Julkaistu 12.8.2019
Teksti: Anne Fredriksson. Kuvat: Pelastusarmeijan kuva-arkisto
Otsikoissa vuonna 1889
Jos internet olisi ollut olemassa 130 vuotta sitten, olisimme voineet klikata seuraavanlaisia uutisia:
Eiffel-torni avataan yleisölle. Kriitikot pitävät tornia esteettisesti epämiellyttävänä. Otsikoista olisi päässyt kauhistelemaan oudon näköistä tornia. Lukijat olisivat voineet jättää omia kommenttejaan puolesta tai vastaan.
William ja Catherine Boothin perustama Pelastusarmeija on rantautunut Suomeen. Jutussa olisi haastateltu suomalaista perustajaa Constantin Boijea ja valotettu kristillisen yhteisön taustoja. Huhuille olisi jäänyt vähemmän sijaa. Linkkejä painamalla olisimme voineet kuunnella William Boothin autenttista puhetta ja katsella online-videoita kokouksista.
Vaarallinen influenssapandemia on puhjennut Venäjällä. Epidemia uhkaa viedä hengen miljoonalta ihmiseltä. Jutussa olisi spekuloitu vuonna 1889 riehuneen epidemian syitä ja seurauksia.
Pennsylvanian South Forkissa sijainnut pato on murtunut. Artikkelista olisimme voineet lukea vuonna 1889 sattuneesta Johnstownin tulvasta ja seurata reaaliaikaista uutiskuvaa Internetistä.
Helsinki on keskellä kiihkeää kehitystä uneliaasta hallintokeskuksesta Suomen ainoaksi suurkaupungiksi. Uutisessa olisi kerrottu uuden Päivälehden (nykyisin Helsingin Sanomat) perustamisesta vuonna 1889 ja pohdittu Helsingin kehittymistä.
Vaikka otsikoista on jo 130 vuotta, maailmalta kantautuvat uutiset ovat yhä samankaltaisia – on luonnonkatastrofeja, epidemioita, uusia keksintöjä. Kriitikot arvostelevat uusia asioita, toimittajat spekuloivat tulevaisuuden skenaarioilla. Mutta se, mikä on muuttunut eniten, on viestinnän ympäristö. Tiedonvälitykseen on tullut uusia työkaluja ja kanavia.
Edellä mainitut otsikot olisivat aikanaan jääneet yhdensuuntaisiksi jutuiksi tai reportaaseiksi, mutta tänä päivänä niitä jaettaisiin, niitä kommentoitaisiin, ja niihin voisi liittää kuvaa ja ääntä. Nykyisin myös kuka tahansa voi tehdä ja julkaista sisältöä ja antaa palautetta. Viestinnästä on tullut vuorovaikutteista, eikä viestin lähettäjä voi enää hallita sitä samalla lailla kuin ennen.
Ensin oli ulkoilmakokouksia
Pelastusarmeija näkyi alkuaikoina katukuvassa mm. järjestämillään ulkoilmakokouksilla, joissa torvisoittokunta soitti Armeijalle tyypillistä iloista musiikkia.
Monet suomalaiset vaikuttajat pitivät Pelastusarmeijan kokouksia meluisana jumalanpilkkana ja työtapoja paheksuttavina. Poliisiviranomaiset kielsivät virkapuvun käytön ja jumalanpalvelukset. Jokunen upseeri istui vankilassakin.
Ulkoilmakokoukset olivat eräänlaisia PR-tapahtumia, joissa julistettiin sanaa ja tarjottiin usein ruokaa. Vielä 1990-luvulla mm. Oulun torilla järjestettiin aina vapunpäivänä myyjäiset, joissa myytiin lihapullia osana silloista varainhankintaa.
Sotahuudosta keskeinen viestinviejä
Vuodesta 1890 lähtien Pelastusarmeija on julkaissut omaa kristillistä lehteään Sotahuutoa, jota Pelastusarmeijan upseerit myivät kaduilla ja ravintoloissa. Sotahuudolla on ollut suuri merkitys viestinviejänä. Lehden kautta Armeija saattoi kertoa kuulumisiaan ja tuoda esille arvojaan ja toimintaansa. Sotahuuto on yksi Suomen vanhimmista aikakauslehdistä, jota edelleen julkaistaan.
Iso osa näkyvyydestä on ollut sosiaalista auttamistyötä
Jo alkuvuosina Pelastusarmeija auttoi köyhiä jakamalla heille mm. leipää, voita, kahvia ja sokeria. Pelastusarmeija tuki vähävaraisia perheitä myös ylläpitämällä lapsille kesäsiirtoloita ja lastenseimiä. Usein konkreettisen ruoka-avun tai yösuojan saaneet olivat yksinäisiä miehiä, sillä varsinkin 1800-luvun loppupuolen vaivaishoitoasetuksen mukaan kunnat olivat velvollisia avustamaan vain työkyvyttömiä köyhiä, eli käytännössä lapsia, vanhuksia, vammaisia ja sairaita, joilla ei ollut elättäjiä. Pelastusarmeija oli lisäksi uranuurtaja mm. suojan tarjoamisessa kotiväkivallan uhreiksi joutuneille naisille. Näkyvyyttä tuli myös vankilavierailuista ja orpokotien perustamisesta.
Suomalaisten lopullisen hyväksynnän Pelastusarmeija sai tekemästään erittäin laajasta avustustyöstä sotien aikana
Sekä sisällissota että toinen maailmansota nostivat Pelastusarmeijan kansalaisten tietoisuuteen positiivisella tavalla. Pelastusarmeija oli puolueeton ja halusi auttaa ihmisiä erottelematta.
Viestinnässä työ näkyi myös avustus- ja PR-kirjeiden muodossa, joita lähetettiin koteihin. Varsinaista mainonnallista ulottuvuutta viestinnässä ei kuitenkaan vielä ollut.
Vuosina 1893–1940 lehdet – myös Sotahuuto – olivat mustavalkoisia, ja vain erikoisjulkaisuissa käytettiin värejä. Kuvat olivat usein käsin piirrettyjä, ja Pelastusarmeijan ilmoitusten sisältö muodostui mm. runoista ja kadonneiden ihmisten etsiskelystä.
Vähitellen viestintä alkoi tulla värikkäämmäksi
Sotien jälkeen Sotahuuto-lehti sai enemmän väriä ja siinä alkoi olla kiinnostavaa sisältöä eri kohderyhmille. Pelastusarmeijalla oli oma radiokanavakin, jonka kautta se saattoi esittää julistuksia ja musiikkia.
Kehitys jatkui 1970-luvulle tultaessa, ja varsinkin Pelastusarmeijan lapsi- ja nuorisotyö oli aktiivista ja näkyvää (leirit, partio ja kesäleirit). Nuorisomusikaalit 1970–80-luvuilla olivat isoja tapahtumia, ja niitä järjestettiin ympäri Suomea.
Myös erillisillä tempauksilla, kuten Apu-lehden kanssa toteutetulla apupata-tempauksella vuonna 1982, oli viestinnällistä nostetta. Maailman suurin apupata oli jättitempaus, jossa kerättiin kokonainen junalastillinen tavaraa Pelastusarmeijalle. Keräysjuna lähti Helsingistä ja kulki Riihimäen, Hämeenlinnan, Tampereen, Parkanon, Seinäjoen, Kokkolan, Oulun ja Kemin kautta Rovaniemelle. Avustukset jaettiin vähävaraisille.
1980-luvulla Pelastusarmeijan suhde/tiedotustoiminta alkoi yhä enemmän kehittyä suunnitelmalliseksi viestinnäksi.
1990-luvulla Pelastusarmeija näkyi tiedotusvälineissä leipäjonojen vuoksi.
Aika ajoin lehdistä saattoi lukea Pelastusarmeijan toiminnasta lämminhenkisiä juttuja, joissa sivuttiin vähäosaisten elämää ja köyhyyttä Suomessa. Pelastusarmeija itse halusi tekojen puhuvan puolestaan, eikä pitänyt ansioistaan suurta ääntä. Mutta sitä mukaa kuin varainhankintaa piti tehostaa, piti keksiä uusia viestinnällisiä tapoja olla esillä. 1990-luvun puolivälissä esittäydyttiin räväkämmin myös viestinnällisesti.
”Usko tai älä” -mainoskampanja ja kirpparivaatteiden muotinäytös 1990-luvulla
Vuonna 1998 Pelastusarmeija toteutti menestyksekkään mediatempauksen, kun Helsingissä Mikonkadulla järjestettiin suurta suosiota niittänyt muotinäytös. Vaatteet oli hankittu Pelastusarmeijan kirpputorilta ja niitä esittelivät tunnetut suomalaiset mallit. Kaiken teki mahdolliseksi parinkymmenen sponsorin tuki. Tapahtumalla haluttiin lisätä Pelastusarmeijan tunnettuutta ja kohentaa sen imagoa.
Pelastusarmeijan keksimää ja markkinoimaa ilmiötä, jossa kierrätys tuotiin esiin muodikkaana asiana, kiiteltiin paljon. Tapahtuma sai runsaasti huomiota, ja se oli jatkoa aiemmin samana vuonna julkaistulle näyttävälle ”Usko tai älä” -lehti-ilmoituskampanjalle, jolla etsittiin vapaaehtoisia Pelastusarmeijaan. Mainos palkittiin alan kilpailussa.
Yhteisöviestijästä yhdeksi viime vuosien palkituimmista mainostajista
Digitaalinen aikakausi on tuonut Pelastusarmeijan viestintään uusia työkaluja. Oma uutishuone, digitaalinen markkinointi ja someviestintä ovat tämän ajan arkipäivää.
On tärkeää olla mukana mm. sosiaalisessa mediassa ja tavoittaa ihmiset nykyaikaiset päätelaitteet huomioiden. Pelastusarmeijan osastoilla (eli paikallisseurakunnilla) ympäri Suomea on omat facebook-sivunsa, joiden kautta viestitään mm. osastojen tapahtumista ja herätetään keskustelua.
Nykyisin Pelastusarmeijan viestintäsektorilla päämajassa työskentelee useita viestinnän, graafisen suunnittelun ja markkinoinnin asiantuntijoita.
Brändin rakentaminen ja näkyvät varainhankintakampanjat ovat tehneet Pelastusarmeijasta näkyvän viestijän, jonka julkaisuja seurataan.
Lukuisat mainoskampanjat koskettavine filmeineen on noteerattu palkinnoin sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Presidentti Halosen heittäytyminen vähäosaisen rooliin parin vuoden takaisessa kampanjassa aiheutti valtavan some-ilmiön Uutta-Seelantia myöten.
#Pelastusarmeija oli kampanjan aikana Twitterin trendaavin aihetunniste.
Tunteisiin vetoaminen ja vahva tarinankerronta ovat nykyisin Pelastusarmeijan markkinoinnin kulmakiviä. Ihmiset osaavat jo odottaa Pelastusarmeijan vuosittaisia kampanjoita. Tämän mahdollistavat myös monet yhteistyökumppanit, jotka antavat asiantuntemustaan pro bono.
Sotahuuto on edelleen tärkeä viestintäkanava. Vuosi sitten lehden ulkoasu muuttui Pelastusarmeijan identiteettiuudistuksen myötä.
Sanan miekka on aseista terävin
Toiminnassaan Pelastusarmeija on aina ollut peloton uranuurtaja. Kun ensimmäiset aids-tapaukset Englannissa 1980-luvulla tulivat ilmi, kavahtivat jopa terveysalan asiantuntijat tartunnan saaneita, mutta Pelastusarmeijan upseerit auttoivat aids-potilaita välittämättä mahdollisista riskeistä. Silloin päällimmäisenä oli halu auttaa. Nykyisin olisimme tehneet asiasta myös näkyvää viestintää ja hyödyntäneet viestinnän keinoin tapahtuvaa valistusta.
Tästä hyvänä esimerkkinä on taistelu ihmiskauppaa vastaan. Useissa Pelastusarmeijan territorioissa ihmiskaupan vastainen toiminta ja uhrien auttaminen ovat erittäin konkreettisia. Monissa maissa, kuten Suomessa, Pelastusarmeija käyttää ensisijaisesti sanan voimaa yleisen tietoisuuden kasvattamiseen taistelussa ihmiskauppaa vastaan.
Viestintä on tullut paitsi monimuotoisemmaksi myös yhä tärkeämmäksi osaksi kaikkien organisaatioiden toimintaa. Nykyään organisaatioilta edellytetään vastauksia, läpinäkyvyyttä ja kannanottoja mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Tähän huutoon myös Pelastusarmeija haluaa viestinnässään vastata tulevaisuudessa yhä tehokkaammin.
