Haaparannan osasto – kahden maan ja kielen siunattu koti

Suomen rajan tuntumassa, Ruotsin Haaparannassa, toimii Pelastusarmeijan osasto. Sotahuuto sai vihiä, että osastoa johtavat suomalaiset Pasi ja Marjo Maikkunen. Päätimme lähteä tutustumaan tähän pohjoiseen osastoon, joka palvelee niin haaparantalaisia kuin torniolaisiakin. Millaista on tällainen rajat ylittävä yhteys? Haaparannan osaston työ todistaa siitä, ettei Jumalan valtakunnalla ole rajoja.

Haaparannan osasto on nuori vanha osasto. Se perustettiin alkujaan jo yli 130 vuotta sitten vuonna 1893. Osasto suljettiin vuonna 1968 rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Vuonna 2010 Pelastusarmeijan jäsenet saivat rukousnäyn Haaparannan työn puolesta. Upseerit muilta paikkakunnilta kävivät tekemässä rukouskävelyjä. Upseeri Birgitta Ekmanin johdolla Luulajan osasto alkoi vuonna 2010 pitää kokouksia ensin Betel-kirkossa ja vuotta myöhemmin nykyisessä, omassa tilassa.

Haaparannan osastolla on ollut yhteistyötä suomalaisten osastojen kanssa. Tästä on muistoja kapteeni Teija Heikinheimolla, joka toimi miehensä kanssa Rovaniemen osaston johtajana.

– Vierailimme vuorokuukausin toistemme luona. Koin tämän yhteyden oikein ihanana. Se toi paljon siunausta, innostusta ja piristystä omaankin elämään, Teija kertoo puhelimitse.

Teija vinkkaa, että pelastussotilas Arvo Pirttijärvi vaimonsa Raijan kanssa kävi myös itsenäisesti vierailuilla. Arvo muistelee ilahtuen: – Muistan silloisen johtajan, majuri Maud Fennvikin hyvin. Hän oli iloinen ja pirskahteleva ihminen. En osannut ruotsia, mutta kyllä me toisiamme ymmärsimme, Arvo naurahtaa. – Paras muistoni Haaparannasta on siitä, kun vappuvierailulla pääsin lipunkantajaksi Jeesus-marssille. Todistimme uskostamme monella vierailulla.

Vierailut jatkuivat myöhemminkin, joskaan eivät yhtä tiiviisti. Kajaanin osaston johtaja, majuri Pirjo Mikkonen muistaa parit vierailut Rovaniemen vuosiltaan.

Nykyään yhteistyötä tapahtuu Oulun osaston kanssa. – Toissa syksynä kävimme vierailulla, ja Haaparannasta oli ryhmä täällä viime keväänä. Tänä keväänä he ovat tulossa uudelleen, osaston johtaja, majuri Ave Kalme kertoo. – Tällainen yhteys on oikein hyvää. On mielenkiintoista, miten paljon Haaparannassa on suomenkielisiä kävijöitä. Se on erityistä. Olemme puhelin- ja rukousyhteydessä, kannamme toisiamme esirukouksissa.

Soittokierros on päätettävä edellä mainittuun majuri Maud Fennvikiin, joka toimi Haaparannan osastonjohtajana vuodesta 2012 vuoteen 2019. Hän oli toissa ja viime vuonna Helsingin Temppelin osaston johtajana, mutta on nyt palannut Ruotsiin. Sieltä hän vastaa hymyillen videopuheluun. Haaparannan vuodet olivat hänelle onnellisia, ja hän tuntee nykyiset osastonjohtajat, luutnantit Marjo ja Pasi Maikkusen oikein hyvin.

– Opin tuntemaan Marjon saman kehitysyhteistyöhankkeen työryhmässä. Aloitimme kuukausittaiset lounaat, joilla tutustuimme perusteellisemmin. Huomasin, että hän ja Pasi ovat musikaalisesti lahjakkaita. He tulivat soittamaan ja kertoivat olevansa hyvin kiinnostuneita Armeijasta. Se polku on johdattanut heidät nyt upseereiksi. Miten ihastuttavaa! Olemme niin onnellisia, että he ovat osa armeijaperhettä, Maud sanoo säteilevästi.

Maud muistelee työn olleen aluksi pientä, mutta sitten vuonna 2015 Eurooppaan tuli paljon pakolaisia. Haaparantaankin saapui lukuisia maahanmuuttajia, jotka löysivät Pelastusarmeijan.

– Se oli hienoa, intensiivistä ja haasteellista aikaa. Monet pakolaiset tulivat luoksemme, ja pystyimme tarjoamaan heille vaatteita sekä kahvia ja voileipiä. Aloimme pitää avoimia ovia maanantaista perjantaihin. Yhä useampi otti osaa jumalanpalvelukseen, ja moni antoi elämänsä Herralle. Monet keskenään sotivista maista tulleet ystävystyivät. Se oli suoranainen ihme! Olimme hyvin siunattuja.

Hyviä uutisia

Olen matkannut etelästä pohjoiseen. Vierailuhetkellä olemme talven kynnyksellä. Ruska kaunistaa vielä puita, mutta öinen myrsky toi mukanaan aavistuksen lunta. Matkalla majapaikalta ylitän maan rajan. Vierailun aikana tulenkin oppimaan, että tässä kaksoiskaupungissa raja on vain ”veteen piirretty viiva”. Lähestyessäni Ruotsin puolella osastoa eräs ikkuna kiinnittää huomioni. Ikkunalle on asetettu kortti, jossa lukee “Vill du göra något stort?” (Tahdotko tehdä jotakin suurta?) Se on aina hyvä kysymys.

Saavun osastolle, jossa on kohta alkamassa ”Goda Nyheter” (Hyviä uutisia) -hartaushetki. Väki on saapunut jo hyvissä ajoin, ja pöytäseurueista kuuluu iloinen puheensorina. Osaston johtajat, luutnantit Pasi ja Marjo Maikkunen tulevat tervehtimään. Hetken ennen hartautta käytän katselemalla ympärilleni. Osaston tilat hehkuvat kodikkuutta: intiimi sali, raikas lasten huone ja viihtyisä kahvittelutila.

Kello tulee Ruotsin aikaa yksitoista. Pikaisesti laskettuna meitä on kokoontunut yhteen parikymmentä. Hartaushetki alkaa.

– Täällä Haaparannassa me tykkäämme laulaa, joten aloitetaanpa kahdella laululla, Marjo ohjeistaa.

Pasi pitää hartauden suomeksi, ja Marjo simultaanitulkkaa, sillä tänään enemmistö kävijöistä on suomenkielisiä. Hartaudessa Pasi muistuttaa Jeesuksen sanoneen ”Minä olen tosi viinipuu ja Isäni on viinitarhuri” (Joh.15:1). Kuten puut, meidätkin on oksastettava, jotta voimme kantaa Hengen hedelmiä.

– Meidän tulee olla kiinnittyneinä Jeesukseen. Näin Hengen hedelmät virtaavat meissä.

Tilaisuus loppuu Marjon rukoukseen: – Kiitos, että saamme olla Jumalan rakastamaa ja Jumalaa rakastavaa uskon perheväkeä.

Lämmin hengen koti

Ulkona myrskyää, mutta sisällä on seesteinen tunnelma. Vuorossa on maistuva lounas, jonka haaparantalaiset Taina, Anneli ja Helena ovat valmistaneet. Itse rakkaudella valmistettu kaalilaatikko tuoksuu taivaalliselle. Taina ja Helena ovat pelastussotilaita ja Anneli on siviilijäsen.

– Muutin kolme vuotta sitten Helsingborgista Etelä-Ruotsista. Löysin tämän paikan, ja vastaanotto oli ihana, Anneli kertoo. – Meillä on täällä pieni kuoro. Kerran kuukaudessa käymme paikallisessa vanhainkodissa pitämässä musiikkihartautta, se on aivan ihanaa!

– Minä muutin Itä-Suomesta tänne 16 vuotta sitten, Taina sanoo. – Uskossa olen ollut yhdeksän vuotta, Armeijassa kolme. Tänne on ihana tulla. Marjo ja Pasi saarnaavat ymmärrettävällä tavalla, mitä arvostan. Kun Marjo ja Pasi pitävät jumalanpalveluksen joka toinen sunnuntai Luulajassa, tuolloin mieheni kanssa vastaamme puolestamme Haaparannasta.

Helena on ollut mukana osaston alkuajoista lähtien. – Lisää väkeä saa aina tulla, joten tervetuloa kaikki piipahtamaan!

Pelastussotilas Erkki Torniosta soitti kitaraa hartaudessa. – Olen kuusi vuotta asunut täällä, ja olen huomannut, ettei rajalla ole mitään merkitystä. Olemme yhtä, Erkki sanoo.

Haaparantalainen Marko todisti hartauden yhteydessä. Myös hän kiittää ilmapiiriä: – Tämä on kotoisa paikka ja saan täältä hyväksyntää. Täällä saa olla oma itsensä.

Istuudun syömään torniolaisten Markun ja Aleksin seuraksi. He ovat molemmat paikalla ystävien kutsumana, Aleksi ensi kertaa: – Täällähän laskeutui lämmin rukouksen henki.

Aleksi lähettää kiitokset keittiön suuntaan: – Nämä tytöt ovat tehneet oikein hyvää ruokaa!

Markku on vastaanotosta samaa mieltä: – Tänne on aina tervetullut. Täällä ei maan ja seurakunnan rajat pidättele.

Iltapäivän keskustelupiiri on alkamassa. Odotellessamme juttelen Vladimirinkanssa. Hänellä on ollut mielenkiintoinen elämä. Vladimir on syntynyt Virossa, asunut Venäjällä, Ukrainassa ja Tadžikistanissa, ja asuu nyt viidettä vuotta Haaparannassa: – Minulle oli vaikeaa olla kommunistisessa yhteiskunnassa, sillä en koskaan kokenut olevani ateisti. Jumala on aina ollut läsnä. Täällä osastolla saan kaiken, mitä tarvitsen hengellisesti.

Monen sukupolven osasto

Keskustelupiiriin jää lounaalta kymmenkunta jäsentä ja ystävää. Päivän aiheena on armo. Aihe herättää vilkasta keskustelua. Kahdesta asiasta kaikki ovat samaa mieltä: armoa ei voi olla ilman rakkautta ja armoa ei voi ansaita, se on Jumalan lahja. – Ihmisten armo toimii Jumalan kautta, Vladimir toteaa.

Piirin lopuksi Marjo muistuttaa, että armo ei ole uskovien etuoikeus. Jumalan armo on kaiken elävän yllä.

Osasto hiljenee, ja vetäydymme Marjon ja Pasin kanssa lasten huoneeseen haastatteluhetkeen. Mukana on heidän puolitoistavuotias lapsenlapsensa Veeti, joka tulee tervehtimään toimittajaa ja vetämään sormesta. Marjoa ja Pasi naurattaa; nuorimies on yleensä huomattavasti ujompi.

Pasi menee Veetin kanssa lattialle leikkimään ja Marjo ottaa päävastuun haastattelusta. Ihastelen lasten huoneen raikkaita värejä ja kodikkuutta.

– Viime keväänä meillä tapahtui iso remontti: keittiö ja saniteettitilat uusittiin täysin, ja tämä lasten huone rakennettiin. Tästä huoneesta saamme kiittää Ikeaa.

– Heillä on sisäinen sosiaalinen projekti, jossa myymälät haluavat tukea paikallisten lasten hyvinvointia. Haaparannassa he valitsivat kumppaneikseen meidät. Pelastakaa lapset ry käyttää tätä huonetta myös toimintoihinsa, Marjo paljastaa.

Marjo kertoo, että heidän osastonsa ideologia on olla ”fler generations kår”, monen sukupolven osasto. –  Sitä kohti työskentelemme, Marjo toteaa hymyillen.

Haaparannan viikko-ohjelma on täynnä toimintaa: maanantaisin on raamatturyhmä, leipäkirkko ja kuoroharjoitukset. Kerran kuukaudessa osasto käy kuoron kanssa pitämässä musiikkihartauden paikallisessa vanhainkodissa. Tiistai on sosiaalisen työn avustuspäivä. Keskiviikkona on hartaus, lounas ja keskusteluryhmä. Sunnuntaisin on jumalanpalvelus. Vuoroviikoin kokouksesta vastaavat Maikkuset ja osaston sotilaat. Joka toinen viikko Maikkuset pitävät jumalanpalveluksen Luulajassa. Lapsille on pyhäkoulu joka toinen sunnuntai.

– Nämä kaikki toiminnat olemme mieltäneet tärkeänä yksinäisyyden vastavoimana ja eristäytymisen ennaltaehkäisynä.

– Maanantain raamattupiiri on suosituin ryhmämme. Siinä tarkoituksena on kasvaa uskossa ja juurtua Raamattuun, Marjo sanoo, ja Pasi täydentää: – Monet palaavat kerta kerran jälkeen, ja monet ensikertalaisetkin uskaltautuvat mukaan.

Osaston sosiaalisen työn päivinä asiakkaita otetaan vastaan ajanvarauksella.

– Teemme myös kotikäyntejä. Avustuksena saa tapauskohtaisesti ruokakassin, lahjakortin tai esimerkiksi vaatteita. Saamme paikallisista vaateliikkeistä ylijäämää. Välillä meillä on laajempia vaatejakoja paikallisille Ukrainan pakolaisille. Ikealle täytyy antaa jälleen kiitosta, sillä joulunaikaan he antavat meille ravintolasta jäävän jouluruoan. Jaamme sitä lapsiperheille. Avustuksissa emme myöskään katsele maan rajoja, torniolaisetkin ovat oikeutettuja apuun.

Kahden maan osasto

Kaksi maata ja kieltä näkyy Haaparannan identiteetissä selkeänä.

– Olemme todellinen rajatapaus, Marjo naurahtaa. – Haaparanta-Tornio on pitkään mieltänyt itsensä kaksoiskaupunkina. Raja on veteen piirretty viiva – rajan yli tapahtuvaa toimintaa on aivan kaikessa. Olemme kaksikielinen osasto, tosin suomi on usein hallitsevana kielenä kävijöidemme parissa. Suurin osa kävijöistämme on suomalaisia, jotka asuvat Haaparannan puolella. Kaikkia yhdistelmiä tosin löytyy, joten tarjoamme tarvittaessa simultaanitulkkausta.

Pohjoinen ulottuvuus näkyy osastossa.

– Lappilaista ihmistä ei kohdata niin, että tullaan henkseleitä paukutellen kertomaan, miten asiat kuuluisi hoitaa. Lappilaiset tarvitsevat tilaa ja aikaa. Itse olemme Lapissa syntyneitä, joten meille tämä on luontaista.

Artikkelin alussa kerroimme Suomen pohjoisten osastojen yhteydestä. Maikkuset arvostavat sitä.

– Vastavuoroisuuden periaate, käymme virkistäytymässä toistemme luona. Vierailuilla olemme toteuttaneet jumalanpalveluksen yhdessä, se on ollut ihanaa. Nyt keväällä on tarkoitus vierailla Oulussa ja nähdä osaston remontoidut tilat.

Maikkuset ovat Haaparannan ohella vastuussa Luulajan osastosta, ja tähän on tulossa painopisteen muutos kesällä.

– Jatkamme molempien osastojen johtajina, mutta perheenä muutamme Luulajaan. Haaparannan osasto seisoo jo jaloillaan, ja voimme antaa aktiivisille sotilaille enemmän vastuuta. Luulajassa on uudelleenstarttauksen vaihe. Vaatii paljon työtä, että saamme osaston uuteen nousuun.

Herran haltuun

Marjo (51) on syntyjään Rovaniemeltä ja Pasi (50) Haaparannasta. Heillä on poika Juuso, jolla on jo oma perhe, avovaimo ja puolitoistavuotias Veeti-poika. He asuvat Torniossa. Maikkusilla on myös 15-vuotias tytär Ella, joka on innoissaan Luulajaan muuttamisesta.

– Hän on kaivannut isompaan kaupunkiin lukiovuosiksi, Marjo mainitsee.

Ennen muuttoa Haaparantaan vuonna 2002 he asuivat Rovaniemellä. Pasi työskenteli tanssibändin muusikkona ja Haaparantaan muuton aikaan Tornion kalkkitehtaan valvomossa. Siellä Pasi työskenteli upseerivihkimykseen saakka, hän tosin oli opintovapaalla upseerikoulutuksen ajan. Marjo puolestaan työskenteli hoitoalalla, viimeisimpänä henkilöstöpäällikkönä, kunnes siirtyi Helluntaisäätiön kehitysyhteistyöhankkeen PMU Second Hand Haaparannan myymälän johtajaksi, ja siitä Pelastusarmeijaan.

Pasi tuli uskoon vuonna 2012, kun hän sai helluntaiseurakunnalta kutsun tulla soittamaan. Marjo koki uskoontulon huomattavasti aiemmin, vuonna 1997.

– Siihen tarinaan liittyy Pasin äiti. Nuoruusvuoteni menivät rajoja testaten ja virheitä tehden. Kun esikoisemme eli tämän pikkumiehen isä oli yksivuotias, Pasin äiti todisti minulle paljon tuoreesta uskostaan, ja se sytytti minussa etsikkoajan. Hänen ruokapöytänsä äärellä sain jättää elämäni Jeesukselle.

Pasi ja Marjo olivat pitkään Finska Filadelfia -helluntaiseurakunnan jäseniä. PMU Second Handin hallituksessa Marjo tapasi Haaparannan osaston silloisen johtajan, majuri Maud Fennvikin.

 – PMU Second Hand tarjosi työmahdollisuuksia työkuntoutujille ja maahanmuuttajille. Moni vuonna 2015 saapuneista pakolaisista tuli uskoon, ja tuolloin meillä alkoi diakoniayhteistyö Pelastusarmeijan kanssa. Tulimme maahanmuuttajaystäviemme kanssa Armeijan kokouksiin. Armeijan ideologia ja tapa olla kirkko tässä ajassa alkoi valtavasti puhuttelemaan meitä. Jumalan johdatuksella vaihdoimme jäsenyytemme tänne vuonna 2018, ja siitä hyvin nopein askelin saimme sotilasnäyn ja upseerikutsumuksen. Saimme siihen paljon kannustusta, tukea ja profetioita ympäröiviltä ihmisiltä, Marjo muistelee lämmöllä.

Marjo ja Pasi valmistuivat upseereiksi viime kesänä. Vaikka upseerikutsumus oli molemmille selvä, Marjolla oli sisäistä taistelua:

– Olen kasvanut perinteisessä pohjoisen seurakunnassa, jossa paimentehtävä nähdään miehen työnä. Heti uskoon tultuani koin, etten halua elää uskossa vain itselleni, vaan haluan antaa itseni Jumalan käyttöön, niin että hän voi käyttää minua muita varten. Vuosikausia koin siitä kipuilua. Pelastusarmeijassa suomut lähtivät silmiltä, näin ettei Jumala katso siihen, olenko mies vai nainen.

–  Oli myös silmiä avaavaa, että Armeijassa pariskunnilla on usein yhteinen kutsu, ja he työskentelevät yhdessä. Se tuntui meistä oikealta, Pasi lisää.

Tiedustelen, millaiset asiat ovat heille merkityksellisiä työn ja uskon ohella:

– Tämä pieni mies tässä, Marjo sanoo katsoen Veetiä isoäidin ylpeydellä.

– Patikointi on meille tärkeää, mahdollisuus olla luonnon hiljaisuudessa, Pasi sanoo, ja Marjo jatkaa: – Luonnossa ovat syntyneet monet hyvät saarnat. Eräälläkin patikkaretkellä syntyi spontaani 20-minuuttinen videohartaus. Luonnossa pystyy kohtaamaan Jumalan aivan eri tavalla.

Suomalaisuus on Maikkusille tärkeä osa omaa identiteettiä.

–  Ei se lähde meistä koskaan pois.  Se on vuosien saatossa muotoutunut tällaiseksi kahden maan ja kielen kansalaisuudeksi. Olen kuitenkin sydämeltäni suomalainen – suomi on se kieli, jolla keskustelen Jumalan kanssa, Marjo paljastaa.

– Lapsuudessa ja nuoruudessa rajalla asumisessa oli hankaluutensakin. Kun asuin Haaparannassa ja menin Tornioon, sain kuulla olevani ”hurri”. Kun palasin kotiin, tyypit huutelivat ”finnjävel!” Pasi hymähtää. – Vaikka olen Haaparannassa syntynyt, koen itseni enemmän suomalaiseksi.

Tehdessäni lähtöä Marjo lähettää vielä terveiset: – Vilkutus täältä pohjoisesta. Monesti asiat tuntuvat tapahtuvan etelässä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Jumala toimii vahvasti täällä pohjoisessakin, ja ihmisiä tulee uskoon. Meillä on syvä rakkaus pohjoisen ihmisiä kohtaan.

Lähtiessäni osastolta ja lähestyessäni maiden rajaa, samainen näkemäni kortti kylpee jalkalampun valossa. ”Tahdotko tehdä jotain suurta?” Haaparannan osastolla ehdottomasti tehdään. Eikä vain yhden, vaan kahden maan yhteydessä.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä