Julkaistu 3.1.2025 07:00
Vanha lintu – uudet sulat
Vanhaa vuotta kuvataan usein kumaraselkäiseksi vanhukseksi ja uutta vuotta konttaavaksi lapseksi. Voi sen kai noinkin nähdä, mutta muuttuuko oikeasti mikään kellon lyödessä illalla 12? Kun herään tammikuun ensimmäisen päivän aamuna ja katson peiliin, en voi sanoa ainakaan nuortuneeni. Päivämäärät kalenterissa vaihtuvat, mutta luomakunta jatkaa kulkuaan. Meret ovat ihan yhtä saastuneita kuin olivat eilenkin, eivätkä tuhotut sademetsät ole yhdessä yössä kasvaneet takaisin. Puijaammeko siis itseämme vertaamalla uutta vuotta viattomaan lapseen?
Toisaalta Raamattu puhuu paljonkin uudistumisesta ja uudelleen alkamisen mahdollisuudesta. Paavali muun muassa lupaa, että jokaisesta, joka ottaa Kristuksen vastaan, tulee uusi luomus. Silloin vanha katoaa ja uusi tulee tilalle. Luonnollisesti Paavali ei tarkoita ulkoista olemustamme, jonka hän kyllä myöntää rapistuvan, vaan hän puhuu sisäisestä elämästä, joka voi päivä päivältä uudistua. Meillä on siis joka päivä uudestaan alkamisen mahdollisuus! (2. Kor. 4:16 ja 5:17).
Profeetta Jesaja puolestaan lupaa: ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:31). Monelle on tuttu myös psalmin 103 jae, jossa luvataan, että nuoruutemme voi uudistua kuin kotkalla. Olen jostain lukenut, että kotka vaihtaa sulkiaan läpi elämänsä, ja vasta vanhana sen höyhenpuku on komeimmillaan. Mikä lohduttava ajatus!
Pelastusarmeijaakin voisi verrata vanhaan kotkaan. Kansainvälinen Pelastusarmeija täyttää tänä vuonna 160 vuotta, ja Suomessakin olemme olleet olemassa jo 135 vuotta. Höyhenpukumme on silti vielä kuosissaan, ja olemme valmiita lentämään. Vaikka olemassaolomme tarkoitus ja perustehtävämme ei ole muuttunut kaikkina näinä vuosina, etsimme jatkuvasti uusia tapoja toteuttaa missiotamme. Syyskuussa 2024 Pelastusarmeijan kenraali Lyndon Buckingham julkaisi uuden maailmanlaajuisen strategian viitekehyksen, joka tiivistyy kolmeen sanaan: ihmiset, tehtävä ja perintö. Tammikuun Sotahuudon keskiaukeamalta voi lukea tarkemmin siitä, millainen maailma noiden kolmen sanan takaa avautuu. Uskomme, että uudistuneen strategiamme avulla voimme lentää jälleen uusiin ulottuvuuksiin, uusille alueille ja uusien ihmisten pariin.
Pelastusarmeija haluaa toivottaa siunattua uutta vuotta psalmin sanoja mukaillen: ”Seppelöiköön Herra sinut armolla ja rakkaudella. Ravitkoon hän sinua hyvyydellään, jotta elvyt nuoreksi, niin kuin kotka.” (Ps. 103:4–5)
Saga Lippo
everstiluutnantti
territorion komentaja
Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesiSotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. |