto- tai harrastustoimintapalvelu, vaan olemme palveluihin ohjaava palvelu. Vahvuutemme on siinä, kun nuori ilmoittaa olevansa kiinnostunut etenemään johonkin suuntaan, niin voimme tukea häntä. Nuori tekee itse suunnitelman, ja toimimme taustalla. Vaikka polku olisi kivikkoinen, niin nuori voi luottaa siihen, että kuljemme mukana.

Toinen etsivän nuorisotyön tiimeistä on jalkautuvan työn tiimi, joka työskentelee julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa nuoria kohdaten. Ajatuksena on tuoda turvallisia aikuisia ammattilaisia paikkoihin, joissa aikuisia ei muuten ole läsnä. Tällaisia ovat esimerkiksi julkisen liikenteen solmukohdat, kuten rautatieasema ja kauppakeskukset, ja kesäisin puistot ja uimarannat.

– Kuljemme työvaatteissa ja olemme nuorten tavoitettavissa. Yksinkertaisuudessaan kohtaaminen menee esimerkiksi niin, että kun näemme kauppakeskuksessa ryhmän nuoria, menemme moikkaamaan heitä. Jos tulee juttua, niin jutellaan, jos ei, niin jatkamme matkaa. Seuraavan kerran kun näemme samat nuoret, olemme tulleet jo tutuiksi heille. Pitkällä aikavälillä luodaan tarttumapinta, että meille voi tulla juttelemaan.

Toiminnanjohtaja Timo Kontio kertoo työn poikkeavan normaalista nuorisotyöstä siinä, että työn puitteissa pyritään tunnistamaan ja tavoittamaan myös nuoria, joista aidosti voi seurata huolta. Viimeisen vuoden aikana on puhuttu paljon rikoksilla oireilevista väkivaltaisista nuorista.

– Jos näemme, että nuorella on asiat menossa hyvin huonoon suuntaan, voimme tehdä intervention. Kun olemme tunteneet nuoren pidemmältä ajalta, voimme havaita muutoksia.

Timo Kontio kertoo myös, että Helsinki tunnetaan Suomen ”hatkapääkaupunkina”.

– Helsinkiin tullaan karkuun lastensuojelun sijaishuoltopaikoista kautta Suomen. Varsinkin laitokseen sijoitettaessa lapsen toimintakyvystä ja sosiaalisista suhteista viedään paljon pois. Kun nuorilta on kysytty miksi he ovat karanneet, he ovat usein ilmaisseet sen olleen pahoinvointia sekä mielenosoitusta ja itsenäisyyden osoittamista. Koska emme ole sosiaaliviranomaisia, voimme keskusteluissa näiden nuorten kanssa saadaan usein sellaista tietoa, jota he eivät ole halunneet tai uskaltaneet jakaa muiden aikuisten kanssa. Jalkautuva tiimimme pystyy tässä kohdin olemaan muille viranomaisille avuksi.

Mistä etsivä nuorisotyö on ottanut mallinsa?

– Etsivän nuorisotyön mallimme muodostui 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, kun finanssikriisin jälkeinen nuorisotyöttömyys lähti käsistä koko Euroopassa. Silloin testattiin monenlaisia toimia, ja etsivä nuorisotyö oli yksi niistä. Malli on saatu Oslosta, jossa 2000-luvun alussa oli saatu hyviä tuloksia tämänlaisesta katu-, sosiaali-, ja lähityöstä. Työmme Helsingissä alkoi vuonna 2008. Vuonna 2011 etsivä nuorisotyö kirjattiin nuorisolakiin, ja sen myötä valtio alkoi rahoittaa toimintaa. Siitä syntyi kannustin kunnille. Tänä päivänä melkein kaikissa Suomen kunnissa tehdään tätä työtä. Pienemmillä paikkakunnilla työ on useammin yhdessä oppilaitosten ja sosiaalipalveluiden kanssa toteutettavaa toimintaa.

Helsingissä toimii etsivän nuorisotyön lisäksi sosiaalipalvelujen etsivä lähityö, joka työskentelee haastavamman asiakaskunnan parissa.

– Meidän työskentelytapamme eivät sovellu esimerkiksi suonensisäisiä huumeita käyttävien tai pitkittyneen asunnottomuuden parissa kamppailevien pariin. Teemme etsivän lähityön kanssa yhteistyötä. Kun kohtaamme nuoren, jonka suhteen joudumme toteamaan, etteivät taitomme ja keinomme riitä, ohjaamme hänet tämän tuen piiriin.

Korona-aika on tuonut työhön varmasti omat ominaispiirteensä?

– Nyt erityisesti korona-ajan myötä mukaan ovat nousseet digitaalisten välineiden ja alustoiden hyödyntäminen sekä sosiaaliseen mediaan jalkautuminen etsivässä työssä. Nuoret viettävät paljon aikaa esimerkiksi Instagramissa, Snapchatissa ja TikTokissa, ja olemme havainneet aikuisen ammattilaisen läsnäolon ja tavoitettavuuden hyväksi asiaksi.

– Sekasin-chatin olemme myös havainneet paikaksi, jossa nuoret ovat pystyneet tuomaan julki huoliaan ja juttelemaan ammattilaisen kanssa. Aiomme kokeilla myös pelimaailmaan jalkautumista, keskusteluja eri peliyhteisöjen sisällä. Pelimaailmassa on nuoria, joilta puuttuu hahmotus omasta addiktiostaan.

Millaisista ihmismääristä etsivässä nuorisotyössä puhutaan?

– Virallisten tilastojen mukaan Helsingissä on noin 9 500 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Vuoden aikana pystymme tavoittamaan noin 1 500 nuorta, joista noin 1 000 kanssa vuosittain aktiivisesti työskentelemme, eli potentiaalia on vielä paljon enemmän. Palveluntuottajien kanssa pyrimme rakentamaan laajan verkoston, jotta mahdollisimman moni syrjäytymisvaarassa oleva nuori tai heidän läheisensä saisi tiedon palveluistamme.

Voitko kertoa lisää näistä palveluntuottajista… ja mikä on kolmannen sektorin rooli?

– Palveluntuottajilla pyrimme laajentamaan palvelujemme kirjoa. Helsingin Diakonissalaitos, Diakoniaopisto, Helsingin nuorten miesten kristillinen yhdistys, Valo-valmennusyhdistys ja ruotsinkielistä palvelua tuottava Sveps ungdomsverkstad tuottavat 13 henkilötyövuotta etsivästä nuorisotyöstämme. He pyrkivät verkostoillaan tavoittamaan mahdollisimman laajasti nuoria.

– Helsinkiläinen kansalaisyhteiskunta on hyvin vahva. Täällä toimii suuri määrä kolmannen sektorin hankkeita ja palveluja. Myös heidän piiriinsä ohjaamme nuoria. Helsingissä ajattelemme niin, että kaupunki tekee minkä osaa ja mitä ei osaa, se hankitaan osaavilta kumppaneilta. Emme kilpaile kansalaisyhteiskunnan kanssa, vaan toimimme yhdessä. Tämä tuottaa lisäarvoa, jota ei muuten ole saatavilla. Esimerkiksi Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ovat Suomen Punaisen Ristin kanssa jalkautuneet koulun päättymistä juhlivien nuorien pariin tarjoten juttuseuraa, vettä ja tarvittaessa lääkinnällistä apua. Onneksi nuorten liiallinen juhliminen ei ole ollut suuri ongelma enää pitkään aikaan. Pari vuosikymmentä sitten Helsingissä oli parhaimmillaan 100 nuorta selviämisasemalla samanaikaisesti. Helsingissä nuoriso käyttäytyy pääasiallisesti todella hyvin.

Millaista oppilaitosyhteistyötä teette?

– Jos kunnassa järjestetään etsivää nuorisotyötä, niin oppilaitoksilla ja ase- ja siviilipalveluspalveluspaikoilla on velvollisuus ilmoittaa vaille koulutus- tai palvelupaikkaa jäävästä tai opiskelunsa keskeyttävästä nuoresta. Tämän myötä yritämme tavoittaa kyseistä nuorta, ettei hän jäisi tyhjän päälle.

– Keskustelemme jatkuvasti myös oppilashuollon ja rehtorien kanssa, jos huomaamme tilastoissa jotain erityistä opintojen keskeytyksien syistä. Tänä vuonna nuoret ovat puhuneet paljon siitä, miten on ollut vaikeaa suorittaa ammatillisia opintoja loppuun harjoittelupaikkojen ollessa harvassa. Meidän yksi roolimme on hahmottaa näitä palveluaukkoja.

Millaiset asiat huolestuttavat nuoria eniten?

– Yleisesti meillä näkyy yksinäisyys, ahdistuneisuus, elämänhallinnan haasteet, työttömyys ja asunnottomuus. Tokihan on muistettava että tuhatkunta vuosittaista asiakastamme eivät ole keskimääräisiä nuoria, vaan he ovat erityisissä tilanteissa. Helsingissä on kuitenkin noin sata tuhatta nuorta ja nuorta aikuista. Ei pidä ajatella, että nämä olisivat yleisesti kaikkia nuoria koskevia huolia.

Timo Kontio muistuttaa, että yksinäisyys ja asunnottomuus ovat ison kaupungin ongelmia, sillä kaupunkiin muuttaa paljon nuoria opiskelemaan ja rakentamaan unelmia. Oman paikan löytäminen ei aina käy ongelmattomasti. Koronapandemia on korostanut yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen liittyviä ongelmia.

– Eri tutkimuksissa olemme voineet havaita, että lukiolaisten keskuudessa yksinäisyys on kaksinkertaistunut. Joillekin nuorille korona-aika on ollut hyväkin asia. Vanhempien kasvanut läsnäolo ja tuki opiskeluun ovat parantaneet hyvinvointia. Tilastollisesti suurempi osa on kuitenkin niitä, joiden vanhemmille etätyö ei ole ollut mahdollista, ja koulunkäynti on jäänyt nuoren omalle vastuulle. Sitten on vielä kolmas ryhmä, jolla kotona on aidosti turvatonta esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmien tai väkivaltaisen ilmapiirin takia. Meillä on Suomessa joukko nuoria, joille kouluruokailu on päivän ainoa lämmin ruoka ja opettaja se turvallisin aikuinen. Viime vuoden keväällä oppilaitosten kautta tulleet lastensuojeluilmoitukset kotiväkivallasta vähenivät. Samaan aikaan poliisin hälytykset kotiväkivallasta lisääntyivät dramaattisesti. Sanoisin, että paljon tästä ongelmasta jäi meiltä näkemättä.

– Heijastusvaikutukset voivat olla pitkiä. On tutkimustietoa vuonna 87 syntyneistä ”lama-ajan lapsista” ja siitä, miten heidän keskuudessaan mielenterveyslääkkeiden käyttö on laajempaa vielä aikuisiälläkin. Varhaislapsuudessa koettujen ongelmien jäljet voivat ovat todella pitkät.

Mediassa on puhuttu paljon jengiytymi sestä ja nuorten väkivallan lisääntymisestä. Mikä on näkökantasi tähän asiaan?

– Huolta herättäviä nuorten ilmiöitä ja katuväkivaltaa on ollut kautta vuosikymmenten. Sata vuotta sitten oli sakilaiset, 50-luvulla keskenään tappelevat rasvatukat ja lättähatut, 80-luvulla punkkarit ja tänä päivänä roadman-kulttuuri, jossa ihannoidaan väkivaltaa ja kannetaan teräaseita mukana. Näiden ilmiöiden äärellä on tehty työtä kautta aikain.

– Jo 2000 vuotta sitten Platon kirjoitti teoksessaan Valtio, etteivät nykynuoret kunnioita vanhempiaan ja yhteiskunta on tuhon tiellä. Meidän aikuisten roolina on havaita, että nuoret töppäilevät ja käyttäytyvät väärin. Nuorten tehtävänä on puolestaan ikätasoisesti haastaa aikuisten ja yhteiskunnan asettamia normeja. Se on aikuistumista. Mutta se, miten se tehdään – siitä pitää keskustella. Kesän tullessa nuoret saapuvat julkisiin tiloihin. Kun nuoret kohtaavat, siinä syntyy kaikenlaista nujakointia. Kun nuoret kohtaavat nyrkein – ilman teräaseita ja muuta kättä pidempää – ollaan vielä jossain määrin turvallisilla vesillä. Toki sekään ei ole hyväksyttävää. Jos taskussa on puukko, sama nujakointi voi päättyä peruuttamattomasti. On huomattavissa sellainen noidankehä, että kun puukoista puhutaan, sitä useampi nuori niitä kantaa mukanaan. Jos puukkojen määrä kasvaa, kasvaa myös vakavan väkivallan mahdollisuus. Tähän meidän olisi aikuisina puututtava.

Tilastot kertovat, että kymmenen viime vuoden aikana nuorten väkivallantekojen määrä on puolittunut. Samoin koetun turvallisuuden tunne on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan jatkuvasti parantunut.

– On ollut nähtävissä positiivista kehitystä. Ihmiset menevät paikkoihin ja läsnäolollaan rauhoittavat tilaa entisestään. Syntyy sosiaalista kontrollia, ja jää vähemmän hämäriä nurkkia. Pitkällä aikavälillä olemme nähneet asioiden kulkevan hyvin positiiviseen suuntaan, mutta lyhyellä aikavälillä väkivallantekoja on ollut suhteellisen paljon.

– Siihen on suhtauduttava vakavasti ja voi kysyä, onko syntynyt käänne pahempaan? Käänne on niin lyhyt, ja vielä näin poikkeuksellisessa ajassa, että sitä on todella vaikea sanoa.

Korona-aikana ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden lisääntymisen lisäksi kaupunki autioitui, mikä loi aikuisettomia tiloja. Näin esimerkiksi rautatieasemalla, jonne kokoontui paljon nuoria.

– Hyvinvoivien aikuisten läsnäolo kaupunkikuvassa on tärkeää. Nuorisotutkimusseuran teettämässä professori Tommi Hoikkala n tutkimusryhmässä Riikka Perälä ja Sofia Laine tekevät Nuorten paikkataju ja huolet -tutkimushanketta, jossa yritetään hahmottaa, miten nuoret kokevat erilaiset tilat ja alueet. Se saattaa poiketa hyvin suuresti siitä, miten me aikuisina koemme paikat. Monelle meistä tilat ovat vain läpikulkupaikkoja.

Timo Kontio haluaa muistuttaa myös meidän aikuisten suhtautumisesta kaupungilla aikaansa viettäviä nuoria kohtaan.

– Suurin osa nuorista voi hyvin. Lastensuojelu työskentelee tällä hetkellä noin 50 nuoren kanssa, jotka oireilevat rikoksilla. Jokaista kouluikäisten ikäluokkaa Helsingissä on noin 4 500 henkeä. 13–17-vuotiaita on vajaat 30 000, ja nuoria ja nuoria aikuisia yhteensä noin satatuhatta. Se mittakaava meillä aikuisilla helposti hämärtyy. Kun luemme lehdistä väkivallanteoista, helposti peilaamme sen kaikkiin vastaan tuleviin nuoriin.

  Miten paljon nuoret kohtaavat rasismista kumpuavia ongelmia?

– Kyllä nuoret ovat kertoneet, että heihin suhtaudutaan rasistisesti. Aikuiset aika matalalla kynnyksellä käyttävät loukkaavia nimityksiä ja rikkovat sellaisia rajoja, joita ei pitäisi rikkoa. Helsingin nuorista noin viidennes on ulkomaalaistaustaisia. Tällä tarkoitetaan sitä, että nuori itse tai vanhemmat ovat syntyneet muualla kuin Suomessa. Meillä on Helsingissä jo kolmannen polven maahanmuuttajataustaisia. Tilastoissa he näyttäytyvät kantasuomalaisina, mutta piirteet tai nimi paljastavat heidän juurensa olevan muualla. Helsinki on niin iso kaupunki, että tänne pitäisi mahtua monenlaista tarinaa. Rasistinen huutelu jättää nuoriin jäljen.

Millaisin mielin voimme katsoa tulevaan?

– Tilastojen mukaan nuoret käyttäytyvät paremmin kuin koskaan ennen. Nuoriso on terveempää ja järkevämpää, ja esimerkiksi alkoholinkäyttö ja tupakanpoltto ovat huomattavasti laskeneet. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olemme oppineet ennaltaehkäisemään nuorten ongelmia ja esimerkiksi koulun keskeyttämisiä, niin koen yhteiskunnan kehittyneen parempaan suuntaan. Uskallan jopa sanoa, ettemme Helsingissä tarvitse lisää nuorten palveluja, vaan palvelujen yhteistyötä ja nuorten rinnalla kulkemista.

– Rankkakaan tausta ei määrittele Suomessa nuoren tulevaisuutta. Jos nuorella on yksikin hyvä aikuinen kulkemassa rinnalla, se on avain syrjäytymisen torjumisessa. Toivon, että jokainen meistä aikuisista voisi pohtia, että se hyvä aikuinen saatan olla juuri minä itse. Kun näet tutun nuoren rappukäytävässä, sano hänelle moi. Jos näyttää, että jokin on huonosti, uskalla kysyä häneltä, mitä hänelle kuuluu. Se ei vaadi sen enempää.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen ja Katja Tähjä

Yhteys Helsingin etsivään nuorisotyöhön ja Stadin etsiviin:

Soita tai viestitä WhatsAppilla numeroon 040 184 3175 (arkisin klo 9–15)
Laita sähköpostia osoitteeseen: [email protected]