Julkaistu 5.3.2024 06:00

Kumppanuuskeräyshaaste

Pelastusarmeijan kumppanuuskeräys toteutetaan tänä vuonna 25.2.–24.3. Keräyksen kautta olemme mukana auttamassa yhteisöjä, perheitä ja lapsia Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

Tällä haasteella haluamme rohkaista teitä pohtimaan perustarpeita, joiden tyydyttymistä me länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenet pidämme helposti itsestäänselvyyksinä. Monessa maassa näin ei ole. Kumppanuuskeräyksellä tuetaan kansainvälisen Pelastusarmeijan paikallisesti tekemää pitkäjänteistä työtä kohdemaissa ihmisten perustarpeiden, kuten ravinnonsaannin, terveydenhuollon ja koulutuksen parissa.

Kumppanuuskeräysaika on neljä viikkoa. Jokaiselle viikolle on oma haasteensa, aiheina ravinto, koulutus, terveydenhuolto ja tiedonsaanti. Haastamme sinut näiden teemojen kautta miettimään, miten voisit olla avuksi niille, joille nämä asiat eivät ole itsestään selviä.

HAASTEVIIKKO 26.2.–3.3. Riittävä ravinto ja vesi

Saamme nauttia ravintorikkaasta ruoasta sekä puhtaasta vedestä. Kohdemaissamme tämä ei ole aina todellisuutta. Erityisesti riittävä puhtaan veden saanti on haasteellista. Länsimaissa olemme tottuneet myös käyttämään suihkua ja vesivessaa aina halutessamme. Käyttämämme vesimäärä on melkoinen.

Tällä viikolla toivomme sinun kiinnittävän huomiota siihen, miten ravinto ja juoma on saatavilla. Kuinka monta lasillista tai mukillista juot vettä, kahvia ja muita juomia päivässä?

Lahjoita euro per lasi.
Tulokseni: _____ lasillista (euroa)

HAASTEVIIKKO 4.–10.3. Arvokas koulutus

Saamme nauttia ilmaisesta peruskoulutuksesta ja edullisista jatko-opinnoista. Kohdemaissamme mahdollisuus opiskeluun ei ole itsestäänselvää, ja erityisesti nuoret tytöt jäävät usein ilman koulutusta. Pakistanissa toimii kansainvälisen Pelastusarmeijan tuella muun muassa tyttökoulu. Opiskeluon lapselle paras tae valoisammasta tulevaisuudesta.

Jokainen meistä Suomessa on suorittanut ainakin kansa- tai peruskoulun.

Lahjoita euro jokaisesta vuodesta, jolloin olet saanut opiskella.
Tulokseni: _____ vuotta (euroa)

HAASTEVIIKKO 11.3.–17.3. Terveydeksi!

Täällä Suomessa saamme terveydenhuollon palveluita, joiden käyttö on meille taloudellisesti mahdollista. Vaikka terveydenhoidon tilanne ei ole täydellinen, niin silti palveluja on saatavilla meille kaikille. Suomessa annetaan myös rokotuksia, jotka suojaavat monilta taudeilta. Monet rokotuksista ovat meille kaiken lisäksi ilmaisia. Kohdemaissa Pelastusarmeija tarjoaa terveyspalveluja, terveysopastusta ja esimerkiksi hoitoa malariaa vastaan.

Montako tautia vastaan sinut on rokotettu?

Lahjoita euro jokaisesta erilaisesta rokotteesta, jonka olet saanut.
Tulokseni: _____ rokotetta (euroa)

HAASTEVIIKKO 18.3.–24.3. Tiedon tasalla

Saamme nauttia monipuolisesta ja luotettavasta tiedonkulusta. Kaikki voivat seurata maailman uutisia sanomalehtien, television, radion tai erilaisten päätelaitteiden avulla. Lisäksi meillä on aikaa ja mahdollisuus runsaaseen viihteen nauttimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lisäämällä tietoa voi lisätä empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Pyydämmekin pohtimaan, miten paljon olet tänään seurannut uutisia ja kuluttanut viihdettä esimerkiksi lukemalla uutisia, olemalla yhteydessä ystäviin sosiaalisen median kautta tai katsomalla televisio-ohjelmia. 

Lahjoita euro jokaisesta eri tavasta, jolla olet viihdyttänyt itseäsi tänään.
Tulokseni: _____ tavalla (euroa)

HAASTEEN TULOS:

Yhteenlaskettu tulokseni ____ + ___ + ___ + ___ = ______euroa

Ehdottamamme lahjoitussummat ovat suuntaa antavia. Pienemmistäkin summista on apua, ja jos kykenet osallistumaan suuremmalla summalla, niin mikä sen arvokkaampaa. Voit haastaa ystäväsikin mukaan.

Lahjoituksen voit tehdä seuraavilla tavoilla:

Kiitos, että olet kanssamme luomassa parempaa tulevaisuutta kohdemaiden yhteisöille, perheille ja lapsille. Kiitos avustasi!