Sotahuuto – Pelastusarmeijan oma äänenkannattaja ja hengennostattaja

Historioitsija Eija Jämbäck kurkistaa Sotahuudon 135-vuotiseen historiaan, erityisesti sen mielenkiintoisiin alkuaikoihin ja asemaan sota-aikojen Suomessa. Katsaus avaa myös sitä merkitystä, mikä lehdellä on tekijöilleen ja lukijoilleen.

Rakas Sotahuuto! Ollos varoitushuutoollos tienviittaollos lohdun tuojaollos toivon tuojaollos nuhtelijaollos lämmittävä liekki.

Näin runollisesti ja monipuolisesti Hilma Randelin, ”slummin everstinä” tunnettu Pelastusarmeijan pitkäaikainen sosiaalisen työn johtaja, kuvasi Sotahuuto-lehden tehtävää vuonna 1913. Lehden tehtäviin lisättiin usein, että sen piti olla herätyksen huuto nukkuville ja kehotuksen huuto vastakääntyneille.

Oma äänenkannattaja

Kansainvälisen mallin mukaan Suomen Pelastusarmeija perusti pian oman äänenkannattajan. Koska perustajat kuuluivat ruotsinkielisiin aatelisiin, ruotsinkielinen Krigsropet alkoi ilmestyä huhtikuussa 1890, vain muutamia kuukausia Suomen Pelastusarmeijan perustamisen jälkeen. Ensimmäiset upseerit näkivät heti, että suomenkieliselle lehdelle oli suuri tarve. Sanomalehti Pelastusarmeija (myöhemmin Sotahuuto) alkoi ilmestyä vielä samana vuonna.

Pelastusarmeija alkoi heti panostaa omiin lehtiin, sillä siellä ymmärrettiin painetun sanan arvo ja mahti. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella lehdet olivat huomattava vaikutuskeino, sillä ne olivat ajan merkittävin tiedotusväline, joka avasi lukijoille ikkunan maailmaan. Lehdillä oli arvovaltaa, sillä Suomessa vallitsi vahva usko painettuun sanaan. 

Pelastusarmeijan johtaja Hedvig von Haartman määräsi, että ohut, kaksi kertaa kuukaudessa ilmestynyt Sotahuuto muutettiin viikkolehdeksi ja sen sivumäärää kasvatettiin. Esimerkiksi lehden toimittaja piti tätä uhkayrityksenä, mutta pelko osoittautui turhaksi, sillä ensimmäinen painos myytiin loppuun heti, ja pian Sotahuuto-lehden painos oli paljon suurempi kuin Krigsropet-lehden.

Sensuurin kourissa

Pelastusarmeija oli kansainvälinen järjestö, ja Suomen suuriruhtinaskunnan venäläiset vallanpitäjät epäilivät kaikkea ulkomailta tulevaa ja pelkäsivät kaikkea, minkä ajattelivat voivan häiritä yhteiskuntarauhaa. Suomalaiset viranomaiset myötäilivät venäläisvaltaa. Senaatti ei suostunut vahvistamaan Suomen Pelastusarmeijan sääntöjä vuosikausiin, ja se oli pitkään ilman laillista asemaa eli käytännössä lainsuojaton. Kohtelu oli sen mukaista.

Maassa jyräsi sensuuri, ja Sotahuuto-lehteä kohdeltiin sen ankarimpien sääntöjen mukaan. Välillä lehden myyminen kiellettiin kokonaan, mutta pelastussoturit myivät sitä silti, koska heidän mielestään tuli totella ennemmin Jumalaa kuin ihmistä. Kerran kenraalikuvernööri kielsi lehden julkaisemisen, mutta Pelastusarmeijan johtaja onnistui saamaan ilmestymiskiellon kumotuksi. Nimi Pelastusarmeija piti muuttaa muotoon Sotahuuto, ja lehtien sisällölle asetettiin rajoituksia. Ajoittain Sotahuuto sai sisältää ainoastaan kirjoituksia uskonnosta ja hyväntekeväisyydestä eikä mitään sotilastermejä saanut käyttää, esimerkiksi ”päämajan” sijaan tuli puhua ”konttorista”. Joskus lehden ilmestyminen viivästyi, kun jokin sana tai asia jäi sensuurin hampaisiin.

Rintamalinjan molemmin puolin

Ajan yleiset olosuhteet vaikuttivat Sotahuuto-lehteen. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan aikana yleismaailmallinen paperipula ja paperin hinnannousu aiheuttivat painetta nostaa Sotahuuto-lehden hintaa. Vaikka Pelastusarmeijalla oli polttava tarve saada lisää tuloja työhönsä, se päätti olla korottamatta lehtiensä hintoja. Sen piirissä annettiin etusija hyvän sanoman levittämiselle.

Tammikuussa 1918 puhjenneen sisällissodan aikana Pelastusarmeija jakautui kahteen osaan niin kuin koko Suomikin. Yhteydet punaisten vallassa olevan eteläpuolen ja valkoisten hallussa olevan Keski- ja Pohjois-Suomen välillä katkesivat täysin.

Rintamalinjan molemmille puolille jääneessä Pelastusarmeijassa tehtiin ainutlaatuinen ratkaisu: Helsingissä Pelastusarmeijan oma kirjapaino Immanuel julkaisi muutaman sivun mittaiseksi kutistuneen Sotahuuto-lehden ylimääräisiä numeroita, ja Vaasassa puolestaan ilmestyi Vaasan Sotahuuto-lehden sotanumeroita.

Koska postiliikenne ei kulkenut rintamalinjan yli ja junaliikenne oli epäsäännöllistä, upseerit pystyivät myymään näitä kriisiajan julkaisuja vain ilmestymispaikkakunnilla. Pelastusarmeijan ylisihteerin mukaan Sotahuuto-lehden myyminen olisi helppoa, koska sanomalehtiä ei juuri ilmestynyt. Eteläisessä Suomessa sai ilmestyä vain punaisten näkemyksiä pönkittäviä lehtiä, mutta Helsingissä Sotahuuto-lehteä kuitenkin kaupiteltiin kädestä käteen.

Talvi- ja jatkosodan epävarmuuden, pelon ja menetysten aikana Sotahuuto oli merkittävä yhdysside pelastusarmeijalaisten välillä. Moni naisupseeri johti yksin osastoaan haastavissa oloissa, kun taas miesupseerit oli kutsuttu sotapalveluksessa rintamalle. Sotahuuto-lehtiä lähetettiin kenttäpostina rintamalle ja niitä jaettiin evakkoleireillä ja sotasairaaloissa. Rintamalla olleet pelastusarmeijalaiset kertoivat, että Sotahuuto oli korsuissa suosittua lukemista. Kiitoskirjeissä rintamalta Sotahuuto-lehteä nimitettiin esimerkiksi ”Jumalan pieneksi lähetiksi”, joka toi lepoa ja rauhaa etulinjan taistelujen keskellekin.

Hengennostattaja

Sotahuuto-lehden tarkoitus oli pitää yhteys maan eri kolkissa olevien osastojen ja päämajan välillä, nostattaa henkeä ja levittää pelastussanomaa myös niille, jotka eivät tulleet kokouksiin. Sisältö koostui pääosin hengellisistä opetuksista, sananselityksistä, hartausteksteistä ja kertomuksista Pelastusarmeijasta sekä Suomessa että muualla. Lehti välitti tietoa Pelastusarmeijaa koskevista asioista, uutisoi osastojen kuulumisia ja ilmoitti tapahtumista ja kokouksista. Sotahuuto julkaisi myös pelastusarmeijalaisten kirjoittamia runoja, laulujen sanoja ja kertomuksia. Kaikissa sopivissa väleissä luki erilaisia iskulauseita, toivotuksia, pyyntöjä ja kehotuksia rukoilla, kieltäytyä jostakin tai antaa jotakin. Eniten toistuivat kuitenkin halleluja-huudahdukset ja muut ilon ilmaukset. Sotahuuto oli alusta asti runsaasti kuvitettu sekä piirros- että valokuvilla, ja se mainostikin olevansa Suomen paras uskonnollinen kuvalehti.

Sotahuuto-lehden päätoimittaja vakuutti tekevänsä parhaansa, että lehden sisältö olisi mahdollisimman monipuolinen ja hyödyllinen. Hän kannatti sitä perinteisesti tunnettua ja tunnustettua ajatusta, että ihmiset rakastivat tarinoita. Päätoimittaja kannusti upseereita ja sotilaita kirjoittamaan lehteen omakohtaisia kääntymiskertomuksia ja ”hyviä ja huvittavia” raportteja siitä, miten Jumala vaikutti eri osastoissa. Koska lehteä myytiin myös kapakoissa, päätoimittaja ohjeisti, että kirjoitusta ei pitänyt aloittaa raamatunlauseella tai ylistämällä Jumalaa. Tällöin kapakan asiakas helposti ohitti sen, mutta kiinnostui heti, jos tarina kertoi juomarin pelastumisesta.

Yhdysside osastojen välillä

Sotahuuto oli yhdysside eri osastojen välillä, ja tiedot muista osastoista rohkaisivat, lohduttivat ja kannustivat muita pelastusarmeijalaisia. Vaikka lehteä myytiin ihmisten pelastamistarkoituksessa, se oli tarkoitettu myös siunaukseksi kaikille pelastusarmeijalaisille ja muille kristityille. Siksi kääntymiskertomusten ja huvittavien juttujen lisäksi pyydettiin myös lyhyitä, asiallisia ja luotettavia opetuskertomuksia. Hyvät uutiset ja myönteiset kokemukset eri osastoista ilahduttivat ja kannustivat pelastustovereita. Osastojen yhteishenki kasvoi, kun lehdessä jaettiin kokemuksia. Iloiset uutiset pelastuneista vakuuttivat sitä, että Jumala siunasi työtä ja hänen valtakuntansa levisi Pelastusarmeijan välityksellä.

Syksyn 1917 kiperässä tilanteessa Sotahuuto-lehden toimitus totesi, että jokaisen, myös ”sivistyneen”, joka rakasti maataan ja kansaansa, tuli ostaa Sotahuuto. Se oli halpaa, hyvää ja kehittävää lukemista, ja lehden ostaja kannatti samalla Pelastusarmeijan arvokasta työtä. Sotahuuto mainosti olevansa maan levinnein uskonnollinen lehti. Se oli myös täysin epäpoliittinen, ei loukannut kenenkään mielipidettä, vaan kaikkien näkemysten kannattajat saattoivat lukea sitä turvallisesti. Sotahuuto ei osallistunut väittelyihin uskonnollisista kysymyksistä, sillä lehden toimituksen mukaan sellainen sanaharkka ei edistänyt Jumalan valtakuntaa, vaan lisäsi erimielisyyksiä, jotka tulisi mieluummin tasoittaa. Sotahuuto-lehti halusi julistaa Jeesuksen opetuksia ja kertoa Pelastusarmeijan tapahtumista, joiden se katsoi todistavan Jumalan ajankohtaisista teoista. ”Sotahuuto-lehteä lukevat ylhäiset ja alhaiset, rikkaat ja köyhät, uskovat ja vapaa-ajattelijat, raittiit ja juomarit, terveet ja sairaat. …se on jokamiehen ja -naisen sanomalehti.” Kun monet puhujat saavuttivat lavoilta tuhansia kuulijoita, Sotahuuto-lehden kerrottiin saavuttavan kymmeniä tuhansia lukijoita. Vuonna 1913 Sotahuuto kertoi olevansa Suomen levinnein uskonnollinen lehti.

Kokouksissa ja kapakoissa

Pelastusarmeijalaiset levittivät Sotahuuto-lehteä koteihin, myivät sitä kaduilla, jakoivat kokouksissa ja tarjosivat sitä kapakoissa, asemilla, junissa ja missä ikinä liikkuivatkaan. Pelastusarmeijan johtajat ohjeistivat, että minnekään ei saanut lähteä ilman lehtinippua kainalossa. Sotahuuto-lehteä pidettiin mainiona tapana levittää pelastussanomaa laajalle yleisölle. Päätoimittaja kuvasi runollisesti, miten erityisesti kesäaikana, kun ihmiset hakeutuivat luonnon helmaan eivätkä tulleet kokouksiin, Sotahuuto-lehdenkin valtasi lintujen tavoin lentämisen halu. ”Pelastuksen sanansaattajien” tuli lähteä ja myydä lehteä kaikkialla, missä ihmiset liikkuivat. Lehden myyminen ja ostaminen oli aina henkilökohtainen kohtaaminen, jossa saattoi syntyä keskustelua ikuisuusasioista. Lehdet tekivät kauppansa monenlaisille ihmisille monenlaisissa oloissa. Esimerkiksi sisällissodan vankileireiltä kerrottiin, miten kaivattu ja tervetullut Sotahuuto oli.

Sotahuuto-lehden myyminen oli yksi menetelmä, jolla kadetteja ja upseereita opetettiin tutustumaan kansaan ja kehitettiin heidän rohkeuttaan. Myyjillä oli vaihtelevia kokemuksia, esimerkiksi kerran erään hienon herrasmiehen kerrottiin ostaneen myyjän kaikki lehdet. Välillä myyjä taas ajettiin ulos, sai solvausryöpyn vastaukseksi ja kerran kuultiin, että eräs mies oli lyönyt korvalliselle hänelle Sotahuuto-lehteä tarjonnutta kadettia. Tämän kerrottiin aluksi puhjenneen itkuun, mutta sitten alkaneen kiittää Jumalaa siitä armosta, että sai vähän kärsiä mestarinsa tähden.

Osastot kilpailevat

Lehden myynnin tehostamiseksi perustettiin myös niin sanottuja ”Sotahuuto-prikaateja”, jotka lähtivät suuremmalla joukolla myymään lehtiä. Erityisen tärkeä tapa lisätä Sotahuuto-lehden myyntiä oli ”Sotahuuto-kilpailu”. Osastoja innostettiin kilpailemaan keskenään lehtien myynnissä. Jokaisen Sotahuuto-lehden takasivulla ilmestyi kunnialista, jonne oli merkitty osastojen saavutukset. Ne osastot, jotka olivat menestyneet hyvin, saivat palkinnoksi tähden, kun taas huonosti menestyneiden viereen piirrettiin risti. Tähtien kerrottiin kaunistavan listaa, kun taas ristit himmensivät sitä. Pelkästään lista ei riittänyt, vaan toimittaja jakoi ”makeita ja katkeria pillereitä”, ruoti lehtien myyntiä, kiitti tai moitti ja kannusti kilvoitteluun paremmasta menestyksestä seuraavassa ”Sotahuuto-taistelussa”. Myös yksittäiset huippumyyjät huomioitiin, heitä nimitettiin ”Sotahuuto-sankareiksi” ja he saivat ”kunniapalkintoja” suorituksistaan.

Pelastusarmeijassa Sotahuuto-lehden sisältöön ja menekkiin oltiin yleensä tyytyväisiä, ja sitä pidettiin työn parhaana liittolaisena.

Eija Jämbäck
historioitsija

Kuvat: Sotahuudon arkisto

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä