Mietteitä ja pohdintoja elävän sanan äärellä

"Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa , minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi." 

Psalmi 73:28

6.9.2022

Jumalallinen suunnitelma

Oletko koskaan ihaillut illan pimeydessä tähtitaivasta? Ihmetellyt sen laajuutta, syvyyttä, kauneutta?

Minä olen. Kun olin lapsi, asuimme sen verran sivussa isoista teistä, että meillä oli etuoikeus ihailla taivasta täysin pimeässä. Itse asiassa meillä oli jonkinlainen kaukoputkikin, tosin siihen ei saanut koskea… mutta saimme varovasti katsoa sen läpi taivasta. Ja olihan se ihmeellistä, tähdet, kuu, yötaivaan värit. Siinä ihmetyksen hiljaisuudessa unohtuivat leikit, elämän arki ja kaikki muukin.

Huomaan, että tähyilen taivaalle aina välillä nykyäänkin. Jos elämässäni on stressaavia aikoja, murheita tai muuta sellaista, niin katse taivaalle ja rukous auttavat minua jättämään ne murheet, joille en voi mitään. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumin mukaan luvussa 11:28 ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon.”

Niin, Jeesus antaa meille levon. Hän on meidän toivomme elämän jokaisessa tilanteessa. Kuitenkin me ihmiset saatamme juuttua elämän oravanpyörään toisinaan, ajaudumme murheiden ja ahdistusten kutomiin solmuisiin verkkoihin. Me elämme elämäämme tässä maailmassa, joka on näkyvää, me näemme vaikeudet, murehduttavat asiat ja tuskaakin. Kuitenkin Jeesus kehottaa etsimään aina ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Paavali rohkaisee kolossalaisia kristittyjä pitämään kiinni Kristuksesta niin kuin heille on opetettu ja muistuttaa heitä (3:1–4): ”Jos siis teidät on herätetty yhdessä Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätkettynä Jumalassa. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.”

Yhtenä päivänä huomasin taas ihailevani taivasta. Jännitys alkoi pikkuhiljaa hartioissa helpottaa ja tuntui, että on helpompi olla, mieltä painavat murheet hiljenivät ja sain hengittää vapaasti, sain “kiinnittää mieleni siihen, mikä on ylhäällä” kirjaimellisesti. Siinä katsellessani taivasta mietin, mikä siinä rauhoittaa; no rukous tietenkin. Jeesus on kanssani joka hetki, vaikka en näekään häntä, mutta rukous muistuttaa sen todellisuudesta. Mutta myös se, että taivas kaiken kaikkiaan – upeat pilvet, aurinko, kuu ja tähdet – todistavat minulle Jumalan todellisuudesta, suuruudesta ja rakkaudesta.

Niin tarkka suunnitelma kuin maailmankaikkeus on, ei ole voinut tulla tyhjästä. Kaikella, mikä on suunnitelmallista, on myös suunnittelijansa, niin myös maailmankaikkeudella. Jos esimerkiksi planeettojen liikkeiden keskipakoisvoima ei olisi tarkasti tasapainossa painovoiman kanssa, mikään ei pysyisi kiertoradalla auringon ympäri. Tai jos Jupiter ei olisi nykyisellä radallaan, niin maahan sataisi avaruusmateriaalia. Nyt Jupiterin painovoimakenttä vetävät asteroidit ja komeetat puoleensa, ilman sitä ne törmäisivät maahan. Tässä vain pari esimerkkiä, jotka tulivat vastaan kirjassa I don’t have enough faith to be an atheist (Norman L. Geisler & Frank Turek).

Myös Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä, että mitä voidaan Jumalasta tietää, niin Jumala on sen myös ilmoittanut, sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, iankaikkinen voima ja jumaluus ovat olleet nähtävissä maailman luomisesta asti ja voidaan ymmärtää hänen teoissaan. Psalmissa 19 Daavid kirjoittaa: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.”

Ajattele miten suuri Jumala on, tämän valtavan maailmankaikkeuden luoja. Miten tarkasti hän on säätänyt ja asettanut paikoilleen kaiken tässä universumissa. Sitä sopii ihmetellä! Ajattele, tämä sama Jumala rakastaa sinua ja minua niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, meidän puolestamme. Jeesus kuoli meidän syntimme ja pahojen tekojemme tähden. Hän maksoi meidän velkamme. Hän kantoi kaikki ne murheet ja ahdistukset, jotka meitä sitovat ja painavat alas täällä. Hän rakastaa sinua ja minua ja tahtoo meidät luokseen iankaikkisuuteen. Hänessä on meidän toivomme nyt ja ikuisesti. Uskotko sen?

Jos et ole vakuuttunut Jumalan olemassaolosta, niin kehottaisin sinua todella tutkimaan tätä kaikkea. Tiede ei vie pois Jumalasta, jos teet sen kunnolla ja ilman ennakkoasenteita. Tämän saman sanoo myös James Tour, nanotutkija: ”Vain aloittelija, joka ei tunne tiedettä, voi sanoa, että tiede heikentää uskoa. Jos todella harjoittaa tiedettä, se vie lähemmäs Jumalaa.”

Kysyn vielä, mikä auttaa sinua irrottautumaan sydäntä painavista asioista?

luutnantti Eija Kulmala 

5.6.2022

Tunnetko itsesi?

Minä en taida vielä kokonaan tuntea. Luultavasti tulen vielä yllättämään itseni jossain tilanteessa sillä, miten reagoin, mitä tunnen tai ajattelen. Ja toivottavasti sitten edes jälkeenpäin voin ajatella “Ahah, näin kävi koska…” ja osaan nimetä syyn, mitä se sitten ikinä onkin.

Optimaalista olisi, että tuntisimme itsemme niin hyvin, että olisimme aina “tilanteen tasalla”. Osaisimme ottaa huomioon omien kokemustemme värittämät tunteet ja osaisimme siten jättää ne ylimääräiset värit pois reaktioistamme.

Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Meihin jokaiseen vaikuttaa perhe, johon synnymme, kotiolot, kasvatus, koulu, kaverit, kulttuuri jne. Senhän kaikki tietää tottakai. Lisäksi meihin jokaiseen vaikuttaa myös syntiinlankeemus, sekin on selvää. Ja kaikki nämä muovaavat meitä ja vaikuttavat siihen, miten koemme ja reagoimme asioihin.

Voisin kertoa itsestäni, että minä kasvoin ihanassa kodissa, vaikka ei meillä täydellistä ollut, mutta minulla oli aina rakastavia aikuisia ihmisiä lähellä. Isäni vaikea sairaus kuitenkin toi omat haasteensa, jopa siinä määrin, että meidän ihana kotimme oli hajoamispisteessä.

Koska elämä oli omalla tavallaan raskasta, yritin kantaa osani vastuusta kodissa aika nuoresta lähtien. Isä ei sairauden vuoksi voinut tehdä kaikenlaisia kotitöitä, äiti taas ei töiden ja opintojen lisäksi enää ehtinyt, vaikka teki siitäkin huolimatta paljon. Me kaikki lapset teimme parhaamme, että elämä sujuisi, meitä oli 4, lisäkseni vanhempi veljeni sekä nuoremmat veljeni ja siskoni. En ajatellut silloinkaan, että se olisi liikaa, vaikka totta kai, teini-ikäisenä ei aina hommat maistuneet ja sisarustenkin kanssa kävi välillä hermot tapissa. Oli kuitenkin itsestään selvää, että kaikki tekee parhaansa, jospa vain perhe pysyisi kasassa.

Kuitenkin minä myös aiheutin taakkaa, sillä en osannut purkaa tuntemuksiani ja ajauduin vastuuttomaan alkoholin käyttöön ja muuhun sellaiseen nuoresta iästä lähtien. Samaan aikaan koin syyllisyyttä käytöksestäni. Koin syyllisyyttä perheelle aiheuttamastani huolesta ja häpeästä, koin syyllisyyttä, etten ollut auttamassa kotona, koin häpeää ja syyllisyyttä itsestäni. Tiesin perheeni tilanteen vaikeuden ja tiesin, että olisi pitänyt toimia toisin ja kuitenkin tein mitä tein, ristiriitaisuus sisälläni oli valtava. Syyllisyyden paino sai minut sulkeutuneemmaksi, sillä ajattelin, etten ole ansainnut hyväksyntää ja rakkautta. Suljin itse itseltäni kaiken sen, mitä minulle oli kyllä koko ajan tarjolla.

Sanomattakin on selvää, että kaikki tämä on vaikuttanut tapaani ajatella itsestäni, siihen mitä tunnen erilaisissa tilanteissa ja miten käyttäydyn. Monesti “luin” muiden sanoista, rivien välistä, eleistä ja ilmeistä vaikka mitä, mitä siellä ei oikeasti ollut, yleensä jotain negatiivista. Se negatiivinen tuli minusta itsestäni. Se sai aikaan loputtoman ketjureaktion väärinymmärryksiä, joka lopulta johti siihen, että vetäydyin entistäkin enemmän syrjään. Se taas johti jälleen alkoholiin ja sitä kautta haettuun valheelliseen hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin. Koska en kestänyt itse itseäni häpeän ja syyllisyyden takia selvin päin, ajattelin, että muutkaan eivät hyväksy minua tai ajattelevat minusta pahaa.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu mm. tuntea itsensä hyväksytyksi ja kuulua johonkin. Jos emme saa kokea niitä syystä tai toisesta, se rikkoo meitä ja voi jopa saada aikaan esim. riippuvaisuutta päihteistä, läheisistä, pornosta jne. Haemme emotionaalisten tarpeiden täyttymistä, vaikka sitten valheellisesti ja niin, että se lopulta vahingoittaa meitä. Me tarvitsemme lähellemme toisia ihmisiä, heitä, jotka välittävät meistä aidosti. Meidän täytyy pystyä päästämään heitä lähellemme ja joskus se ottaa aikaa, ennen kuin kykenemme siihen. Joskus saatamme tarvita myös ulkopuolista apua siihen.

Suurimman vapautuksen kaikesta sain, kun tulin uskoon. Jeesuksen rakkaus vapautti kaikesta synnin ja syyllisyyden painolastista. Voi sitä uskomatonta rakkautta, rauhaa ja vapautta, mitä sain kokea sinä hetkenä ja sen jälkeen! Ymmärsin, että Jeesus rakastaa minua, Hän kuoli minunkin puolestani, vaikka olin niin epäonnistunut ja rikkinäinen. Hän rakastaa niin paljon, ettei Hän jätä minua sellaiseksi, vaan vapauttaa synnistä ja eheyttää niin, että voin jälleen hyväksyä itseni ja voin ottaa vastaan muidenkin hyväksynnän ilman pelkoja.

Tästä rakkaudesta kertoo koko Raamattu. Ehkä yksi maailman tunnetuin jae, Johannes 3:16 kiteyttää sen pääajatuksen kaikkein parhaiten. Jeesus sanoo näin: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Ja minulle itselleni myös Paavalin sanat ovat tulleet rakkaiksi, hän kirjoittaa mm. roomalaiskirjeessä näin luvussa 5:6–8: "Kun olimme vielä heikkoja, Kristus kuoli oikeaan aikaan jumalattomien puolesta. Tuskin kukaan on valmis kuolemaan jonkun vanhurskaan puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku kenties uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä."

Tämä Jumalan rakkaus ja armo on tarjolla jokaiselle. Jokainen voi kokea eheytymistä Jumalan huolenpidon alla, sinäkin ystäväni. Jatketaan tätä rakkauden ja eheytymisen matkaa yhdessä, sinä, minä ja Jeesus Kristus.

luutnantti Eija Kulmala

Tämä kirjoitus on julkaistu ruotsiksi Sotahuudon numerossa 3/22.

5.4.2022

Kenen taakkaa kannat?

1. Sam. 17 “1. Filistealaiset kokosivat taas joukkonsa sotaan. He kokoontuivat Juudalle kuuluvan Sookon lähelle ja leiriytyivät Sookon ja Asekan välille, Efes-Dammimiin. 2. Myös Saul ja Israelin miehet kokoontuivat. He leiriytyivät Eelanlaaksoon ja asettuivat rintamaan sotiakseen filistealaisia vastaan. 4. Fili Gatista kotoisin oleva kaksintaistelija nimeltään Goljat. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen. 8. Goljat seisahtui ja huusi Israelin taisteluriveille: ”Miksi te kaikki lähtisitte taistelemaan? Enkö minä ole filistealainen ja te Saulin palvelijoita? Valitkaa mies tulemaan puolestanne alas minun luokseni. 12. Daavid oli Juudan Beetlehemistä kotoisin olevan Iisai-nimisen efratalaisen miehen poika.17. Eräänä päivänä Iisai sanoi pojalleen Daavidille: ”Ota veljiäsi varten tämä eefa-mitallinen paahdettuja jyviä ja nämä kymmenen leipää ja vie ne juosten veljillesi leiriin. 19. He ovat Saulin ja kaikkien Israelin miesten kanssa Eelanlaaksossa sotimassa filistealaisia vastaan.” 20. Varhain aamulla Daavid nousi, jätti lampaat vartijan haltuun, nosti viemiset selkäänsä ja lähti, niin kuin Iisai oli häntä käskenyt. Kun hän tuli leiriin, sotaväki lähti taisteluasemiin ja nosti sotahuudon. 21. Israel ja filistealaiset asettuivat rintamaan toisiaan vastaan.26. Daavid kysyi miehiltä, jotka seisoivat hänen luonaan: ”Mitä tehdään sen miehen hyväksi, joka surmaa tuon filistealaisen ja poistaa häpeän Israelin päältä? Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?” 27. Väki kertoi hänelle saman, minkä ennenkin: ”Niin ja niin tehdään sen hyväksi, joka surmaa hänet.” 32. Daavid sanoi Saulille: ”Kenenkään ei pidä masentua tuon filistealaisen vuoksi. Palvelijasi käy taistelemaan häntä vastaan.” 38. Saul puki omat varusteensa Daavidin ylle, pani vaskikypärän hänen päähänsä ja haarniskan hänen ylleen. 39. Daavid vyötti Saulin miekan haarniskan päälle ja yritti kävellä, sillä hän ei ollut koskaan kokeillut sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”En minä voi kävellä näissä, koska en ole tottunut tällaisiin.” Niinpä hän riisui ne yltään. 40. Sitten hän otti käteen sauvansa, valitsi purosta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, otti lingon käteensä ja lähestyi filistealaista. 41. Tämä puolestaan tuli yhä lähemmäksi Daavidia kilvenkantaja edellään. 42. Kun filistealainen katseli ympärilleen ja näki Daavidin, hän halveksi tätä, koska Daavid oli vielä nuorukainen, verevä ja kaunis näöltään. 43. Filistealainen sanoi Daavidille: ”Olenko minä koira, kun tulet keppi kädessä minua vastaan?” Ja hän kirosi Daavidia jumaliensa kautta. 44. Sitten hän sanoi Daavidille: ”Tule tänne, niin minä annan lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille.” 45. Mutta Daavid vastasi filistealaiselle: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään kanssa, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin, Israelin taistelurivien Jumalan, nimessä, jota sinä olet häpäissyt. 

Samuelin kirjan kertomus Daavidista ja Goljatista on monelle tuttu. Raamatussa huomiomme ihan tarkoituksella kiinnittyy eri lukukerroilla erilaisiin asioihin. Nyt minua puhutteleva mielenkiintoinen seikka tuossa tutussa tarinassa, on kuningas Saulin liian painava, Daavidille epäsopiva haarniska. Saul olisi mielellään antanut haarniskansa Daavidin suojaksi. 

En usko, että Daavid oli niin pieni ja hento, kuin meille joskus annetaan ymmärtää. Eikä myöskään niin nuori, kuin pyhäkoulun opetuksen kuva pikkupojasta. Hänen kuvataan Sanassa olevan kaunis ja verevä. Kauniilla uskon kuvattavan juuri sitä, että Daavid oli sopusuhtaisen, luonnollisen lihaksikas. Samoin verevä viittaa hyvävointiseen, eli uskoakseni sillä tarkoitetaan suunnilleen samaa kuin tuolla kauneudella. Sen ajan nuoret miehet olivat todennäköisesti luonnostaan lihaksikkaampia ja jäntevämpiä kuin tänään, yksinkertaisesti sen ajan elinolosuhteiden ja elinkeinojen vuoksi. Voimme siis päätellä, että mistään ruipelosta pikkupojasta ei ollut kyse, koska olihan tämä nuorimies Raamatun mukaan kaatanut leijonia ja karhuja! Oleellista tässä oli tietysti, että hän oli pieni verrattuna jättiläiseen. Vieläkin oleellisempaa oli se, että tuolla jätillä oli haarniska ja Daavidilla ei.

Voimme kysyä kenties itseltämme, ”millaista taakkaa kannat?”. Tosiaankin Daavidin harteille koetettiin asettaa kuningas Saulin haarniskaa ja vielä painava miekka vyölle. Se olisi ollut kantamus, taakka, jota Daavid ei olisi voinut kantaa, koska ei yksinkertaisesti ollut tottunut sotilaan varustukseen. Mieti jos Daavid olisi peloissaan haavoittumisesta ottanut harteilleen tuon raskaan haarniskan, jonka kanssa olisi sitten kompuroinut. Ei sen kanssa todennäköisesti olisi lingon käyttökään onnistunut. Goljat, ja sitä myöten Filistealaiset olisivat voittaneet.

Hän tiesi ettei tarvinnut harteilleen mitään ylimääräistä, jota joku toinen sinne tahtoi hyvin ajatuksin asettaa, vaan uskossa ja luottamuksessa Herraan Sebaotiin hän kävi taisteluun! Hän kävi taisteluun Herran voimassa harteillaan vaan se mitä tarvittiin. 

No niin, paljonko meidän harteillemme koetetaan asettaa kaikenlaista? Sitä tekevät joskus puhtaasti rakkaudesta, hyvää tarkoittavat lähimmäisemme, mutta usein, sanoisinko jopa lakkaamatta, meitä koetetaan turhaan taakoittaa, joskus ihan kiusallakin toisten ihmisten toimesta. Tässä on takana tietysti ennen kaikkea paholainen, sielumme vihollinen, joka koettaa meidät uuvuttaa taistelussamme. Jos meitä ei voida pysäyttää, raskaat kantamukset ainakin saavat meidät väsyneemmiksi ja tehottomammiksi taisteluun. Käteemme koetetaan antaa huonoja taisteluvälineitä, ja selkään ties mitä lisävarusteita. 

Sitten on vielä jäljellä taakoittajista joskus pahin, me itse. Me olemme valtavan hyviä taakoittamaan itseämme. Moni meistä on tänäänkin lopen uupuneena taakkojen alla, kuin orava oravanpyörässä. Vai miltä tuntuu sinusta? 

Ja nyt saamme kuulla evankeliumin, Halleluja!

Matt. 11:28–30 ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.”

Tuon voisimme kaikki opetella ulkoa! 

Sen lisäksi tietenkin, että Jeesus syntyi tänne sovittaakseen koko ihmiskunnan synnit, hän vaelsi meidän keskellämme, että ”oppisimme hänestä”. 

Tässä meidän nykyisessä maailmassa suurimpia ongelmia on juuri taakoittuminen. Jeesuksen opetus tuossa Matteuksen evankeliumin Raamatun kohdassa saa meidät helposti kysymään jopa epätoivoisesti: ”Miten ihmeessä otamme Jeesus sinun ikeesi?” Toisin sanoen, miten pääsemme eroon näistä taakoista hartioillamme? Kukapa ei tahtoisi päästä siihen, mutta kun se on meille onnettomille niin vaikeaa?

 Aloitetaan siitä faktasta, että me todellakin saamme tarrata tuohon Jeesuksen lupaukseen kaksin käsin!

Mietitään vähän ensin mitä nämä painot harteillamme ovat? Tietysti pelot ovat yksi, esimerkiksi koronan ja Ukrainan tilanteen myötä. Toisen suuren ikeen nimi tänä päivänä on stressi. Elämme nyt maailmassa, joka on ajanut meidät kaikin tavoin hektisen kiireen ja intensiivisen elämänrytmin oravanpyörään. 

Moni muukin varmasti, kuin vain minä, nauttii katsoa joskus vanhaan aikaan sijoittuvia elokuvia ja sarjoja, ja vaikkapa luontodokumentteja? Mietin joskus miksi oikeastaan olen viehtynyt niihin? Samoin minua rentouttavat elokuvat, joissa joku on vaikkapa etelänavalla, erämaassa, tai muusta syystä ihmisten hälinä ja nykyteknologia ympäriltä puuttuu. Olen oivaltanut yhdistävän tekijän, ne ovat minulle enimmäkseen tietynlaista, (huom. pieninä määrinä) harmitonta voisiko sanoa, ”todellisuuspakoa” hetkeksi tästä modernista maailman menosta. Menosta, joka virittää aistimme ja joskus hermommekin ylikierroksille. Myös musiikki ja liikunta rauhoittavat. Mutta kaikki tämmöinen on vain särkylääkettä, ei kunnon hoitoa.

Elämme enemmän kuin koskaan kellon ja kalenterin mukaan. Työelämä on koko ajan kiireisempää. Lisäksi on nykyään perusajatus, että meidän tulee olla koko ajan tavoitettavissa puhelimitse, viesteitse ja sähköpostilla, ja sekään ei nykyään enää riitä! Jos olet mukana sosiaalisessa mediassa, sinun on reagoitava välillä kaikenlaiseen, että pysyt mukana ”meiningissä”. 

Lisäksi, sekä sosiaalinen media, että kasvava uutistulva vievät meidän rauhaamme. Ei siis vain siksi, että ne aiheuttaisivat pelkoja, vaan siksi että niitä tulee helposti vilkuiltua vähän väliä. Pitää olla lähes neuroottisesti ajan hermolla koko ajan. Ja korona-aika, sekä sotatila Euroopassa ovat lisänneet kierroksia. Näin voin todeta ihan omasta kokemuksesta. 

Mitä Jeesus lupaakaan meille? ”Tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille levon”. Koska sana on annettu kaikkia aikakausia varten, Jeesus tiesi senkin, millaisessa myllytyksessä me viimeisten aikojen kristityt elämme. Lepo Herrassa on nyt merkittävämpää kuin koskaan, rauhamme varastajia kyllä riittää. Ja levollisuuden merkitys vain kasvaa, mitä lähempänä Herran tulo on.

Mihin meille tänään esimerkin antavan Daavidin luottamus ja levollisuus perustui? Saamme lukea Raamatusta hänen kirjoittamiaan ajatuksia aiheesta, vuosia Goljatin kohtaamisen jälkeen. Tässä ehkä tunnetuin.

Ps. 23 ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden teillä nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua. Sinä katat minulle pöydän minun vihollisteni nähden. Sinä voitelet minun pääni öljyllä, minun maljani on ylitsevuotava. Sula hyvyys ja armo seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”

Tässä mies puhuu todella kokemuksen rintaäänellä, muun muassa kohtaamisesta Goljatin kanssa. Ilman haarniskaa ja muuta turhaa taakkaa harteilla, täysi luottamus Herraan, antoi rauhan astua eteenpäin kuoleman varjon laaksossakin. Häneltä ei puuttunut mitään, edes silloin kun oli vain linko kädessä ja viisi kiveä kassissa. 

Daavid todistaa meille kuinka tärkeää on päästä vihreiden niittyjen ja tyynten vetten äärelle lepäämään. Kun annamme Daavidin tavoin Jumalan johdattaa meitä lepopaikoille, saamme Jumalan läsnäolossa voiman ja luottamuksen kohdata oman elämämme Goljatit. Saamme harteille vain sen minkä Jeesus antaa kannettavaksi. Kaiken muun; Syntimme ja epäonnistumisemme, stressimme ja pelkomme, omavanhurskaat turvavarustuksemme, ihmisten farisealaiset vaatimukset, maailman vihan ja halveksunnan ja ihan kaiken muunkin taakoittavan saamme jättää Jeesuksen Kristuksen ristin juurelle. Kyllä taakka kevenee! Tämä on jatkuva prosessi tietysti, aivan kuin Jumalan läsnäolossa lepääminenkin. Kaiken aikaa koittaa uutta taakkaa kasautua niskaan, mutta apostoli Pietarinkin sanoin: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet 5:7)

Palataan syventyäksemme tuohon Jeesuksen lupaukseen: ”Oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni.” Ymmärrämmekö mitä on sävyisyys, josta Jeesus tässä puhuu? Se ei ole tosiaankaan arkuutta, kynnysmattona olemista, vaan syvän luottamuksen tuomaa rauhallisuutta, tyyneyttä ja varmuutta Herrassa. Jeesuksella oli myös nöyrä sydän. Kenen edessä? Jumalan edessä. Se ei pelännyt ja mielistellyt ihmisiä, vaan rakasti heitä, armossa ja totuudessa. Tällainen nöyryys ei nosta ihmistä korokkeelle, päinvastoin. Se nostaa Jumalan korokkeelle ja tekee ihmisestä toisten palvelijan, Jumalan kunniaksi. Kaikki tämä oli nähtävissä Daavidissa hänen kohdatessaan Goljatin.

Pyhittymistähän tämä taas on, Jumalan työtä meissä. Siitä nousee kuva Jumalan soturista Daavisista jättilaisen edessä. ”Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.” 

Tänä päivänä moni varustautuu monella tapaa. Ostetaan jodi tabletteja ja hoidetaan 72h kotivara kuntoon. Hamstrataan hintojen nousuun varautuen ja nostetaan käteistä sukan varteen. Joku ilmoittautuu reserviläistoimintaan. Eivät nämä ole sinänsä huonoja asioita tietenkään. Mutta meidän kristittyjen tulee aina muistaa, että meidän haarniskamme on ennen kaikkea Jumalan Pyhä Henki, kuten Daavidilla! Ei Nato tai Suomen puolustusvoimat. Raamatun mukaan vapaasti muotoillen; Älä turvaa hevosiin ja sotavaunuihin, vaan Jumalaan kaikkivaltiaaseen, joka yksin voi sinut ja läheisesi pelastaa! 

Tehtävämme on loppuun asti pysyä sanan ja rukouksen äärellä paljon, paljon enemmän kuin vartti päivässä! Siinä muurinaukossa tehtäväsi, siis teidän jokaisen olisi taistella Ukrainan puolesta, Suomen esivallan puolesta, Jumalan valtakunnan vallankumouksen puolesta. 

Jääköön Jeremian profetian sanat mieleenne vahvistaen ja rohkaisten. 

Jer. 29:11-13 ”Sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette minun luokseni ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Silloin te etsitte minua ja löydätte minut, kun etsitte minua kaikesta sydämestänne."

 luutnantti Ari Kulmala

8.9.2021

Omakohtainen todistus 

En tiedä miten aloittaisin tämän kirjoituksen, jotenkin tuntuu niin tyhjältä sisälläni. Mutta ehkä on parasta kirjoittaa vain omasta elämästäni, jota olen saanut elää jo yli 72 vuotta.

Lapsuuteni koti oli uskova koti, joten sain jo pienenä poikana oppia sen, että Jumala on. Ja että Jumala rakastaa meitä! Isäni kanssa luettiin raamattua usein. Siis uskon pohja luotiin sisimpääni jo lapsena. Siitä olen kiitollinen vanhemmilleni.

Joh 3:16 tuli tutuksi raamatun kohdaksi:”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” 

Kuitenkin, nuoruuteni päivinä se alkoi unohtua. Maailma veti puoleensa! Elin samoin kuin kaikilla muillakin samanikäisillä kavereilla, Jumala ei ollut enää se kaikista tärkein asia. Siitä huolimatta - kun tuli niitä "harmaita päiviä"- muistui mieleeni rukoukset joita kotonani rukoiltiin. Niinpä hyvin nopeasti käteni menivät ristiin ja rukoilin.

Muistan, miten se helpotti oloani!

Talvi-iltoina kun tulin kotiin, joskus aika myöhäänkin, ajattelin mielessäni, “jokohan isä ja äiti nukkuu?” Mutta kun näin kodissani valot, tulvahti ilo sydämessäni - "minua odotetaan". Siinä hetkessä muistui mieleeni raamatun kertomus tuhlaajapojasta - samaistin itseni häneen. Kodin ilmapiiri oli hyvä, isä ja äiti hyvin rakkaita! Ja se tuntui hyvin turvalliselta.

Olen ajatellut tämän ajan lapsia, onko heillä turvallinen koti - täynnä isän ja äidin huolenpitoa ja rakkautta? Mutta miten usein saa kuulla, kuinka tämän ajan lapset saavat elää vailla kodin turvaa, ehkä vailla isän ja äidin rakkautta ja huolenpitoa? Ehkä on alkoholismia, riitaisaa ilmapiiriä yms. mitä kodeissa voi olla? Olen rukoillut (ehkä kuitenkin liian vähän?) tämän ajan perheiden puolesta, että Jumalan Armo ilmestyisi heidän elämäänsä!

Äidin ja isän kuolema perättäisinä vuosina oli minulle raskasta aikaa. Äitini viimeiset tunnit sairaalassa olivat ehkä hänelle raskaita. Minä olin jäänyt työpaikalle asuntoautoon viikonlopuksi, illalla menin tanssipaikalle. Siellä kahviossa istuessani eräs minulle tuntematon mies tuli luokseni ja sanoi; "mitä sinä täällä teet?”. Se sattui sydämeeni.

Niinpä lähdin sieltä pois. Olen ajatellut, että Jumala puhui minulle tämän miehen kautta!

Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, ajoin autolla kotiini. Siellä isä odotti minua, että pääsisimme katsomaan äitiä sairaalaan. Isäni kutsuttiin lääkärin huoneeseen. Sieltä tultuaan hän sanoi - "äiti on kuollut". Tästä olin hyvin järkyttynyt.

***

Vuosia oli kulunut, olin jo aikuinen ja itse perheen isä. Meillä oli esikoinen, pieni poika, joka oli silloin ehkä 5kk vanha (nyt hän on jo yli 44v.). Silloin Jumala puhui minulle.

Olin juuri tullut työstä kotiin ja aterian jälkeen, etsin tupakkaa suuhuni, siinä hetkessä sisälläni sanottiin sanat, aivan selvällä suomen kielellä; “Jos et nyt lopeta tupakanpolttoa, et näe lastasi aikuisena.” Tuo ääni oli niin vakuuttava, että heitin tupakat heti pois, enkä ole sen jälkeen aloittanut uudelleen!

Kuitenkin tuokin Jumalan puhuttelu alkoi unohtua. Muut asiat olivat mielessä. Toki, tupakat pysyivät pois elämästäni. Aikaa kului ja perhe lisääntyi, mutta Jumala ei unohtanut! Hän muistutti aika ajoin. Kunnes sitten tuli tämä sairaus, "servikaalinen dystonia", joka tavallaan pysäytti minut, ja ehkä myös koko perheeni? Jouduin käymään lääkäreissä - erilaisissa kokeissa ja kuntoutuksissa vuosittain.

Jälleen kerran olin lähdössä kuntoutukseen, hyvin apealla mielellä. Vaimoni kanssa meillä oli ollut erimielisyyksiä. Hän sanoikin lähtiessäni; "kun tulet sieltä, erotaan!" Hän ei jaksanut minun kanssani.

Näissä mietteissä ajoin autoni kuntokeskuksen parkkipaikalle ja menin sisään ilmoittautumaan. Sain huoneen 112. Menin huoneeseen ja mietin, miten tästä eteenpäin? En oikeastaan nähnyt mitään hyvää edessäni! Vasta jälkeenpäin ymmärsin tuon huoneen numeron: 112, siis hätänumero. Jumalalla on huumorintajua, mutta Hän tunsi myös sydämeni hädän!

Ilta kului, menin kuitenkin vielä aulaan, kuluttamaan aikaa. Silloin luokseni saapui mies, joka ensi sanoikseen kysyi, uskonko Jeesukseen? Sanoin, että enpä taida! Hän ei kuitenkaan alkanut evankelioimaan minua, vaan antoi kirjan ja sanoi “lue tämä kirja.” Se kirja oli "Yksi Ainoa Elämä". Luin tuon kirjan melkein yhteen menoon. Minulle alkoi valjeta oman elämän tuska ja puutteellisuus. Muistin miten lapsuudessani isäni kanssa olin lukenut raamattua ja myöskin uskonut Jumalaan! Sen yön aikana, aivan hiljaa sanoin Jumalalle: Ota minun elämäni, minä en osaa elää! Ohjaa sinä minua!

Aivan samalla hetkellä – aivan kuin olisi humahtanut ympärilläni - sydämeeni tulvahti jotakin hyvin lämmintä ja rauhoittavaa, Jeesus astui elämääni! Siinä hetkessä kaikki muuttui, myös minä itse! Näin kaiken uusin silmin.

Mutta niin näkivät useat muutkin minussa tapahtuneen muutoksen.

Niin huomasi vaimonikin, kun tulin viikonloppuna kotiin. Hän kysyi: “Mitä sinulle on tapahtunut?” Sanoin; “Jeesus on tullut elämäni Herraksi!”

En sen enempää tästä asiasta puhunut vaimolleni, vaan jatkoin elämääni rukoillen ja lukien raamattua. Se alkoi vaivata vaimoani, mutta lopulta hän kysyi; “Onko se minuakin varten?” Sanoin, että on! Se on kaikkia ihmisiä varten! - Eikä  mennyt pitkää aikaa, kun vaimoni sanoi: “Minä haluan myös sen, mitä sinä omistat!” Siinä hetkessä laskin käteni vaimoni päälle ja julistin Jeesuksen nimessä ja Pyhässä veressä kaikki synnit anteeksi annetuksi!

Ihmeellinen Jumalan Armo oli tapahtunut perheessämme!

Nyt koko perheeni on uskovia - vanhinta tytärtäni myöten. Hän johtaa miehensä kanssa Vaasan Pelastusarmeijan osastoa, jossa mekin vaimoni kanssa saamme olla mukana!

Olen niin kiitollinen Jumalalle, Hänen valtavasta armostaan koko perhettämme kohtaan! Hän on johtanut elämäämme, siunannut ja varjellut meitä koko perheenä! Vaikka kuntoni on heikko, kuitenkin koen Jumalan suurta armoa elämässäni, kun saamme omalta pieneltä osaltamme olla tehtävissä mukana!

Näin kiittäen palvelemme elävää Jumalaa, Hän on armollinen meitä jokaista kohtaan!

Jumalan siunausta, rakkaat ystävät!

sotilas Aimo Seppänen

9.6.2021

Vanhurskas on elävä uskosta

Onko elämässäsi tullut tilanteita, joissa olet ajatellut jonkin asian olevan liian hyvää ollakseen totta? Vaikkapa jokin tarjous jonka olet saanut postitse? Semmoisia sähköpostejahan tipahtelee emailiin kaiken aikaa, varsinkin jos ei roskapostisuodattimet toimi kunnolla. Olemme oppineet, että tarjoukset voivat olla vaikka kuinka houkuttelevia, ja jos toimit heti, aina vaan paremman tarjouksen saat. Pahimmassa tapauksessa sinut ryövätään putipuhtaaksi jos haksahdat niihin. Emme enää luota jos roskan seassa onkin ystävällinen, rehellinen tarjous joltakin taholta.

Uuden Testamentin galatalaisille oli käynyt hiukan näin. He olivat saaneet kuulla evankeliumin sanan Paavalin kautta ja uskoneet sen, mutta sitten heidät oli saatu vakuuttuneeksi, että tarjous oli liian hyvä ollakseen totta. Galataan oli tullut Paavalin lähdettyä harhaopettajia, jotka opettivat että Kristuksen sovitustyö ei yksin riitä, vaan täytyy lisäksi noudattaa juutalaista lakia. Siihen tartutaan heti kirjeen alussa.

Gal. 1:6-7 - 6 Minua ihmetyttää, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin. 7 Se ei kuitenkaan ole mikään toinen evankeliumi. Jotkut vain hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumia.

Paavalin opetus Galatalaiskirjeessä keskittyy paljon oppiin vanhurskauttamisesta. No ensin, mitä tämä usein puhuttu vanhurskaus sitten oikeastaan on? Siihen ei helposti yhden sanan synonyymia löydy. Voimme selittää asiaa monellakin tavalla, mutta ehkä yksi kuvaava esimerkki on, että vanhurskaus (tai siis tekona vanhurskauttaminen) on Jumalan teko tehdä ihminen syyttömäksi, puhtaaksi Jumalan edessä, ja siten Jumalalle kelvolliseksi. Niin Jumala teki jo vanhan testamentin aikana esimerkiksi Abrahamin elämässä. Kertakaikkisesti Jumala täytti vanhurskauttamisen työn Kristuksessa.

2. Kor. 5:19 - 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

Evankeliumin ilosanoma tuo meille viestin Jumalasta, joka antoi kaikkensa sen eteen, että pääsisimme takaisin hänen yhteyteensä. Meidän syntiemme velka kuitattiin kertakaikkisesti Jeesuksen kuollessa puolestamme. Se siis tarkoittaa, että meidät Jumalan antaman uskon kautta vanhurskautettiin - saimme vanhurskauden lahjan.

Galatalaisista suurin osa oli pakanataustaisia, lisäksi vähemmistö juutalaisia. Galatalaiskirjeen yhtenä pääteemana on se, koskeeko juutalaisten laki myös kristityiksi kääntyneitä pakanoita, näiden harhaopettajien vaatimuksena ympärileikata myös heidät?

Mikä tässä oli se ongelma?

Vanhurskaus on yksi niitä asioita, joiden suhteen on vihollinen tehnyt omaa työtään ahkerasti siitä asti, kun saimme kuulla evankeliumin. Näin oli myös galatalaisten kanssa. Jos paholainen ei onnistu uskottelemaan koko evankeliumin sanomaa ”roskapostiksi”, niin ainakaan sen ehdot eivät voi olla niin hyvät, kuin meille annetaan ymmärtää.

Tässä maailmassa hallitsee usein ajatus, että mikään hyvä ei voi olla meille ilmaista. Siksipä pyyteettömästi rakkaudesta annettu lahja on joskus niin vaikea vastaanottaa. Helposti ajattelemme, vaikkapa, ettemme ansaitse sitä. No emme ansaitsekaan, joskus päinvastoin! Sekin on tämän maailman ajatus - kaikki on totuttu jotenkin ansaitsemaan. Tässäpä kuitenkin yksi muistutus raamatun lehdiltä: 

Efe. 2:8-9 -8 Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – 9 ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla.

Tässä se ongelma oli:

Kristuksen täydellisen sovitustyön lisäksi alettiin vaatia tekoja pelastuksen lisävaatimuksena, kuten että pakanoidenkin olisi pitänyt ruveta noudattamaan juutalaisten lakeja. Lihallinen luontomme on jostain syystä helppoa houkutella mukaan siihen valheeseen, että voisimme omilla teoillamme lisätä jotakin vanhurskauden ja pelastuksen lahjaan. Emme voi lisätä mitään evankeliumin totuuteen, siihen että Jumala on valmistanut meille kaiken lahjaksi, ilman mitään omia ansioita ja suorittamista. Jumalan lahja on täydellinen sellaisenaan. Emme voi sitä mitenkään parannella.

Room. 3:21-26 - 22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 24 mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. 25 Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska oli jumalallisessa kärsivällisyydessään jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. 26 Tämän Jumala teki osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa: hän on itse vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

Galatalaisille oli siis käynyt, kuten kenelle tahansa meistä voisi käydä. He olivat saaneet tuntea evankeliumin vapauttavan voiman ja tulleet ymmärtämään, että Kristuksessa kaikki laki oli täytetty. Nyt he olivat kuitenkin lähteneet uskomaan valheopettajia. Yksin Kristus olikin nyt Kristus ja laki.

Gal. 3:1-3 - 1 Te mielettömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? 2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako te saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? 3 Niinkö mielettömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihanko mukaan nyt pyritte päämäärään?

Tänäänkin on paljon Jeesus ja ... jotain muuta, jota tarvitaan pelastumiseen. Monenlaista suorittamista ja lakia koetetaan meidänkin niskaamme laittaa. Kuitenkin on niin, että jos koetamme omilla teoillamme parantaa Jeesuksen sovitustyötä, se tarkoittaa omavanhurskautta ja Jumalan työn täydellisyyden vähättelemistä.

Gal. 2:21 - 21 En minä tee tyhjäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus saadaan lain kautta, silloin Kristus on kuollut turhaan.

Nyt on tärkeä muistaa kolikon toinen puoli. Entäs sitten Jaakobin kirjeen opetus siitä kuinka ”Usko ilman tekoja on kuollut”? On myös totta, että moni tänäänkin uskoo Jumalaan, mutta ei Jumalaa. Edelleenkin - vanhurskauden lahjaa emme voi mitenkään parannella omilla teoillamme, se on armosta saatu lahja. Mutta - voimmeko pysyä tuossa armossa pysymättä Jumalassa?

Usko on Jeesuksen seuraamista Pyhän Hengen voimassa. Elävä usko johtaa tekoihin. Esi-isämme Abraham kulki ennalta valmistetuissa askelissa - teosta tekoon. Lopuksi oli uhrattava oma poika. Oliko Abraham näihin tekoihin valmis omalla suorittamisella? Ei ollut, vaan Abraham uskoi, luotti, ja seurasi Jumalaa ja sai uskon lahjana voiman tehdä ne teot, jotka oli hänelle suunniteltu. Raamattu sanoo, että jos meillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran, voisimme siirtää vuoria. Kyse on Jumalan kanssa vaeltamisesta ja Jumalan valtavasta voimasta, ei meidän voimastamme. Jos siis Jumala antaa meille kuvainnollisesti uskoa sinapinsiemenen verran, jos se on Jumalan sinulle suunnittelema teko, voisit siirtää vuorta. Kyse on siis aina Jumalasta ja siitä mitä hän tahtoo tehdä. 

Vanhurskaus on siis lahja, jossa saamme Jeesuksen sovitustyön kautta "virallisen lupalapun" astua uuteen maailmaan, jossa meidän ei tarvitse omissa uskon voimissamme tehdä asioita, vaan antaa Herran Jeesuksen pyhittää meitä, johdattaa meitä rakkaudessaan, meille suunnitelluissa teoissa. Jos ja kun meissä on puhdistettavaa ja perattavaa, Herra tekee sen kun kuljemme Hänen askelissaan. Sinulle suunnitellut teot eivät ole samat kuin minun tai Abrahamin tai jonkun muun. Jos Jumala olisi sinun, minun, Abrahamin tai naapurin Reijon kautta päättänyt siirtää vuoren, se siirtyy. Jumala päättää. 

Gal. 5:16-18 - 16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa. 17 Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte. 18 Mutta jos Henki johdattaa teitä, ette ole lain alaisia.

Tätä tarkoittaa, että “Vapauteen Kristus vapautti meidät.” Tätä tarkoittaa “Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan.” Pidä katseesi Kristuksessa ja pysy Hänen lähellään, niin Hän saa opettaa rakkaudessaan mitä laki nyt merkitsee sinun elämässäsi.

Gal. 3:23-27 - 23 Ennen uskon tuloa meitä vartioitiin lain alaisuuteen suljettuina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Mutta uskon tultua emme enää ole kasvattajan alaisia. 26 Te kaikki olette uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeutuneet Kristukseen.

Kymmenen käskyä on tarkoitettu noudatettavaksi rakkaudesta Jumalaan, ei orjallisesti omissa voimissa pusertamalla. Silloin hyväksyt ne sydämessäsi ja sydämestäsi oikeiksi ja tahdot tehdä parhaasi niitä noudattaaksesi. Jeesus opetti, ettei kukaan onnistu noudattamaan niitä omissa voimissa yrittämällä. Mitä enemmän opimme Jumalan armoa, ja pyhitymme, pystymme niitä noudattamaan. On siis kyse omasta voimasta, lihasta riisuutumisesta ja Jumalan, Hengen voimalla täyttymisestä.

Meidät on vanhurskautettu, vapautettu synnin vallasta Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Tunnustaessamme syntimme Jumalalle ja uskomalla Jeesukseen syntiemme sovittajana, saamme Pyhän Hengen, joka johtaa meitä kaikkeen totuuteen ja opettaa meille Jumalan tahtoa. Emme ole enää lain alaisia, vaan saamme oppia rakkaudesta Jumalaan, Pyhän Hengen voimassa laista Jumalan tahtoa. Saamme ilolla tehdä parhaamme ja kun epäonnistumme ja teemme  parannusta, Jumalan armosta antama vanhurskaus peittää syntivelkamme. 

Eräässä C.H. MacIntoshin -kirjassa oli lohduttava oivallus. Heti kun ensimmäiset vanhempamme olivat langenneet syntiin ja tajusivat syyllisyytensä, alastomuutensa, Jumala teki heille vaatteet päälle puettaviksi. Sehän on välitön vertaus, kuinka Jumala haluaa heti tulla meitä vastaan ja antaa meille uudet vaatteet – vanhurskauden lahjan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.

Room. 1:16-17 - 16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. 17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu: ”Vanhurskas on elävä uskosta.”

luutnantti Ari Kulmala

16.11.2020

Kerjäläisiä

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa 5:3”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”

Tässä ei tarkoiteta sitä, että voisimme olla hengellisesti laiskoja ja sitä myöten köyhiä. Voidaan myös olettaa ettei siinä puhuta sellaisesta luonteen heikkoudesta, jossa annetaan jatkuvasti periksi lihalle hengellisten tarpeiden kustannuksella.

Ollaanko me tämän päivän kristityt hengessämme köyhiä?

Vai olemmeko tulleet hengellisesti rikkaiksi perinteiden, tapojen, teologian ja viisauden myötä? Onko meistä tullut rikkaita uskon elämän hoitamisessa ja erilaisten ohjelmien ylläpitämisessä? Onko ihan raamatullisistakin tavoista tullut niin tärkeitä, että ne ovat tehneet meistä rikkaita hengellisesti?

Onko tietämyksemme Raamatusta kasvanut niin paljon, että me ei oikeastaan enää tarvita Pyhää Henkeä avaamaan sitä meille?

Paavali muistuttaa, 1. Kor 1:18-19 

"Sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.”

Kaiken nykyaikaisen tietoisuuden puskiessa meidän verkkokalvoillemme maailmassa, Jeesus unohtuu helposti.

Paavali kirjoittaa vakavan kehotuksen, 2. Kor 13:5

"Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Koetelkaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, ettekö tunne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei näin ole, te ette kestä koetusta."

Taivasten valtakunnassa kaikki ovat hengessään köyhiä, sinne ei nimittäin ole asiaa korkeakirkollisellakaan teologialla ja rituaaleilla, Jeesus sanoo itse:

”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”

Hengessään köyhälle Jeesus on kaikki kaikessa. Hänen sydän on murtunut omasta ja tämän maailman kurjuudesta ja syntisyydestä, mutta juuri se on uhri joka kelpaa Jumalalle, Ps 51:19

“Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, halveksi.”

Jos ajatellaan tätä edellä kuvattua niin eikö ole vähän niin, että ajatus köyhyydestä ei oikein sovi nykyiseen maailmaan, eikä ihan niin helposti edes nykyiseen kristikuntaan? Ympäristö mittailee menestystä jatkuvasti, täytyy näkyä tuloksia, täytyy näyttää vahvalta ja hyvältä, menestyvältä. Täytyy olla valloittava persoona, joka haalii ihmisiä kuin kärpäspaperi. Kaiken täytyy olla näyttävää!

Jotta tämä voidaan saavuttaa, on puhuttava sillä tavalla, ettei kukaan vaan pahoita mieltään. Täytyy miellyttää maailmaa, että hyväksytään mukaan menoon. Ei sovi puhua niin, että jonkun sydämessä tuntuu pisto. Olemme ajassa josta Paavali kirjoittaa 2. Tim 4: 3-4

"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyynsä. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät tarujen puoleen."

Raamattu varoittaa vanhassa testamentissa mm. Jeremian kirjassa Israelin kansaa vaeltamasta harhateillä, miksi emme ottaisi opiksemme? 6:10, 13-15

Herra tarjoaa ratkaisua seuraavissa jakeissa 6:16-17, mutta kelpaako se tänä päivänä sen paremmin kuin israelilaisille Jeremiaan aikaan?

"Näin sanoo Herra : ”Menkää teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne.” Mutta he vastasivat: ”Emme vaella.”  ”Minä olen asettanut teille vartiomiehet; kuunnelkaa soofar-torven ääntä.” Mutta he vastasivat: ”Emme kuuntele.”

Hengen köyhyydessä me voidaan tarjota vain heikkoutemme Hänelle ja ottaa armo vastaan. Ilman sitä jokainen meistä on Jumalan vihan alainen. Ja siltikin Jumala on rakkaus ja oikeus! Hän antoi ainoan Poikansa, jotta jokainen meistä voi pelastua. Hän on valmistanut meille iankaikkisen asuinsijan luonaan Taivaassa, Halleluja! Tämä valtava armo ja rakkaus sulkee pois meidän ylpeyden ja itseriittoisuuden. Se sulkee pois teologiset korulauseet, se sulkee pois kaiken sen mistä me itse olemme rakentaneet jumalanpalveluksemme, sillä Hän tahtoo sinut ja minut eläväksi uhriksi käyttääkseen oman Valtakuntansa parhaaksi.

Hengessään köyhä on olla kuin publikaani, joka katse maahan painettuna löi rintaansa pyytäen “Jumala ole minulle syntiselle armollinen” ! (Luuk 18:13)

Se on sen ymmärtämistä, että olisimme ansainneet ristiinnaulitsemisen itse.

Silloin ymmärrän avuttomuuteni ja kykenen ottamaan vastaan Jumalan armon ja eheyttävän rakkauden. Siinä on turvallista levätä. Hän on Pyhä, suuri Jumala ja Hän tekee meidät pyhiksi lupauksensa mukaan. (1 Kor 1:8-9)

"Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että olette nuhteettomia Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, joka on kutsunut teidät Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

Jotta saisimme muitakin ymmärtämään armon, on meidän pidettävä evankeliumia esillä kokonaisuudessaan. Jos Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen sanoma peitellään pelkkiin tsemppi-viesteihin ja teologiseen jargoniin, niin kenenkään sydän ei tunne pistoa eikä murru. Ihmisillä on oikeus tulla tuntemaan oma syntisyytensä voidakseen ymmärtää, että he tarvitsevat Jumalan armoa.

Pietari puhui israelilaisille varsin suorasti ja voimme lukea miten se meni, Apt 2:36-39 

"Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on tehnyt hänet Herraksi ja Kristukseksi, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte. Tämän kuullessaan he saivat piston sydämeensä, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi: ”Kääntykää, ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille tämä lupaus kuuluu ja teidän lapsillenne ja kaikille, jotka ovat kaukana, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

On suurta Jumalan armoa tuntea murhetta ja sydämen tuskaa joka ajaa parannukseen ja Jumalan eteen katuen. 

Jeesus on tie, totuus ja elämä (Joh 14:6)! Hänellä on iankaikkisen elämän elämän sanat (Joh 6:68). Taivas ja maa katoaa, mutta Hänen sanansa ei koskaan katoa (Luuk 27:33) ja mitä Jeesus julisti? “Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt 4:17)

Hänellä riittää rakkautta jokaiselle ja ilo taivaassa on suuri jokaisesta kääntyneestä syntisestä! Halleluja! 

luutnantti Eija Kulmala

26.05.2020

Pääskyset

Nyt voi jo Vaasan leveyksillä sanoa kesän koittaneen. Lapsillakin alkaa kesäloma jo ensi viikolla, eikö tunnu erikoiselta? Ajallisesti kevät meni jotenkin vauhdilla, mutta lämmintä sai tosissaan odotella. Nyt päivät vihdoin tuntuvat olevan vähitellen lämpimämpiä ja aurinkoisempia.Olemme vaimoni kanssa aina pitäneet erityisesti pääskysten laulusta ja sitä onkin taas kovasti odoteltu. Se pieni kirkuminen on jotenkin rentouttavaa. Jotain kesäistä ohjelmaa siinä katsoimme yhtenä iltana ja luultiin jo pääskysten ovat saapuneen,.. mutta ei se ääni tullutkaan avoimesta ikkunasta, vaan telkkarista. Höh!Pääskysten laulu on aina varma kesän merkki, ja muistuttaa monista onnellisista kesistä. Lapsuuden kesistä ja vuosista kun perheen kanssa asuttiin maalla. Ajatuksiini tuli sitten meidän osaston nuoret ja varhaisnuoret. Mietin mukavia nuorteniltojamme, joita jo kovasti kaipaa, ja sitä että heilläkin tosiaan alkaa ihan pian kesäloma. Ovat vapaita koulutehtävistä ja kovin tutuksi tulleesta etäkoulusta. Omia nuoria katsoessa toivoo, että kaikki nuoret ja lapset osaisivat nauttia ja iloita tästä kesästä. Tämä on kuitenkin hiukan erilainen kesä. 

Elämme vielä poikkeusaikaa, ja tilanteet muuttuvat vähitellen. Tämä aika on ollut vaikea meille aikuisille, saati sitten nuorille. Onkin tärkeä katsoa huomiseen, Jumalaan luottaen ja oppia kohdistamaan ajatuksiaan positiivisiin asioihin. Vaikkapa aurinkoon ja pääskysiin. Mutta entäs ne päivät kun sataa ja linnutkin ovat piilossa?Meille on opetettu raamatussa kiinnittämään katseemme aurinkoon, joka paistaan säästä huolimatta, Jeesukseen siis. Keskittämällä katseemme, siis ajatuksemme, toivomme ja luottamuksemme Herraamme Jeesukseen Kristukseen, meillä on aina syytä iloon. Hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat aina hyvät, vaikkemme aina samalla hetkellä sitä ymmärtäisikään. Jumala tahtoo vastata sinun luottamuksesi askeleisiin häntä kohti. Niin kuin linnunpoikanen opettelee lentämään, niiden täytyy luottaa siipiinsä, jotka Jumala on niille luonut. Niiden on uskallettava astua tyhjän päälle, ja luotettava. Niin ne oppivat siipiään vähitellen käyttämään, ja pian liitelevät vauhdilla pitkin taivaita. 

Toivon että mielenne lepäisi ja nauttisitte tästä kesästä! Toivon myös, että opitte luottamaan kaikessa niihin vapauden siipiin, jotka Jumala on teille antanut. Jeesus Kristus on lahja meille, siivet taivaaseen. Siivet, jotka kantavat jo tässä nykyisessä maailmassa. Olet sitten huolien, työn tai molempien uuvuttama, Herra tahtoo antaa sinulle levon.  

"Etkö tiedä, etkö ole kuullut? Herra on iankaikkinen Jumala, hän on luonut maan ääret. Ei hän väsy eikä uuvu, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin. Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. Jesaja 40:28-31

"Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon" Jeremia 29:11

"Koska meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme, katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne."  kirje heprealaisille 12:1-3

kadetti Ari Kulmala